105. Onko globalisoitunut Suomi verohelvetti vai veroparatiisi?
Melkein kaikki vihaavat veroja. Tällainen tulos saadaan, kun kysymysasettelu tehdään ”oikein”. Kun kansalaisilta kysytään toisinpäin: Pitäisikö hyvinvointipalveluja vähentää, jotta veroja voitaisiin vähentää, saadaan aivan toisenlainen vastaus. Nyt kuitenkin Petteri Orpon hallitus on tehnyt juuri aivan päinvastoin. Veron kiristystä ja palvelujen huonontamista on tehty kaikkein pienituloisimmilta ja heikoimmilta ja verohelpotuksia kaikkein rikkaimmille – aivan kuten Donald Trump . Graafi nro 1: Suurituloisten verotus kevenee euromääräisesti eniten. Kuvateksti: Orpon hallituksen budjetin veroalennuksista keskituloiset hyötyvät 140 euroa, Suurituloiset toista tuhotta euroa, mutta pienituloisilta viedään vähistä vielä 20 euroa. Se on sitä kokoomuslaista ”välittämistä”.. Valtion velkaantuminen ja huoli siitä on tietenkin aiheellista. Kokoomuksen lempilausehan on aina ollut: ”Suu säkkiä myöten”. Tulopuolesta he ovat perussuomalaisten ohella huolissaan, mutt...