Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 19, 2023.

95. Olen Suomen ylivoimaisesti paras ennustaja ja visionääri – kunnes toisin todistetaan.

Kuva
Tällaisen väitteen esittäjän täytyy olla joko hullu, omahyväinen ja itsekeskeinen besservisseri – ainakin pahoin luonnevikainen. Omakehua ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole tavattu pitää sopivana saati hyväksyttävänä. Olen siten automaattisesti myös Suomen ”itserakkain visionääri”.   En kuitenkaan ole ihan niin omahyväinen, että väittäisin olevani Suomen viisain ja älykkäin valiokansalainen. Viisaus ja älykkyys kun ovat vallan eri asioita. Huippuälykkäät ovat usein jopa vaarallisia.   Esimerkkejä löytyy runsaasti finanssimaailmasta ( Björn Wahlroos ). Jotkut sarjamurhaajat voivat olla huippuälykkäitä. Hitlerin Saksan kenraalikunta oli huomattavasti älykkäämpiä kun keskivertosaksalainen.   Älykkyydestään huolimatta heitä tuskin voi pitää kovin viisaina. Eivätkä nuo Mensan jäsenetkään ole tuoneet suomalaiseen yhteiskuntaan erityisempiä tulevaisuusvisioita. Voisin luonnehtia itseäni tavalliseksi keskivertokansalaiseksi, jolla on vain tavallista ns. ”maalaisjärkeä” ja jonkinasteista suhte

Viimeisimmät kirjoitukset Kansan Uutisten blogissa: