Onko robottien käyttö LAILLISTETTUA VERONKIERTOA?

Olen yrittänyt valistaa ekonomisteja tuottavuuden kääntöpuolesta jo 40 vuotta. En ole teknologian vastustaja sinänsä, jos sen tuottavuushyödyt saataisiin ohjattua myös kansalaisten hyvinvoinnin hyväksi – kysymys on siis tulonjaosta - ei kommunismista. Vastustan teknologian aikaansaamaa tuottavuushyötyjen yksipuolista tulonjakoa, jossa digimiljardöörit ja pääomasijoittajat imevät kansalaiset kuiviin ja tuhoavat markkinoiden ostovoiman ja pitemmällä tähtäimellä koko markkinatalouden.

Näin tämän ongelman jo 41 vuotta sitten oheisessa kirjoittamassani Seuran (1985) artikkelissa: ”Onko robottien käyttö laillistettua veronkiertoa?”

Tuolloin Suomessa ei ylsikään silloisista ”huippuekonomisteista” ymmärtänyt, mitenkä kehittyvä teknologia tulee vaikuttamaan rajusti yhteiskunnan verotuloihin. Uusliberalistisessa talouslahkossaan he vain ihastelivat teknologian lisäävän TUOTTAVUUTTA ja sitä kautta kansalaisten hyvinvointia. 

’Jotenkin on ymmärrettävää, että 41 vuotta sitten ekonomistit eivät puuttuneet teknologia verovaikutuksiin.  Nyt se on anteeksiantamatonta, että tekoälyn aikakaudellakaan, he eivät ole puuttuneet siihen.

Onko robottien käyttö LAILLISTETTUA VERONKIERTOA?

Seura: 1985 / Ingressi: 

Tsukuban kaupungissa Japanissa on vietetty merkilliset häät. Robottipappi vihki kaiutinäänellään hotellivirkailija Katsuo Tomatsurin nuorikkoonsa Reiko Suzukiin. – eli niin pitkällä ollaan robotoinnissa (v. 1985) jo Japanissa. Euroopan teollisuuden robotoinnissa tullaan puolestaan on jo 20 miljoonan työttömään ja suunta jatkuu. 

Ari Ojapelto pohtii mielenkiintoisessa, näköaloja avaavassa jutussaan, millaisia vaikutuksia robotoinnilla on meidän kaikkien elämään. – Onko meillä enää pian muuta työtä kuin vaihtaa sulakkeita robottiin ja kiilloitella väliajat toistemme kenkiä?

 Euroopan väkiluku on ollut tasaisessa laskusuunnassa. Kahta ihmistä kohden syntyy keskimäärin 1,8 ihmistä. Samanaikaisesti Euroopan tuotantoluvut Japanin ja Amerikan rinnalla ovat olleet maailmanlaajuisesti ottaen suorastaan räjähdysmäisiä viimeisten parinkymmen vuoden aikana. Tavaroita ja palveluja on tuotettu yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Siitä huolimatta Euroopassa on yli 20 miljoonaa työtöntä. Kiihkeinä kasvuvuosina 60- ja 70-luvulla tuotannon avuksi jouduttiin ottamaan halpaa siirtotyövoimaa. Tänä päivänä siitä yritetään päästä eroon maksamalla melko tuntuvia maastamuuttokorvauksia. Siis tekijät vähenevät ja tuotanto kasvaa, mutta työttömyys vain lisääntyy. Miten se on mahdollista?

Automaatio ja muutaman viime vuoden aikana robotit ovat kilpailukyvyn lisäämisen nimissä syöneet yhä kiihtyvällä vauhdilla perinteisiä työpaikkoja. Saksalainen robottitohtori Gizyki Frankfurtin Battelle-intituutista arvioi, että pelkästään Saksan liittotasavallan asennusteollisuudessa on työvoimapoliittisesti vaarassa vuoteen 1990 mennessä 500 000-600 000 työpaikkaa! Yksinomaan Volkswagen aikoo mekanisoida 60 % työvoimansa määrästä. 

Viimeisten viiden vuoden aikana on syntynyt jo 250 robottitehdasta. Ne ovat pääasiassa Japanissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Suomessa on jo viisi valmistajaa. Suurimmalla osalla näistä valmistajista tuotantoluvut ovat vielä melko pieniä. Japanilaiset ovat saaneet jo massatuotantonsa käyntiin ja lykkäävät niitä 50 000 kappaleen vuosivauhtia. Onpa siellä jo erikoisuutena tehdas, joka tuottaa robotteja.

LUOVATKO ROBOTIT UUSIA TYÖPAIKKOJA? 

Robottien puolestapuhujat tähdentävät, että vaikka robotit vievätkin joitakin työpaikkoja, ne samalla luovat uusia työpaikkoja elektroniikka- ja robottiteollisuudessa. Tämä on väite, joka minusta vaatii tosi kriittistä tarkastelua.

Insinööriuutisissa (14.6. 84) oli selvitys Ruotsin robottiteollisuudesta. Artikkelissa oli, ihme kyllä, tärkeimmät tunnusluvut. Niistä pääsee helposti laskemaan karkeita, mutta suuntaa antavia laskelmia.

Asean robottidivisioonan liikevaihto liikkuu 600 miljoonan kruunun tienoilla. Se työllistää 700 henkeä. Siitä saadaan liikevaihdoksi yhtä työntekijää kohden muutettuna 635 000 mk/henki/vuosi. Vuosittain osasto sylkee ulos yli 1000 robottia. Yksi työntekijä tekee vuodessa 1,4 robottia. Yhden robotin keskihinnaksi tulee vähän vaille puoli miljoonaa.

Artikkeli ei kuitenkaan kerro, kuinka monta työntekijää tällainen puolen miljoonan robotti syrjäyttää. Alussa mainittu saksalainen robottitohtori sanoi, että se riippuu robotin kehittyneisyydestä. Ja hänen mukaansa ne kuolettavat itsensä vajaassa kahdessa vuodessa.

Kauppalehdessä on osunut aikaisemmin silmiini artikkeli, joka käsittelee tuollaista 200 000 – 300 000 mk:n arvoista yksinkertaisempaa ja halvempaa robottia. Sen kerrottiin korvaavan 4 henkeä. Karkeasti voitaneen vetää johtopäätös, että kaksi kertaa kalliimpi robotti syrjäyttänee kaksi kertaa enemmän myös ihmisiä. Näin ollen ASEAN robottien ihmistyövoimaa syrjäyttävä vaikutus on jotain 8 ihmisen luokkaa.

Näitä lukuja ei paljon julkisuudessa mainosteta, joten niistä on ulkopuolisen vaikea saada tietoja. Saman robottitohtorin mukaan robotin keskimääräinen elinikä on 7 vuotta. Konkretisoituna voidaan sanoa, että kun ruotsalainen robottitehdas luo uuden työpaikan ja työllistää työntekijänsä 8,5 kuukaudeksi, se tekee työttömäksi 8 ihmistä seitsemän vuoden ajaksi.

Miestyövuosiksi muunnettuna päädytään suhteeseen 1:64 ja vaikka olettaisimme, että robotti korvaisi vain 4 työntekijää kahdeksan asemasta, päädyttäisiin vielä suhteeseen 1:32. Nämä suhdeluvut kertonevat kyllin selvästi minkä suuruusluokan ongelmasta on kysymys.

On hurskastelua väittää. että robotti luo työpaikkoja kun samanaikaisesti vaietaan siitä, missä suhteessa ne syövät vanhoja työpaikkoja.

MITEN ROBOTIT VAIKUTTAVAT VEROKERTYMIIN?

Jos robotoitumista tarkastellaan verotuksen valossa, tulos on yhtä katastrofaalinen. Pakkohan sitä on tarkastella, koska valtiohan ne työttömyyskorvaukset maksaa. Tuon puolen miljoonan robotin hinnasta on verojen osuus karkeasti ottaen puolet. Valtion saamat verotulot suuruusluokkaa 250 000 mk. Edellyttäen tietysti, että robotti valmistetaan Suomessa eikä Japanissa.

Mitä valtio sitten menettää? Yhden teollisuustyöntekijän vuosikustannukset työnantajalle ovat1000 000 mk:n luokkaa. Siitä valtion keräämien verojen ja sosiaalimaksujen osuus on reilusti puolet. Siis valtio menettää 8 työntekijän verotulot 7 vuoden ajalta (olettaen, että he ovat joutuneet kortistoon) 1,8 x 7 x 50 000 mk =  2 800 000 mk. Siis lähemmäs 3 miljoonaa markkaa! Ja nämä ovat vasta valtion veromenetykset.

Kortistoon joutuessaan nämä ihmiset aiheuttavat samanaikaisesti valtiolle kuluja. Työttömyyskorvaukset yhtä henkeä kohti ovat keskimäärin 2 500 mk/kk. Kahdeksan ihmisen työttömän vuosikustannukset valtiolle ovat 240 000 mk. Seitsemän vuoden ajalta kokonaiskuluiksi kirjautuu valtiolle n. 1 680 000 mk.

Kun nämä saamatta jääneet verotulot ja työttömien hengissä pitämiseen tarvittavat menot kirjataan yhteen, päästään johonkin 4,5 miljoonan kokonaismenetyksiin valtion kannalta asiaa tarkasteltuna. Ja tähän ei tarvitse muuta, kun yritys hankkii vaivaisen puolen miljoonan robotin! 

Valtion kokonaismenetysten suuruudesta päätellen voidaan vähän kärjistetysti  sanoa, että kun yritykset kilpailukyvyn nimissä korvaavat ihmisen robotilla, he harjoittavat laillistettua veronkiertoa sysäämällä työttömäksi joutuneet ihmiset valtion murheeksi.

Konkretisoiden voitanee sanoa yhteenvetona: Kun yritykset automaation ja robotoinnin avulla nostavat tuottavuuttaan ja jalostusarvoaan ja samanaikaisesti jäädyttävät henkilökuntansa lukumäärää tai jopa vähentävät sitä, yhteiskunnan saamat verokertymät pienenevät suhteessa yrityksen toiminnan ja liikevaihdon lisääntymisen kanssa. Mitä muuta nimitystä tästä kehityksestä voisi käyttää kuin laillistettu veronkierto? 

Yritysjohtajia tästä tuskin kannattaa syyttää. Heillehän maksetaan siitä, että he pyrkivät löytämään yrityksen kannalta halvimmat tavat tuottaa tuotteita ja palveluksia. Heidän tarkastelukulmansa on yrityskeskeinen ja aikajänne lyhyt. Tuollaisella tuotepäällikkötasolla täytyy vuodessa – kahdessa syntyä tulos tai sitten äijä lentää ulos. Harvalla yritysjohtajallakaan tulevaisuuden ennakointi ylittää 5 vuotta.

KENEN ON VASTUU?

Poliitikoille taas ymmärtääkseni maksetaan siitä, että heidän katsantokantansa riittäisi laajempaan kokonaistaloudelliseen tarkasteluun. Heillä on myös lainsäädännölliset mahdollisuudet säädellä ihmisen kilpailukykyä koneeseen. Siksi ihmetyttääkin joidenkin kansanedustajien mielipiteet aiheesta.

Kansanedustaja Jouni Särkijärvi kirjoitti keväällä Kauppalehdessä robottien puolesta otsikolla: ”Automatisointi työllistää” – ja ilmeisen tosissaan. Kansanedustaja Martti Tiuri taas puhui taannoin pitkään televisiossa elektroniikan ja automaation puolesta. Hän oli valmis muuttamaan koko Suomen kansan Uudellemaalle ja tekemään siitä Suomen Silicon Valleyn. 

Tänä päivänä on todellisuutta jokaisessa autotehtaassa, että ihminen ja robotti tekevät samaa työtä rintarinnan liukuhihnan tai vihivaunun äärellä. Ihmistyöntekijästä työnantaja joutuu maksamaan verot ja sosiaalikustannukset, robotista ei. – päinvastoin. Työnantaja saa robotista vähennys- ja poisto-oikeudet ja siten pienentää verotettavaa voittoaan – ja taas valtio on menettävänä osapuolena.

Tänä päivänä robotti tekee työvaiheen 2-3 kertaa ihmistä nopeammin (eikä kehitys varmaankaan tähän pysähdy) ja huomattavasti tarkemmin. Robotti voi tehdä katkeamatonta kolmivuorotyötä pyhät, arjet. Ihminen häviää jo pelkästään tehokkuudessa reilusti robotille. Verotuksellisesti hänen kilpailukykynsä robotin kanssa on tehty toivottomaksi.

Ei ole ihme, että yhä kiihtyvällä vauhdilla tuotantolinjalla ihmisen tilalle tulee robotti – ja tätä kehitystä tämän päivän kansanedustajat pitävät luonnollisena kehityksenä.

OVATKO PERUSKÄSITTEET JÄÄNEET KEHITYKSEN JALKOIHIN?

Ei minulla ole mitään robottien käyttöönottoa vastaan, jos robotti asetetaan verotuksellisesti samaan asemaan ihmistyön kanssa. Nykyinen teknologiahan on muuttanut eräitä peruskäsitteitä. Robotti ei enää perinteisessä käsityksessä ole tuotantoväline, se on muuttumassa ja muuttunutkin yhä itsenäisemmäksi tuotantovoimaksi. Ja tämän voiman ja sen tuotoksen yhteiskunnallisesta käytöstä, itse asiassa jaosta, on mielestäni syytä keskustella ja nimenomaan Suomen kansanedustuslaitoksen tasolla.

Käsittääkseni robotti on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tuottava vasta silloin, kun se tuo valtion kassaan enemmän rahaa kuin olisivat sen syrjäyttämien työntekijöiden verotulot. Kun robotti tuon ehdon täytettyäänkin osoittautuu yritykselle paremmaksi vaihtoehdoksi kuin ihminen, niin hyvä on. Siinä vaiheessa ihminen voi turvallisin mielin keskittyä kansalaispalkan varassa itsensä kehittämiseen.

Jos minä olisin kansanedustaja, olisin hyvin syvästi huolissani valtion kassaan kertyvän rahavirran alkulähteistä ja määrästä nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Miten kansanedustajat ovat ajatelleet varmistaa valtion verokertymät tulevaisuudessa, kun japanilaisten viitoittama kehitys on meilläkin todellisuutta.

Televisiossa esitettiin viime syksynä 6-osainen Japania käsittelevä ohjelmasarja. Siellä kerrottiin eräästäkin japanilaisesta metallialan yrityksestä, joka työllisti 60 henkeä. Tehdas kilpailukyvyn nimissä saneerattiin ja robotoitiin. Toimenpiteen jälkeen kannattavuus luonnollisesti kohentui. Tosin tehdas työllisti enää 2 henkeä! Ohjelma ei kertonut, mitä niille 58 ihmiselle tapahtui.

Ehkä meidän kansanedustajamme osaisivat kertoa, mistä löytyisivät näiden 58 työttömäksi jääneiden elättämiseen tarvittavat varat? Meilläkin ainakin Kone Osakeyhtiöllä on jo toiminnassa tällaisia robotoituja miehittämättömiä soluja, joten sama kehitys on itseasiassa alkanut jo Suomessakin.

ONKO TYÖN VEROTUS AINOA HYVÄKSYTTÄVÄ VEROTUSMUOTO?

Tänä päivänä yhteiskunnan verokertymästä runsas 70 % koostuu työntekijöiden tuloverotuksesta, runsas 20 % liikevaihtoverosta (siitäkin palkansaajat maksavat melkoisen osan kulutuksen yhteydessä) ja vajaat 5 % yritysten verotuksesta. (Siitäkin valtaosan maksavat pienet työvoimavaltaiset palveluyritykset, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää poisto-oikeuksia, ei varasto-, toiminta- ja investointivarauksia, eikä ostaa voitoillaan kilpailevia yrityksiä).

Perimmältään yritykset maksavat melkein kaiken veron jo nyt, sen ulosmittaaminen tapahtuu vain (ihmis)työn tekemistä verottamalla.

Juuri kukaan talousguru ei tänä päivänä povaa menneiden vuosikymmenten kasvuvauhtia. Suomeakin, jolla on tällä hetkellä 4 % kasvuvauhti, pidetään jo Euroopan Japanina. Muutama vuosi sitten kasvu lipsahti jo miinuksen puolellekin. Optimistisetkin arviot liikkuvat 2-3 prosentin keskiarvokasvuna.

ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDELLA MENEE LUJAA.

Tällä hetkellä löytyy kuitenkin tuotealoja, joilla kasvuvauhti  on alle 20 %. Parhaimmat yritykset kasvavat 50-100 % vuosivauhdilla. Uusia yrityksiä syntyy kuin sieniä sateella. Robotointi eri ole pysähtynyt pelkästään teollisuuden puolelle. 

Amsterdamissa on vast´ìkään avattu täysin robotoitu pankki. Kone jopa palvelee laina-asioita myöten. Japanissa toimii jo täysin robotoitu kauppa puhuvine hyllyineen ja elektronisine rahastuksineen jne. jne.

SYNTYYKÖ UUSIA TYÖPAIKKOJA ”VAPAUTETTUJEN” TAHDISSA?

Kun tätä elektroniikkateollisuuden kasvuvauhtia peilaa kirjoitukseni alussa esiintuomiini elektroniikkateollisuuden työvoimaa vähentäviin vaikutuksiin, syntyy melkoinen paradoksi. Alussahan toin konkreettisesti esille montako työpaikkaa robotti vie vanhoilta teollisuudenaloilta. Sama tilannehan säilyy muillakin elektroniikkateollisuuden aloilla. Suhdeluvut vain vaihtelevat hieman tuotealoittain.

Jotta nämä ikävissä liukuhihnatöistä vapautetut työntekijät voitaisiin sijoittaa uusille tuotantoaloille, se edellyttäisi tuotannon kasvuvauhdin  eksponentiaalista kasvamista. Kasvuvauhdin pitäisi olla kymmenissä, ellei peräti sadoissa prosenteissa.. Samalla pitäisi löytää tälle kasvavalle tuotannolle uusia valtaisia markkinoita.

Tällä hetkellä markkinat näyttävät olevan pikemminkin kuihtumaan päin. Kehitysmaat, joiden osuus ulkomaankaupastamme  on vain alle 10 prosenttia, ovat ostaneet itsensä jo konkurssin partaalle ja kaikki eivät pysty maksamaan edes velkojensa korkoja – sati sitten lyhentämään niitä.

Lainansaantimahdollisuudet ovat lopussa, eikä sinne teollisuusmaat ilmaiseksi tavaraa kärrää, vaikka siellä teoriassa olisikin valtavat markkinat. Hillitsemätön väestönkasvu neutraloi sen pienenkin taloudellisen kasvun, jos sitä jossain harvassa maassa tapahtuu.

Suurin osa sosialistisistakin maista on yhtä velkaisia. Rikkaat arabimaatkin vaurastuttavat tätä nykyä vain asetehtailijoita. Kaiken kukkuraksi tämä automaatiokierre on kiihkeässä käynnissä kaikissa meidän tärkeimmissä kauppakumppanivaltioissamme. 

Euroopassakin melkein jokaisen maan hallitukset ovat tarttuneet elektroniikkaan kuin hukkuva oljenkorteen. Surkuhupaisinta tilanteessa on se, että hallitukset ovat alkaneet yhä enemmän yhteiskunnan varoilla  tukea elektroniikan perustutkimusta ja soveltavaa tuotekehittelyä.

Nämä uudet elektroniikkatuotteet taas kiihdyttävät saneerausta, automaatiota ja robotointia ja valtio saa kiitokseksi yhä kasvavan elätysvastuun, työttömyyskorvauksia kasvaville työttömilleen.  Kyseisten maiden väkiluku on muutenkin laskussa, joten kulutuskyky polkee paikoillaan tai hyvin hitaasti kasvaa.

On toiveajattelua luulla, että se kasvaisi samassa tahdissa  kuin robotoinnin ja automaation seurauksena, tuotantokyky lisääntyy. Kierre on valmis, jos joku maa näillä rajatuilla markkinoilla automaatiota ja sitä kautta kilpailukykyään lisäämällä pääsee kasvattamaan markkinaosuuttaan. Vastaava markkinaosuus on naapurivaltiolta automaattisesti pois. Ja työttömien laumat siellä automaattisesti lisääntyvät.

Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa Japanin autoteollisuuden robotoitumisen ja sen vyörymisen Eurooppaan. Vuonna 1982 japanilaisen autotehtaan työntekijä (yksi työntekijä ja useat robotit) valmisti 54 autoa/vuosi. Vastaava eurooppalainen työntekijä (ilman robotteja) vain 6-7 autoa/vuosi.

Eurooppalainen autoteollisuus joutui vaikeuksiin, senkin oli pakko turvautua robotteihin ja työntekijät pantiin kortistoon. 20 miljoonaa ihmistä Euroopassa ihmettelee, kuinka tässä näin kävi! Autoteollisuus on vasta ensimmäinen teollisuudenala, jossa robotointi on otettu laajemmin käyttöön. Eikä sielläkään saneeraus vielä tähän lopu.

Eiköhän edes kansanedustajien olisi vaihteeksi syytä muistaa, että työvoimaministerillä on lähemmäs puolitoistasataatuhatta ihan ”ilmaista robottia”. Poliitikkojen pitäisi tehdä niiden käyttökustannukset vain kilpailukykyisiksi oikean robotin käyttökustannusten ja pääomakuoletusten kanssa.

 

Seuran jutussa olleita kuvia: