104. Suomessa tekoälystä varoitettiin jo yli 35 vuotta sitten

Voit lukea ja kopioida ensimmäisen kirjan ilmaiseksi tästä.  https://drive.google.com/file/d/1lNaFaMtuPUg36QpheuHttRqiDSCEmVpF/view

Ensimmäinen kirjani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai tuottavuutta? ”(Tammi 1989) visioi ja varoitteli tekoälyn tulevista uhkista.

Kuvateksti: Miksihän suomalaiset ekonomistit eivät tehneet tällaisia kirjoja jo 80-luvulla? – Vieläkään 2000-luvulla sellaista ei ole ilmestynyt !

Jo 35 vuotta sitten varoittelin ensimmäisessä kirjassani digitalisaation ja jopa tekoälyn vaaroista vaikka tuolloin ei ollut edes internetiä olemassa. Tekoälyn kehitys oli 1980-luvulla aivan alkuaskelmilla. Ennakoin kuitenkin kirjassani tekoälyn tulevaa kehitystä seuraavasti:

”Vielä ollaan kaukana tavoitteesta tehdä kone, joka on yhtä ”älykäs” kuin ihminen. Suurimmalla osalla työelämässä olevista ihmisistä on kuitenkin suhteellisen kapea työtehtävä. Harvoilla on työtehtäviä jossa tarvitaan koko ”älyn” spektri käyttöön. Useimmissa tapauksissa riittää teho. Siihen nykyiset tietokoneet kyllä pystyvät. 

Professori Matti Otala, joka on tekoälyn johtavia asiantuntijoita, on sanonut: ”Ensi vuosikymmenellä tekoälypohjaiset asiantuntijajärjestelmät kykenevät korvaamaan Suomessa useita kymmeniä tuhansia vastaavia töitä tekeviä teollisuuden, kaupan ja valtionhallinnon toimihenkilöitä, yhden vuoden palkkaa vastaavin kokonaiskustannuksin”.

Onkin oireellista, että ala on räjähdysmäisessä kasvussa! Vielä neljä vuotta sitten oli työlästä löytää kymmentäkään yritystä, joiden toiminta olisi keskittynyt pelkästään tekoälyyn. Nyt tuollaisia yrityksiä on toistatuhatta. (tuolloin puhuttiin vielä ns. asiantuntijajärjestelmistä) 

Jokin aika sitten ilmestyneen raportin mukaan  vuonna 1987 maailman viidensadan suurimman yrityksen joukosta n.80 prosenttia oli kehittämässä (tekoälypohjaisia)  asiantuntijajärjestelmiä. Muutamilla suuryrityksillä on sisäisessä käytössä jopa useita kymmeniä järjestelmiä. 
Siksi ei olekaan mikään ihme, että suuryritykset eivät missään päin maailmaa ole luoneet uusia työpaikkoja enää pitkiin aikoihin. (s. 46-47). 

1980-luvulla ei ollut yhtään ekonomistia ennakoimassa ja varoittamassa tulevaa, mutta onneksi sentään joku vastuuntuntoinen tietokonealan asiantuntija jolla oli näkemys tulevasta kehityksestä. Kirjastani suora lainaus:
”Suomessakin on joitain tekoälyyn perehtyneitä asiantuntijoita ja yrityksiä. Softlinen toimitusjohtaja Mikael Roos on yksi alan ”guru”.(…) Kokemuksensa pohjalta hänellä on aika hurjia visioita tulevasta kehityksestä. Alan miehistä poiketen hänellä on rohkeutta sanoa visionsa myös julkisuudessa ääneen. 

30 vuotta sitten pikkupoikana Kotkassa hän katseli kuinka tehtaan portista marssi parituhatta työläistä kotia kohti, kun Gutzeitin pilli vihelsi. Nyt vuoron loputtua tehtaasta poistujia on ehkä parikymmentä, vaikka tuotanto on kasvanut. 

Ennen eläkkeelle jäämistään toimitusjohtaja Roos uskoo näkevänsä saman kehityksen myös toimistoissa. Atk ja varsinkin tekoälyn kehitys tekee tarpeettomaksi ison joukon konttoriväkeä. 
Kehitykseltä ei Roosin mukaan ole turvassa kasvualan, tietotekniikan väki. Heitäkin uhkaa kilometritehtaalle joutuminen, sillä tekoäly hoitaa vastaisuudessa esimerkiksi järjestelmäpäälliköiden tehtäviä. Tietotekniikan kehitys uhkaa siis syödä työmarkkinoilta joipa tietotekniikan tekijöitä, tai ainakin sen ylläpitäjiä. Atk-väki sahaa omaa oksaansa. (s. 47). 

Koneen kehittämä hissien ohjelmointirobotti ei ole maailman ainoa automaattinen ohjelmoinnin sovellus. Japanilaiset ovat panneet paremmaksi. Tutkijat ovat kautta maailman työskennelleet pitkään luodakseen järjestelmiä, jotka opettavat tietokoneet kirjoittamaan omat ohjelmansa. 
Käyttäjän pitää vain tietää, mitä ohjelman pitää tehdä, sen jälkeen kone hoitaa loput. Japanilaiset ovat esitelleet parikin eri tietokonekielillä toimivaa automaattista ohjelmointijärjestelmää. Siis ohjelmoijat ohjelmoivat jo itsensä tarpeettomaksi”. (s. 47) 

Varsinainen kehittynyt tekoäly teki tuolloin ensimmäisiä hapuilevia kokeiluja. Kirjoitin siitä ensimmäisessä kirjassani 34 vuotta sitten seuraavasti: 
”Kokonaan uutta tiedonkäsittelyn ja tiedon säilömisen tekniikkaa ja ajattelua edustavat alustavat tutkimukset neuraalitietokoneista eli hermoverkkokoneista. Siinä pyritään matkimaan ihmisen aivotoimintaa. 

Tällä järjestelmällä on ainakin teoriassa mahdollisuus kerätä omia kokemuksia ja oppia niistä. Suomessa professori Teuvo Kohonen on rakentanut tällä periaatteella toimivia järjestelmiä, jotka kykenevät tunnistamaan puhuttuja sanomia ja ihmisten kasvokuvia. 

Japanilainen Asahi osti Kohoselta lisenssin hänen kehittämäänsä puheentunnistimeen, kun suomalaiset yritykset eivät olleet hänen tutkimuksistaan kiinnostuneita”. (s. 49) 
Ja edelleen: ”Muutamat hermoverkot on opetettu tunnistamaan käsinkirjoitettua tekstiä. Sotilassovelluksina on rakennettu neurotietokoneita, jotka oppivat erottamaan sukellusveneiden äänet meren kohinan seasta. Samoin ilmailun puolella lajittelemaan lentokoneet käyttäytymisen perusteella hyökkääviin ja vaarattomiin. 

Amerikkalainen Hecht-Nielsen Neurocomputers myy neuraalitietokoneita mm. luottojen analysointiin, lääketieteellisten mittalaitteitten valvontaan ja teollisten prosessien laaduntarkkailuun”. (s. 49). 

Chat GPT:n ensimmäisiä kokeiluja tehtiin jo 1980-luvulla keräämällä kapealta alalta tietokantoja joita tuolloin nimitettiin ”asiantuntijajärjestelmiksi” eikä tekoälyksi kuten nyt. Kirjoitin siitä tuolloin seuraavasti: 
”Englannissa on erään tukkukauppaa harrastavan sokerifirman yritysjohtajan koko elämänkokemus sokerikaupasta tallennettu tietokoneelle.  Yleensä johdon vaihtuessa seuraajalta menee 1-2 vuotta uuteen alueeseen perehtymiseen. 

Asiantuntijajärjestelmän (nykyisin tarkoitetaan tekoälyä) avulla seuraajalla on heti edeltäjänsä tiedot käytettävissään. Monissa tapauksissa yritysjohtajat vaihtavat toiseen yritykseen juuri kun ovat oppineet hallitsemaan edellisen”. (s. 44). 

Japanilaiset olivat tuolloin tekoälyn kehittelyssä uranuurtajia ja johtavassa asemassa ja kirjoitin siitä seuraavasti:
”MITI:n (Japanin kansainvälisen kaupan  ja teollisuuden ministeriön) kunnianhimoinen hanke käynnistyi. Professori Hajime Karatsun mukaan tavoitteena oli rakentaa kymmenessä vuodessa ns. viidennen sukupolven tekoälytietokone. 

Tietokone, joka keskustelee ihmisen kanssa luonnollisen kielen, puheen ja kuvien välityksellä, ja joka oppii omista kokemuksistaan. Tietokoneen piti perustua rinnakkaiseen arkkitehtuuriin. Sen oli pystyttävä tekemään monia toimintoja samanaikaisesti”. (s. 48) 

Nyt amerikkalaiset digijätit ovat keränneet tietoa eri ammattialoista ja yksityisistä ihmisistä lupaa kysymättä enemmän kuin me itsekään tiedämme itsestämme. Tällä tietoverkkojen välityksen avulla keräämällään tiedolla heistä on tullut maailman rikkaimpia ihmisiä myymällä mainostajille tiedot meistä. Varoittelin siitäkin jo 34 vuotta sitten seuraavasti:
”On myös rahanarvoinen kysymys, kuka pääsee joskus yhdistelemään ja operoimaan niillä 35 000 erilaisella tiedostolla, jotka meistä suomalaisista on jo tehty?” (s. 176).

 – Ja näin on myös käynyt, sillä meistä kerätyillä tiedoilla on tehty alustatalouden mainostuottojen avulla rutosti, ja käsittämättömän rutosti rahaa!

Suomalaiset ekonomistit ymmärtävät kyllä tekoälyn mahdollisuudet nostaa tuottavuutta, mutta eivät sen vaikutuksia työllisyyteen, yhteiskunnan verotuloihin eikä demokratiaan. Kukaan heistä ei varoitellut tekoälystä 1980-luvulla – eikä edes vieläkään!