So what, Lipponen?
(Paavo Lipponen)
Wikileaksin paljastukset ovat tuoneet uutta valoa Paavo Lipposen toiminnasta ja suhmuroinnista Presidentti Tarja Halosen selän takana. Tosin valtamediat eivät ole herkutelleet tietovuodosta samalla innostuksella kuin hyökätessään kyseisenä ajnkohtana Anneli Jäätteenmäen kimppuun sen aikaisesta ”tietovuodosta”.
Kirjoitin siitä kirjassani: ”Ahneuden Aika” (VS-Kustannus 2006) sivulla 564 seuraavasti: ”Mediasta itsestään on kuitenkin tullut vallankäytön väline. Oiva esimerkki on tapaus Anneli Jäätteenmäki, joka sai jo käsittämättömän poliittisen ajojahdin tunnusmerkit.
Jos korkeimmalla poliittisella tasolla työskentelevä virkamies on yllytyksestä valmis kertomaan valtion salaisimmat tiedot, on maamme korkeimman tason virkamiesten rekrytointijärjestelmässä jotakin pahasti vialla.
Mediakohun koomisuutta vain lisäsi se, että ulkoministeri Erkki Tuomioja
totesi salaisista tiedoista, että Jäätteenmäki olisi saanut samat tiedot ulkoministeriöstä vain pyytämällä niitä.
Mistä moinen suhteeton mediamyllytys sitten johtui? Jäätteenmäen suurin rikos olikin siinä, että hän heitti hiekkaa Nato-lobbyn rattaisiin. Hän asetti kyseenalaiseksi paitsi Paavo Lipposen puheet Washingtonissa myös Nato- ja USA-myönteisen politiikan.
Jos demarit olisivat voittaneet vaalit ja Lipponen olisi jatkanut pääministerinä samoin kuin kokoomus hallituksessa, olisi Suomi lähes sataprosenttisella varmuudella liittynyt silloisen vaalikauden aikana Naton jäseneksi. Tämähän teki monen median omistajan ja heidän etujaan ajavan päätoimittajan katkeraksi. Siitä Jäätteenmäki oli pantava kärsimään.
Sopulit ja neljäs valtiomahti kurmoottivat Jäätteenmäkeä niin, että pääministeri pakotettiin eroamaan heti hallituskauden alkumetreillä. Uutis- ja poliittiset toimittajat auttoivat taustavaikuttajia saamaan haluamansa.
Mediaoperaation sankariksi nostettiin toimittaja Pekka Ervasti. Ruotsalaista rahamaailmaa edustavan lehtitalon Bonnierin journalistipalkinto annettiin Ervastille, jonka yhtenä merkittävänä saavutuksena mainittiin, että juuri hän ensimmäisenä alkoi pöyhiä Jäätteenmäki-jupakkaa. Koska oman lehtitalon Alma-median toimittajaa ei hygieenisyys-syistä voitu palkita, palkinto annettiin kilpailevan lehtitalon uusliberalistisimmalle ja Nato-myönteisimmälle toimittajalle.
Noudatettiin vanhaa mediamaailmassa ja sodankäynnissä toistettua taktiikkaa. Kalvetaan medioissa jotakin kokonaisuuden kannalta vähäpätöistä asiaa, jotta huomio kiinnitettäisiin pois isommasta ja tärkeämmästä.
Ervasti olisi palkintonsa ansainnut, jos hän olisi ruvennut Jäätteenmäen sijasta jahtaamaan Lipposta. Hän ei jostakin syystä ollenkaan ihmetellyt, miksi varmistellessaan ”ilmassa ollutta” EU- komission puheenjohtajan paikkaa Lipponen nuoli amerikanvierailullaan Bushin saappaita kehumalla ”hänen johtajuuttaan”.
Ervasti ei myöskään ihmetellyt salaisista muistioista vuotaneita tietoja, joissa Lipponen lupasi Suomen tukevan Irakin jälleenrakentamista, huolimatta siitä, ettei Suomi eikä Suomen kansa ole hyväksynyt koko Irakin sotaa, jonka Yhdysvallat aloitti ilman YK:n lupaa ja mandaattia.
Ervasti ei myöskään ”tutkivana journalistina” tutkinut, millä mandaatilla Lipponen kauppasi suomalais-ruotsalaista Amos-kranaatinheitinjärjestelmää sotaa käyvälle maalle ja mitä kaikkea muuta Lipponen tuli luvanneeksi Bushille.
Lipposen itsevaltaiset ja epädemokraattiset toimet ovat närästäneet jo puolueen omaakin väkeä. Lipposen puoluetoveri Osku Pajamäki moitti tuolloin Lipposta ja vaati demareille ylimääräistä puoluekokousta ja totesi: ”Tärkein syy uuteen puoluekokoukseen liittyy Paavo Lipposen asemaan ja hänen tapaansa johtaa puoluetta keskustan vetämässä hallitusyhteistyössä.
Ei edes laajaa kansansuosiota nauttiva ex-pääministeri voi olla puoliksi raskaana. Olla hallituksessa mukana, mutta vetää samalla varsinkin ulko-ja talouspolitiikassa sinipunan aikaista linjaansa.
Totuuteen pyrkivänä ja palkittuna journalistina Ervasti ei ole toistaiseksi korjannut Jäätteenmäkeen kohdistunutta ajojahtiaan. Hänen työtoverinsa toimittaja Jyri Raivio puhdisti Jäätteenmäen maineen (HS 20.3.2004) pari päivää Jäätteenmäen vapauttavan tuomion julkistuksen jälkeen. Hän kirjoitti (tosin piilotettuna pitkän tekstin sisään) seuraavasti:
”Yhdysvaltain hallitus vakuutti sodan alkamisen vuosipäivänä, että sota oli oikeutettu ja palveli sekä amerikkalaisten että irakilaisten etuja.
Halonen on antanut Wiki Leaksin paljastuksista tiedonannon, ettei hän ole antanut lupaa saati käskyä Lipposelle kertoa hänen ja Putinin välisistä kahdenkeskisistä keskusteluista.
Pitäisikö nyt antaa tiedonjulkistuspalkinto Wikileaksille ja Julian Assangelle ja ottaa se taannehtivasti pois toimittaja Pekka Ervastilta?
Hesari ei julkaissut
Kirjoitin siitä kirjassani: ”Ahneuden Aika” (VS-Kustannus 2006) sivulla 564 seuraavasti: ”Mediasta itsestään on kuitenkin tullut vallankäytön väline. Oiva esimerkki on tapaus Anneli Jäätteenmäki, joka sai jo käsittämättömän poliittisen ajojahdin tunnusmerkit.
Koko sähköinen media ja varsinkin iltapäivälehdet saivat nykäsjuttujen
välipalaksi kaluttavaksi vastavalitun naispäämisterin. Hän kun oli mahdollisesti
yllyttänyt virkamiestä virkasalaisuuden rikkomiseen.
Mediakohun koomisuutta vain lisäsi se, että ulkoministeri Erkki Tuomioja
totesi salaisista tiedoista, että Jäätteenmäki olisi saanut samat tiedot ulkoministeriöstä vain pyytämällä niitä.
Mistä moinen suhteeton mediamyllytys sitten johtui? Jäätteenmäen suurin rikos olikin siinä, että hän heitti hiekkaa Nato-lobbyn rattaisiin. Hän asetti kyseenalaiseksi paitsi Paavo Lipposen puheet Washingtonissa myös Nato- ja USA-myönteisen politiikan.
Jos demarit olisivat voittaneet vaalit ja Lipponen olisi jatkanut pääministerinä samoin kuin kokoomus hallituksessa, olisi Suomi lähes sataprosenttisella varmuudella liittynyt silloisen vaalikauden aikana Naton jäseneksi. Tämähän teki monen median omistajan ja heidän etujaan ajavan päätoimittajan katkeraksi. Siitä Jäätteenmäki oli pantava kärsimään.
Sopulit ja neljäs valtiomahti kurmoottivat Jäätteenmäkeä niin, että pääministeri pakotettiin eroamaan heti hallituskauden alkumetreillä. Uutis- ja poliittiset toimittajat auttoivat taustavaikuttajia saamaan haluamansa.
Mediaoperaation sankariksi nostettiin toimittaja Pekka Ervasti. Ruotsalaista rahamaailmaa edustavan lehtitalon Bonnierin journalistipalkinto annettiin Ervastille, jonka yhtenä merkittävänä saavutuksena mainittiin, että juuri hän ensimmäisenä alkoi pöyhiä Jäätteenmäki-jupakkaa. Koska oman lehtitalon Alma-median toimittajaa ei hygieenisyys-syistä voitu palkita, palkinto annettiin kilpailevan lehtitalon uusliberalistisimmalle ja Nato-myönteisimmälle toimittajalle.
Noudatettiin vanhaa mediamaailmassa ja sodankäynnissä toistettua taktiikkaa. Kalvetaan medioissa jotakin kokonaisuuden kannalta vähäpätöistä asiaa, jotta huomio kiinnitettäisiin pois isommasta ja tärkeämmästä.
Ervasti olisi palkintonsa ansainnut, jos hän olisi ruvennut Jäätteenmäen sijasta jahtaamaan Lipposta. Hän ei jostakin syystä ollenkaan ihmetellyt, miksi varmistellessaan ”ilmassa ollutta” EU- komission puheenjohtajan paikkaa Lipponen nuoli amerikanvierailullaan Bushin saappaita kehumalla ”hänen johtajuuttaan”.
Ervasti ei myöskään ihmetellyt salaisista muistioista vuotaneita tietoja, joissa Lipponen lupasi Suomen tukevan Irakin jälleenrakentamista, huolimatta siitä, ettei Suomi eikä Suomen kansa ole hyväksynyt koko Irakin sotaa, jonka Yhdysvallat aloitti ilman YK:n lupaa ja mandaattia.
Ervasti ei myöskään ”tutkivana journalistina” tutkinut, millä mandaatilla Lipponen kauppasi suomalais-ruotsalaista Amos-kranaatinheitinjärjestelmää sotaa käyvälle maalle ja mitä kaikkea muuta Lipponen tuli luvanneeksi Bushille.
Lipposen itsevaltaiset ja epädemokraattiset toimet ovat närästäneet jo puolueen omaakin väkeä. Lipposen puoluetoveri Osku Pajamäki moitti tuolloin Lipposta ja vaati demareille ylimääräistä puoluekokousta ja totesi: ”Tärkein syy uuteen puoluekokoukseen liittyy Paavo Lipposen asemaan ja hänen tapaansa johtaa puoluetta keskustan vetämässä hallitusyhteistyössä.
Ei edes laajaa kansansuosiota nauttiva ex-pääministeri voi olla puoliksi raskaana. Olla hallituksessa mukana, mutta vetää samalla varsinkin ulko-ja talouspolitiikassa sinipunan aikaista linjaansa.
Totuuteen pyrkivänä ja palkittuna journalistina Ervasti ei ole toistaiseksi korjannut Jäätteenmäkeen kohdistunutta ajojahtiaan. Hänen työtoverinsa toimittaja Jyri Raivio puhdisti Jäätteenmäen maineen (HS 20.3.2004) pari päivää Jäätteenmäen vapauttavan tuomion julkistuksen jälkeen. Hän kirjoitti (tosin piilotettuna pitkän tekstin sisään) seuraavasti:
”Yhdysvaltain hallitus vakuutti sodan alkamisen vuosipäivänä, että sota oli oikeutettu ja palveli sekä amerikkalaisten että irakilaisten etuja.
Bush puhui jälleen televisiossa. Valkoisessa talossa hän toivotti tervetulleiksi 84:n ”yhteistä vaaraa vastaan liittoutuneen” maan edustajat Ulkoministeriön tiedottajan mukaan tilaisuuteen oli kutsuttu IRAKIN SOTAKOALITIOSSA MUKANA OLLEIDEN MAIDEN suurlähettiläät.
Mukana oli myös Suomen suurlähetystön kakkosmies Matti Anttonen. Hänen esimiehensä, suurlähettiläs Jukka Valtasaari, oli tuolloin kotimaassa. Irakin sotaa Bush perusteli Saddamin kauheuksien lisäksi myös YK:n edulla. Koalitio meni Bushin mukaan Irakiin panemaan toimeen YK:n päätöslauselmia.”” Tuolloin siis ei vielä tiedetty ”mitä muuta Lipponen tuli puhuneeksi ja luvanneeksi” Amerikan vierailullaan. Kaikkea ei ainakaan Suomen Presidentin toimesta.
Pitäisikö nyt antaa tiedonjulkistuspalkinto Wikileaksille ja Julian Assangelle ja ottaa se taannehtivasti pois toimittaja Pekka Ervastilta?
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
Tampere
PS. Katso myös linkki:
http://ariojapelto.blogspot.com/2011/03/sahkoposti-kirjeenvaihto-paavo-lipposen.html