Vieläkin hoidetaan finanssikriisin oireita, ei syitä.
JULKAISTU: Kansan Uutiset/Viikkoliite 17.12 2010 / Hieman lyhennettynä
(Jyrki Katainen, Raimo Sailas)
Nyt on jo tungettu miljardikaupalla veronmaksajien rahoja Islannin, Kreikan ja Irlannin kriisien paikkaamiseen. Nyt vain odotellaan, milloin ahneet sijoittajat lakkaavat uskomasta Portugalin, Espanjan, Belgian, Alankomaiden, Italian jne. kykyyn hoitaa velkasitoumuksiaan. Kun sijoittajien luottamus katoaa, korkotaso nousee pilviin kuten kehitysmaissa.
On vedottu EU:n yhteisvastuuseen, vaikka EU:n perussopimuksissa on painotettu, että valtiot eivät ole toistensa talouden takuumiehiä.
Vieläkään poliitikot eivät ole ymmärtäneet, että nyt on meneillään pankinjohtajien toimesta sama kehitys, joka on ollut todellisuutta jo vuosikymmeniä köyhissä kehitysmaissa.
Rikkaat ovat rikastuneet viime vuosikymmeninä niin, että rahalle ei enää löydy järkeviä investointikohteita tuotannolliseen toimintaan. Siksi sitä on tungettu, paitsi amerikkalaisille maksukyvyttömille asuntovelallisille (vrt. Subprime -lainat), myös aiemmin maksukyvyttömille kehitysmaille.
Raha ei kasva itsestään pankkien holveissa eikä rikkaitten patjapusseissa, joten sitä on pantava poikimaan vaikka väkisin yhä riskialttiimpiin kohteisiin.
Riskikohteina kehitysmaat ovat joutuneet maksamaan lähes 20 prosentin korkoa, joten niistä on tullut pankkien ”rahastusautomaatteja”. Jo 5 - 6 vuodessa ne ovat maksaneet alkuperäisen velkapääoman korkoina. Kun ne eivät pysty lyhentämään entisiä lainojaan, pankit ovat auliisti antaneet lisää lainoja koronmaksuun, jotta saisivat jatkettua köhien valtioiden lypsämistä ja pitämään lainat ”hengissä”.
Kun tätä velkojen kirnuamista on jatkettu vuosikymmeniä, kehitysmaat ovat yhä syvemmässä ahdingossa. Kun pankit ovat saaneet lainapääomansa moninkertaisesti takaisin, lainat myydään ale-hintaan keinottelijoille, jotka jatkavat lypsämistä.
Aivan kuten Suomessa pankit myyvät maksukyvyttömien lainat perintäyhtiöille pilkkahintaan. Ne jatkavat sitten viimeisenkin mehun puristamisen velallisilta.
Nyt pankit ovat ”innovoineet” uusia markkinoita. Lypsämisen kohteeksi on otettu EU-maat. Rahaa on vastuuttomasti tyrkytetty kaikille, joille se vaan on kelvannut. On luotettu siihen, että lainojen takaajana on valtio ja sen veronmaksajat.
Nyt huudetaan vastuuta valtioilta, eikä rahan tyrkyttäjiltä. Nykyisten kriisissä olevien EU-maiden ongelmien taustalta löytyvät saksalaiset, ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset jättipankit. Ne ovat juuri niitä investointipankkiireja, jotka ovat koko finanssikriisin suurimpia syyllisiä. Ne ovat ”innovoineet” ne valtavat johdannaismarkkinat, jotka ovat nykyisen finanssikriisin perimmäinen syy.
Nyt on vain hätäsammutettu ja yritetty pelastaa veloissa rypeviä valtiota, vaikka todellisuudessa on pelastettu konkurssikypsiä pankkeja. Pankinjohtajat hymyilevät vinosti sisäänpäin poliitikkojen (= veronmaksajien) rahankylvöä ja jatkavat ”puhallusta” maa kerrallaan.
Kummallista, että julkisuudessa valtamediat eivät käsittele enää johdannaismarkkinoiden kokoa ja sitä, onko kupla ”sulanut” eli kenen käsiin Musta-pekka on jäänyt?
Näiden johdannaismarkkinoiden suuruudesta saa kalpean kuvan, kun sitä vertaa reaalimaailman lukuihin. Kaikkien maailmassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteinen arvo (BKT) on n. 50 triljoonaa USA:n dollaria (eurooppalaisia biljoonia). Näiden virtuaalimarkkinoiden arvo on OECD:n Jörn Huffschmidin mukaan n. 250 triljoonaa, eli viisinkertainen reaalimaailman kokoon nähden.
Koko johdannaismarkkinoiden suuruudesta ei ilmeisesti pankin asiantuntijoillakaan ole varmaa tietoa. Kansainvälinen järjestelypankki BIS puolestaan arvioi, että niiden arvo oli vuoden 2007 lopussa 11 kertaa maailman tuotannon arvo.
Kysymys on niin jättimäisestä kuplasta, ettei reaalimaailman mitkään rahat riitä kuplan hoitamiseen. Islannin romahduksen yhteydessä tiedetään, että velkapapereiden arvosta hävisi 94 prosenttia.
Ei valtamedioissa eikä finanssitarkastuslaitoksissa pohdita, paljonko johdannaismarkkinoiden velkapapereiden arvosta on jo ”sulanut” tai piilotettu pankkien taseisiin? Ei myöskään sitä, paljonko niistä on kirjattu arvonalennuksina taseisiin. Ei ole myöskään kerrottu, onko mahdolliset arvonalennukset otettu huomioon myös pankeille jo tehdyissä sekä kevään tulevissa stressitesteissä?
Nyt valtamediat ovat keskittyneet vain vakuuttelemaan, että ketään EU-maata ei ”jätetä”. Kriisitietoisuuden lisäämiseksi kaikkien on nyt laitettava ”suu säkkiä myöten”, jotta ”vapauden” -ideologian hurmoksessa vapaaksi päästetty rahoitusjärjestelmä ei luhistuisi.
Yhteisvastuun nimissä kaikkien EU:n valtioiden ja Suomen on lyhennettävä velkojaan, supistettava yhteiskunnan hyvinvointipalveluja ja työntekijöiden palkkoja on alennettava. Myös verotusta on kiristettävä budjetin kestävyysvajeen kohentamiseksi. (Paitsi tietysti rikkaiden - muuten heiltä katoaisi yrittämisen ja kasvun kannusteet). Säästötalkoot puolestaan kiihdyttävät talouden kurjistumiskierrettä.
Kaikki tämä vain siksi, että pankit pysyisivät pystyssä ja pankinjohtajat voisivat jatkaa edelleen myös kehittyneiden EU-maiden lypsämistä (ja tietysti omien optioidensa ja bonustensa kasvattamista).
Samanaikaisesti poliitikot saarnaavat, että kasvu on ainoa keino estää työttömyyden lisääntymistä sekä kansakuntien välistä ja valtioiden sisäistä kahtiajakoa.
Edellä esitetyt ja sijoittajien edellyttämät valtioiden, sekä Jyrki Kataisen ja Raimo Sailaksen peräämät tasapainottamistoimet eivät oikein edesauta talouden kasvupyrkimysten, työllisyyden ja ostovoiman kasvun toteutumista.
Pääoman ja pankkien vastuuttomien toimien seurauksena yhä useammat EU-maat ovat joutumassa rahoituskriisiin, jota yritetään epätoivoisesti suitsia massiivisilla veronmaksajien elvytysruiskeilla.
Nyt EU-maiden omat on elvytysrahat jo käytetty ja tuotannon varastot täytetty. Kohta pikaisesti kyhätyt EU:n 440 miljardin euron puskurirahastotkin syöty (IMF:n kanssa yhteensä 750 mrd). Pian on totuuden hetki, josta valtamediatkaan tuskin voivat vaieta.
Pitkään ei voi myöskään jatkua nykyisten keskuspankkien elvytystoiminta. Nyt ne ovat ostaneet kriisimaiden arvottomia velkapapereita keskuspankkien, EKP:n ja Fedin piikkin. Se on sama kuin Münchausen nostaisi itseään tukasta. Niidenkin takaajana ovat valtiot ja sitä kautta veronmaksajat. Siis elvytysrahojen lisäksi veronmaksajat ostavat ”tyhjää”.
EKP on hyväksynyt vakuudeksi kaikkien euromaiden joukkovelkakirjat samanarvoisina. Heikkojen euromaiden velkaantuminen on pitänyt niiden korkotason keinotekoisen matalana. Menettely on avannut euroalueen pankeille mahdollisuuden tehdä voittoja heikkojen euromaiden lainojen markkinatuoton ja keskuspankkirahan välisellä korkoerolla.
Poliitikkojen ymmärtämättömyyden vuoksi veronmaksajien ”piikki on yhä auki”. Olisi korkea aika saattaa pankit toiminnastaan juridiseen ja moraaliseen vastuuseen.
Poliitikot ovat hurskaasti luvanneet laittaa pankit järjestykseen, mutta vasta vuonna 2013. Sekin on vain pelkkä lupaus. Mitään kovin konkreettisia toimia ei ole vielä edes esitetty – yhteisistä päätöksistä puhumattakaan.
Siihen mennessä voi reaalimaailmassa ja EU:n kohdalla tapahtua järisyttävän paljon. Siinä myllerryksessä EU:n mallioppilaan eli Suomen orastava kasvukin voi loppua ennen kuin se edes ehtii alkaakaan.
Isoimmat markkinat, Yhdysvallat ja Japani ovat jo tukevasti koomassa. Nyt Suomen viennin tärkein markkina-alue, EU-maat (n. 60% viennistä) on kovaa vauhtia myös vaipumassa koomaan.
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
(Jyrki Katainen, Raimo Sailas)
Nyt on jo tungettu miljardikaupalla veronmaksajien rahoja Islannin, Kreikan ja Irlannin kriisien paikkaamiseen. Nyt vain odotellaan, milloin ahneet sijoittajat lakkaavat uskomasta Portugalin, Espanjan, Belgian, Alankomaiden, Italian jne. kykyyn hoitaa velkasitoumuksiaan. Kun sijoittajien luottamus katoaa, korkotaso nousee pilviin kuten kehitysmaissa.
On vedottu EU:n yhteisvastuuseen, vaikka EU:n perussopimuksissa on painotettu, että valtiot eivät ole toistensa talouden takuumiehiä.
Vieläkään poliitikot eivät ole ymmärtäneet, että nyt on meneillään pankinjohtajien toimesta sama kehitys, joka on ollut todellisuutta jo vuosikymmeniä köyhissä kehitysmaissa.
Rikkaat ovat rikastuneet viime vuosikymmeninä niin, että rahalle ei enää löydy järkeviä investointikohteita tuotannolliseen toimintaan. Siksi sitä on tungettu, paitsi amerikkalaisille maksukyvyttömille asuntovelallisille (vrt. Subprime -lainat), myös aiemmin maksukyvyttömille kehitysmaille.
Raha ei kasva itsestään pankkien holveissa eikä rikkaitten patjapusseissa, joten sitä on pantava poikimaan vaikka väkisin yhä riskialttiimpiin kohteisiin.
Riskikohteina kehitysmaat ovat joutuneet maksamaan lähes 20 prosentin korkoa, joten niistä on tullut pankkien ”rahastusautomaatteja”. Jo 5 - 6 vuodessa ne ovat maksaneet alkuperäisen velkapääoman korkoina. Kun ne eivät pysty lyhentämään entisiä lainojaan, pankit ovat auliisti antaneet lisää lainoja koronmaksuun, jotta saisivat jatkettua köhien valtioiden lypsämistä ja pitämään lainat ”hengissä”.
Kun tätä velkojen kirnuamista on jatkettu vuosikymmeniä, kehitysmaat ovat yhä syvemmässä ahdingossa. Kun pankit ovat saaneet lainapääomansa moninkertaisesti takaisin, lainat myydään ale-hintaan keinottelijoille, jotka jatkavat lypsämistä.
Aivan kuten Suomessa pankit myyvät maksukyvyttömien lainat perintäyhtiöille pilkkahintaan. Ne jatkavat sitten viimeisenkin mehun puristamisen velallisilta.
Nyt pankit ovat ”innovoineet” uusia markkinoita. Lypsämisen kohteeksi on otettu EU-maat. Rahaa on vastuuttomasti tyrkytetty kaikille, joille se vaan on kelvannut. On luotettu siihen, että lainojen takaajana on valtio ja sen veronmaksajat.
Nyt huudetaan vastuuta valtioilta, eikä rahan tyrkyttäjiltä. Nykyisten kriisissä olevien EU-maiden ongelmien taustalta löytyvät saksalaiset, ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset jättipankit. Ne ovat juuri niitä investointipankkiireja, jotka ovat koko finanssikriisin suurimpia syyllisiä. Ne ovat ”innovoineet” ne valtavat johdannaismarkkinat, jotka ovat nykyisen finanssikriisin perimmäinen syy.
Nyt on vain hätäsammutettu ja yritetty pelastaa veloissa rypeviä valtiota, vaikka todellisuudessa on pelastettu konkurssikypsiä pankkeja. Pankinjohtajat hymyilevät vinosti sisäänpäin poliitikkojen (= veronmaksajien) rahankylvöä ja jatkavat ”puhallusta” maa kerrallaan.
Kummallista, että julkisuudessa valtamediat eivät käsittele enää johdannaismarkkinoiden kokoa ja sitä, onko kupla ”sulanut” eli kenen käsiin Musta-pekka on jäänyt?
Näiden johdannaismarkkinoiden suuruudesta saa kalpean kuvan, kun sitä vertaa reaalimaailman lukuihin. Kaikkien maailmassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteinen arvo (BKT) on n. 50 triljoonaa USA:n dollaria (eurooppalaisia biljoonia). Näiden virtuaalimarkkinoiden arvo on OECD:n Jörn Huffschmidin mukaan n. 250 triljoonaa, eli viisinkertainen reaalimaailman kokoon nähden.
Koko johdannaismarkkinoiden suuruudesta ei ilmeisesti pankin asiantuntijoillakaan ole varmaa tietoa. Kansainvälinen järjestelypankki BIS puolestaan arvioi, että niiden arvo oli vuoden 2007 lopussa 11 kertaa maailman tuotannon arvo.
Kysymys on niin jättimäisestä kuplasta, ettei reaalimaailman mitkään rahat riitä kuplan hoitamiseen. Islannin romahduksen yhteydessä tiedetään, että velkapapereiden arvosta hävisi 94 prosenttia.
Ei valtamedioissa eikä finanssitarkastuslaitoksissa pohdita, paljonko johdannaismarkkinoiden velkapapereiden arvosta on jo ”sulanut” tai piilotettu pankkien taseisiin? Ei myöskään sitä, paljonko niistä on kirjattu arvonalennuksina taseisiin. Ei ole myöskään kerrottu, onko mahdolliset arvonalennukset otettu huomioon myös pankeille jo tehdyissä sekä kevään tulevissa stressitesteissä?
Nyt valtamediat ovat keskittyneet vain vakuuttelemaan, että ketään EU-maata ei ”jätetä”. Kriisitietoisuuden lisäämiseksi kaikkien on nyt laitettava ”suu säkkiä myöten”, jotta ”vapauden” -ideologian hurmoksessa vapaaksi päästetty rahoitusjärjestelmä ei luhistuisi.
Yhteisvastuun nimissä kaikkien EU:n valtioiden ja Suomen on lyhennettävä velkojaan, supistettava yhteiskunnan hyvinvointipalveluja ja työntekijöiden palkkoja on alennettava. Myös verotusta on kiristettävä budjetin kestävyysvajeen kohentamiseksi. (Paitsi tietysti rikkaiden - muuten heiltä katoaisi yrittämisen ja kasvun kannusteet). Säästötalkoot puolestaan kiihdyttävät talouden kurjistumiskierrettä.
Kaikki tämä vain siksi, että pankit pysyisivät pystyssä ja pankinjohtajat voisivat jatkaa edelleen myös kehittyneiden EU-maiden lypsämistä (ja tietysti omien optioidensa ja bonustensa kasvattamista).
Samanaikaisesti poliitikot saarnaavat, että kasvu on ainoa keino estää työttömyyden lisääntymistä sekä kansakuntien välistä ja valtioiden sisäistä kahtiajakoa.
Edellä esitetyt ja sijoittajien edellyttämät valtioiden, sekä Jyrki Kataisen ja Raimo Sailaksen peräämät tasapainottamistoimet eivät oikein edesauta talouden kasvupyrkimysten, työllisyyden ja ostovoiman kasvun toteutumista.
Pääoman ja pankkien vastuuttomien toimien seurauksena yhä useammat EU-maat ovat joutumassa rahoituskriisiin, jota yritetään epätoivoisesti suitsia massiivisilla veronmaksajien elvytysruiskeilla.
Nyt EU-maiden omat on elvytysrahat jo käytetty ja tuotannon varastot täytetty. Kohta pikaisesti kyhätyt EU:n 440 miljardin euron puskurirahastotkin syöty (IMF:n kanssa yhteensä 750 mrd). Pian on totuuden hetki, josta valtamediatkaan tuskin voivat vaieta.
Pitkään ei voi myöskään jatkua nykyisten keskuspankkien elvytystoiminta. Nyt ne ovat ostaneet kriisimaiden arvottomia velkapapereita keskuspankkien, EKP:n ja Fedin piikkin. Se on sama kuin Münchausen nostaisi itseään tukasta. Niidenkin takaajana ovat valtiot ja sitä kautta veronmaksajat. Siis elvytysrahojen lisäksi veronmaksajat ostavat ”tyhjää”.
EKP on hyväksynyt vakuudeksi kaikkien euromaiden joukkovelkakirjat samanarvoisina. Heikkojen euromaiden velkaantuminen on pitänyt niiden korkotason keinotekoisen matalana. Menettely on avannut euroalueen pankeille mahdollisuuden tehdä voittoja heikkojen euromaiden lainojen markkinatuoton ja keskuspankkirahan välisellä korkoerolla.
Poliitikkojen ymmärtämättömyyden vuoksi veronmaksajien ”piikki on yhä auki”. Olisi korkea aika saattaa pankit toiminnastaan juridiseen ja moraaliseen vastuuseen.
Poliitikot ovat hurskaasti luvanneet laittaa pankit järjestykseen, mutta vasta vuonna 2013. Sekin on vain pelkkä lupaus. Mitään kovin konkreettisia toimia ei ole vielä edes esitetty – yhteisistä päätöksistä puhumattakaan.
Siihen mennessä voi reaalimaailmassa ja EU:n kohdalla tapahtua järisyttävän paljon. Siinä myllerryksessä EU:n mallioppilaan eli Suomen orastava kasvukin voi loppua ennen kuin se edes ehtii alkaakaan.
Isoimmat markkinat, Yhdysvallat ja Japani ovat jo tukevasti koomassa. Nyt Suomen viennin tärkein markkina-alue, EU-maat (n. 60% viennistä) on kovaa vauhtia myös vaipumassa koomaan.
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi