Ulkoistamisella riskejä ja epävarmuutta
(Vesa Kanniainen)
JULKAISTU: Kansan Uutiset 15. 4. 2003.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) julkisti hiljattain professori Vesa Kanniaisella teettämänsä tilaustutkimuksen, jossa suositeltiin yhteiskunnan palveluiden ulkoistamista. Uusliberalististen taloustieteilijöiden keskuudessa ulkoistaminen on ihmelääke kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, vaikka esimerkkejä epäonnistumisista on vaikka kuinka paljon.
Myös yritykset yrittävät parantaa tuottavuuttaan keskittymällä ydinbisnekseen ja ulkoistamalla mahdollisimman pitkälle erilaisia toimintojaan, niin meillä kuin muuallakin. Suuret kone- ja metalliyritykset teettävät jo 40 prosenttia tuotannostaan alihankkijoilla.
Ulkoistaminen alkaa useimmiten vartiointipalveluista, terveydenhuollosta ja keittiöstä. Seuraavaksi yritys antaa ulkopuolisten hoitoon kuljetukset ja varastoinnin. Nyt on muotia ulkoistaa myös puhelinkeskukset, palkkahallinto ja laskutus. Seuraavassa aallossa ulkoistetaan tuotantoa eli teetetään alihankintana melkein kaikki.
Tässä yhteydessä on syytä pohtia, mikä on yrityksen ydinosaaminen. Usein se on korkeaa suunnittelua, konseptin tai brändin luomista. Nokian kohdalla voisi sanoa, että sen ydinosaaminen ei välttämättä ole valmistaa kännyköitä ja tukiasemia. Nokian ydinosaamista on pikemminkin connecting people, eli tuotekehittelyä ihmisten väliseen kommunikointiin.
Nokian yhteistyö eri yritysten kanssa oli vielä 1980-luvulla lähinnä alihankintaa. Seuraavalla vuosikymmenellä tulivat partnerit eli pitkäaikaiset yhteistyökumppanit valmistukseen ja tuotantoon.
Nokian omien työntekijöiden mielestä pahinta on, kun ulkoistetaan sekä tuotteet että henkilöstö, “jolloin Nokian arvot ovat hukassa”. Vaarana pidetään koko tuotannon ulkoistamista, jolloin työsuhteen edut ulkoistamisessa yleensä heikkenevät. Tämä kävi ilmi Metalliliiton ja Teknisten liiton äskettäisessä seminaarissa.
Nokian toimittajien puolella työntekijät taas näkivät, että tuotteiden menekin ennustaminen on heikkoa: “Tieto tilauksesta tulee myöhään. Omille alihankkijoille se aiheuttaa vielä suurempaa kiirettä”. Nokian alihankkijoiden mielestä ennusteiden pitäisi olla täsmällisempiä “eikä vain yksioikoisia suullisia ilmoituksia”. “Nokia ennustaa aina yli eli varaa kapasiteettia toimittajiensa tuotantoon”, varmuuden vuoksi.
Tilaajalla on verkostotaloudessa alihankkijaansa nähden kiristyssuhde. Esimerkiksi maailman viidenneksi suurin autonvalmistaja DaimlerChrysler vaati äskettäin alihankkijoitaan laskemaan hintojaan 15 prosenttia seuraavan kahden vuoden aikana. Yhtiö halusi alentaa kustannuksiaan parantaakseen tulostaan.
Kaikilla ulkoistetuilla yrittäjillä ei kuitenkaan mene hyvin.
Konkurssiylitarkastaja Harri Hämäläinen oikeusministeriöstä on hiljattain todennut, että pitkään jatkuneen nousukauden konkurssintekijä on usein yksinyrittäjä, joka on jokin aika sitten ulkoistettu suuremmasta yrityksestä. Olisikohan niin, että ulkoistamisen aluksi muuten poispotkittavalle työntekijälle luvataan töitä. Vastuu loppuu siihen, kun hänet on saatu ulkoistetuksi, Hämäläinen sanoo.
Suomalaisen yhteiskunnan terveyshuolto on ottanut melkoisesti takapakkia 90-luvulla. Se näkyy jo tilastoissakin. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuoden 2000 terveysraportissa Suomi rankattin vasta 31. sijalle.
Se herätti melkoisen kohun Suomessa, jossa terveydenhuoltoa on pidetty yhtenä maailman korkeatasoisimmista. Suomen sijoitukset eri vertailussa putoavat myös siksi, että ihmiset panevat entistä enemmän omaa rahaa sairaanhoitoonsa.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat käyttää terveydenhoitoon kaikkein eniten rahaa maailmassa asukasta kohden (suomalaiset 18. eniten), Yhdysvallat rankattiin raportissa kokonaisuudessaan kuitenkin vasta 37. sijalle. Se kertonee jotain vapaan yksityisen terveydenhoitojärjestelmän tehokkuudesta. Siellä 30-40 miljoonaa köyhää on kokonaan vakuutuspohjaisen terveysjärjestelmän ulkopuolella.
Yhdysvalloissa pääosin markkinaoppien mukaan toimivan terveydenhuollon menoihin käytetään 14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa pääosin julkisiin palveluihin perustuvat menot ovat puolet tästä, seitsemän prosenttia. Silti Kanniainen on ulkoistamassa niitä Amerikan mallin mukaan.
Tämä verkostotalouden ja ulkoistamisen villitys on kohdistunut nyt myös valtionyhtiöihin. Poliitikot ovat saaneet 90-luvulla oivan pelastusrenkaan myymällä noin puolet “kruununjalokivistä” lamakustannusten tilkkeeksi. Niistä onkin saatu tilapäistä apua valtion budjettiin kymmeniä miljardeja. Täytyy muistaa, että myyntitulot lämmittävät vain kerran.
Myyntihuumassa on kuitenkin unohdettu, että samalla katoaa myös pysyvä tulonlähde. Valtion sai vuonna 2000 omistamistaan yhtiöistä lähes viiden miljardin osingot. Valtion yhtiöomistus 2000-julkaisun mukaan valtion pörssiosakesalkun vuoden 2000 osinkotuotto oli 4,5 prosenttia, eli yli kaksinkertainen pörssiyhtiöiden keskimäärään verrattuna.
Yhdysvalloissa tämä ulkoistaminen ja “säästäminen” yhteiskunnan palvelumenoissa on viety pisimmälle. Siellä jopa vankilapalveluja on ulkoistettu halvimman tarjouksen tehneelle yrittäjälle. Voittaneen tarjouksen tehnyt yrittäjä vei vangit kuumaan erämaahan telttamajoitukseen. Ei tarvittu kalliita kiinteistöjä, ei lämmitystä eikä karkaamisesta aavikon keskeltä ollut paljon pelkoa. Vähän piikkilankaa telttojen ympärille ja vangit vain pätsiin. Se että vangit läähättävät tulikuumissa teltoissa, antaa vankilarangaistukselle aidon rangaistuksen tuntua.
Uusliberalististen talousoppien mukaan on päästy kuitenkin hyvään kustannusvastaavuuteen. Kovennettujen olojen uskotaan olevan “hyvää terapiaa” ja ilmeisesti myös “kasvattavaa”, vangin vapautuessa takaisin yhteiskuntaan.
Ruotsissa on jo kokemuksia kirjastojen yksityistämisestä. Yritys nimeltään Kultur och Media otti vuonna 1991 hoitaakseen kunnallisen kirjaston. Yritys meni saman vuoden lopulla konkurssiin. Ajatus kirjastojen yksityistämisestä on ristiriidassa kansansivistystehtävän kanssa, minkä vuoksi on toivottavaa, etteivät Ruotsin esimerkit innostaisi suomalaisia taloustieteilijöitä.
Kunnallisten peruspalvelujen siirtämisestä yksityiselle on saatu kokemuksia myös Suomessa. Karjaa siirsi koko perusterveyshuoltonsa Folkhälsan-nimisen yksityisen säätiön hoidettavaksi. Sen seurauksena kaupungin ennestäänkin poikkeuksellisen korkeat terveydenhuoltomenot vain kasvoivat. Kaupunki on nyt kuilun partaalla. Ja Folkhälsan ei edes ole voittoa tavoitteleva yritys.
”Suomi on siirtymässä kaiken kattavasta hyvinvointivaltiosta kohti kilpailuvaltiota”, Vaasan yliopiston hallintotieteiden professori Ari Salminen summaa. Hän on yhdessä hallintotieteiden assistenttina toimivan Olli-Pekka Viinamäen kanssa tutkinut valtion markkinaohjautuvuutta yksityistämisen, yhtiöittämisen, liikelaitostamisen ja ostopalveluiden näkökulmasta.
Muutos tarkoittaa sitä, että kunnallisia päätöksiä tehdään yhä selkeämmin talouden näkökulmasta. Rahat eivät enää tipu valtion budjettitaivaasta, vaan laitosten on katettava menot omilla tuloillaan.
Tampereen yliopiston sosiaalityön lehtorina toimivaa tutkijaa, Leena Eräsaarta kismittää tapa, jolla muutos on ajettu läpi. Eräsaaren mielestä uuden ajattelun mätäpaise on valtion ja kuntien omaksuma työvoimapolitiikka, jonka hän katsoo lähentelevän valtioterrorismin rajaa: “Laillisia perusteita tai ei, kunnat ja valtio heittävät työntekijät ulos heti kun se on taloudellisesti perusteltua”.
Yksi irtisanotuista on kaksikymmentäviisi vuotta lattioita luutunnut Seija Leskinen. Valtio irtisanoi hänet ja kuutisensataa muuta siivoojaa lakkauttaessaan valtion kiinteistöjä huoltaneen rakennushallituksen vuonna 1995. Töitä olisi ollut tarjolla rakennushallituksen työmaat perineellä Engelillä, mutta: “Olisi pitänyt hyväksyä 30 prosenttia pienempi palkka samasta työstä”, Leskinen kummastelee.
Nykyään hän siivoaa yksityisen siivousliikkeen palkkalistoilla ja kaipaa valtion leipiin. “Siellä palkka olisi minun työvuosillani 1 500 euroa. Yksityinen maksaa täsmälleen samasta työstä puolet vähemmän, 700 euroa”, Leskisen näyttäessä tilinauhaansa Helsingin Sanomien toimittajalle. 700 eurosta verojen jälkeen riittää juuri vuokraan pääkaupunkiseudulla, elämiseen ei jää mitään, joten eipä ole ihme, ettei siivousalalle ole erityisempää ryntäystä. Tästä palkkaeroosiosta Kanniainen tietysti vaikenee.
Taloustieteen Nobelilla aivan äskettäin palkittu yhdysvaltalainen taloustieteilijä Joseph Stiglitz on varoitellut nykyisestä yksityistämisriehasta. Hän on sanonut yksityistämisestä, että Yhdysvallat on eksynyt oikealta tieltä.
Word Trade Centerin traagisen terrori-iskun jälkeen näyttää entistä mielettömämmältä, että presidentti George W. Bushin hallinto - kuten Bill Clintonin hallinto aiemmin - toistaa markkinauskovaisten sanomaa ympäri maailmaa.
Stiglitz toteaa edelleen: “Esimerkiksi lentokenttien turvatarkastusten yksityistämisessä ei ollut mitään järkeä. Yksityisen sektorin turvatarkastajille maksamat huonot palkat johtivat siihen, että työvoima vaihtui tiuhaan.
Lentoyhtiöt ja lentokentät ovat saattaneet lyhyellä aikavälillä tehdä parempia voittoja, mutta pitkällä aikavälillä ne ovat menettäneet - kuten Yhdysvaltain kansalaisetkin. Nyt sen kauhuksemme tiedämme”, toteaa Stiglitz.
Pahoja yksityistämisen epäonnistumisia löytyy maailmalta vaikka kuinka paljon. Pahimmasta päästä esimerkiksi Englannin rautateiden ja Kalifornian energialaitoksen täysin vastuuton toiminta, jotka ovat aiheuttaneet veronmaksajilleen miljardien ylimääräisiä kustannuksia jälkikäteen.
Kanniainen uskoo yksityisten palvelufirmojen hoitavan yhteiskunnan palvelut tehokkaammin ja halvemmalla, vaikka Maailman talousfoorumin (WEF) äskettäin julkaistussa kilpailukykyraportissa Suomen julkinen hallinto rankattiin maailman parhaimmaksi.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) julkaisi äskettäin myös kymmenennen suomalaisen mielipideilmaston kartoituksensa. Asenteet markkinataloutta kohtaan ovat lukuisilla mittareilla kehittyneet kielteisempään suuntaan.
Julkisten palveluiden yksityistämisen kannattajien määrä jatkaa vähenemistään. Suurimmillaan se oli vuonna 1992 (52%), mutta vuonna 2003 kannattajia on puolet vähemmän (27%).
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Kansan Uutiset 15. 4. 2003.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) julkisti hiljattain professori Vesa Kanniaisella teettämänsä tilaustutkimuksen, jossa suositeltiin yhteiskunnan palveluiden ulkoistamista. Uusliberalististen taloustieteilijöiden keskuudessa ulkoistaminen on ihmelääke kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, vaikka esimerkkejä epäonnistumisista on vaikka kuinka paljon.
Myös yritykset yrittävät parantaa tuottavuuttaan keskittymällä ydinbisnekseen ja ulkoistamalla mahdollisimman pitkälle erilaisia toimintojaan, niin meillä kuin muuallakin. Suuret kone- ja metalliyritykset teettävät jo 40 prosenttia tuotannostaan alihankkijoilla.
Ulkoistaminen alkaa useimmiten vartiointipalveluista, terveydenhuollosta ja keittiöstä. Seuraavaksi yritys antaa ulkopuolisten hoitoon kuljetukset ja varastoinnin. Nyt on muotia ulkoistaa myös puhelinkeskukset, palkkahallinto ja laskutus. Seuraavassa aallossa ulkoistetaan tuotantoa eli teetetään alihankintana melkein kaikki.
Tässä yhteydessä on syytä pohtia, mikä on yrityksen ydinosaaminen. Usein se on korkeaa suunnittelua, konseptin tai brändin luomista. Nokian kohdalla voisi sanoa, että sen ydinosaaminen ei välttämättä ole valmistaa kännyköitä ja tukiasemia. Nokian ydinosaamista on pikemminkin connecting people, eli tuotekehittelyä ihmisten väliseen kommunikointiin.
Nokian yhteistyö eri yritysten kanssa oli vielä 1980-luvulla lähinnä alihankintaa. Seuraavalla vuosikymmenellä tulivat partnerit eli pitkäaikaiset yhteistyökumppanit valmistukseen ja tuotantoon.
Nokian omien työntekijöiden mielestä pahinta on, kun ulkoistetaan sekä tuotteet että henkilöstö, “jolloin Nokian arvot ovat hukassa”. Vaarana pidetään koko tuotannon ulkoistamista, jolloin työsuhteen edut ulkoistamisessa yleensä heikkenevät. Tämä kävi ilmi Metalliliiton ja Teknisten liiton äskettäisessä seminaarissa.
Nokian toimittajien puolella työntekijät taas näkivät, että tuotteiden menekin ennustaminen on heikkoa: “Tieto tilauksesta tulee myöhään. Omille alihankkijoille se aiheuttaa vielä suurempaa kiirettä”. Nokian alihankkijoiden mielestä ennusteiden pitäisi olla täsmällisempiä “eikä vain yksioikoisia suullisia ilmoituksia”. “Nokia ennustaa aina yli eli varaa kapasiteettia toimittajiensa tuotantoon”, varmuuden vuoksi.
Tilaajalla on verkostotaloudessa alihankkijaansa nähden kiristyssuhde. Esimerkiksi maailman viidenneksi suurin autonvalmistaja DaimlerChrysler vaati äskettäin alihankkijoitaan laskemaan hintojaan 15 prosenttia seuraavan kahden vuoden aikana. Yhtiö halusi alentaa kustannuksiaan parantaakseen tulostaan.
Kaikilla ulkoistetuilla yrittäjillä ei kuitenkaan mene hyvin.
Konkurssiylitarkastaja Harri Hämäläinen oikeusministeriöstä on hiljattain todennut, että pitkään jatkuneen nousukauden konkurssintekijä on usein yksinyrittäjä, joka on jokin aika sitten ulkoistettu suuremmasta yrityksestä. Olisikohan niin, että ulkoistamisen aluksi muuten poispotkittavalle työntekijälle luvataan töitä. Vastuu loppuu siihen, kun hänet on saatu ulkoistetuksi, Hämäläinen sanoo.
Suomalaisen yhteiskunnan terveyshuolto on ottanut melkoisesti takapakkia 90-luvulla. Se näkyy jo tilastoissakin. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuoden 2000 terveysraportissa Suomi rankattin vasta 31. sijalle.
Se herätti melkoisen kohun Suomessa, jossa terveydenhuoltoa on pidetty yhtenä maailman korkeatasoisimmista. Suomen sijoitukset eri vertailussa putoavat myös siksi, että ihmiset panevat entistä enemmän omaa rahaa sairaanhoitoonsa.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat käyttää terveydenhoitoon kaikkein eniten rahaa maailmassa asukasta kohden (suomalaiset 18. eniten), Yhdysvallat rankattiin raportissa kokonaisuudessaan kuitenkin vasta 37. sijalle. Se kertonee jotain vapaan yksityisen terveydenhoitojärjestelmän tehokkuudesta. Siellä 30-40 miljoonaa köyhää on kokonaan vakuutuspohjaisen terveysjärjestelmän ulkopuolella.
Yhdysvalloissa pääosin markkinaoppien mukaan toimivan terveydenhuollon menoihin käytetään 14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa pääosin julkisiin palveluihin perustuvat menot ovat puolet tästä, seitsemän prosenttia. Silti Kanniainen on ulkoistamassa niitä Amerikan mallin mukaan.
Tämä verkostotalouden ja ulkoistamisen villitys on kohdistunut nyt myös valtionyhtiöihin. Poliitikot ovat saaneet 90-luvulla oivan pelastusrenkaan myymällä noin puolet “kruununjalokivistä” lamakustannusten tilkkeeksi. Niistä onkin saatu tilapäistä apua valtion budjettiin kymmeniä miljardeja. Täytyy muistaa, että myyntitulot lämmittävät vain kerran.
Myyntihuumassa on kuitenkin unohdettu, että samalla katoaa myös pysyvä tulonlähde. Valtion sai vuonna 2000 omistamistaan yhtiöistä lähes viiden miljardin osingot. Valtion yhtiöomistus 2000-julkaisun mukaan valtion pörssiosakesalkun vuoden 2000 osinkotuotto oli 4,5 prosenttia, eli yli kaksinkertainen pörssiyhtiöiden keskimäärään verrattuna.
Yhdysvalloissa tämä ulkoistaminen ja “säästäminen” yhteiskunnan palvelumenoissa on viety pisimmälle. Siellä jopa vankilapalveluja on ulkoistettu halvimman tarjouksen tehneelle yrittäjälle. Voittaneen tarjouksen tehnyt yrittäjä vei vangit kuumaan erämaahan telttamajoitukseen. Ei tarvittu kalliita kiinteistöjä, ei lämmitystä eikä karkaamisesta aavikon keskeltä ollut paljon pelkoa. Vähän piikkilankaa telttojen ympärille ja vangit vain pätsiin. Se että vangit läähättävät tulikuumissa teltoissa, antaa vankilarangaistukselle aidon rangaistuksen tuntua.
Uusliberalististen talousoppien mukaan on päästy kuitenkin hyvään kustannusvastaavuuteen. Kovennettujen olojen uskotaan olevan “hyvää terapiaa” ja ilmeisesti myös “kasvattavaa”, vangin vapautuessa takaisin yhteiskuntaan.
Ruotsissa on jo kokemuksia kirjastojen yksityistämisestä. Yritys nimeltään Kultur och Media otti vuonna 1991 hoitaakseen kunnallisen kirjaston. Yritys meni saman vuoden lopulla konkurssiin. Ajatus kirjastojen yksityistämisestä on ristiriidassa kansansivistystehtävän kanssa, minkä vuoksi on toivottavaa, etteivät Ruotsin esimerkit innostaisi suomalaisia taloustieteilijöitä.
Kunnallisten peruspalvelujen siirtämisestä yksityiselle on saatu kokemuksia myös Suomessa. Karjaa siirsi koko perusterveyshuoltonsa Folkhälsan-nimisen yksityisen säätiön hoidettavaksi. Sen seurauksena kaupungin ennestäänkin poikkeuksellisen korkeat terveydenhuoltomenot vain kasvoivat. Kaupunki on nyt kuilun partaalla. Ja Folkhälsan ei edes ole voittoa tavoitteleva yritys.
”Suomi on siirtymässä kaiken kattavasta hyvinvointivaltiosta kohti kilpailuvaltiota”, Vaasan yliopiston hallintotieteiden professori Ari Salminen summaa. Hän on yhdessä hallintotieteiden assistenttina toimivan Olli-Pekka Viinamäen kanssa tutkinut valtion markkinaohjautuvuutta yksityistämisen, yhtiöittämisen, liikelaitostamisen ja ostopalveluiden näkökulmasta.
Muutos tarkoittaa sitä, että kunnallisia päätöksiä tehdään yhä selkeämmin talouden näkökulmasta. Rahat eivät enää tipu valtion budjettitaivaasta, vaan laitosten on katettava menot omilla tuloillaan.
Tampereen yliopiston sosiaalityön lehtorina toimivaa tutkijaa, Leena Eräsaarta kismittää tapa, jolla muutos on ajettu läpi. Eräsaaren mielestä uuden ajattelun mätäpaise on valtion ja kuntien omaksuma työvoimapolitiikka, jonka hän katsoo lähentelevän valtioterrorismin rajaa: “Laillisia perusteita tai ei, kunnat ja valtio heittävät työntekijät ulos heti kun se on taloudellisesti perusteltua”.
Yksi irtisanotuista on kaksikymmentäviisi vuotta lattioita luutunnut Seija Leskinen. Valtio irtisanoi hänet ja kuutisensataa muuta siivoojaa lakkauttaessaan valtion kiinteistöjä huoltaneen rakennushallituksen vuonna 1995. Töitä olisi ollut tarjolla rakennushallituksen työmaat perineellä Engelillä, mutta: “Olisi pitänyt hyväksyä 30 prosenttia pienempi palkka samasta työstä”, Leskinen kummastelee.
Nykyään hän siivoaa yksityisen siivousliikkeen palkkalistoilla ja kaipaa valtion leipiin. “Siellä palkka olisi minun työvuosillani 1 500 euroa. Yksityinen maksaa täsmälleen samasta työstä puolet vähemmän, 700 euroa”, Leskisen näyttäessä tilinauhaansa Helsingin Sanomien toimittajalle. 700 eurosta verojen jälkeen riittää juuri vuokraan pääkaupunkiseudulla, elämiseen ei jää mitään, joten eipä ole ihme, ettei siivousalalle ole erityisempää ryntäystä. Tästä palkkaeroosiosta Kanniainen tietysti vaikenee.
Taloustieteen Nobelilla aivan äskettäin palkittu yhdysvaltalainen taloustieteilijä Joseph Stiglitz on varoitellut nykyisestä yksityistämisriehasta. Hän on sanonut yksityistämisestä, että Yhdysvallat on eksynyt oikealta tieltä.
Word Trade Centerin traagisen terrori-iskun jälkeen näyttää entistä mielettömämmältä, että presidentti George W. Bushin hallinto - kuten Bill Clintonin hallinto aiemmin - toistaa markkinauskovaisten sanomaa ympäri maailmaa.
Stiglitz toteaa edelleen: “Esimerkiksi lentokenttien turvatarkastusten yksityistämisessä ei ollut mitään järkeä. Yksityisen sektorin turvatarkastajille maksamat huonot palkat johtivat siihen, että työvoima vaihtui tiuhaan.
Lentoyhtiöt ja lentokentät ovat saattaneet lyhyellä aikavälillä tehdä parempia voittoja, mutta pitkällä aikavälillä ne ovat menettäneet - kuten Yhdysvaltain kansalaisetkin. Nyt sen kauhuksemme tiedämme”, toteaa Stiglitz.
Pahoja yksityistämisen epäonnistumisia löytyy maailmalta vaikka kuinka paljon. Pahimmasta päästä esimerkiksi Englannin rautateiden ja Kalifornian energialaitoksen täysin vastuuton toiminta, jotka ovat aiheuttaneet veronmaksajilleen miljardien ylimääräisiä kustannuksia jälkikäteen.
Kanniainen uskoo yksityisten palvelufirmojen hoitavan yhteiskunnan palvelut tehokkaammin ja halvemmalla, vaikka Maailman talousfoorumin (WEF) äskettäin julkaistussa kilpailukykyraportissa Suomen julkinen hallinto rankattiin maailman parhaimmaksi.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) julkaisi äskettäin myös kymmenennen suomalaisen mielipideilmaston kartoituksensa. Asenteet markkinataloutta kohtaan ovat lukuisilla mittareilla kehittyneet kielteisempään suuntaan.
Julkisten palveluiden yksityistämisen kannattajien määrä jatkaa vähenemistään. Suurimmillaan se oli vuonna 1992 (52%), mutta vuonna 2003 kannattajia on puolet vähemmän (27%).
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi