Missä ovat verotuksen “dynaamiset” vaikutukset kansalaisille?
(Zyskowicz, Ollila)
JULKAISTU: Pohjalainen 30.3. 2003, Kaleva 3.4. 2003 otsikolla: “Kansa odottaa dynaamisia vaikutuksia”, Kouvolan Sanomat 27.3. 2003, KU / Viikkolehti 11.4. 2003, Uusi Invalidi 1 / 2003, Viikko-Häme 10.4. 2003, Voima otsikolla: “Sailaksen ‘dynamiikka’” Nro 4 / 2003, Salon Seudun Sanomat 27.3. 2003 otsikolla: “Missä verotuksen dynaamiset vaikutukset?”.
Vaalien alla Ville Itälän ja Ben Zyskowiczin johdolla kokoomuspuolue vaati veronalennuksia, jonka seurauksena uskoteltiin, että talouden ns. “dynaamisten” vaikutusten seurauksena valtion verotulot jopa kasvavat. Ne takaavat siten hyvinvointipalvelujen säilymisen ja jopa paranemisen.
Uskomusta markkinoitiin jopa Nokian Jorma Ollilan avulla tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Mediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä kokoomus toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.
80-luvun lopussa Harri Holkerin hallitus julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” ja Kokoomusvetoinen hallitus alensi vastuuttomasti verotusta tilanteessa, jolloin talous oli muutenkin ylikuumentunut. Veronkevennyksistä huolimatta työpaikat eivät lisääntyneet vaan Suomi ajautui lamaan ja kokoomuksen Iiro Viinanen joutui kiristämään kokonaisveroastetta n. kolme prosenttia.
90-luvun loppupuolella hallitus on sitten jälleen elvyttänyt taloutta ja keventänyt kolme prosenttia kokonaisveroastetta, mutta verokevennysten ja kasvun “dynaamiset vaikutukset” eivät vain näy vieläkään kansalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden kasvuna.
Vuonna 2000 kaikkien tehtyjen työtuntien kokonaismäärä oli lähes puoli miljardia työtuntia vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Työttömyyttä on “helpotettu” yhä epämääräisimmillä työsuhteilla, joilla ei enää elä. Koko valtakunnan palkkapotin reaalinen keskimääräinen vuosikasvu oli 90-luvulla vaivaiset puoli prosenttia.
Samoin kotitalouksien käytettävissä oleva keskimääräinen rahamäärän kasvu (tulonsiirtojen jälkeenkin) oli sama vaivaiset puoli prosenttia. Tosin sekin mitätöityi, koska 90-luvulla asumiskustannusten osuus kotitalouksien menoista nousi 20 prosentista 30 prosenttiin.
Bruttokansantuote kyllä kasvoi 500 miljardista markasta 800 miljardiin markkaan. Tosin BKT:n kasvun ja verohelpotusten “dynaamiset” vaikutukset menivät pelkästään 20 000 rikkaimman kokoomuslaisen taskuun.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi
JULKAISTU: Pohjalainen 30.3. 2003, Kaleva 3.4. 2003 otsikolla: “Kansa odottaa dynaamisia vaikutuksia”, Kouvolan Sanomat 27.3. 2003, KU / Viikkolehti 11.4. 2003, Uusi Invalidi 1 / 2003, Viikko-Häme 10.4. 2003, Voima otsikolla: “Sailaksen ‘dynamiikka’” Nro 4 / 2003, Salon Seudun Sanomat 27.3. 2003 otsikolla: “Missä verotuksen dynaamiset vaikutukset?”.
Vaalien alla Ville Itälän ja Ben Zyskowiczin johdolla kokoomuspuolue vaati veronalennuksia, jonka seurauksena uskoteltiin, että talouden ns. “dynaamisten” vaikutusten seurauksena valtion verotulot jopa kasvavat. Ne takaavat siten hyvinvointipalvelujen säilymisen ja jopa paranemisen.
Uskomusta markkinoitiin jopa Nokian Jorma Ollilan avulla tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Mediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä kokoomus toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.
80-luvun lopussa Harri Holkerin hallitus julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” ja Kokoomusvetoinen hallitus alensi vastuuttomasti verotusta tilanteessa, jolloin talous oli muutenkin ylikuumentunut. Veronkevennyksistä huolimatta työpaikat eivät lisääntyneet vaan Suomi ajautui lamaan ja kokoomuksen Iiro Viinanen joutui kiristämään kokonaisveroastetta n. kolme prosenttia.
90-luvun loppupuolella hallitus on sitten jälleen elvyttänyt taloutta ja keventänyt kolme prosenttia kokonaisveroastetta, mutta verokevennysten ja kasvun “dynaamiset vaikutukset” eivät vain näy vieläkään kansalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden kasvuna.
Vuonna 2000 kaikkien tehtyjen työtuntien kokonaismäärä oli lähes puoli miljardia työtuntia vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Työttömyyttä on “helpotettu” yhä epämääräisimmillä työsuhteilla, joilla ei enää elä. Koko valtakunnan palkkapotin reaalinen keskimääräinen vuosikasvu oli 90-luvulla vaivaiset puoli prosenttia.
Samoin kotitalouksien käytettävissä oleva keskimääräinen rahamäärän kasvu (tulonsiirtojen jälkeenkin) oli sama vaivaiset puoli prosenttia. Tosin sekin mitätöityi, koska 90-luvulla asumiskustannusten osuus kotitalouksien menoista nousi 20 prosentista 30 prosenttiin.
Bruttokansantuote kyllä kasvoi 500 miljardista markasta 800 miljardiin markkaan. Tosin BKT:n kasvun ja verohelpotusten “dynaamiset” vaikutukset menivät pelkästään 20 000 rikkaimman kokoomuslaisen taskuun.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi