Puolueet ja äänestäjät hukassa
JULKAISTU: Kansasan Uutiset / Viikkoliite 24.10. 2008
Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella heti kansalaissodan jälkeen äänestäjällä ei ollut vaikeutta löytää asemaansa puoluekentässä. Ammatti ja sosiaalinen asema määrittivät automaattisesti puolueen.
Nyt kaikki on toisin. Tuoreessa Turun Yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että kansalaiset eivät ole kiinnostuneita politiikasta ja heidän tietonsa poliittisista päättäjistä oli olematonta puhumattakaan puolueiden ideologioista.
Mitä sitten itse puolueissa on tapahtunut? Aikaisemmin oli selvä jakolinja oikeiston ja vasemmiston välillä. Oli kypäräpappi- ja alkiolaisten puolueet, jotka ajoivat parempiosaisten asioita sekä sosiaalidemokraatit ja kommunistit, jotka ajoivat vähempiosaisten asioita.
Nyt sielläkin kaikki on toisin. Suurimpia puolueita ei erota enää toisistaan. 90-luvulla Paavo Lipposen työväenpuolueen johdolla ajettiin niin oikeistolaista politiikkaa, että paikoitellen mentiin oikealta Kokoomuksen Sauli Niinistönkin ohi. Vaivalla rakennettua hyvinvointivaltiota alettiin purkaa, ulkoistaa ja yksityistää.
Seurauksena oli äänestäjien eriarvoisuuden räjähdysmäinen kasvu, jolloin rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Kymmenen vuoden aikana pääasiassa kokoomuslaisille menevät osingot kymmenkertaistuivat, voitot ja yritysten myyntivoitot kuusinkertaistuivat sekä vuokratulot yli kaksinkertaistuivat.
Tulonsaajien alimman kymmenyksen reaalitulot ovat samalla ajanjaksolla laskeneet työväenpuolueen pääministerin ja “työväen presidenttiehdokkaan” aikakaudella. Keskituloiset ovat polkeneet paikallaan.
Samoin eduskunta laittoi kuntien talouden ahdinkoon, koska Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallintokausien aikana valtionosuuksia leikattiin niin, että vuonna 2000 ne olivat enää 21,9 prosenttia kuntien budjetista. Vuonna 1990 ne olivat vielä 36,7 prosenttia. Samalla sosiaalisia velvoitteita siirrettiin valtiolta kunnille.
Vuonna 2008 yleinen valtionosuus oli enää viisi miljardia euroa ja sen osuus kuntien tuloista oli jo alle viidennes.
Kun samalla progressiivisia valtion veroja alennettiin, kuntien oli pakko nostaa kunnallisveroja (tasavero), jolloin pienituloiset, köyhät ja työttömätkin laitettiin maksamaan vähenevät hyvinvointipalvelunsa. Kokoomuslaisethan kykenevät ostamaan palvelunsa yksityiseltä sektorilta.
Mediat ja puoluetoimistojen palkkaamat mainostoimistot hämärtävät entisestään äänestäjäparkojen todellisuutta. Kokoomuksen kunnallisvaalijulisteessa Kataisen kuvan alla “työkalut” ovat ristissä kuten taistolaisessa vaalimainoksessa ja iskulausekin “Kaikkien kuntien tekevät ihmiset liittykää yhteen” on kopioitu vasemmistolaisesta perinteestä.
Kun yhden ainoan totuuden politiikka vaatii jatkuvaa valtion menojen säästämistä, leikkausta, järkeistämistä, kilpailuttamista ja ulkoistamista, Myyrmannin, Jokelan ja Kauhavan traagiset tapahtumat ovat herkistäneet Kataisenkin puhumaan epäkokoomuslaisittain “välittämisestä” ja “yhteisöllisyydestä.”
Vasemmistolainen tematiikka on nyt muotia jopa oikeistolaisessa jargonissa. Ei ihme, että äänestäjäparka on aivan hukassa.
Nyt tulevissa kunnallisvaaleissa äänestäjiä patistetaan taas uurnille. Kunnallisvaaleissa äänestäjällä on vielä toistaiseksi teoreettisia vaikutusmahdollisuuksia. Sielläkin kokoomuslaiset yritysmesenaatit rahoittavat pääasiassa kokoomuslaisia kunnallisvaaliehdokkaita kuten äskettäin ilmi tulleissa eduskunnan kansanedustajien omien vaalibudjettien salailuskandaalissa.
Silti kunnallishallintoon on tunkua, vaikka siellä päättäjät joutuvat nykyisin pääasiassa supistamaan, eivätkä lisäämään äänestäjiensä palveluita.
Siksi, että kansanedustajat ja Lipposen “aivo” valtiosihteeri Raimo Sailas eivät ymmärrä, osaa ja kykene enää ulosmittaamaan kasvaneesta tuotannosta verotuloja tuotannon kasvun suhteessa jaettavaksi kansalaisille hyvinvointipalveluina.
Valtion budjetin pitäisi olla nyt tuotannon kasvuun suhteutettuna 45 miljardin euron asemesta lähes 70 miljardia. Siitä riittäisi valtiolta jaettavaksi kunnillekin jo valtionosuuksia.
Kuvateksti:
Kunnallisvaaleissa äänestäjällä on vielä toistaiseksi teoreettisia vaikutusmahdollisuuksia, toteaa Ari Ojapelto.
Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere
Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella heti kansalaissodan jälkeen äänestäjällä ei ollut vaikeutta löytää asemaansa puoluekentässä. Ammatti ja sosiaalinen asema määrittivät automaattisesti puolueen.
Nyt kaikki on toisin. Tuoreessa Turun Yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että kansalaiset eivät ole kiinnostuneita politiikasta ja heidän tietonsa poliittisista päättäjistä oli olematonta puhumattakaan puolueiden ideologioista.
Mitä sitten itse puolueissa on tapahtunut? Aikaisemmin oli selvä jakolinja oikeiston ja vasemmiston välillä. Oli kypäräpappi- ja alkiolaisten puolueet, jotka ajoivat parempiosaisten asioita sekä sosiaalidemokraatit ja kommunistit, jotka ajoivat vähempiosaisten asioita.
Nyt sielläkin kaikki on toisin. Suurimpia puolueita ei erota enää toisistaan. 90-luvulla Paavo Lipposen työväenpuolueen johdolla ajettiin niin oikeistolaista politiikkaa, että paikoitellen mentiin oikealta Kokoomuksen Sauli Niinistönkin ohi. Vaivalla rakennettua hyvinvointivaltiota alettiin purkaa, ulkoistaa ja yksityistää.
Seurauksena oli äänestäjien eriarvoisuuden räjähdysmäinen kasvu, jolloin rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Kymmenen vuoden aikana pääasiassa kokoomuslaisille menevät osingot kymmenkertaistuivat, voitot ja yritysten myyntivoitot kuusinkertaistuivat sekä vuokratulot yli kaksinkertaistuivat.
Tulonsaajien alimman kymmenyksen reaalitulot ovat samalla ajanjaksolla laskeneet työväenpuolueen pääministerin ja “työväen presidenttiehdokkaan” aikakaudella. Keskituloiset ovat polkeneet paikallaan.
Samoin eduskunta laittoi kuntien talouden ahdinkoon, koska Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallintokausien aikana valtionosuuksia leikattiin niin, että vuonna 2000 ne olivat enää 21,9 prosenttia kuntien budjetista. Vuonna 1990 ne olivat vielä 36,7 prosenttia. Samalla sosiaalisia velvoitteita siirrettiin valtiolta kunnille.
Vuonna 2008 yleinen valtionosuus oli enää viisi miljardia euroa ja sen osuus kuntien tuloista oli jo alle viidennes.
Kun samalla progressiivisia valtion veroja alennettiin, kuntien oli pakko nostaa kunnallisveroja (tasavero), jolloin pienituloiset, köyhät ja työttömätkin laitettiin maksamaan vähenevät hyvinvointipalvelunsa. Kokoomuslaisethan kykenevät ostamaan palvelunsa yksityiseltä sektorilta.
Mediat ja puoluetoimistojen palkkaamat mainostoimistot hämärtävät entisestään äänestäjäparkojen todellisuutta. Kokoomuksen kunnallisvaalijulisteessa Kataisen kuvan alla “työkalut” ovat ristissä kuten taistolaisessa vaalimainoksessa ja iskulausekin “Kaikkien kuntien tekevät ihmiset liittykää yhteen” on kopioitu vasemmistolaisesta perinteestä.
Kun yhden ainoan totuuden politiikka vaatii jatkuvaa valtion menojen säästämistä, leikkausta, järkeistämistä, kilpailuttamista ja ulkoistamista, Myyrmannin, Jokelan ja Kauhavan traagiset tapahtumat ovat herkistäneet Kataisenkin puhumaan epäkokoomuslaisittain “välittämisestä” ja “yhteisöllisyydestä.”
Vasemmistolainen tematiikka on nyt muotia jopa oikeistolaisessa jargonissa. Ei ihme, että äänestäjäparka on aivan hukassa.
Nyt tulevissa kunnallisvaaleissa äänestäjiä patistetaan taas uurnille. Kunnallisvaaleissa äänestäjällä on vielä toistaiseksi teoreettisia vaikutusmahdollisuuksia. Sielläkin kokoomuslaiset yritysmesenaatit rahoittavat pääasiassa kokoomuslaisia kunnallisvaaliehdokkaita kuten äskettäin ilmi tulleissa eduskunnan kansanedustajien omien vaalibudjettien salailuskandaalissa.
Silti kunnallishallintoon on tunkua, vaikka siellä päättäjät joutuvat nykyisin pääasiassa supistamaan, eivätkä lisäämään äänestäjiensä palveluita.
Siksi, että kansanedustajat ja Lipposen “aivo” valtiosihteeri Raimo Sailas eivät ymmärrä, osaa ja kykene enää ulosmittaamaan kasvaneesta tuotannosta verotuloja tuotannon kasvun suhteessa jaettavaksi kansalaisille hyvinvointipalveluina.
Valtion budjetin pitäisi olla nyt tuotannon kasvuun suhteutettuna 45 miljardin euron asemesta lähes 70 miljardia. Siitä riittäisi valtiolta jaettavaksi kunnillekin jo valtionosuuksia.
Kuvateksti:
Kunnallisvaaleissa äänestäjällä on vielä toistaiseksi teoreettisia vaikutusmahdollisuuksia, toteaa Ari Ojapelto.
Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere