Kuinka alas palkkojen tulisi joustaa?
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Verkkolehti 7. 7. 2015 Otsikolla: ”Duunarien palkat joustavat, kaikilla raha ei riitä elämiseen.”
Kun suomalaiset ovat nyt valuuttaunionin jäseniä, kilpailukykyä ei voida enää palauttaa devalvaation avulla kuten Ruotsi on tehnyt. Kahdessa vuosikymmenessä euroalueen maat menettivät yli neljänneksen kilpailukyvystään, pääasiassa euron kalleuden vuoksi.
Vuonna 1990 euroalueen osuus viennistä maailmankaupassa oli 35,8 prosenttia, Vuonna 2000 osuus viennistä oli pudonnut 29,7 prosenttiin. Vuonna 2010 euroalueen osuus maailmankaupasta oli edelleen supistunut 26,3 prosenttiin.
Kilpailukyvyn palauttamiseksi päättäjät ja Kokoomus puhuvat ns. sisäisestä devalvaatiosta eli palkkojen leikkaamisesta ”kilpailukykyiselle tasolle”.
Kokoomuslaiset ja EK ovat viitanneet ns. Saksan malliin, jossa työehtoja ja palkkoja pudotettiin ja siten saatiin aikaiseksi ”työllisyysihme”. Koko 90-luvun Saksasta puhuttiin Euroopan ”sairaana miehenä”.
Syntyi ns. Mini-job markkinat, joilla saatiin EK:n ja kokoomuksen Ben Zyskowiczin peräänkuuluttamia ”matalapalkkatöitä” (450€/kk)) miljoonille köyhille työttömälle – Siis palkkoja, joilla Saksassakaan ei enää elä. Seurauksena tuli niin vakavia sosiaalisia ongelmia, että sielläkin alettiin keskustella vähimmäispalkasta.
Sitä puuhataan nyt vuoden 2015 alusta ja olisi 8,5 euroa. Nyt alimmat tuntipalkat ovat 4-5 euron tietämillä.
Graafi: Palkat/EU/Matalapalkkaisten osuus/PTL/”0011
Saksan hallituksen mukaan noin neljän miljoonan pienipalkkaisen tulot nousevat heti vähimmäispalkan tultua voimaan. Vaikka Saksan matalapalkkasektori on viime vuosina kasvanut selvästi, monet talousasiantuntijat pelkäävät vähimmäispalkan laskevan työllisyyttä ja suosivan ulkomaisia alihankintayrityksiä. Globalisaatio pakottaa pohjalle.
Saksan työministeriö esittää, että vähimmäispalkka ei koskisi kuitenkaan työpaikan saaneita pitkäaikaistyöttömiä, oppisopimusopiskelijoita ja alle puolen vuoden työharjoittelijoita.
EU:n 28 jäsenmaasta 21 maassa on lain määräämä minimipalkka. Suurin on Luxemburgissa (11,10 €/h) ja seuraavaksi suurimmat Ranskassa (9,53 €/h) ja Hollannissa (9,11 €/h).
Pienimmät minimipalkat ovat Liettuassa (1,76€/h), Romaniassa (1,14 €/h) ja Bulgariassa (1,04 €/h). Pohjoismaissa, Italiassa ja Kyproksella ei ole maanlaajuisia minimipalkkoja.
Minimipalkat poikkeavat toisistaan rajusti EU-maissa. Kilpailukyvyn säilyttäminen vaatii kaikkialla palkkatason dumppausta kunnes ollaan kiinalaisella tai intialaisella tasolla.
Siksi työtä tekevien köyhien määrä on lisääntynyt kaikkialla. Automaation, digitalisoitumisen ja matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi työpaikoista taistelu ja samanaikainen maahanmuuttajien invaasio ovat vieneet palkkatason niin alhaalle, että palkansaajat eivät enää elä palkallaan.
Graafi: Palkat/Keskipalkkaisten osuus vähentynyt
Pari vuotta sitten tuli ostovoiman kehityksen kannalta hälyttävä Etlan tutkijan Timo Nikinmaan selvitys ”Antaa valojen palaa” kertoo: “Uusista työpaikoista 80 prosenttia on syntynyt aloille, joilla keskimääräinen tuntipalkka on pienempi kuin teollisuudessa”.
Teknologian ja tietokonepohjaisten itsepalvelujärjestelmien seurauksena Suomeen ei ole syntynyt yhtään lisää työtä (=työtuntia) 30 vuoden aikana, vaikka BKT on kasvanut kaksinkertaiseksi.
Maahanmuuttajiakin työantajat hyödyntävät Suomessa alemmilla palkoilla koska heidän työttömyysasteensa on 2-3 -kertainen kantaväestöön nähden. Nykyinen vuoden pituinen ja yhteen toimialaan sidottu työperäinen oleskelulupa on tehokas kiristyssuhde. Jos työntekijä menettää työlupansa, edessä voi olla karkotus kotimaahan.
Ulkomaalaisten ja suomalaisten palkkojen ero on kasvanut totesi hiljattain yliaktuaari Sampo Pehkonen Tilastokeskuksesta. Ulkomaalaisten ansiot olivat vuonna 2011 noin 88 prosenttia suomalaisten ansioista, kun vielä vuonna 2000 osuus oli 96 prosenttia. He työskentelevät pääasiassa kaikkein heikoimmin palkatuilla aloilla.
Ylitarjontatilanne pakottaa kantaväestön dumppaamaan palkkatasoaan ja työehtojaan yhä alemmalle tasolle, että jotain työtä löytyisi. Se on sitä kaivattua ”kilpailukykyä”.
Mikä on sitten kohtuullinen palkka? Kohtuullista palkkaa ei enää tarvitse edes miettiä, sillä se on jo määritelty Euroopan sosiaalisen peruskirjan (ESP) artiklassa 4.1. Kirjauksen mukaan kohtuullinen palkka on vähintään 60 prosenttia maan nettokeskipalkasta.
Tämän mukaan Tilastokeskuksen mediaanipalkkatilaston ((4/2014) perusteella kohtuullinen bruttopalkka olisi Suomessa 1712 euroa. Monet ammattiliittojen minimipalkat Suomessa eivät edes yllä tähän palkkatasoon.
Työnantajat pitävät tätä palkkatasoa aivan liian korkeana ja estävät näin työpaikkojen syntyä. Siksi Suomi ja Kataisen hallitus ei ole ratifioinut kyseistä artiklaa. Näin alipalkkaus voi jatkua Suomessa.
Työehtosopimukset kattavat 90 prosenttia suomalaisista työntekijöistä. Niiden ulkopuolelle jäävät mainostenjakajat, videovuokraamotyöntekijät, puhelinmyyjät jne., jotka tarvitsisivat kipeästi artiklaa 4,1 turvakseen.
Pienipalkkaisuus on maailmanlaajuinen ongelma ja se näkyy maailmanlaajuisena ostovoiman hiipumisena – ja sitkeänä talouslaman jatkumisena.
Graafi: Ostovoima/Suomi 2003-2014
Myös Yhdysvalloissa työttömyys on ongelma, mutta suurempi ongelma on, että palkat ovat siellä surkeita. Töitä löytyy kyllä pikaravintoloista, jotka maksavat lakisääteisen vähimmäispalkan 7,25 dollaria (5,23 euroa) tunnilta.
Tämä palkkaeroosio ei koske pelkästään matalapalkkaisten suorittavan työn tekijöitä, vaan nykyään myös korkeapalkkaisia huippuammattilaisia.
Kun Nokia möi puhelintuotantonsa Microsoftille, se heitti pihalle tuhansia korkeasti koulutettuja huippuammattilaisia, he pääsivät onneksi ns. Bridge-työllistymisohjelmaan. Ohjelmaan osallistui Suomessa 5 000 nokialaista.
Puolitoista vuotta Nokialta kenkää saaneiden jälkeen, 40 prosenttia oli saanut vakituisen työpaikan, mutta 57 prosenttia heistä oli joutunut tyytymään pienempään palkkaan kuin Nokialla. Yrittäjiksi oli ryhtynyt 9 prosenttia, opiskelemaan oli lähtenyt 11 prosenttia, määräaikaisiin töihin oli joutunut tyytymään 13 prosenttia ja 22 prosenttia oli vielä työttömänä.
Graafi: Työttömyys/Insinöörit/2014
On kuitenkin yksi pieni ryhmä, jolla ei ole havaittavissa minkäänlaista palkkaeroosiota – pääoman juoksupojat eli huippujohtajat. Ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Piketty ruoskii heitä kirjassaan ”Capital in the 21st Century” (Pääoma 21. Vuosisadalla). Hänen päähavainto oli, että pääoman tuotto kasvaa nopeammin kuin BKT, josta seuraa eriarvoisuuden lisääntyminen.
Yksi hänen terävimmistä huomioistaan koskee ”superjohtajien” nousua, niiden jotka eivät tuota varallisuutta, mutta saavat palkkansa siitä. Tämä on hänen mukaansa käytännössä yksi varastamisen muoto.
Tuhoisinta on kuitenkin se, miten he ovat heittäytyneet kilpailuun miljardöörien kanssa, joiden talouskasvua nopeammin kasvava vauraus tulee aina olemaan tavoittamattomissa. Näillä pääoman palkkarengeillä hän tarkoittaa pääjohtajia ja Wall Streetin susia, joita tulisi halveksia.
Kuva: Thomas Piketty ja kirja
Kirjansa tässä osassa Piketty käytännössä repii kappaleiksi yhden 21. vuosisadan suurista valheista – sen että johtajat ansaitsevat rahansa, koska heillä on samalla tavalla kuin jalkapalloilijoilla erityiskykyjä.
Tämä eliitin ahneus ei ole vierasta Suomessakaan. Kun 101 miljoonaa tappiota tehnyt Rautaruukki myytiin ruotsalaiselle SSAB:lle, Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen lähti samassa yhteydessä eläkkeelle.
”Ansiokkaasta työstään” hän kuittasi palkkaa ja etuja yhteensä 1 114 634 euroa (Palkka ja edut 656 404€, suorituspalkkio 78 750€, lisäeläkemaksu 342 250€).
Kun Tammisen ammattitaito ja osaaminen eivät riittäneet innovoimaan Rautaruukille uusia parempia tuotteita ja lisää työtä suomalaisille, hän laittoi perinteisen yhtiön ”lihoiksi” ja kuittasi kunnon erorahat epäonnistumisestaan. Johtajat innovoivat nykyään vain omat etunsa.
Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Tampere