sunnuntai 1. elokuuta 2010

Luukkala, faktat pöytään

Julkaistu: Yliopisto-lehti Nro 3 1998. Otsikolla: "Faktat pöytään".
Professori Mauri Luukkala otti kantaa tässä lehdessä (20/97) kirjoitukseeni (16/97) joka käsitteli työn tarjonnan ja kysynnän välistä epäsuhdetta. Hänen kirjoituksensa taso, joka samalla kuvastanee laajemminkin suomalaista yhteiskuntakeskustelua tasoa, ei kylläkään ole kenellekään kunniaksi.
Luukkala ei yritäkään faktatiedolla tyrmätä esittämääni (ja TT:n tilastojen todentamaa) rajua kysynnän kasvun muutosta "korkeaa osaamispanosta" vaativien työpaikkojen kohdalla nykyisessä työelämässä ja sen epäsuhdetta keskivertokansalaisen kykyihin nähden.

Sen sijaan hän populistisesti pyrkii aikaansaamaan mielikuvan, että olen kaikenlaisen kehityksen vastustaja ja haikailen takaisin keräilytaloutta ja "pajukoriteollisuutta".

Vaikka olen jo yli 15 vuotta kirjoitellut teknologian yhteiskunnallisista vaikutuksista, en ole milloinkaan ja missään yhteydessä julistautunut kehruujennyjen särkijäksi tai teknologian vastustajiksi.
Tulkoot tietokoneet, automaatio, robotit ja itsepalvelujärjestelmät vähentämään työn teon raadantaa, kunhan poliitikot vain pitävät huolen siitä, että teknologialla aikaansaatu tuotto kiertyy takaisin kaikkien kansalaisten ostovoimaksi. Nykyisillä markkinatalouden pelisäännöllä tuotto valitettavasti menee yhä harvempaan taskuun.

Minäkin perusisänmaallisena kansalaisena olen ylpeä Nokian kansainvälisestä menestyksestä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin uskallettava katsoa myös menestyksen ja kehityksen kääntöpuolta.
Nokia oli vielä 90-luvun alussa monialayritys. Mitä enemmän se on keskittynyt elektroniikkaan, sitä vähemmän se työllistää nyt suhteutettuna liikevaihtoonsa. Vaikka Nokian liikevaihto on kasvanut kaksinkertaiseksi, niin sillä on tänään vähemmän työpaikkoja kuin vuonna 90. Silloin Nokia vielä työllisti keskivertoduunareita, nyt vain yhteiskunnan verovaroilla huippukoulutettuja valioyksilöitä. Yhden valioyksilön koulutukseen yhteiskunta on sijoittanut verovaroja toista miljoonaa markkaa.
Lisäksi puolet Nokian työpaikoista on karannut ulkomaille. Vielä 80-luvun lopussa sen työpaikat sijaitsivat pääasiassa Suomessa. Lisäksi Nokian lopputuotteitten arvosta suurin osa tehdään muualla. Esimerkiksi Nokian valmistaman kännykän tehdashinnasta 70 prosenttia muodostuu muualla tehdyistä tuontikomponenteista.

Suomessa elektroniikkateollisuus on onneksi kasvanut 90-luvulla 3,5 -kertaiseksi. Siitä on lyhyessä ajassa kasvanut puunjalostusteollisuuden rinnalle uusi tukijalka. Vaikka elektroniikan vientiosuus on sama kuin puhtaan paperin vienti, sen työllisti vuoden 97 lopussa vain n. 30 000 työntekijää.
Nokia Telecommunicatios -ryhmän toimitusjohtaja Matti Alahuhta kertoi äskettäin yrityselämän etiikkapäivillä, että heidän liikevaihtonsa on kasvanut 90-luvulla seitsemänkertaiseksi. Henkilökunta vain puolitoistakertaiseksi.

Jos elektroniikkateollisuuden lukuihin lasketaan mukaan vielä sähköteollisuus, niin koko sektorin työllistävä vaikutus oli 53 000 työpaikkaa. Se on runsas kaksi prosenttia kokonaistyövoimasta. Alan yhteiset työpaikat ovat kasvaneet 90-luvun alusta vain 13 000 työntekijällä vaikka liikevaihto on kolminkertaistunut. Luku sisältää myös elektroniikka-alan alihankkijat.

Maailman elektroniikka-alan työpaikat kääntyivät sitä vastoin laskuun USA:ssa jo 80-luvun puolivälissä. Japanissa ja Euroopassa alan työpaikat alkoivat vähetä 90-luvun alusta lähtien. Kaikki eurooppalaiset elektroniikkajätit ovat vähentäneet viime vuosina työvoimaansa kymmenillä tuhansilla työntekijöillä. Siitä huolimatta, vaikka elektroniikka-alan tuotanto on kasvanut maailmanlaajuisesti kolme kertaa nopeammin kuin muu teollisuustuotanto. Teollisten maiden kokonaistyövoimasta ne edustavat parhaimmillaankin vain 1-2 prosenttia! Silti Luukkalalla tuntuu olevan luja usko elektroniikka-alan työpaikkoja lisäävään vaikutukseen.

Elektroniikkateollisuuden lopputuotteiden (automaatio, robotiikka, teletekniikka ja tietokonepohjainen itsepalveluautomaatio) työpaikkoja hävittävä vaikutus näkyy kaikkien teollisuusmaitten kasvavana ja pysyvinä massatyöttömyytenä.

On suorastaan älyllistä epärehellisyyttä usuttaa mukaan tällaiseen järjettömään maailmanlaajuiseen hevosenleikkiin ja kaupata sitä vielä "selviytymisstrategiana". Sehän on suurin piirtein sama kuin tarjoaisi pelastukseksi "venäläistä rulettia". Sillä erotuksella kuitenkin, että teknologian ja automaation johdosta rullarevolverissa on nyt viisi luotia ja vain yksi on tyhjä. Vain yhdellä on siis edes teoriassa mahdollisuus selvitä hengissä. Kuten Japani.

Ennen markkinatalouden pelin henkeen kuului, että aina joku markkinaosuustaistossa menehtyi, mutta suurin osa selvisi sentään hengissä. Useimmat jopa vaurastuivat, koska kokonaismarkkinat olivat koko ajan kovassa kasvussa.

Nyt teknologialla saatu tuotto menee yhä harvempiin taskuihin. Sieltä se ei enää kierry massojen ostovoimaksi, kuten ennen. Häviäjiä on jatkossa yhä enemmän. Niin yksilöiden kuin valtioiden tasolla.
Nyt voitot menevät vain spekulaatiorahaksi vapautuneille rahamarkkinoille, kun niille ei ostovoiman hiipuessa löydy enää mitään järkevää tuotannollista investointikohdetta. Niiden seurauksena kaikki on yhtä vuoristorataa. Pörssikurssien, raaka-aineiden ja valuuttojen vaihteluväli voi olla kaksin- tai jopa seitsenkertainen, muutaman vuoden sisällä. Se tekee kaiken järkevän taloudellisen suunnittelun mahdottomaksi.

Luukkalan ehdottamat lääkkeet vain kiihdyttävät tätä teollisuusmaiden kurjistumista ja ostovoiman katoamista. Teoriassa Luukkala on oikeassa mutta käytännössä ei. Luukkalan teoreettiset talouden tarkastelumallit eivät tunnista, että markkinatalous viime kädessä syö jo omaa häntäänsä.

Ari Ojapelto
mainonnan suunnittelija
Espoo

Luetuimmat

Kävijöitä