lauantai 28. elokuuta 2010

Karamellipaperiin kääritty myrkkypilleri

(Jorma Ollila).
Kirjoitettu 25.1. 2010. Hesari ei julkaissut kirjoitusta.

Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila kirjoitti (HS 23.1. 2010) tulevaisuutta luotaavassa sarjassa ”Suomi 2017” viimeisen osan otsikolla ”Palveluihin teollisen ytimen kautta”. Otsikon asia oli niitä harvoja kirjoituksessa esitettyjä asioita, joihin voin yhtyä hänen kanssaan. Muuten voisin luonnehtia hänen näkemyksiään taitavasti karamellipaperiin käärityksi myrkkypilleriksi.

Ollila kirjoitti: ”Eri työtehtävät hakeutuvat niille alueille, jotka saadaan kokonaisuuden kannalta järkevimmin hoidettua. Menestyminen tällaisessa maailmassa edellyttää, että yksilöinä ja yhteisönä meillä on globaaleille markkinoille (siis vapaana juoksevalle pääomalle) sellaista tarjottavaa, jolla ansaitaan riittävästi hyvinvoinnin lisäämiseksi”.

Nokiakin juoksee niiden tarjousten perässä matalapalkkamaihin, joissa yhteisö tarjoaa verottomat erityistuotantoalueet, halvan orjatyön, joissa ay-liike on kielletty, olemattomat ympäristönormit ja valtio antaa riittävät tukiaiset ja ilmaisen infrastruktuurin.


Ollila kirjoitti: ”Suhteessa kansakuntamme kokoon kuulumme maailmassa kolmen kärkeen tutkimus- ja kehittämistoiminnon määrässä. Uusia ideoita syntyy jatkuvasti enemmän kuin niitä toteutetaan”.
Vaikka ideoita syntyy ja Nokia saa yhteiskunnalta kaikista yrityksistä eniten tukiaisia tutkimustyöhön, miksi se kuitenkin siirtää T&K työpaikkoja kiihtyvällä vauhdilla halvempien insinöörien tehtäväksi Kiinaan, Intiaan, Romaniaan jne?

Nokian tiedotusosasto ei enää esimerkiksi kerro, paljonko sen T&K:n työntekijöistä työskentelee enää Suomessa. Miksiköhän? - Nokian työntekijöistä vajaa 90 prosenttia on jo muissa maissa ja muita kuin suomalaisia. Vastaavasti omistuksesta on yli 90 prosenttia valtakunnan rajojen ulkopuolella.

Ollila kirjoitti: ”Nykyajan teolliset tuotteet sisältävät fyysisten ominaisuuksien ohella laajan kirjon aineettomia ulottuvuuksia, kuten tutkimus-ja kehittelypanoksia tuotemerkkejä, toimintavarmuutta, arvoverkon hallintaa ja liikkeenjohtoa”.

Maailman suurin ja arvokkain yritys Wal-Mart on malliesimerkki siitä, kuinka kehittyneissä teollisuusmaissa vielä toistaiseksi oleva arvoketju hävitetään. Se ei enää tarvitse juuri T&K.ta, markkinointia eikä mainospalveluja, kuljetuksen ja logistiikan se hoitaa itse omilla rekoillaan ja omalla satelliittijärjestelmällään. Paikallisjohdon ainoa tehtävä on arvoketjun lisäämiseksi pitää työntekijöiden palkat riittävän pieninä l. keskimäärin 9 dollaria tunnissa. (n.6€).

Se kontrolloi alihankkijoitaan kuten Nokia (Ollilan johtaessa) taannoin, jolloin se hääti kännykän kuoria valmistavan Eimon Suomesta ”arvoketjun tehostamiseksi”. Joka vuosi alihankkijan piti puristaa hintaa 10 prosenttia alaspäin. Kun Eimo ei enää siihen pystynyt, Nokia järjesti sille ulkomaisen ostajan.

Ollila kirjoitti: ”Kannustimet uudistuksille, niin kepit kuin porkkanat, on saatettava kuntoon. Saavutettujen etujen suojaamiselle ei ole sijaa – on katsottava eteenpäin”.

Siis Nokian kasvukauden aikana alkanut eriarvoistuminen eli rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen on Ollilan mielestä tavoiteltava asia. Nokia onkin ollut kehityksessä edelläkävijä. Ollilan oma tulokehitys ei kerro mitään saavutettuihin etuihin tyytymisestä. Työntekijöille hän suosittelee keppiä ja joustoja.

Nokiankin optio- ja bonusjärjestelmät kertovat yhtiön johdon ahneudesta. Jotta ne laukeaisivat suotuisasti, Nokia on 2000-luvulla joka vuosi ostanut 2-3 miljardilla eurolla omia osakkeitaan ja mitätöinyt ne (polttanut riihikuivia seteleitä), jotta osakekurssit saataisiin nousemaan ja johdon optiot ja bonukset laukeamaan.

Niillä miljardeilla tehtäisiin jo paljon T&K:ta ja turvattaisiin tulevaisuutta tai ostettaisiin vaikkapa kilpailijoilta markkinaosuutta. Tämä oman edun tavoittelu on ilmeisesti sitä vastuullisuutta, jota Ollila peräänkuulutti sanomalla: ”Minulle vastuullisuus merkitsee rehellisyyttä ja sitä, itse kukin on teoistaan tilivelvollinen” (vain osakkeenomistajilleko?).

Ollila kirjoitti: ”Vaikka pienenä maana joudumme ottamaan tietyt reunaehdot annettuina, olemme silti oman onnemme seppiä”.

Ollilalta ei ilmeisesti löydy sitä hänen peräänkuuluttamaansa ”partiolaishenkeä” annettujen reunaehtojen muuttamiseksi, koska hän ottaa mukisematta vastaan pääoman asettamat reunaehdot. Ne pakottavat (kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä) jopa poliittiset päätöksentekijät yritysjohtajien lisäksi pelkiksi pääoman juoksupojiksi.

Järjettömän veroeroosion ja pääoman voittojen optimoimisen (orjatyö matalapalkkamaissa) seurauksena markkinat ovat muuttuneet nollasummamarkkinoiksi (ks.graafi liitetiedostossa).

Vapaan markkinatalouden kannattajana Ollilan tulisi olla huolissaan markkinatalouden pitemmän aikavälin tulevaisuudesta. Markkinoiden ostovoima kuihtuu entisestään, kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat. Nyt tarvitaan Ollilan peräänkuuluttamia ”näkijöitä, asennemuutosta ja riskinottajia”.

Ollila kirjoitti: ”Suomi on jo vuosikymmeniä ollut palveluyhteiskunta. Teollinen ydin on kuitenkin tärkeä, ei sen itsensä tähden, vaan siksi, että se tarjoaa alustan houkutteleville palveluille”.

Tähän näkemykseen voin yhtyä. Suomessa 2/3 yksityisistä palveluntuottajista palvelee yrityksiä, eikä tavallista kuluttajaa. Palveluyhteiskunta ilman teollista pohjaa on kupla.

Siksi hieman ihmetyttääkin, miksi Nokia vei tuotantonsa Suomesta Kiinaan? Hetken kuluttua Suomessa toiminut kukoistava alihankintateollisuus seurasi perässä. Nyt T&K toiminta on kovaa vauhtia myös siirtymässä sinne. Ollilakaan ei usko, että teollista tuotantoa palveleva työ voi pitkässä juoksussa jäädä Suomeen, jos teollinen pohja katoaa.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere

Luetuimmat

Kävijöitä