keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Verotusko työnteon este?

(Jorma Ollila, Raimo Sailas, Sauli Niinistö)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisontti-palsta 3.4. 2003.

Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila väitti äskettäin Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) järjestämässä veroseminaarissa , että Suomen ansiotuloverotus on liian kovaa. “Ansiotulojen avulla ei ole mahdollista kartuttaa varallisuuttaan ja tämä näkyy ihan selvästi työhalukkuudessa. Korkea tuloverotus korkeimmissa tuloluokissa tulee ongelmaksi”, Ollila arvioi.

“Olen täsmälleen eri mieltä, totesi siihen ministeri Erkki Tuomioja samassa tilaisuudessa. “Tiedätkö ketään suurituloista, joka olisi verotuksen vuoksi kieltäytynyt vastaanottamasta korkeasti verotettuja optioita”, hän kysyi Ollilalta.

Ollilan mukaan veronalennuksessa unohdetaan usein ettei veronalennus ei tarkoita samaa kuin palveluiden huonontaminen. “Jos pudotamme veroastetta oikein, syntyy dynaamisia vaikutuksia ja taloudellista kasvua, ja meillä onkin kasvun seurauksena alemmalla veroasteella suurempi julkinen sektori kuin se, mistä lähdimme liikkeelle”, Ollila esitti.

Tuomiojan mukaan pitää myös kysyä mitä veroilla saadaan. “Olisimmeko me tässä maailman kilpailukykyisimpänä maana, ellei meillä olisi kerätty veroja, rakennettu peruskoulu, toteutettu maksuvapautusjärjestelmä korkeakoulutasolle saakka, jonka seurauksena meillä on osaavia työntekijöitä kaikilla aloilla? Tämä on tuottanut verrattuna siihen, että olisi pihdattu verotuksessa”, Tuomioja vastasi.

Ollilalta unohtui myös, että yhteiskunta on “sijoittanut” korkeasti koulutettuun suomalaiseen elektroniikkainsinööriin reilusti yli miljoona markkaa. Nyt “sijoituksen” työn hedelmät menevät nyt uusille sijoittajille Yhdysvaltoihin osinkoina.

Ollilan hellimä uskomus on, että verohelpotusten tuomilla talouden “dynaamisilla vaikutuksilla” elvytetään talous ja sen suomilla “dynaamisilla vaikutuksilla” verotulot kasvavat ja siten uskotaan hyvinvointivaltion palvelujen säilyvän ja jopa paranevan.

Uskomusta levitetään tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Mediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä Kokoomus toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.

80-luvun lopussa Harri Holkerin hallitus julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” ja Kokoomusvetoinen hallitus alensi vastuuttomasti verotusta tilanteessa, jolloin talous oli muutenkin ylikuumentunut. Veronkevennyksistä huolimatta Suomi ajautui lamaan ja kokoomuksen Iiro Viinanen joutui kiristämään kokonaisveroastetta n. kolme prosenttia.

90-luvun lopulla hallitus on sitten jälleen elvyttänyt taloutta ja keventänyt kolme prosenttia kokonaisveroastetta, mutta verokevennysten ja kasvun “dynaamiset vaikutukset” eivät vain näy vieläkään kansalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden kasvuna. Kasvu on mennyt Ollilan ja noin 20 000 rikkaimman suomalaisen taskuun.

Ollila uskoo myös, että suuret tuloerot kannustavat yrittämään ja sitä kautta luomaan uusia työpaikkoja. Palkkaerojen suuruus ei kuitenkaan indikoi alhaista työttömyyttä. Näin toteaa valtiotieteiden tohtori Jaakko Kiander kirjassa “Suomalainen työttömyys”. Suurten palkkaerojen maissa (Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada vuosien 1983-1996 keskimääräinen työttömyysaste oli 9,1 prosenttia, kun pienten palkkaerojen maiden (Italia, Australia, Belgia, Hollanti ja Ruotsi) keskiarvo oli vain 6,5 prosenttia.

Teollisuusmaissa yleensä yhteiskunnan pääasialliset verotulot muodostuvat työntekijöiden tulo- ja kunnallisveroista, erilaisista sosiaaliturvamaksuista ja arvonlisäveroista, vähäisemmässä määrin taas yritysveroista, omaisuusveroista, erilaisista valmisteveroista, ympäristöveroista, jne. Siis pääsääntöisesti yhteisölle kertyneen jaettavan maksaa aktiivi, työssä käyvä väestö.

Talouslehdistön ja Ollilan julkinen valitusvirsi pitää yllä hokemaa, että Suomen korkea veroprogressio tappaa työhalut ja estää työllistämisen. Korkea veroprogressio on kuitenkin tahallisesti ylläpidetty valhe.
Kaikista yhteiskunnan keräämistä veroista ja palkansaajiin kohdistuvista veroluontoisista maksuista vain n. 17 prosenttia sisältää progressiivisia veroja. Ainoastaan valtion tuloverot ovat progressiivisesti verotettuja.

Esimerkiksi vuonna 2000 valtion tuloverot olivat n. 54 miljardia. Kunnallisverot n. 58 miljardia. Arvonlisä- ja muut kulutusverot toivat valtion kassaan n. 107 miljardia. Sosiaaliturvarahastoihin kerättiin 94 miljardia ja kunnallisverot, arvonlisäverot ja erilaiset palkkaperusteiset sosiaaliturvamaksut edustavat yli 85 prosenttia kaikista veroista. Ne eivät ole progressiivisia.

Siis osa-aikainen siivooja maksaa käytännössä 83-prosenttisesti palkastaan samalla veroprosentilla veroja yhteiskunnalle kuin esimerkiksi suurituloinen Ollila. Vaikka kokonaisverorasitus Suomessa on maailman korkeimpia, koko verotuksen veroprogressio on käytännössä olematon. Suurituloiset voisivat hyvin lopettaa valittamisen kohtuuttomasta veroprogressiostaan. Sitten vasta kun valtion tulovero, kunnallisvero ja sosiaali- ja eläkemaksut lasketaan yhteen ja niitä kaikkia verotetaan progressiivisesti, silloin voidaan puhua kovasta veroprogressiosta ja työn kannustavuuden puutteesta.

Poliitikot ovat moraalisista ja eettisistä syistä päätyneet verotusperiaatteissa progressiiviseen verotusmuotoon. He ovat hyväksyneet periaatteen, että rikkaitten pitää maksaa tuloistaan veroja suhteessa enemmän kuin köyhän.

90-luvun lopulla verojen alennusvaatimukset pulpahtivat taas muotiin työllisyyttä lisäävänä ihmelääkkeenä. Valtiosihteeri Raimo Sailas on ollut veronkevennystä vaativan valtionvarainministeri Sauli Niinistön kanssa yhteisrintamassa. Heidän käsityksensä on, että työn korkea verotus on rakenteellisen työttömyyden keskeisin syy. Palkansaajien verorasitus on toki Suomessa EU-maiden kolmanneksi korkein, joskin verovertailua vääristää se, että Suomessa sosiaalietuisuudet ovat verollisia.
Veron alennus on ollut mantra, jota oikeistopiireissä on tarjottu vaivaan kuin vaivaan.

Mutta miten asia on tutkimuksen näkökulmasta? Päinvastaista mieltä on kuitenkin ollut kansantaloustieteen professori Jukka Pekkarinen. Asian teoreettisesta puolesta on kansantaloustieteen oppikirjoissa vanhastaan todettu, että palkkaverotuksen keventämisellä on eri suuntaan meneviä vaikutuksia työn tarjontaan.

Käteen jäävän palkan kohottua työn tekeminen houkuttelee toisaalta aiempaa enemmän. Sama asia voi toisaalta merkitä sitä, että joku tyytyy samaan tulotasoon ja työskentelee nyt entistä vähemmän. Näiden kahden eri suuntaan käyvän vaikutuksen summa voi olla joko työttömyyttä vähentävä tai sitä lisäävä. Asia on siis ratkaistava empiirisesti.

Kansainvälisten tutkimuslaitosten tiivistelmästä käynevät arvovaltaisen Economic Policy -lehdessä keväällä 2000 useat asiaa käsitelleet numerot. Työn verotuksen keventäminen näyttäisi kyllä alentavan rakenteellista työttömyyttä. Riippuvuus ei kuitenkaan ole tilastollisesti kovin vakaa eikä missään tapauksessa erityisen voimakas.

Empiiristen tutkimusten tulokset ovat keskimäärin sitä luokkaa, että rakenteellisen työttömyyden aleneminen yhdellä prosenttiyksiköllä edellyttäisi työhön kohdistuvan kokonaisveroasteen - palkkaverotuksen, välillisten työvoimakustannusten tai arvonlisäveron - keventämistä yhteensä noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Tällainen veronkevennysten keskimääräinen hyötysuhde merkitsisi Suomeen sovellettuna sitä, että rakenteellisen työttömyyden alentaminen yhdellä prosenttiyksiköllä - mikä tarkoittaisi noin 25 000 henkilön työllistymistä - edellyttäisi vuositasolla noin 20 miljardiin markkaan kohoavia veronkevennyksiä, siis lähes miljoonan markan verotulojen tuhlausta ja tästä aiheutuvaa julkisten menojen supistustarvetta yhtä työllistyvää kohden.

Suomessa saadut tutkimustulokset ovat saman suuntaisia. Seppo Honkapohja, Erkki Koskela ja Roope Uusitalo ovat raportoineet Kansantalouden Aikakauskirjan numerossa 1999:1 tutkimuksestaan, jossa on selvitetty veronkevennysten vaikutuksia työllisyyteen. Heidän tutkimuksessaan vaikutukset tosin välittyvät työn kysynnän kautta, kun taas kansainvälisissä tutkimuksissa yleensä verotuksen vaikutuksia välittävänä tekijänä on käsitelty työn tarjontaa.

Tämän varauksen muistaen voi panna merkille, että myös Honkapohjan ja kumppaneiden laskelmien mukaan tuloverokevennyksin tavoitellun lisätyöpaikan hinta kohoaa menetettyinä vuotuisina verotuloina 0.3-1 miljoonaan markkaan riippuen lähinnä siitä, miten paljon nimellispalkat verotuksen keventymisen seurauksena alenevat.

Yleinen vallalla oleva väittämä on myös, että progressiivinen verotus tappaa työhalut ja sitä kautta vähentää työllisyyttä. Kuitenkin äskettäin julkaistu tutkimus todistaa päinvastaista. Se kertoo, että progressiivinen verotus on suotuisa asia työllisyyden kannalta. Korkeampi progressio edistää palkkamalttia ja se puolestaan johtaa parempaan työllisyyskehitykseen, sanoo kansantaloustieteen professori Erkki Koskela.


Koskelan mukaan sekä kotimainen että kansainvälinen empiirinen tutkimus vahvistaa progression työllisyyttä edistävän vaikutuksen. Koskela kirjoittaa asiasta Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen julkaisemassa kirjassa “Towards Higher Employment, The Role of Labour Market Institutions”.
Tälle huomiolle on osoitettu liian vähän huomiota, sanoo Koskela. Hänen mukaansa havaintoa tukevat empiiriset tutkimukset, joita on tehty Italiassa, Englannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Progressiivista verotusta on yleensä perusteltu vain tasa-arvon näkökulmasta.

Progressio kuitenkin parantaa työmarkkinoiden toiminnan tehokkuutta, joten se on perusteltua myös ilman tulonjakonäkökulmaa, toteaa Koskela. Sen sijaan työnteon verotuksen jakaantumisella työnantajamaksujen ja palkkaverotuksen kesken ei Koskelan mukaan ole työllisyysvaikutuksia, jos sekä työnantajamaksujen että palkkaverotuksen veropohjat ovat yhtä suuria.

Mutta vaikutuksia on, jos veropohjat ovat verovähennysten seurauksena erisuuruisia. Suomessa työnantajamaksuissa ei ole vähennyksiä päin vastoin kuin palkkatuloissa. Tällöin myös sillä on työllisyyttä edistävä vaikutus palkkamalttia lisäävänä.

Korkea verotus ja verotuksen progressio eivät siis ole rakenteellisen työttömyyden suurin syy. Syy on yksinkertaisesti se, että yritykset nostavat teknologialla tuottavuuttaan pysähtyneillä markkinoilla. Siten ne suhteessa liikevaihtoonsa ja voittoihinsa työllistävät yhä vähemmän ihmisiä.

Näiden verotulot eivät enää riitä ylläpitämään yhteiskunnan hyvinvointipalveluja. Verotuksessa on paha järjestelmävika, josta kaikki poliitikot vaikenevat kuin yhteisestä sopimuksesta.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä