tiistai 26. toukokuuta 2009

Tuottavuudestako meidän kaikkien diili-kilpailu?

JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisontti-palsta: 27.10 2004, Kauppalehti Presso 13.11. 2004 (lyhennettynä), Salon seudun Sanomat 2.1. 2003 otsikolla: ”Oman onnensa sepät lyövät ahneesti rahoiksi”.

Tosielämä alkaa muistuttaa yhä enemmän tosi-tv:tä. Työpaikoista on alkanut tulla niin harvinainen luonnonvara, että hyvistä työntekijöistä kilpaillaan myös kaupallisessa viihdetelevisiossa.

Megaluokan liikemies Donald Trump juontaa MTV:ssä alkanutta uutta “viimeinen pari uunista ulos” ohjelmaa nimeltä “Diili”. Siinä multimiljonääri etsii itselleen uutta työntekijää johonkin bisnesimperiuminsa yhtiöön, jossa voittajalle maksetaan pätkätyöläisenä huippuluokan johtajan 250 000 dollarin palkkaa vuoden ajan.

Ensin tätä pudotuspeliä harjoiteltiin televisiossa erilaisissa Survivor-, Selviytyjät- ja V.I.P. Seikkailu-kisoissa, joissa oli palkintona iso rahapalkinto. Ahneus ja kilpailutilanteessa juoniminen, liittoutuminen ja toisen selkään puukottaminen auttavat menestymään aivan kuten tosi-työelämässä.


Katsojatkin opetetaan katsomaan ja ammentamaan näitä amerikkalaisia arvoja. Diili-ohjelma propagoi meillekin amerikkalaisen rahassa mitattavan unelman. Ohjelmassa ei enää roikuta köyden varassa kosken yläpuolella. Kaikissa Diilin kilpailutehtävissä on kyse rahan tekemisestä keinoja kaihtamatta. Ensi keväänä myös “evankelista” Jari Sarasvuo tekee saman MTV:ssä suomeksi.

Trump toimii ohjelmassa itse isäntänä ja tuomarina ja kehuu bisnesimperiumiaan. Tämä tietysti edistää hänen omaa julkisuuskuvaansa ja liiketoimintojaan. Diilin sensaatiomaisin vetonaula on amerikkalaisen unelman itse toteuttanut Trump, jonka tehtävänä on sanoa 15 kertaa “saat potkut” ja kerran “saat paikan”. - Ihan niinkuin optioita ja bonuksia hamuavat yritysjohtajat nykyisessä tosi-työelämässä.

Koska voittajaksi pääsee yksi 16:sta, voittajaksi selviytyy samoilla keinoin kuin Hitlerin keskitysleirien kapo, jonka täytyi nuoleskella isäntiään ja toteuttaa kyselemättä näitten arvoja kohtalotovereidensa kustannuksella, pysyäkseen hengissä mahdollisimman pitkälle.

Nyt toteutuu Oswald Spenglerin kirjassa “Länsimaiden perikato” esittämä ennustus, että “teräksenkovat rotuihmiset” ottaisivat vallan käsiinsä. Valta on luisunut poliitikoilta näille teräksenkoville rahamaailmaa hallitseville valioyksilöille.

Nykyisessä tosi-elämässä työpaikan saanti on mennyt armottomaksi hengissäpysymisen taisteluksi. Akateeminen loppututkintokaan ei takaa työpaikkaa ja ahdinkoa käytetään hyväksi tällaisissa makaabereissa tv-ohjelmissa kuten myös tosielämässä.

Koulutettujen ylituotannon vallitessa Suomessa heitä otetaan mieluusti palkattomiksi työntekijöiksi yritykseen puoleksi vuodeksi ns. “työvoimavalmennuksen” nimikkeellä. Kun ilmainen jakso on ohi, harva saa paikan, ja tilalle tulee uusi toivorikas ilmainen maisteri, ekonomi tai insinööri.

Vaikka päättäjät Harri Holkeri, Esko Aho, Paavo Lipponen ja nykyään Matti Vanhanenkin, ovat toistakymmentä vuotta vakuuttaneet, että kasvulla, verotuksen alentamisella, pidättyvällä pakkapolitiikalla, tutkimuksella, tuotekehittelyllä jne. maahan luodaan uusia työpaikkoja. Näitä kaikkia on kokeiltu onnistumatta, vaikka kansainvälisten ranking-listojen mukaan Suomi on yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista.

Tosi-elämässä kaikkien valtakunnassa tehtyjen työtuntien määrä on puoli miljardia alempana kun 14 vuotta sitten, poliitikkojen valehtelusta ja työttömyystilastojen manipuloinnista huolimatta. Tosielämässä on nyt ennennäkemätön Survivor-kilpailu vähenevistä työpaikoista. Vaivalla rakennettu hyvinvointivaltio on hätää kärsimässä.

Eikä se rajoitu pelkästään yksilötasolle. Vapauttaessaan pääomat vapaan kilpailun ideologian nimissä, poliitikot ymmärtämättömyyttään julistivat myös maailmanlaajuiseen Diili-kilpailun yksittäisten maiden välille.

Kilpailu on avainsana niin yksilöiden kuin kansakuntien välillä. Jotta uusia työpaikkoja syntyisi maailmanlaajuisessa kilpailussa, Suomen pitäisi lisätä rajusti tuottavuuttaan ja teknologista osaamistaan julisti Erkki Liikanen astuessaan Suomen Pankin pääjohtajan virkaan.

Ollessaan Harri Holkerin hallituksessa valtionvarainministerinä hän julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” väittäen, että verojen alennus lisäisi työpaikkoja. Verotus keveni, mutta valtakuntaan syntyi lähes puoli miljoonaa työtöntä.

Kaikki muutkin päättäjät ovat nyt löytäneet tämän uuden mantran työttömyyden poistamiseksi. Näille isänmaan tulevaisuudesta huolehtiville ei kuitenkaan ole juolahtanut mieleen, mitä tapahtuu, kun kaikki 20-30 teollisuusmaata joutuvat nostamaan kilpailukykyään pysähtyneillä markkinoilla samoilla lääkkeillä. Nykyistenkin työpaikkojen säilyttäminen on mahdotonta, koska työn tuottavuus kasvaa teknologian johdosta nopeammin kuin markkinat.

Liikanen uskoo, että meidän ei kannata enää kilpailla massatuotannosta halvan työvoiman maiden kanssa, vaan meidän tulee keskittyä korkeaa osaamispanosta vaativaan tuotekehittelyyn ja tuottavuuden lisäämiseen kaikilla aloilla. Siitä syntyisi lisäarvoa ja uusia hyväpalkkaiseia työpaikkoja. Liikasella on lupauksissaan jälleen pieni arviointivirhe. Ilmeisesti Nokian menestys on sumentanut Liikasen arviointikyvyn, kuten it-alan kasvu 90-luvun lopulla sumensi pörssimeklarit.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila valitti jo 90-luvulla, että Suomesta ei löydy tarpeeksi osaavia insinöörejä ja siksi tuotekehittelyä on pakko viedä matalapalkkamaihin jo sinne viedyn tuotannon lisäksi. Ollilan pyynnöstä valtio melkein kolminkertaisti insinöörituotannon. mutta silti 90-luvulla Nokia palkkasi Suomeen vain vähän yli 6 000 työpaikkaa (kasvu n. 30%), vaikka yhtiön liikevaihto yli kahdeksankertaistui (kasvu n. 800%). Nyt 2000-luvulla Nokiakin on potkinut Suomesta 2 000 huippuosaajaa pihalle ja kansainvälisistä toimistoistaan 7 000 superaivoa, jotta yhtiön tuottavuus, tulos, ja johtajien optiot kasvaisivat.

Liikaselta on jäänyt huomaamatta, että tietokonepohjainen automaatio ja kehittynyt informaatioteknologia on mahdollistanut Nokiallekin tuotannon ja insinööritasoisen tuotekehittelyn viennin Kiinaan ja Intiaan. Muitakin korkeaa osaamispanosta omaavia insinöörejä on pantu kilometritehtaalle Suomessa it-kuplan jälkeen. Näitä huippuosaajia, It-ammattilaisia, on Suomessa vähän n. 80 000, mikä on vain noin kolme prosenttia kokonaistyövoimastamme.

Näiden superosaajien lisäämisen varaan Suomen työllisyyden kasvua tuskin voi laskea. Jos meidän koko työvoimamme koulutettaisiin it-alan huippuammattilaisiksi, Suomi pystyisi hoitamaan melkein koko maailman tuotekehityksen. Sitä yksioikeutta Suomelle tuskin suodaan.

Liikanen unohtaa myös, että näiden huippuosaajien ja Nokian työn lopputulosten avulla on jo nostettu suomalaisen tuotannon tuottavuuttta maailman parhaimpien joukkoon, jopa Yhdysvaltojen ohi. Suomennettuna se tarkoittaa, että vähemmillä työntekijöillä ja tehokkaammalla automaatiolla ja tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä on tuotettu enemmän tavaroita ja palveluja. Samanaikaisesti ne tuhoavat perinteisiä työpaikkoja.

Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinoiden ja työttömiksi jääneiden ostovoima, nykyistenkin työpaikkojen säilyttäminen on mahdotonta. Tuottavuuden metsästys on kuin maailmanlaajuinen, järjetön Diili-kilpailu, jossa vain yksi voi voittaa ja 15 on jo etukäteen tuomittu häviämään.

Tällaiset Diili-, Survivor-, Idols ja Sarasvuon “oman elämänsä sankari”-kilpailut opettavat meidät kritiikittä hyväksymään nykyisen epätoivoisen työnhaku-kilpailun ja tekevät siitä samalla arveluttavaa viihdettä. Kilpailijat juoksevat kilpaa “hullunpyörässä” katsojien viihdykkeeksi. Se muistuttaa entisten gladiaattorien taistelua, millä viihdytettiin Rooman kansalaisia.

Sirkusviihde pitää kansan rauhallisena eikä kukaan kiinnitä huomiota siihen, että teknologian avulla tuottavuus on jo nostettu tasolle, jolla kaikille ei enää löydy markkinaehtoista työtä. Työnsaanti ei enää ole itsestä kiinni, vaikka Sarasvuo ja muut liikkeenjohdon valmentajat niin uskottelevat.

Nykyisillä vapaiksi päästetyillä markkinoilla työttömyys ei häviä Liikasen keinoilla Suomesta eikä muistakaan kehittyneestä 30:stä teollisuusmaasta. Ne kaikki ovat jo kärsineet massatyöttömyydestä 80-luvun lopulta lähtien sekä teknologian että matalapalkkamaiden “hikipajojen” johdosta. Suurin osa tässä hevosenleikissä on häviäjiä. Monikansallinen pääoma ja nämä multimiljonäärit ja valiokansalaiset nauravat hillitysti sisäänpäin poliitikkojen ymmärtämättömyyttä.

Hyvinvointivaltiota uhkaa vahvasti teknologian ja “osaamisyhteiskunnan” aikaansaama työpaikkojen, ostovoiman ja koko markkinatalouden kuolemankierteen toinen toistaan voimistava kuolemanspiraali.

Poliitikkojen ja Suomen Pankin olisi korkea aika ryhdistäytyä. Nykyisetkin liike-elämän, vapaakaupan ja verolakien säännöt ja lait ovat ihmisten luomia.


Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi

Luetuimmat

Kävijöitä