Diletantteja suunsoittajia

Yliopistolehti / Agora 28. 2. 2003 / Jouko Kämäräinen / vapaa toimittaja

Yliopisto-lehti kirjoittaa vuoden ensimmäisessä numerossaan, että kansantaloustieteen professori Seppo Honkapohja "ei ole sulkeutunut norsunluutorniin".

Lause pitää siinä mielessä paikkansa, että koko taloustieteilijöiden ammattikunta on sulkeutunut norsunluutorniin, johon vain harvoilla ja valituilla on pääsyoikeus.

Yritin viime vuoden puolella järjestää Aamulehteen ajankohtaiskeskustelun kansalaiskriitikko Ari Ojapellon, professori Juha Siltalan ja yhden tai kahden (kansan)taloustieteen edustajan välillä.

Kieltäytymisten – kaikki ehdottomia – nimiluettelo on näyttävä: Seppo Honkapohja, Matti Wiberg, Jouko Ylä-Liedenpohja, Paul Lillrank, Vesa Kanniainen, Markus Jäntti, Matti Tuomala, Jukka Pekkarinen, Pekka Sauramo, Pekka Ylä-Anttila, Pertti Haaparanta, Klaus Kultti.

Yllättävän moni kieltäytyjistä muisti vakuuttaa, että keskusteluvalmiutta kyllä on, mutta ei Ojapellon ja Siltalan kanssa. CD-levyille arkistoimissani kommenteissa Ojapellosta ja Siltalasta käytettiin ahkerasti muun muassa nimityksiä "räyhäävä tyhjäntoimittaja", "populisti", "demagogi", "kiihkoilija", "diletantti" ja "suunsoittaja".

Kuin vakuudeksi ammattikuntansa skitsofrenisoituneesta keskustelumyönteisyydestä kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen vakuutti (17.5.2002) tulevansa "jossakin vaiheessa ehdottamaan Yliopisto-lehdelle, että tällaisia terapeuttisia (lue: Ari Ojapellon) puheenvuoroja ei lehden pitäisi ollenkaan julkaista. Ne pitäisi arvioituttaa jollakin ulkopuolisella paneelilla. Tämä on turhauttavaa, tämä on mahdotonta."

Luovutan mielelläni kopion kieltäytyjien puheenvuoroista käytettäväksi vaikkapa journalismin opiskelijoiden koulutuksessa, esimerkkinä ulospäin suuntautuneesta ammattikunnasta, tiedemiehistä, jotka keskustelevat avoimesti, rajoja asettamatta, omiensa kanssa, mutta joiden kyky argumentoida ulkopuolisten kanssa on olematon – ilmeisesti jo pelkästään siitä syystä, että taloustieteen harjoittajien jargon on aikapäiviä sitten etääntynyt tavallisen järjen käsityskyvyn ulottumattomiin.

Honkapohjan käsityksen mukaan "kansantaloustieteessä ajatellaan systemaattisesti yhteiskunnan asioita". Jos näin todella on, paneelikeskustelu ei olisi kaatunut ammattikunnan rintaman levyiseen kieltäytymisten vyöryyn, jota kyllä voi kuvata termillä "systemaattinen".

Yhtälö, jonka mukaan veronmaksajien on rahoitettava kansantaloustieteen edustajien älyllisiä voimisteluharjoituksia ja samalla kyettävä työllistämään lähes puoli miljoonaa työtöntä kansalaista, on mahdoton. Sen sijaan juuri Ari Ojapellon ja Juha Siltalan kaltaiset valveutuneet kansalaiskriitikot pitävät yllä pohjaa ja edellytyksiä moniarvoiselle kansalaiskeskustelulle.

Asioiden kriittisen käsittelyn kautta syntyvää hyvinvointia on tietenkin vaikea ymmärtää, jos sattuu asumaan norsunluutornissa, missä ei oman ja parhaan käsityksensä mukaan ole.