Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Viimeisimmät kirjoitukset Kansan Uutisten blogissa:

Verotus ei vie työhaluja.

Kuva
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite 18.6. 2015 Uuden hallituksen yksimielinen ”tilannekuva” lähti siitä näkemyksestä, että verotusta ei voi korottaa. Varsinkin Alexander Stubb on aikaisemmin lukuisia kertoja väittänyt, että ”himoverotus” ja ylikireä progressiivinen verotus tappaa yrittämisen, työhalut ja työpaikat.

Täystyöllisyydelle ei ole paluuta.

Kuva
JULKAISTU: Kansan ääni nro 3 / 2015, (Hesari ei julkaissut) Dosentti Marko Nenonen kirjoitti (HS/Sunnuntaikynä 15.12 2013) erinomaisen alustuksen työttömyydestä otsikolla: ”Lapiolinjalle ei ole paluuta”. Siinä hän peräänkuulutti uusia ideoita työttömyysongelman ratkaisemiseen.

Näitä toimittajien pitäisi kysyä. (Verkkomedia)

Kuva
JULKAISTU: Verkkomedia 8.4. 2015 http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=13218 Vaalit lähestyvät ja taas on vaalilupausten aika. Kaikkien puolueiden päättäjät ovat jo vuosikymmeniä luvanneet äänestäjilleen järjestää työtä ja uusia työpaikkoja – onnistumatta.

Pankkiunioni ei pelasta veronmaksajia.

Kuva
JULKAISTU / Kansan Uutiset / Verkkolehti 4.6. 2015 http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/3383475/pankkiunioni-ei-pelasta-veronmaksajia Poliitikkojen juhlapuheissa Suomen liittyessä Emuun, EMU ja euro olivat menestystarina vailla vertaa. Sen piti nostaa EU-maat kasvuun, vakauteen, poistaa työttömyys ja tehdä siitä maailman kilpailukykyisin maanosa. Nyt kuusi kriisivuotta myöhemmin se herättää lähinnä myötähäpeän tunnetta.

Mistähän kysynnän puute johtuu?

Kuva
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite 22.5. 2015 s.34 Vastine SAK:n tutkimuspäällikkö Jorma Antilalle: http://www.kansanuutiset.fi/nakoislehti/20150522/index.html# SAK:n tutkimuspäällikkö Jorma Antila otti esille tärkeän asian (KU/VL/Horisontti 8.5. 2015) kirjoittaessaan otsikolla: ”Sipilän hallituksen työpaikat kiinni kysynnästä”. Ansiokkaasti hän otti esille Ruotsin teollisuustuotannon kehityksen, joka ei ole yhtään sen parempi kuin Suomen, vaikka Ruotsia on tarjottu esimerkiksi loistavasta talouskasvusta (Borgin ja Vartiaisen muistio).

Onko finanssikriisi jo ohi?

Kuva
JULKAISTU: Kansan ääni n:ro1/ 2015 ja Kansan uutiset Verkkolehti 20.3. 2015 http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/3329016/onko-finanssikriisi-jo-ohi Lähes kaikki EU:n poliittiset päättäjät ovat vakuutelleet, että finanssikriisi on saatu hallintaan ja Eurooppa on valmiina kasvuun. Onko todella näin onnellisesti?

Pelastavatko Vartiainen ja Borg Suomen nousuun?

Kuva
JULKAISTU: Kansan ääni 1/2015. Verkkomedia 9.3. 2015. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=13064 Ylijohtaja Juhanna Vartiainen pettyi demareihin. Vaikka taannoinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen valitsi Juhana Vartiaisen  VATT:n ylijohtajaksi hänen demaritaustansa perusteella, mutta Vartiainen käänsi opportunistina kelkkansa.

Näistä ”rakenneongelmista” vaiettiin kollektiivisesti vaalien alla.

Kuva
JULKAITU: Kansan Uutiset / Verkkolehti 2.5. 2015 Vaalien alla oli taas vaalilupausten aika. Kaikkien puolueiden päättäjät ovat jo vuosikymmeniä luvanneet äänestäjilleen järjestää työtä ja uusia työpaikkoja – onnistumatta.

Isoveli valvoo meitä jokaista ja kaikkialla.

Kuva
JULKAISTU: Kansan ääni nro 1/ 2015 NSA harjoittaa erilaisia viestinnän salakuuntelu- ja vakoilutoimia, joiden tarkoituksena on virallisesti suojella Yhdysvaltain tietoliikennettä.     Sääntöjensä mukaan NSA saisi salakuunnella vain sellaista viestiliikennettä, joka tapahtuu Yhdysvaltain ulkopuolella tai on tulossa Yhdysvaltoihin.

EKP:n kolmannet lume-stressitestit.

Kuva
JULKAISTU: Kansan ääni / 1/ 2015 Finanssikriisin alusta on kulunut jo kuusi vuotta, Pankkien vastuuttomasti rakentamaa ns. osittaisvarantojärjestelmää (=pyramidihuijaus) on yritetty paikkailla lapioimalla veronmaksajien rahaa pankkijärjestelmän pystyssä pitämiseksi sadoilla miljardeilla. Euroopan keskuspankki (EKP) on pumpannut ns. virtuaalirahaa pankeille, jonka viimekätisenä takaajana on veronmaksaja.

Uusliberalistille taloustieteilijöille isku palleaan.

Kuva
JULKAISTU: Verkkomedia 25.5. 2014 http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=10739 Suomessa vielä 1990-luvulla lähes kaikki talousprofessorit vannoivat vapaiden markkinoiden ja uusliberalismin nimeen. Monetarismi ja Friedmanin koulukunta valloitti niin yliopistojen, valtionvarainministeriön, EU:n IMF:n kuin WTO:n korkeimmat vakanssit. Se oli ainoa totuus. Taistelin tuolloin aika kiivaasti talousprofessorien kanssa Yliopisto-lehden sivuilla.

Kolme asiaa, jotka poliitikkojen tulisi ratkaista

Kuva
JULKAISTU: Verkkomedia 31.3. 2014 http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=10239 Kataisen hallitus on askaroinut viime vuodet kolmen asian kanssa: eläkepaketin, kuntauudistuksen ja Sote -uudistuksen kanssa.     Ne ovat hallituksen mielestä tärkeimmät asiat, joilla ratkaistaisiin Suomen tulevaisuuden ongelmat. Mikään niistä ei kuitenkaan ota valmistuakseen. Sote:sta saatiin viime metreillä nahkapäätös, jonka yksityiskohdista vielä päätöksen jälkeen nahistellaan.