Verotusko tapissa?
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite / Horisontti-palsta 4.4. 2014
(Hieman lyhennettynä).
Kokoomuksen ja EK:n edustajat puhuvat koko ajan ns. kestävyysvajeesta ja ”rakennemuutoksesta”, jolla tarkoitetaan menojen sopeuttamista tulojen mukaiseksi. Käytännössä he haluavat valtion ja kunnan menojen alentamista ja hyvinvointivaltion alasajoa. Verotusta taas ei sovi nostaa, koska verotus tappaa yrittämisen ja on jo kiristetty ”tappiin” ja tarjontataloustieteen mukaan haitallista.
90-luvun laman aikana verotusta kiristettiin. Keskimääräinen ansiotuloveroaste nousi vuodesta 1991 vuoteen 1995 lähes 10 prosenttiyksikköä. Vastaavana aikana keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi alle prosenttiyksikön. Palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut kasvoivat vastaavana aikana lähes 6 prosenttiyksikköä. Veronkorotuksista huolimatta talous saatiin kääntymään nousuun. Tosin kahden devalvaation siivittämänä.
Aina verojen alennusta on perusteltu kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamisen tarpeella. On kuitenkin unohdettu, että verotusta on helpotettu vain rikkaiden ja yritysten osalta jo Ahon, Lipposen ja Vanhasen hallituskaudella. Heidän aikanaan on toteutettu ns. ”Woodoo- eli uusliberalistista tarjontatalousoppia.
Veronalennuksista ja talouden kasvusta huolimatta valtakuntaan ei ole saatu synnytetyksi uutta työtä (= työtunteja) laisinkaan – vaikka Suomen kasvu on ollut 90-luvun laman jälkeen finanssikriisiin asti EU-maiden paras.
Lisäksi valtio on siirtänyt kunnille uusia tehtäviä ja samalla supistanut miljardikaupalla valtionosuuksia niille.
On myös muistettava, että vuoden 2005 tulosopimuksen yhteydessä poistettiin varallisuusvero suurista varallisuuksista. Se oli noin 150 miljoonan vuosimenetys.
Yhtiöveron alennus 26%:sta 20%:iin Kataisen hallituskaudella vastaa 1 160 miljoonaa euroa, kun ei lasketa välillisiä vaikutuksia. Lisäksi työnantajia helpotettiin poistamalla työnantajien eläkevakuutusmaksu 800 miljoonalla. Nämä tekevät yhteensä 2,110 miljoonaa.
Lisäksi windfall -veroa kevennettiin hallitusohjelmaan kirjatusta 170 miljoonasta eurosta 50 miljoonaksi euroksi.
Nämä katettiin myymällä kansallisomaisuutta eli valtion yhtiöiden osakkeita 500 miljoonalla vuodessa, jolloin niistä jäävät osingot saamatta tulevaisuudessa.
Professori Peter Lund on todennut, että teollisuutta tuetaan 2,5 miljardilla sähkön energiatukena ja kuluttajat joutuvat maksamaan sen omassa sähkölaskussaan.
Verohistorian suurin ongelma syntyi, kun 90-luvun lamassa Ahon hallituksen aikana suuret pääomatulot vapautettiin progressiivisesta tuloverosta ja toteutettiin 25 prosentin tasavero pääomatuloille.
Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön kauden aikana vuosina 1995-2003 veronalennuksista seuraava veronmenetys oli 5,7 miljardia euroa. Matti Vanhasen hallitukset alensivat veroja kahdeksalla miljardilla eurolla. Jyrki Kataisen hallitus jatkoi kevennyslinjaa ja poisti yrityksiltä kela-maksut ja vähensi yritysveroja jolloin valtio menetti verotuloja vielä pari miljardia lisää.
Tuloverojen osuus (progressiivinen vero) kansantuotteesta on vuosikymmenessä laskenut 8,7 prosentista 5,6 prosenttiin. Vuonna 2001 valtio sai kokoon 12,1 miljardia euroa ja vuonna 2012 enää 10,7 miljardia.
Verotusta on siirretty sumeilematta kunnille (tasavero). Vuonna 2001 kunnat saivat kasaan verotuloja 13,8 miljardia ja vuonna 2012 jo 19,4 miljardia, jotta palvelut eivät kokonaan romahtaisi.
Verotusta on siirretty myös köyhille nostamalla arvonlisäveroa (tasavero) jonka kertymä kasvoi vuosituhannen alusta 11,1 miljardista 17,4 miljardiin euroon.
Veroalennusten yhteissumma on reilusti enemmän kuin kestävyysvaje budjetissa.
Palkkatulojen osuus kansantaloudessa on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992, vaikka väestö on lisääntynyt 400 000 henkilöllä. Työllisten määrä on tänään pienempi kuin vuonna 1990. Työtä tehdään nykysuomessa 400 miljoonaa tuntia vähemmän vuosittain kuin silloin.
Koska teknologisoitunut tuotanto ei maksa veroja ja sosiaalimaksuja, sama automaattinen veroeroosio on arkipäivää kaikissa korkean elintason maissa. Se on ”verotuksen kestävyysvaje” josta poliitikot ovat täysin hiljaa.
Kun poliitikot vapauttivat pääomamarkkinat ja pankinjohtajat alkoivat taikoa ”tyhjästä rahaa” seurauksena oli finanssikriisi ja Suomen vienti sakkasi.
Teollisuuden osuus kansantuotteesta vv. 2003-2012 laski 25,3 prosentista 15,4 prosenttiin. Tilalle on tullut epätyypillisiä palvelualan matalapalkkaisia työpaikkoja, joilla ei enää elä.
Teollisuudesta on hävinnyt vuosituhannen alusta 90 000 työpaikkaa, siitä vuodesta 2008 lähtien 61 000 työpaikkaa tuotannon teknologisoitumisen ja matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi. Suomalaislähtöisissä monikansallisissa yrityksissä työskentelee jo 350 000 työntekijää.
Graafi 1. / Työtunnit / BKT /tuottavuus / 1975-2013
Siis ”kestävyysvajeen” korjaus on aikaansaatu valtion tulokantaa heikentämällä ja antamalla leijonan osa verorahasta elinkeinoelämälle erilaisina helpotuksina ja tukina. Kiitokseksi teollisuus ei enää investoi Suomeen, vaan vie rahat maasta investoimalla matalapalkkamaihin tai myymällä suomalaiset yritykset monikansalliselle jäteille.
Ne puolestaan kiertävät veroja ja vievät voittonsa erilaisten holding-, trusti- rojalti-, säätiö -järjestelyjen, salkkuvakuutusten, yritysten sisäisten lainojen ja pöytälaatikkofirmojen kautta veroparatiiseihin. Sieltä ne sitten lainoittavat ja velkaannuttavat pankkien välityksellä valtioita, koska ne eivät enää saa riittävästi verotuloja yritysten vältellessä veroja tuotannostaan.
Kestävyysvaje ei muodostu siis kohtuuttomasti paisuneista hyvinvointipalveluista vaan teknologisoitumisen aiheuttamasta verotuksen ”järjestelmäviasta”, ja siitä, että yritysjohtajat eivät ole kyenneet innovoimaan uusia tuotteita ja palveluja, jotka menisivät kansainvälisillä markkinoilla kaupaksi.
Graafi 2. / Osingot / pörssi / 2003-2013
Ammattitaidottomuuttaan ne jakavat yritysten voitot huippuosinkoina omistajille ja itselleen sitouttamisrahoina, optioina, bonuksina, lisä-, ja ylimääräisinä eläkkeinä, koska eivät osaa eivätkä tiedä, mihin investoisivat voittonsa.
Siksi, että markkinoilla on hävinnyt ostovoima. Digitalisaation johdosta kaikissa kehittyneissä maissa palkkojen osuus kansantulosta on dramaattisesti pienentynyt.
Graafi 3. / Palkat /Osuus BKT:sta / Teollisuusmaat
Elpyminen kestää pitkään. Ostovoima ei tule kohenemaan aikoihin, koska EU-maiden kokonaisvelka (valtion velat +yritysten velat +yksityiset velat) on keskimäärin 4,7 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Tulevalla vuosikymmenellä lyhennetään vain entisiä velkoja ja talouden kasvua ja uusien työpaikkojen kasvua on turha odottaa.
Presidentti Sauli Niinistö toi äskettäin esille, että Suomessa julkisten menojen osuus BKT:sta on noussut huolestuttavan korkealle eli 58 prosenttiin. Se on kuitenkin pelkkä tilastoharha.
Tarkkaan ottaen on harhaanjohtavaa sanoa, että julkisten menojen osuus bkt:stä olisi 58 prosenttia, koska bkt ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista. Bruttokansantuote koostuu yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä. Viime vuonna julkinen sektori tuotti 20 prosenttia bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori 80 prosenttia.
Kun verrataan julkisia menoja bruttokansantuotteeseen, on kyse kahden tunnusluvun suhteesta, ei osuudesta.
Kun tilinpidossa puhutaan ns. ”sulautetuista menoista” tarkoitetaan menojen eliminointia, etteivät ne tulisi kahteen kertaan menoiksi.
Esimerkiksi valtion ja kuntien maksamia eläkemaksuja ei eliminoida, vaikka ne päätyvät julkisen sektorin sisälle, Eläkevarat ovat syksyllä 2013 noin 158 miljardia euroa. Se siis lasketaan tilastoissa julkiseksi menoksi vaikka on todellisuudessa yksityistä liiketoimintaa.
Koska valtamediat ovat ruokkineet tätä julkisten menojen paisumisen ”kohtuuttomuutta”, on vaadittu hurjia menoleikkauksia. Nyt on noussut poliitikkojen keskuudessa suuri poru budjetin kolmen miljardin lisäleikkauksista, jotka jaksottuisivat seuraavalle hallituskaudelle.
Kataisen hallituksen ensimmäinen säästöpaketti oli 2,5 miljardia, toinen 2,4 miljardia ja kolmas 0,6 miljardia eli yhteensä 5,5 miljardia. Siitä on toteutunut jo 4,4 miljardia.
Graafi 4 / Ostovoima / Valtiontalouden kiristykset
Mitään meteliä ei ole noussut siitä, että Kataisen hallituksen jo tekemät aikaisemmat säästöpäätökset ulottuvat seuraavalle hallituskaudelle. Vuodelle 2015 on päätetty jo 4,3 miljardin säästöistä (veronkorotuksista ja menoleikkauksista), vuodelle 2016 säästöt 4,4 miljardia ja vuodelle 2017 säästöt 4,5 miljardia.
Kiristyslinja ei tiedä hyvää kulutuskysynnälle, talouden kasvulle, yrittäjyydelle eikä työllisyydelle.
Nyt säästötoimenpiteet kohdistuvat vain pieni- ja keskituloisiin ja verohelpotukset yrityksille ja suurituloisille. Pitäisiköhän hakea mallia Yhdysvalloista? Siellä taloudella meni parhaiten 1950-luvulla. USA:n ylin marginaaliveroaste, eli viimeisestä tulonlisäyksestä perittävä vero, oli tuolloin vauhdikkaan talouskasvun aikana korkeimmillaan 91 prosenttia. Se ei estänyt yrittäjiä yrittämästä eikä rikkaita vaurastumasta.. Verotuksemme on aika kaukana amerikkalaisesta ns. ”tapista”.
Graafi 5. / Vertotus / USA / Marginaalivero / BKT
Juuri ilmestyi ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn kirja: ”Pääoma 21. vuosisadalla”, jossa hän kehottaa lisäämään progressiivista pääomaveroa, perintöveroa ja progressiivista tuloveroa.
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
(Hieman lyhennettynä).
Kokoomuksen ja EK:n edustajat puhuvat koko ajan ns. kestävyysvajeesta ja ”rakennemuutoksesta”, jolla tarkoitetaan menojen sopeuttamista tulojen mukaiseksi. Käytännössä he haluavat valtion ja kunnan menojen alentamista ja hyvinvointivaltion alasajoa. Verotusta taas ei sovi nostaa, koska verotus tappaa yrittämisen ja on jo kiristetty ”tappiin” ja tarjontataloustieteen mukaan haitallista.
90-luvun laman aikana verotusta kiristettiin. Keskimääräinen ansiotuloveroaste nousi vuodesta 1991 vuoteen 1995 lähes 10 prosenttiyksikköä. Vastaavana aikana keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi alle prosenttiyksikön. Palkansaajan sosiaalivakuutusmaksut kasvoivat vastaavana aikana lähes 6 prosenttiyksikköä. Veronkorotuksista huolimatta talous saatiin kääntymään nousuun. Tosin kahden devalvaation siivittämänä.
Aina verojen alennusta on perusteltu kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamisen tarpeella. On kuitenkin unohdettu, että verotusta on helpotettu vain rikkaiden ja yritysten osalta jo Ahon, Lipposen ja Vanhasen hallituskaudella. Heidän aikanaan on toteutettu ns. ”Woodoo- eli uusliberalistista tarjontatalousoppia.
Veronalennuksista ja talouden kasvusta huolimatta valtakuntaan ei ole saatu synnytetyksi uutta työtä (= työtunteja) laisinkaan – vaikka Suomen kasvu on ollut 90-luvun laman jälkeen finanssikriisiin asti EU-maiden paras.
Lisäksi valtio on siirtänyt kunnille uusia tehtäviä ja samalla supistanut miljardikaupalla valtionosuuksia niille.
On myös muistettava, että vuoden 2005 tulosopimuksen yhteydessä poistettiin varallisuusvero suurista varallisuuksista. Se oli noin 150 miljoonan vuosimenetys.
Yhtiöveron alennus 26%:sta 20%:iin Kataisen hallituskaudella vastaa 1 160 miljoonaa euroa, kun ei lasketa välillisiä vaikutuksia. Lisäksi työnantajia helpotettiin poistamalla työnantajien eläkevakuutusmaksu 800 miljoonalla. Nämä tekevät yhteensä 2,110 miljoonaa.
Lisäksi windfall -veroa kevennettiin hallitusohjelmaan kirjatusta 170 miljoonasta eurosta 50 miljoonaksi euroksi.
Nämä katettiin myymällä kansallisomaisuutta eli valtion yhtiöiden osakkeita 500 miljoonalla vuodessa, jolloin niistä jäävät osingot saamatta tulevaisuudessa.
Professori Peter Lund on todennut, että teollisuutta tuetaan 2,5 miljardilla sähkön energiatukena ja kuluttajat joutuvat maksamaan sen omassa sähkölaskussaan.
Verohistorian suurin ongelma syntyi, kun 90-luvun lamassa Ahon hallituksen aikana suuret pääomatulot vapautettiin progressiivisesta tuloverosta ja toteutettiin 25 prosentin tasavero pääomatuloille.
Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön kauden aikana vuosina 1995-2003 veronalennuksista seuraava veronmenetys oli 5,7 miljardia euroa. Matti Vanhasen hallitukset alensivat veroja kahdeksalla miljardilla eurolla. Jyrki Kataisen hallitus jatkoi kevennyslinjaa ja poisti yrityksiltä kela-maksut ja vähensi yritysveroja jolloin valtio menetti verotuloja vielä pari miljardia lisää.
Tuloverojen osuus (progressiivinen vero) kansantuotteesta on vuosikymmenessä laskenut 8,7 prosentista 5,6 prosenttiin. Vuonna 2001 valtio sai kokoon 12,1 miljardia euroa ja vuonna 2012 enää 10,7 miljardia.
Verotusta on siirretty sumeilematta kunnille (tasavero). Vuonna 2001 kunnat saivat kasaan verotuloja 13,8 miljardia ja vuonna 2012 jo 19,4 miljardia, jotta palvelut eivät kokonaan romahtaisi.
Verotusta on siirretty myös köyhille nostamalla arvonlisäveroa (tasavero) jonka kertymä kasvoi vuosituhannen alusta 11,1 miljardista 17,4 miljardiin euroon.
Veroalennusten yhteissumma on reilusti enemmän kuin kestävyysvaje budjetissa.
Palkkatulojen osuus kansantaloudessa on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992, vaikka väestö on lisääntynyt 400 000 henkilöllä. Työllisten määrä on tänään pienempi kuin vuonna 1990. Työtä tehdään nykysuomessa 400 miljoonaa tuntia vähemmän vuosittain kuin silloin.
Koska teknologisoitunut tuotanto ei maksa veroja ja sosiaalimaksuja, sama automaattinen veroeroosio on arkipäivää kaikissa korkean elintason maissa. Se on ”verotuksen kestävyysvaje” josta poliitikot ovat täysin hiljaa.
Kun poliitikot vapauttivat pääomamarkkinat ja pankinjohtajat alkoivat taikoa ”tyhjästä rahaa” seurauksena oli finanssikriisi ja Suomen vienti sakkasi.
Teollisuuden osuus kansantuotteesta vv. 2003-2012 laski 25,3 prosentista 15,4 prosenttiin. Tilalle on tullut epätyypillisiä palvelualan matalapalkkaisia työpaikkoja, joilla ei enää elä.
Teollisuudesta on hävinnyt vuosituhannen alusta 90 000 työpaikkaa, siitä vuodesta 2008 lähtien 61 000 työpaikkaa tuotannon teknologisoitumisen ja matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi. Suomalaislähtöisissä monikansallisissa yrityksissä työskentelee jo 350 000 työntekijää.
Graafi 1. / Työtunnit / BKT /tuottavuus / 1975-2013
Siis ”kestävyysvajeen” korjaus on aikaansaatu valtion tulokantaa heikentämällä ja antamalla leijonan osa verorahasta elinkeinoelämälle erilaisina helpotuksina ja tukina. Kiitokseksi teollisuus ei enää investoi Suomeen, vaan vie rahat maasta investoimalla matalapalkkamaihin tai myymällä suomalaiset yritykset monikansalliselle jäteille.
Ne puolestaan kiertävät veroja ja vievät voittonsa erilaisten holding-, trusti- rojalti-, säätiö -järjestelyjen, salkkuvakuutusten, yritysten sisäisten lainojen ja pöytälaatikkofirmojen kautta veroparatiiseihin. Sieltä ne sitten lainoittavat ja velkaannuttavat pankkien välityksellä valtioita, koska ne eivät enää saa riittävästi verotuloja yritysten vältellessä veroja tuotannostaan.
Kestävyysvaje ei muodostu siis kohtuuttomasti paisuneista hyvinvointipalveluista vaan teknologisoitumisen aiheuttamasta verotuksen ”järjestelmäviasta”, ja siitä, että yritysjohtajat eivät ole kyenneet innovoimaan uusia tuotteita ja palveluja, jotka menisivät kansainvälisillä markkinoilla kaupaksi.
Graafi 2. / Osingot / pörssi / 2003-2013
Ammattitaidottomuuttaan ne jakavat yritysten voitot huippuosinkoina omistajille ja itselleen sitouttamisrahoina, optioina, bonuksina, lisä-, ja ylimääräisinä eläkkeinä, koska eivät osaa eivätkä tiedä, mihin investoisivat voittonsa.
Siksi, että markkinoilla on hävinnyt ostovoima. Digitalisaation johdosta kaikissa kehittyneissä maissa palkkojen osuus kansantulosta on dramaattisesti pienentynyt.
Graafi 3. / Palkat /Osuus BKT:sta / Teollisuusmaat
Elpyminen kestää pitkään. Ostovoima ei tule kohenemaan aikoihin, koska EU-maiden kokonaisvelka (valtion velat +yritysten velat +yksityiset velat) on keskimäärin 4,7 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Tulevalla vuosikymmenellä lyhennetään vain entisiä velkoja ja talouden kasvua ja uusien työpaikkojen kasvua on turha odottaa.
Presidentti Sauli Niinistö toi äskettäin esille, että Suomessa julkisten menojen osuus BKT:sta on noussut huolestuttavan korkealle eli 58 prosenttiin. Se on kuitenkin pelkkä tilastoharha.
Tarkkaan ottaen on harhaanjohtavaa sanoa, että julkisten menojen osuus bkt:stä olisi 58 prosenttia, koska bkt ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista. Bruttokansantuote koostuu yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä. Viime vuonna julkinen sektori tuotti 20 prosenttia bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori 80 prosenttia.
Kun verrataan julkisia menoja bruttokansantuotteeseen, on kyse kahden tunnusluvun suhteesta, ei osuudesta.
Kun tilinpidossa puhutaan ns. ”sulautetuista menoista” tarkoitetaan menojen eliminointia, etteivät ne tulisi kahteen kertaan menoiksi.
Esimerkiksi valtion ja kuntien maksamia eläkemaksuja ei eliminoida, vaikka ne päätyvät julkisen sektorin sisälle, Eläkevarat ovat syksyllä 2013 noin 158 miljardia euroa. Se siis lasketaan tilastoissa julkiseksi menoksi vaikka on todellisuudessa yksityistä liiketoimintaa.
Koska valtamediat ovat ruokkineet tätä julkisten menojen paisumisen ”kohtuuttomuutta”, on vaadittu hurjia menoleikkauksia. Nyt on noussut poliitikkojen keskuudessa suuri poru budjetin kolmen miljardin lisäleikkauksista, jotka jaksottuisivat seuraavalle hallituskaudelle.
Kataisen hallituksen ensimmäinen säästöpaketti oli 2,5 miljardia, toinen 2,4 miljardia ja kolmas 0,6 miljardia eli yhteensä 5,5 miljardia. Siitä on toteutunut jo 4,4 miljardia.
Graafi 4 / Ostovoima / Valtiontalouden kiristykset
Mitään meteliä ei ole noussut siitä, että Kataisen hallituksen jo tekemät aikaisemmat säästöpäätökset ulottuvat seuraavalle hallituskaudelle. Vuodelle 2015 on päätetty jo 4,3 miljardin säästöistä (veronkorotuksista ja menoleikkauksista), vuodelle 2016 säästöt 4,4 miljardia ja vuodelle 2017 säästöt 4,5 miljardia.
Kiristyslinja ei tiedä hyvää kulutuskysynnälle, talouden kasvulle, yrittäjyydelle eikä työllisyydelle.
Nyt säästötoimenpiteet kohdistuvat vain pieni- ja keskituloisiin ja verohelpotukset yrityksille ja suurituloisille. Pitäisiköhän hakea mallia Yhdysvalloista? Siellä taloudella meni parhaiten 1950-luvulla. USA:n ylin marginaaliveroaste, eli viimeisestä tulonlisäyksestä perittävä vero, oli tuolloin vauhdikkaan talouskasvun aikana korkeimmillaan 91 prosenttia. Se ei estänyt yrittäjiä yrittämästä eikä rikkaita vaurastumasta.. Verotuksemme on aika kaukana amerikkalaisesta ns. ”tapista”.
Graafi 5. / Vertotus / USA / Marginaalivero / BKT
Juuri ilmestyi ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn kirja: ”Pääoma 21. vuosisadalla”, jossa hän kehottaa lisäämään progressiivista pääomaveroa, perintöveroa ja progressiivista tuloveroa.
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi