Teknologinen työttömyys – vaiettu asia
JULKAISTU: Helsingin Sanomat 20.1. 2014
Tuore Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvisen tutkimusraportti visioi, että seuraavien 10–20 vuoden aikana Suomesta häviää teknologian johdosta kolmasosa työpaikoista. Se on ensimmäinen Suomessa julkistettu tutkimus, jossa varoitetaan niin sanotusta teknologisesta työttömyydestä.
Muualla maailmassa useat taloustieteen professorit ovat tiedostaneet uhan jo pitkään.
Olen varoittanut teknologisesta työttömyydestä jo 25 vuotta sitten julkaistussa kirjassani. Sen jälkeen olen toistanut muissa kirjoissani samaa uhkakuvaa, mutta kirjojen viesti ei ole mennyt läpi alan asiantuntijoille ja poliitikoille.
Toisenlaisiakin mielipiteitä on esitetty. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen kirjoitti Vieraskynässä (HS 23.12.2012) otsikolla ”Työpaikat eivät suomalaisilta lopu”. Vartiainen väitti, että maailmalla riittää työpaikkoja, jos vain työvoimaa on tarjolla riittävästi.
Tämä talousteoreettinen uskomus on helppo kumota. Työttömyys on ollut kaikkien teollisuusmaiden suurin ongelma jo yli 40 vuotta. Suomessakin on noin 300.000 virallista työtöntä ja toinen mokoma ”työvoiman ulkopuolella” ja piilotyöttöminä. Teollisuuden osuus kansantuotteesta laski 25,3 prosentista 15,4 prosenttiin vuosina 2003–2012.
Tilalle on tullut epätyypillisiä palvelualan pienipalkkaisia työpaikkoja, joilla ei elä. Suomen bkt on 1990-luvun laman jälkeen kasvanut ylivoimaisesti parhaiten EU-maista eli lähes kaksinkertaistunut. Silti tehtyjä työtunteja on vähemmän kuin 1990-luvun alussa.
Palkkojen alennusta vaaditaan, vaikka palkkatulojen osuus kansantaloudesta on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992, vaikka Suomen väkimäärä on lisääntynyt 400.000 henkilöllä. Täystyöllisyyteen ei ole enää paluuta. Siksi on kehitettävä uusia työnjako- ja tulonjakomalleja.
Olen jo aiemmin ehdottanut jalostusarvon nousuun perustuvaa verotusmallia. Siinä ei verotettaisi pienenevää ihmistyökomponenttia vaan sitä arvonnousua, jota ihminen koneiden avulla saa aikaan. Tuottavuus- ja verohyödyt jäisivät tällöin siihen maahan, jossa tuotanto tapahtuu.
Taloustieteen professori Hans-Werner Sinn on esittänyt ”kassavirtaverotusta” eli verotettaisiin yrityksen sisään ja ulos virtaavan rahan erotusta, jolloin teknologialla aikaansaatu tuottavuushyöty jäisi jakovaraksi poliittisille päättäjille.
Nyt teknologian tuottavuushyödyt ovat käytännössä laillistettua veronkiertoa, ja työn hedelmät karkaavat osinkoina rikkaille maan rajojen ulkopuolelle. Ne eivät palaa sieltä enää investointeihin ja työpaikkoihin.
Tuloerojen revähtäminen johtuu tästä verotuksen järjestelmäviasta. Siihen eivät poliitikot ole ymmärtäneet reagoida.
Ari Ojapelto
Tietokirjailija Tampere
Tuore Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvisen tutkimusraportti visioi, että seuraavien 10–20 vuoden aikana Suomesta häviää teknologian johdosta kolmasosa työpaikoista. Se on ensimmäinen Suomessa julkistettu tutkimus, jossa varoitetaan niin sanotusta teknologisesta työttömyydestä.
Muualla maailmassa useat taloustieteen professorit ovat tiedostaneet uhan jo pitkään.
Olen varoittanut teknologisesta työttömyydestä jo 25 vuotta sitten julkaistussa kirjassani. Sen jälkeen olen toistanut muissa kirjoissani samaa uhkakuvaa, mutta kirjojen viesti ei ole mennyt läpi alan asiantuntijoille ja poliitikoille.
Toisenlaisiakin mielipiteitä on esitetty. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen kirjoitti Vieraskynässä (HS 23.12.2012) otsikolla ”Työpaikat eivät suomalaisilta lopu”. Vartiainen väitti, että maailmalla riittää työpaikkoja, jos vain työvoimaa on tarjolla riittävästi.
Tämä talousteoreettinen uskomus on helppo kumota. Työttömyys on ollut kaikkien teollisuusmaiden suurin ongelma jo yli 40 vuotta. Suomessakin on noin 300.000 virallista työtöntä ja toinen mokoma ”työvoiman ulkopuolella” ja piilotyöttöminä. Teollisuuden osuus kansantuotteesta laski 25,3 prosentista 15,4 prosenttiin vuosina 2003–2012.
Tilalle on tullut epätyypillisiä palvelualan pienipalkkaisia työpaikkoja, joilla ei elä. Suomen bkt on 1990-luvun laman jälkeen kasvanut ylivoimaisesti parhaiten EU-maista eli lähes kaksinkertaistunut. Silti tehtyjä työtunteja on vähemmän kuin 1990-luvun alussa.
Palkkojen alennusta vaaditaan, vaikka palkkatulojen osuus kansantaloudesta on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992, vaikka Suomen väkimäärä on lisääntynyt 400.000 henkilöllä. Täystyöllisyyteen ei ole enää paluuta. Siksi on kehitettävä uusia työnjako- ja tulonjakomalleja.
Olen jo aiemmin ehdottanut jalostusarvon nousuun perustuvaa verotusmallia. Siinä ei verotettaisi pienenevää ihmistyökomponenttia vaan sitä arvonnousua, jota ihminen koneiden avulla saa aikaan. Tuottavuus- ja verohyödyt jäisivät tällöin siihen maahan, jossa tuotanto tapahtuu.
Taloustieteen professori Hans-Werner Sinn on esittänyt ”kassavirtaverotusta” eli verotettaisiin yrityksen sisään ja ulos virtaavan rahan erotusta, jolloin teknologialla aikaansaatu tuottavuushyöty jäisi jakovaraksi poliittisille päättäjille.
Nyt teknologian tuottavuushyödyt ovat käytännössä laillistettua veronkiertoa, ja työn hedelmät karkaavat osinkoina rikkaille maan rajojen ulkopuolelle. Ne eivät palaa sieltä enää investointeihin ja työpaikkoihin.
Tuloerojen revähtäminen johtuu tästä verotuksen järjestelmäviasta. Siihen eivät poliitikot ole ymmärtäneet reagoida.
Ari Ojapelto
Tietokirjailija Tampere