Raha on velkaa.
(Kaikille)
JULKAISTU: IPU-lehti Nro 4-5 2011
Nykyinen pankkijärjestelmä toimii ns. ”osittaisvaranto” -säädöksien varassa. Teoriassa ne säätelevät rahan määrää. Järjestelmän pitäisi olla ”idioottivarma” ja rahajärjestelmä hallinnassa. Asiaan kannattaa perehtyä vähän tarkemmin.
Pankkien rahat muodostuvat kolmesta tekijästä: 1. Pankkien hallussa olevasta, valtion liikkeelle laskemista käteisvaroista. 2. Keskuspankeille annetuista luotoista (velkapapereista), joita vastaan pankki voi lainata keskuspankilta rahaa tarpeittensa mukaan. 3. Pankkiin tehdyistä talletuksista eli antolainauksesta.
Pankkien käteiskassa on vain 1/20 – 1/30 maksiminostomäärästä. Pankeilla pitäisi olla omaa pääomaa 8 prosenttia. Pankkien välisessä rahaliikenteessä yhden pankin laina on toisen pankin talletus. Rahaa ei siis anneta pankin kassaholvista. Siten raha on pääasiassa velkaa ja velkapapereita.
Joidenkin tilityyppien omavaraisuusehto on vain 1:20 tai 1.33 tai ei ollenkaan. Painettua rahaa on yleensä alle 5 prosenttia kaikesta kierrossa olevasta rahasta.
Jos velat maksettaisiin pois, ei olisi enää rahaakaan, koska raha on velkaa. Rahan olemassaolo on täysin riippuvainen jatkuvasti uusiutuvista pankkilainoista. Siksi pankit tyrkyttävät väkisin lainoja konkurssikypsille valtioille, yrityksille ja jopa täysin luottokyvyttömille kansalaisille. Muuten koko pankkijärjestelmä romahtaisi.
Vuoden 1929 Amerikan pörssiromahduksessa rahan tarjonta supistui 32 prosenttia (vv.1929 – 1933) kun velkahanat laitettiin kiinni.
Korkokulut otetaan yleisesti liikkeellä olevista rahavarannoista. On ilmeinen mahdottomuus, että kaikki lainanottajat maksaisivat takaisin lainat korkoineen, ellei kaikkea korkoa kierrätettäisi takaisin rahantarvitsijoille.
Korkotuotoista syntyy uusia lainoja ja investointeja, jotka vuorostaan luovat uutta rahantarvetta ja sinetöivät näin velattoman, ansaittavissa olevan rahan puutteen. Näin päädytään alati paisuvaan ja loputtomaan kierteeseen. Sen kierteen päässä ei voi olla muuta kuin romahdus, vaikka uusliberalistiset taloustieteilijät sanoisivat muuta.
Asian on ilmaissut ytimekkäästi taloustieteilijä Kenneth Boulding: ”Joka uskoo rajattomaan kasvuun rajallisessa tilassa on joko hullu tai taloustieteilijä”.
Ihmetyttää, miksi valtiot lainaavat yksityisiltä pankeilta kun voisivat itse tehdä tarvitsemansa rahan korottomasti? Miksi rahan on perustuttava velkaan? Miksei lasketa liikkeelle pysyvää rahaa, jota ei tarvitse jatkuvasti lainata korollisesti edelleen vain siksi, että se olisi olemassa?
Miten kestävä talous voi toimia rahajärjestelmällä, joka vaatii toimiakseen kiihtyvää kasvua? Ympäristö ja ekosysteemi ei kestä sitä. Mikä tarkasti ottaen tekee nykyisestä rahoitusjärjestelmästä riippuvaisen jatkuvasta kasvusta?
Siihen antaa yksinkertaisen vastauksen pankki- ja pääomapiirien hellimä ajatus: Miksi tehdä työtä kun voi antaa rahan tehdä työtä puolestaan ja elää koron kiskonnalla.
Jos rahan määrä ei kasva (siis velka) ja se pysyy vakiona, niin koroista syntyvä raha valtaa osuuttaan koko rahan määrästä ja lopulta kaikki raha on pankkien hallinnassa ja omistuksessa. Esimerkiksi Suomen valtio maksaa vuosittain korkoa pankeille kaksi miljardia euroa.
Pankkien pitäisi jakaa ansiottomat korkotulonsa kansalaisille ns. kansalaisosinkoina, eikä johtajilleen järjettömän suuruisina osinkoina ja bonuksina. Rahasta on tullut uusi orjuuttamisen muoto, josta rivikansalaisella ei ole pienintäkään hajua. Jo Leo Tolstoi totesi aikoinaan: ”Raha on uusi orjuutuksen muoto, joka eroaa aikaisemmasta siinä, että se on kasvoton eivätkä orjuuttajat ja orjat tunne toisiaan”.
Nykyinen pankkien ”osittaisvaranto”-järjestelmä on levinnyt kaikkialle ja tuottaa loputtomasti rahaa tyhjästä. Pankit ovat ovelasti valjastaneet jokaisen maapallon asukkaan kasvattamaan ja maksamaan lumipallomaisesti kasvavaa velkaa, josta ei voi ikinä selviytyä.
Jo Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln totesi aikoinaan: ”Valtion pitäisi vastata kaikesta rahan painamisesta, rahan liikkeelle laskemisesta sekä luotoista, joilla valtio kattaa menonsa ja joista kuluttajat saavat ostovoimansa. Näillä keinoilla veronmaksajat säästävät huimia summia korkomenoissa. Rahan alkuunpano ei ole vain valtion etuoikeus vaan suuri mahdollisuus”.
Pankkien kansallistamisella voidaan pelastaa myös demokratia, koska nyt kaikki valta on siirtynyt epädemokraattiselle pääomalle ja sitä kautta kasvottomille ”markkinavoimille”.
Pankit ovat saaneet kasvattaa valtaansa ymmärtämättömien poliitikkojen suosiollisella myötävaikutuksella ja kasvaa niin suuriksi markkinatoimijoiksi, että poliitikot ovat jo niiden armoilla.
He eivät uskalla laittaa pankkeja konkurssiin, vaikka Jyrki Katainen on todennut, että ”Markkinatalous ilman pelkoa rahojen menettämisestä ei ole toimiva markkinatalous”. Silti hän on laittamassa 8-16 miljardia suomalaisten veronmaksajien rahoja ”kankkulan kaivoon” ja pelastamassa vastuuttomia eurooppalaisia pankkeja.
Esimerkiksi konkurssiin menneiden Islannin pankkien tase ylitti 12 -kertaisesti maan BKT:n. Samoin valtion haltuun otettujen Irlantilaispankkien tase ylitti kuusinkertaisesti maan BKT:n.
Tästä uudesta valtakeskittymästä mediat ovat olleet hiiren hiljaa. Mediaguru Marshall McLuhan totesi jo aikoinaan: ”Vain pieniä salaisuuksia pitää varjella. Suuret pysyvät salassa yleisön epäuskon turvin”.
Tästä järjettömästä rahavirtojen kasvusta (siis velan kasvusta) kertoo IMF:n tilastot. Vuosien 1991-2000 välisenä aikana pääomavirtojen kasvu oli 300%, kansainvälinen kauppa kasvoi 63% vaikka maailman talous kasvoi vain 26%.
Rahan (siis velan) pyörittäminen on niin vinhaa, että joka ikinen päivä valuuttakauppaa käydään 4 000 miljardin dollarin edestä. Siitä vain 5-10 prosenttia käytetään reaalitalouden tarpeisiin.
Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin aloittama monetaristinen talouspolitiikka epäonnistui kaikessa ja kaikkialla. Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin monivuotinen pääjohtaja ja rahoitusalan silloinen ”puolijumala” Alan Greenspan aloitti tolkuttoman rahankylvön ja velaksi elämisen.
Nyt finanssikriisin jälkeen keskuspankkien pääjohtajat ovat täysin neuvottomia siitä, mitä pitäisi tehdä. Perinteisesti he ovat vahtineet pääasiassa inflaatiota, mutta eivät rahan (siis velan) määrän kasvua.
Kun keskuspankit epäonnistuivat surkeasti valvontatehtävässään, niin sinne on syntynyt uusi ns. ”Goodhartin laki”, jonka mukaan tietyn raha-agregaatin valitseminen rahapolitiikan välineeksi johti välittömästi välinearvon menettämiseen.
Siis yhden asian vahtimisella ei enää hoideta rahoitusmarkkinoiden vakautta, koska ”Goodhartin lain” mukaan finanssitoiminnoissa pyritään ja pystytään aina ja lähes automaattisesti kiertämään kaikkia detaljeja koskevia sääntöjä. Lakiin liittyen on sanottu myös, että ongelma on ratkaistava sen perussyiden kautta. Siihen keskuspankkien ns. ”asiantuntijuus” ei ole riittänyt, joten niiden rahoitusmarkkinoiden ohjaus on nyt pahasti hukassa.
Hukassa on myös pankkimaailman torpparit, eli tavalliset veronmaksajat. He ovat jo vuosiansioidensa verran veloissa pankeille ja sen lisäksi tulevat vielä valtion ja kunnan velat joiden takaajina he ovat. Valtion ja keskuspankkien tukitoimien kautta he joutuvat vielä pitämään ahneet ja vastuuttomat liikepankitkin pystyssä.
Poliitikot ovat syytäneet veronmaksajien rahoja pankkitukina ja elvytysrahoina (siis velalla) nykyisessä finanssikriisissä jo 20 000 miljardia dollaria (20 Amerikan triljoonalla) vain siksi, että lopullista pankkiromahdusta siirretään hieman tuonnemmaksi.
Tällä hetkellä ainoat henkilöt, joiden talous on vielä vakaassa tilassa ja jotka eivät ole korviaan myöten velassa, taitavat olla romanialaiset kerjäläiset, jotka kyyhöttävät kadunkulmissa mukiensa kanssa kerjäämässä.
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: IPU-lehti Nro 4-5 2011
Nykyinen pankkijärjestelmä toimii ns. ”osittaisvaranto” -säädöksien varassa. Teoriassa ne säätelevät rahan määrää. Järjestelmän pitäisi olla ”idioottivarma” ja rahajärjestelmä hallinnassa. Asiaan kannattaa perehtyä vähän tarkemmin.
Pankkien rahat muodostuvat kolmesta tekijästä: 1. Pankkien hallussa olevasta, valtion liikkeelle laskemista käteisvaroista. 2. Keskuspankeille annetuista luotoista (velkapapereista), joita vastaan pankki voi lainata keskuspankilta rahaa tarpeittensa mukaan. 3. Pankkiin tehdyistä talletuksista eli antolainauksesta.
Pankkien käteiskassa on vain 1/20 – 1/30 maksiminostomäärästä. Pankeilla pitäisi olla omaa pääomaa 8 prosenttia. Pankkien välisessä rahaliikenteessä yhden pankin laina on toisen pankin talletus. Rahaa ei siis anneta pankin kassaholvista. Siten raha on pääasiassa velkaa ja velkapapereita.
Joidenkin tilityyppien omavaraisuusehto on vain 1:20 tai 1.33 tai ei ollenkaan. Painettua rahaa on yleensä alle 5 prosenttia kaikesta kierrossa olevasta rahasta.
Jos velat maksettaisiin pois, ei olisi enää rahaakaan, koska raha on velkaa. Rahan olemassaolo on täysin riippuvainen jatkuvasti uusiutuvista pankkilainoista. Siksi pankit tyrkyttävät väkisin lainoja konkurssikypsille valtioille, yrityksille ja jopa täysin luottokyvyttömille kansalaisille. Muuten koko pankkijärjestelmä romahtaisi.
Vuoden 1929 Amerikan pörssiromahduksessa rahan tarjonta supistui 32 prosenttia (vv.1929 – 1933) kun velkahanat laitettiin kiinni.
Korkokulut otetaan yleisesti liikkeellä olevista rahavarannoista. On ilmeinen mahdottomuus, että kaikki lainanottajat maksaisivat takaisin lainat korkoineen, ellei kaikkea korkoa kierrätettäisi takaisin rahantarvitsijoille.
Korkotuotoista syntyy uusia lainoja ja investointeja, jotka vuorostaan luovat uutta rahantarvetta ja sinetöivät näin velattoman, ansaittavissa olevan rahan puutteen. Näin päädytään alati paisuvaan ja loputtomaan kierteeseen. Sen kierteen päässä ei voi olla muuta kuin romahdus, vaikka uusliberalistiset taloustieteilijät sanoisivat muuta.
Asian on ilmaissut ytimekkäästi taloustieteilijä Kenneth Boulding: ”Joka uskoo rajattomaan kasvuun rajallisessa tilassa on joko hullu tai taloustieteilijä”.
Ihmetyttää, miksi valtiot lainaavat yksityisiltä pankeilta kun voisivat itse tehdä tarvitsemansa rahan korottomasti? Miksi rahan on perustuttava velkaan? Miksei lasketa liikkeelle pysyvää rahaa, jota ei tarvitse jatkuvasti lainata korollisesti edelleen vain siksi, että se olisi olemassa?
Miten kestävä talous voi toimia rahajärjestelmällä, joka vaatii toimiakseen kiihtyvää kasvua? Ympäristö ja ekosysteemi ei kestä sitä. Mikä tarkasti ottaen tekee nykyisestä rahoitusjärjestelmästä riippuvaisen jatkuvasta kasvusta?
Siihen antaa yksinkertaisen vastauksen pankki- ja pääomapiirien hellimä ajatus: Miksi tehdä työtä kun voi antaa rahan tehdä työtä puolestaan ja elää koron kiskonnalla.
Jos rahan määrä ei kasva (siis velka) ja se pysyy vakiona, niin koroista syntyvä raha valtaa osuuttaan koko rahan määrästä ja lopulta kaikki raha on pankkien hallinnassa ja omistuksessa. Esimerkiksi Suomen valtio maksaa vuosittain korkoa pankeille kaksi miljardia euroa.
Pankkien pitäisi jakaa ansiottomat korkotulonsa kansalaisille ns. kansalaisosinkoina, eikä johtajilleen järjettömän suuruisina osinkoina ja bonuksina. Rahasta on tullut uusi orjuuttamisen muoto, josta rivikansalaisella ei ole pienintäkään hajua. Jo Leo Tolstoi totesi aikoinaan: ”Raha on uusi orjuutuksen muoto, joka eroaa aikaisemmasta siinä, että se on kasvoton eivätkä orjuuttajat ja orjat tunne toisiaan”.
Nykyinen pankkien ”osittaisvaranto”-järjestelmä on levinnyt kaikkialle ja tuottaa loputtomasti rahaa tyhjästä. Pankit ovat ovelasti valjastaneet jokaisen maapallon asukkaan kasvattamaan ja maksamaan lumipallomaisesti kasvavaa velkaa, josta ei voi ikinä selviytyä.
Jo Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln totesi aikoinaan: ”Valtion pitäisi vastata kaikesta rahan painamisesta, rahan liikkeelle laskemisesta sekä luotoista, joilla valtio kattaa menonsa ja joista kuluttajat saavat ostovoimansa. Näillä keinoilla veronmaksajat säästävät huimia summia korkomenoissa. Rahan alkuunpano ei ole vain valtion etuoikeus vaan suuri mahdollisuus”.
Pankkien kansallistamisella voidaan pelastaa myös demokratia, koska nyt kaikki valta on siirtynyt epädemokraattiselle pääomalle ja sitä kautta kasvottomille ”markkinavoimille”.
Pankit ovat saaneet kasvattaa valtaansa ymmärtämättömien poliitikkojen suosiollisella myötävaikutuksella ja kasvaa niin suuriksi markkinatoimijoiksi, että poliitikot ovat jo niiden armoilla.
He eivät uskalla laittaa pankkeja konkurssiin, vaikka Jyrki Katainen on todennut, että ”Markkinatalous ilman pelkoa rahojen menettämisestä ei ole toimiva markkinatalous”. Silti hän on laittamassa 8-16 miljardia suomalaisten veronmaksajien rahoja ”kankkulan kaivoon” ja pelastamassa vastuuttomia eurooppalaisia pankkeja.
Esimerkiksi konkurssiin menneiden Islannin pankkien tase ylitti 12 -kertaisesti maan BKT:n. Samoin valtion haltuun otettujen Irlantilaispankkien tase ylitti kuusinkertaisesti maan BKT:n.
Tästä uudesta valtakeskittymästä mediat ovat olleet hiiren hiljaa. Mediaguru Marshall McLuhan totesi jo aikoinaan: ”Vain pieniä salaisuuksia pitää varjella. Suuret pysyvät salassa yleisön epäuskon turvin”.
Tästä järjettömästä rahavirtojen kasvusta (siis velan kasvusta) kertoo IMF:n tilastot. Vuosien 1991-2000 välisenä aikana pääomavirtojen kasvu oli 300%, kansainvälinen kauppa kasvoi 63% vaikka maailman talous kasvoi vain 26%.
Rahan (siis velan) pyörittäminen on niin vinhaa, että joka ikinen päivä valuuttakauppaa käydään 4 000 miljardin dollarin edestä. Siitä vain 5-10 prosenttia käytetään reaalitalouden tarpeisiin.
Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin aloittama monetaristinen talouspolitiikka epäonnistui kaikessa ja kaikkialla. Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin monivuotinen pääjohtaja ja rahoitusalan silloinen ”puolijumala” Alan Greenspan aloitti tolkuttoman rahankylvön ja velaksi elämisen.
Nyt finanssikriisin jälkeen keskuspankkien pääjohtajat ovat täysin neuvottomia siitä, mitä pitäisi tehdä. Perinteisesti he ovat vahtineet pääasiassa inflaatiota, mutta eivät rahan (siis velan) määrän kasvua.
Kun keskuspankit epäonnistuivat surkeasti valvontatehtävässään, niin sinne on syntynyt uusi ns. ”Goodhartin laki”, jonka mukaan tietyn raha-agregaatin valitseminen rahapolitiikan välineeksi johti välittömästi välinearvon menettämiseen.
Siis yhden asian vahtimisella ei enää hoideta rahoitusmarkkinoiden vakautta, koska ”Goodhartin lain” mukaan finanssitoiminnoissa pyritään ja pystytään aina ja lähes automaattisesti kiertämään kaikkia detaljeja koskevia sääntöjä. Lakiin liittyen on sanottu myös, että ongelma on ratkaistava sen perussyiden kautta. Siihen keskuspankkien ns. ”asiantuntijuus” ei ole riittänyt, joten niiden rahoitusmarkkinoiden ohjaus on nyt pahasti hukassa.
Hukassa on myös pankkimaailman torpparit, eli tavalliset veronmaksajat. He ovat jo vuosiansioidensa verran veloissa pankeille ja sen lisäksi tulevat vielä valtion ja kunnan velat joiden takaajina he ovat. Valtion ja keskuspankkien tukitoimien kautta he joutuvat vielä pitämään ahneet ja vastuuttomat liikepankitkin pystyssä.
Poliitikot ovat syytäneet veronmaksajien rahoja pankkitukina ja elvytysrahoina (siis velalla) nykyisessä finanssikriisissä jo 20 000 miljardia dollaria (20 Amerikan triljoonalla) vain siksi, että lopullista pankkiromahdusta siirretään hieman tuonnemmaksi.
Tällä hetkellä ainoat henkilöt, joiden talous on vielä vakaassa tilassa ja jotka eivät ole korviaan myöten velassa, taitavat olla romanialaiset kerjäläiset, jotka kyyhöttävät kadunkulmissa mukiensa kanssa kerjäämässä.
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi