Hankaloitetaanko ikävän tiedon julkaisua tahallisesti?
JULKAISTU: Journalisti-lehti 28. 1. 2000, Nykypäivä 11.1. 2000.
Tietoyhteiskunta on tämän päivän mantra. Tiedon, teknologian ja Nokian nimeen vannoo jokainen kynnelle kykenevä päättäjä. Sitä uskoa ei sovi kenenkään horjuttaa.
Jopa yhteiskunnan omistuksessa oleva Yleisradio on yleisen mielipiteen talutusnuorassa. Se ei itse juuri tuota dokumentteja jossa teknologian siunauksellisuutta kritisoitaisiin tai kerrottaisiin sen kääntöpuolesta. Menestystarinnoista kyllä kerrotaan lähes joka ohjelmassa.
Kun sitten YLE:n dokumenttiprojektin vetäjä, Iikka Vehkalahti onnistuu saamaan ulkomailla tuotetun ansiokkaan dokumentin, “Saman auringon alla: Kyberkaupunki” televisioon, niin se esitetään varmuuden vuoksi yöllä. Näin yhteiskunnan päättäjiä myötäilevät television ohjelmakartan päättäjät varmistavat, että mahdollisimman harvat näkevät sen. Samalla he voivat sanoa, että kyllä YLE:ssä kriittisiäkin ohjelmia esitetään.
Ohjelma esitettiin keskiviikkona (seuraava päivä työpäivä) 8. 12. 1999 TV kahdessa klo 24.00 - 0.50. Provosoiva dokumentti paljastaa kuinka teknologia ja koneet hallitsevat ja kontroloivat jo nyt elämäämme. Tunnin ohjelmassa monin dramaattisin esimerkein kerrotaan kuinka tietokone sysää yhä kiihtyvällä vauhdilla ihmisen syrjään tuotantoelämässä. Tässä muutamia yksityiskohtia jotka kertonevat, miksi esitystä ei julkaistu primetime-aikaan. Normaalisti Dokumenttiprojektin esitykset on aina esitetty parhaaseen katsoja-aikaan.
Tietokoneasiantuntija Peter Cochrane British Telecomista: “Tietokoneet mullistavat kaiken. Isäni teki töitä 100 000 tuntia. Minä voin tehdä saman tuhannessa tunnissa. Poikani paljon lyhyemmässä ajassa”.
Professori Ian Angell London School of Economicsista:
“Näen tulevaisuuden hyvin julmana. On paljon syrjäytyneitä. Kun tapahtuu suuria muutoksia, monet joutuvat syrjään. He eivät tyydy kohtaloonsa. Se johtaa väkivaltaisuuksiin. Jokainen eristyksissä oleva (elektroonisesti aidatuissa asuinyhteisöissä) on vaarassa”. Ja edelleen:
“Tulevaisuuden kaupunki on kuin keskiaikainen kaupunki. Rikkaat ja keskiluokka pakenevat turvaan. Kaikki uuden tekniikan myötä vaurastuneet asuvat aidatuilla alueilla. Rikkaat asettuvat muurien ympäröimiin yhteisöihin. Ilmiö ei ole länsimainen vaan globaalinen. Muurit eivät ole kivisiä vaan elektronisia”. -Yhdysvalloissa on jo n. 40 000 aidattua asuinyhteisöä, joissa asuu miljoonia ihmisiä.
“Elämä ei tule paremmaksi vaan toisenlaiseksi. Meillä ei ole vielä sosiaalisia rakenteita uusia työelämän muotoja varten. Ajatuskin jostakin (teknologian tuomasta) täydellisyydestä on mieletön. Elämä on (syrjäytyneille) kurjaa ja sitten vain kuollaan”.
Professori Edward Soja, UCLA:sta kertoo ohjelmassa: “Ne, jotka osaavat hyödyntää uusia suuntauksia menestyvät varmasti. Missään muualla kuin Los Angelesissa ei ole niin suurta eroa rikkaiden ja köyhien välillä”.
“Köyhyydestä tulee 2000-luvulla keskeinen kysymys kaikkialla maailmassa. Los Angelesissa on jo nähty, kuinka tilanne voi pahentua räjähdysmäisesti”. Ja edelleen: “On arvioitu, että 90 miljoonaa työpaikkaa voidaan korvata koneilla. Se tarkoittaa kolmea neljästä. Prosessi on jo alkanut. Viimeisten kymmenen vuoden aikana yli kolme miljoonaa toimihenkilöä on menettänyt työpaikkansa Yhdysvalloissa. Vuosituhannen vaihteessa Los Angelesissa on 100 000 koditonta ja määrä kasvaa jatkuvasti”.
Johtaja Simon Davies, Privacy Internationalista kertoo uusista sähköisin muurein eristetyistä asuma-alueista ja sinne muuttavista ihmisistä: “Vain ne hyväksytään, joilla on taloudellista toimintaa (=työtä tai pääomia). Köyhät eivät kuulu siihen yhtälöön. Köyhiä tarkkaillaan jatkuvasaati, sillä heitä syytetään tulevaisuuden talouskriiseistä. Köyhiä pidetään kaikkein haavoittuvimpina. Ajatellaan, että köyhillä on jotain salattavaa. Heitä me haluamme valvoa, sillä ne uhkaavat meitä”.
Turvallisuusvartija Sharon Cooney, joka valvoo erästä syrjäytyneiden asuma-alueita kertoo: “Suurin vaikutus Southbankin valvonnassa on ollut CCTV-kameroilla, Ne ovat hyvin huomaamattomia, ikään kuin ylimääräisiä todistajia. Ne rauhoittavat ihmisiä.
Ohjelmassa oli myös sävähdyttävä esimerkki yksityisen ihmisen voimattomuudesta kun eri tietoverkot on verkotettu toistensa kanssa. Bronti Kelly:n tarina on paljonpuhuva: Hän oli USA:n ilmavoimien palveluksessa ja kadotti vuoden 90 alussa lompakkonsa. Alkoi varsinainen kierre.
Varas ei ollut kiinnostunut rahasta vaan Kellyn henkilökorteista. Aina kun varas pidätettiin jostain rikoksesta hän esiintyi Bronti Kellynä hänen henkilökorteillaan jotka hän väärensi vaihtamalla niihin kuvansa.
Oikealle Bronti Kellylle alkoi tulla vaikeuksia vasta kun jätti ilmavoimat, päätti vaihtaa alaa ja alkoi etsiä uutta työpaikkaa. Hän kuvitteli koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella helposti saavansa uuden työpaikan. Kuitenkin kaikki työpaikka-anomukset järjestelmällisesti hylättiin. Kaiken kukkuraksi hän vuonna 1993 ilman näkyvää syytä sai yllättäen asunnostaan häädön.
Oikea Kelly oli yht´äkkiä työtön, asunnoton, ymmällään ja henkisesti täysin lyöty. Kaksi vuotta hän eli erilaisilla satunnaisilla avustuksilla kunnes kirkon avulla hänen onnistui saada töitä eräästä tavaratalosta. Viikon kuluttua hänet kuitenkin irtisanottiin. Kun hän tivasi irtisanomisperusteita, hänellä kerrottiin olevan melkoinen rikosrekisteri: myymälävarkauksia, ryöstö, tuhopoltto, jne. Kaiken kukkuraksi Poliisilla oli pidätysmääräys.
Tässä vaiheessa vasta asioiden todellinen tila selvisi hänelle. Kun Kelly kysyi poliisiviranomaisilta, voiko mitenkään puhdistaa nimeään syytteistä. Hänelle vastattiin, että ei voi. Rikosrekisteri oli jo ehtinyt vuosien mittaan levitä niin moniin tiedostoihin, että Kelly joutuu lopun elämäänsä kantamaan mukanaan todistusta, joka kumoaa rikosrekisterin tiedot.
Tosi tarina kertoo, että tietokoneiden kybermaailmassa kansasalainen ei välttämättä enää tiedä mikä on todellisuutta ja mikä ei. Tähän maailmaan meitä kansalaisia johdetaan meidän vielä omistaman median myötävaikutuksella. Yhteiskunnan tulevan kehityksen kannalta todella tärkeät ohjelmat tulee esittää, kakenmaailman “ällitällien” sijasta, sellaiseen aikaan jolloin katsojat ovat hereillä. Siten heillä on edes mahdollisuus myös “herätä!”
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot. fi
Tietoyhteiskunta on tämän päivän mantra. Tiedon, teknologian ja Nokian nimeen vannoo jokainen kynnelle kykenevä päättäjä. Sitä uskoa ei sovi kenenkään horjuttaa.
Jopa yhteiskunnan omistuksessa oleva Yleisradio on yleisen mielipiteen talutusnuorassa. Se ei itse juuri tuota dokumentteja jossa teknologian siunauksellisuutta kritisoitaisiin tai kerrottaisiin sen kääntöpuolesta. Menestystarinnoista kyllä kerrotaan lähes joka ohjelmassa.
Kun sitten YLE:n dokumenttiprojektin vetäjä, Iikka Vehkalahti onnistuu saamaan ulkomailla tuotetun ansiokkaan dokumentin, “Saman auringon alla: Kyberkaupunki” televisioon, niin se esitetään varmuuden vuoksi yöllä. Näin yhteiskunnan päättäjiä myötäilevät television ohjelmakartan päättäjät varmistavat, että mahdollisimman harvat näkevät sen. Samalla he voivat sanoa, että kyllä YLE:ssä kriittisiäkin ohjelmia esitetään.
Ohjelma esitettiin keskiviikkona (seuraava päivä työpäivä) 8. 12. 1999 TV kahdessa klo 24.00 - 0.50. Provosoiva dokumentti paljastaa kuinka teknologia ja koneet hallitsevat ja kontroloivat jo nyt elämäämme. Tunnin ohjelmassa monin dramaattisin esimerkein kerrotaan kuinka tietokone sysää yhä kiihtyvällä vauhdilla ihmisen syrjään tuotantoelämässä. Tässä muutamia yksityiskohtia jotka kertonevat, miksi esitystä ei julkaistu primetime-aikaan. Normaalisti Dokumenttiprojektin esitykset on aina esitetty parhaaseen katsoja-aikaan.
Tietokoneasiantuntija Peter Cochrane British Telecomista: “Tietokoneet mullistavat kaiken. Isäni teki töitä 100 000 tuntia. Minä voin tehdä saman tuhannessa tunnissa. Poikani paljon lyhyemmässä ajassa”.
Professori Ian Angell London School of Economicsista:
“Näen tulevaisuuden hyvin julmana. On paljon syrjäytyneitä. Kun tapahtuu suuria muutoksia, monet joutuvat syrjään. He eivät tyydy kohtaloonsa. Se johtaa väkivaltaisuuksiin. Jokainen eristyksissä oleva (elektroonisesti aidatuissa asuinyhteisöissä) on vaarassa”. Ja edelleen:
“Tulevaisuuden kaupunki on kuin keskiaikainen kaupunki. Rikkaat ja keskiluokka pakenevat turvaan. Kaikki uuden tekniikan myötä vaurastuneet asuvat aidatuilla alueilla. Rikkaat asettuvat muurien ympäröimiin yhteisöihin. Ilmiö ei ole länsimainen vaan globaalinen. Muurit eivät ole kivisiä vaan elektronisia”. -Yhdysvalloissa on jo n. 40 000 aidattua asuinyhteisöä, joissa asuu miljoonia ihmisiä.
“Elämä ei tule paremmaksi vaan toisenlaiseksi. Meillä ei ole vielä sosiaalisia rakenteita uusia työelämän muotoja varten. Ajatuskin jostakin (teknologian tuomasta) täydellisyydestä on mieletön. Elämä on (syrjäytyneille) kurjaa ja sitten vain kuollaan”.
Professori Edward Soja, UCLA:sta kertoo ohjelmassa: “Ne, jotka osaavat hyödyntää uusia suuntauksia menestyvät varmasti. Missään muualla kuin Los Angelesissa ei ole niin suurta eroa rikkaiden ja köyhien välillä”.
“Köyhyydestä tulee 2000-luvulla keskeinen kysymys kaikkialla maailmassa. Los Angelesissa on jo nähty, kuinka tilanne voi pahentua räjähdysmäisesti”. Ja edelleen: “On arvioitu, että 90 miljoonaa työpaikkaa voidaan korvata koneilla. Se tarkoittaa kolmea neljästä. Prosessi on jo alkanut. Viimeisten kymmenen vuoden aikana yli kolme miljoonaa toimihenkilöä on menettänyt työpaikkansa Yhdysvalloissa. Vuosituhannen vaihteessa Los Angelesissa on 100 000 koditonta ja määrä kasvaa jatkuvasti”.
Johtaja Simon Davies, Privacy Internationalista kertoo uusista sähköisin muurein eristetyistä asuma-alueista ja sinne muuttavista ihmisistä: “Vain ne hyväksytään, joilla on taloudellista toimintaa (=työtä tai pääomia). Köyhät eivät kuulu siihen yhtälöön. Köyhiä tarkkaillaan jatkuvasaati, sillä heitä syytetään tulevaisuuden talouskriiseistä. Köyhiä pidetään kaikkein haavoittuvimpina. Ajatellaan, että köyhillä on jotain salattavaa. Heitä me haluamme valvoa, sillä ne uhkaavat meitä”.
Turvallisuusvartija Sharon Cooney, joka valvoo erästä syrjäytyneiden asuma-alueita kertoo: “Suurin vaikutus Southbankin valvonnassa on ollut CCTV-kameroilla, Ne ovat hyvin huomaamattomia, ikään kuin ylimääräisiä todistajia. Ne rauhoittavat ihmisiä.
Ohjelmassa oli myös sävähdyttävä esimerkki yksityisen ihmisen voimattomuudesta kun eri tietoverkot on verkotettu toistensa kanssa. Bronti Kelly:n tarina on paljonpuhuva: Hän oli USA:n ilmavoimien palveluksessa ja kadotti vuoden 90 alussa lompakkonsa. Alkoi varsinainen kierre.
Varas ei ollut kiinnostunut rahasta vaan Kellyn henkilökorteista. Aina kun varas pidätettiin jostain rikoksesta hän esiintyi Bronti Kellynä hänen henkilökorteillaan jotka hän väärensi vaihtamalla niihin kuvansa.
Oikealle Bronti Kellylle alkoi tulla vaikeuksia vasta kun jätti ilmavoimat, päätti vaihtaa alaa ja alkoi etsiä uutta työpaikkaa. Hän kuvitteli koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella helposti saavansa uuden työpaikan. Kuitenkin kaikki työpaikka-anomukset järjestelmällisesti hylättiin. Kaiken kukkuraksi hän vuonna 1993 ilman näkyvää syytä sai yllättäen asunnostaan häädön.
Oikea Kelly oli yht´äkkiä työtön, asunnoton, ymmällään ja henkisesti täysin lyöty. Kaksi vuotta hän eli erilaisilla satunnaisilla avustuksilla kunnes kirkon avulla hänen onnistui saada töitä eräästä tavaratalosta. Viikon kuluttua hänet kuitenkin irtisanottiin. Kun hän tivasi irtisanomisperusteita, hänellä kerrottiin olevan melkoinen rikosrekisteri: myymälävarkauksia, ryöstö, tuhopoltto, jne. Kaiken kukkuraksi Poliisilla oli pidätysmääräys.
Tässä vaiheessa vasta asioiden todellinen tila selvisi hänelle. Kun Kelly kysyi poliisiviranomaisilta, voiko mitenkään puhdistaa nimeään syytteistä. Hänelle vastattiin, että ei voi. Rikosrekisteri oli jo ehtinyt vuosien mittaan levitä niin moniin tiedostoihin, että Kelly joutuu lopun elämäänsä kantamaan mukanaan todistusta, joka kumoaa rikosrekisterin tiedot.
Tosi tarina kertoo, että tietokoneiden kybermaailmassa kansasalainen ei välttämättä enää tiedä mikä on todellisuutta ja mikä ei. Tähän maailmaan meitä kansalaisia johdetaan meidän vielä omistaman median myötävaikutuksella. Yhteiskunnan tulevan kehityksen kannalta todella tärkeät ohjelmat tulee esittää, kakenmaailman “ällitällien” sijasta, sellaiseen aikaan jolloin katsojat ovat hereillä. Siten heillä on edes mahdollisuus myös “herätä!”
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot. fi