Enteileekö varustamoalan kurjistuminen muidenkin alojen kehitystä?
(Ollila)
JULKAISTU: Kansan Uutiset 6.6. 2001 Otsikolla: “Varustamoiden perässä tulevat muutkin tukiaisten vaatijat”.
Varustamoalalla tapahtunut viimeaikainen globalisaatiokehitys enteilee ikävää kehitystä ja paineita palkansaajille pian muillakin aloilla. Nyt polttopisteessä ovat käsi ojossa matkustajaliikenteen varustamot, joiden tukiaisiin Helsingin Sanomat otti kantaa (26.4.2001) otsikolla: “Merenkulun tukiaiskierre on jo syytä lopettaa”.
Äskettäin ulosliputtamisen uhan johdosta Silja Linen matkustajalaivojen henkilökunta joutui jo nostamaan työtuntiensa määrää ilman vastaavaa palkanlisää. Käytännössä he siis alensivat vapaaehtoisesti palkkojaan, jotta säilyttäisivät työpaikkansa.
Varustamoala kokonaisuudessa on tärkeä Suomen hyvinvoinnille, koska se vie n. 90 prosenttia vientituotteistamme maailmanmarkkinoille. Euroopan komission selvityksen mukaan eurooppalaiset hallitsevat liki kolmasosaa maailman kauppalaivastosta, mutta vain reilu kymmenys maailman tonnistosta seilaa enää EU-maiden lippujen alla. Ne ovat kustannuksien minimoimiseksi ja voittojen maksimoimiseksi siirtäneet tonnistonsa ns. mukavuuslippujen alle. Verokeitaisiin laivoja ovat seuranneet myös vakuutus- ja rahoitusyhtiöt sekä joukko muitakin merenkulusta eläviä yrityksiä.
Näissä verokeidasmaista toimivien varustamoyritysten ei tarvitse maksaa juuri veroja eikä sosiaalimaksuja. Lisäksi ne voivat käyttää halpatyövoimaa, jonka koulutustaso on usein kyseenalainen. Ne voivat kiertää jopa merenkulun turvallisuusnormeja.
Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa on liki 160 jäsentä, ja jokainen niistä joutuu enemmän tai vähemmän nojaamaan luokituslaitoksiin. Jäsenvaltioista meriturvallisuusjohtaja Heikki Valkosen mukaan vain 20-30 kykenee valvomaan luokittajien toimintaa.
Alan suuria ongelmia on luokkien keskinäinen kilpailu. Laitokset eivät virallisesti tavoittele voittoa, mutta silti ne kilpailevat asiakkaista. Kun yksi hylkää aluksen, varustamo etsii suopeamman luokan ja saa sieltä laivalleen terveen paperit. Näin huonokuntoiset laivat “kelluskelevat” laitoksesta toiseen ja pysyvät maailman merillä.
Tunnettu esimerkki on Ranskan rannikolla pari vuotta sitten katkennut säiliöalus “Erika”; se oli hylkäyksen jälkeen vaihtanut luokittajaa.
EU:n komission selvityksen mukaan eurooppalaiset laivanvarustajat valitsevat mieluummin verovapaan ympäristön ja vapauden käyttää kehitysmaista palkattua halpatyövoimaa kuin valtion suorat tuet.
Tonnistoveron lisäksi komissio kannustaa valtioita vapauttamaan myös merimiehet tuloverosta niin, että EU:n omat merenkulkijat voisivat paremmin kilpailla työmarkkinoilla kehitysmaissa asuvien kollegoiden kanssa.
Eriasteisia verohelpotus- ja tukitoimia on harrastettu sisäisesti jo pitkään EU-piirissä ja ne ovat kohdistuneet pääasiassa rahtiliikenteeseen. Useat maat kuten Norja ja Tanska ovat perustaneet omat halpatyövoiman sallivat kaksoisrekisterit. Siitä on ryöstäytynyt sellainen tukiaiskilpa, että sitä alkaa olla mahdotonta padota.
Suomen ja Ruotsin vastaus Norjan ja Tanskan malleille oli alusrekisteriluettelotuki, joka palauttaa varustajille merimiesten palkoista perityt verot ja sosiaaliturvamaksut.
Suomalaisista varustamoalan yrityksistä yli puolet siirtyi ensimmäisen ulosliputusaallon aikana (vv, 1984-87) ulkomaiseen rekisteriin. Finnlines on ulosliputtanut n. 70 prosenttia 70 laivastaan. Holming on liputtanut laivansa Luxenburgiin. Ahvenanmaalaiset isot rahtivarustamot Lundqvist rederierna ja Alandia Tanker Company ovat toimineet jo kauan kokonaan veroparatiisiyhtiöiden kautta.
Uusi EU-päätös vuodelta 1997 antaa mahdollisuuden alentaa miehityskustannuksia vielä noin 15 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että varustamolle voidaan palauttaa merimiesten verot ja sosiaaliturvamaksut , kuten meillä on voinut tehdä nytkin. EU-päätös sallii nyt muidenkin sotu-tyyppisten sivukustannusten palauttamisen. Tätä Suomen nykyinen lainsäädäntö ei vielä salli.
Lisäksi EU sallii siirtymisen tuloverosta aluksen koosta riippuvaan tonnistoveroon. Tässä EU sallii siis aivan saman käytännön kuin mukavuuslippumaat. Verosäästö voi olla suurella varustamolla satoja miljoonia markkoja vuodessa. EU päätti sallia kansallisella päätöksellä myös sekamiehityksen. Laivan miehistöstä 50 prosenttia saa olla Eta-alueen ulkopuolisista maista, ja heidän palkkaukseensa ja työehtoihin voidaan soveltaa erilaista järjestelmää kuin oman maan miehistöön. Näin päästiin lähes täydelliseen mukavuuslippujärjestelmään. Uutta miehistöä ei välttämättä tarvitse hakea Filippiineitä eikä Intiasta. Halpaa työvoimaa on tarjolla Virosta Latviasta, Venäjältä tai Puolasta.
Nyt tämä ulosliputus on tulossa sitten matkustajaliikenteen puolelle. Valtio tukee verosubventiolla Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton toimitusjohtaja Juha Rydmanin mukaan jo noin kahdella miljardilla ulkomaan liikenteessä olevia laivoja. Matkustaja-aluksien tukiaisiin tarvittavaa puolta miljardia ei enää tahdota antaa. Paineet ovat kovat, sillä Ruotsi tukee varustamojaan vuosittain 1,2 miljardilla kruunulla koskien myös Ruotsin lipun alla seilaavia autolauttoja. Verovapaan viinan ympärille rakentunut risteilybisnes onkin painumassa upoksiin.
Tämän kehityksen luulisi havahduttavan poliittiset päättäjät huomaamaan, millaiseen kehitykseen globaali vapaa kilpailu pakottaa yhä useamman yritystoiminnan alan.
Yritystoiminnan perimmäinen tarkoitushan ei voi olla pelkästään pääoman shareholder value -arvon maksimaalinen kasvattaminen. Alkuperäinen tarkoitushan oli, että myös työntekijät ja ympäröivä yhteisö hyötyisivät kasvavasta yritystoiminnasta palkkojen, työntekijöiden- ja yritysten maksamien verotulojen kasvun muodossa. Mielellään vielä tuotannon kasvun suhteessa.
Nyt poliitikot ovat pakotettuja kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä kilpailemaan siitä, mikä maa vähiten suostuu hyötymään yritystoiminnastaan. Edessä häämöttää täysin järjetön yhteiskuntien kurjistumiskierre, jota kukaan ei tunnu asettavan kyseenalaiseksi.
Tukiaisia ei enää vaadi enää pelkästään maanviljelijät eikä merimiehet. Jopa erittäin hyvin menevät alat ja yritykset vaativat yhteiskunnalta erilaisia kainalosauvoja. Esimerkiksi Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on vaatinut verohelpotuksia kallispalkkaisille ulkomaalaisille IT -alan erikoisosaajille, jotta heitä saataisiin houkuteltua Suomeen. Intiasta, Unkarista, Venäjältä ja muista kehitysmaista yritetään kolonialisoida niiden vähäistä osaajajoukkoa Suomeen suomalaisia kollegojaan alemmilla veroprosenteilla.
Paljon työvoimaa vaativa teollinen tuotantohan on jo pitkälti siirretty matalapalkkamaihin. Monikansallinen Nokiakin alkaa olla nykyään yhä enemmän tuotekehittelyfirma, jonka kännykkätuotanto tehdään yhä kasvamassa määrin alihankintana matalapalkkamaissa Elcoteqin ja muiden alihankkijoiden toimesta.
Onko tulevaisuudennäkymä sellainen, että monikansallinen globaali yritystoiminta palvelee pelkästään pääomaa ja ympäröivä yhteisö jää nuolemaan näppejään? Näinhän on tapahtunut koko ajan 90-luvulla. Kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä Suomenkin on ollut pakko koko ajan supistaa vanhuus-, sosiaali-, terveys-, koulutus- ja kulttuuripalveluja vaikka teollisuustuotanto on laman pohjalta (v. 1992) kasvanut yli 90 prosenttia vuoden 2000 loppuun mennessä ja kasvanut yli neljä kertaa nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin (20%). Teollisuuden työpaikat kasvoivat vain 10 prosenttia ja valtakunnan koko palkkapotti oli melkein kymmenen vuoden takaisella tasolla.
Voivatko demokraattisesti valitut poliitikot kehitykselle enää mitään, kun he ymmärtämättömyyttään ovat vapauttaneet pääoman ja antaneet vallan ns. markkinavoimille? Olemmeko me äänestäneet markkinavoimat eduskuntaan?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Kansan Uutiset 6.6. 2001 Otsikolla: “Varustamoiden perässä tulevat muutkin tukiaisten vaatijat”.
Varustamoalalla tapahtunut viimeaikainen globalisaatiokehitys enteilee ikävää kehitystä ja paineita palkansaajille pian muillakin aloilla. Nyt polttopisteessä ovat käsi ojossa matkustajaliikenteen varustamot, joiden tukiaisiin Helsingin Sanomat otti kantaa (26.4.2001) otsikolla: “Merenkulun tukiaiskierre on jo syytä lopettaa”.
Äskettäin ulosliputtamisen uhan johdosta Silja Linen matkustajalaivojen henkilökunta joutui jo nostamaan työtuntiensa määrää ilman vastaavaa palkanlisää. Käytännössä he siis alensivat vapaaehtoisesti palkkojaan, jotta säilyttäisivät työpaikkansa.
Varustamoala kokonaisuudessa on tärkeä Suomen hyvinvoinnille, koska se vie n. 90 prosenttia vientituotteistamme maailmanmarkkinoille. Euroopan komission selvityksen mukaan eurooppalaiset hallitsevat liki kolmasosaa maailman kauppalaivastosta, mutta vain reilu kymmenys maailman tonnistosta seilaa enää EU-maiden lippujen alla. Ne ovat kustannuksien minimoimiseksi ja voittojen maksimoimiseksi siirtäneet tonnistonsa ns. mukavuuslippujen alle. Verokeitaisiin laivoja ovat seuranneet myös vakuutus- ja rahoitusyhtiöt sekä joukko muitakin merenkulusta eläviä yrityksiä.
Näissä verokeidasmaista toimivien varustamoyritysten ei tarvitse maksaa juuri veroja eikä sosiaalimaksuja. Lisäksi ne voivat käyttää halpatyövoimaa, jonka koulutustaso on usein kyseenalainen. Ne voivat kiertää jopa merenkulun turvallisuusnormeja.
Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa on liki 160 jäsentä, ja jokainen niistä joutuu enemmän tai vähemmän nojaamaan luokituslaitoksiin. Jäsenvaltioista meriturvallisuusjohtaja Heikki Valkosen mukaan vain 20-30 kykenee valvomaan luokittajien toimintaa.
Alan suuria ongelmia on luokkien keskinäinen kilpailu. Laitokset eivät virallisesti tavoittele voittoa, mutta silti ne kilpailevat asiakkaista. Kun yksi hylkää aluksen, varustamo etsii suopeamman luokan ja saa sieltä laivalleen terveen paperit. Näin huonokuntoiset laivat “kelluskelevat” laitoksesta toiseen ja pysyvät maailman merillä.
Tunnettu esimerkki on Ranskan rannikolla pari vuotta sitten katkennut säiliöalus “Erika”; se oli hylkäyksen jälkeen vaihtanut luokittajaa.
EU:n komission selvityksen mukaan eurooppalaiset laivanvarustajat valitsevat mieluummin verovapaan ympäristön ja vapauden käyttää kehitysmaista palkattua halpatyövoimaa kuin valtion suorat tuet.
Tonnistoveron lisäksi komissio kannustaa valtioita vapauttamaan myös merimiehet tuloverosta niin, että EU:n omat merenkulkijat voisivat paremmin kilpailla työmarkkinoilla kehitysmaissa asuvien kollegoiden kanssa.
Eriasteisia verohelpotus- ja tukitoimia on harrastettu sisäisesti jo pitkään EU-piirissä ja ne ovat kohdistuneet pääasiassa rahtiliikenteeseen. Useat maat kuten Norja ja Tanska ovat perustaneet omat halpatyövoiman sallivat kaksoisrekisterit. Siitä on ryöstäytynyt sellainen tukiaiskilpa, että sitä alkaa olla mahdotonta padota.
Suomen ja Ruotsin vastaus Norjan ja Tanskan malleille oli alusrekisteriluettelotuki, joka palauttaa varustajille merimiesten palkoista perityt verot ja sosiaaliturvamaksut.
Suomalaisista varustamoalan yrityksistä yli puolet siirtyi ensimmäisen ulosliputusaallon aikana (vv, 1984-87) ulkomaiseen rekisteriin. Finnlines on ulosliputtanut n. 70 prosenttia 70 laivastaan. Holming on liputtanut laivansa Luxenburgiin. Ahvenanmaalaiset isot rahtivarustamot Lundqvist rederierna ja Alandia Tanker Company ovat toimineet jo kauan kokonaan veroparatiisiyhtiöiden kautta.
Uusi EU-päätös vuodelta 1997 antaa mahdollisuuden alentaa miehityskustannuksia vielä noin 15 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että varustamolle voidaan palauttaa merimiesten verot ja sosiaaliturvamaksut , kuten meillä on voinut tehdä nytkin. EU-päätös sallii nyt muidenkin sotu-tyyppisten sivukustannusten palauttamisen. Tätä Suomen nykyinen lainsäädäntö ei vielä salli.
Lisäksi EU sallii siirtymisen tuloverosta aluksen koosta riippuvaan tonnistoveroon. Tässä EU sallii siis aivan saman käytännön kuin mukavuuslippumaat. Verosäästö voi olla suurella varustamolla satoja miljoonia markkoja vuodessa. EU päätti sallia kansallisella päätöksellä myös sekamiehityksen. Laivan miehistöstä 50 prosenttia saa olla Eta-alueen ulkopuolisista maista, ja heidän palkkaukseensa ja työehtoihin voidaan soveltaa erilaista järjestelmää kuin oman maan miehistöön. Näin päästiin lähes täydelliseen mukavuuslippujärjestelmään. Uutta miehistöä ei välttämättä tarvitse hakea Filippiineitä eikä Intiasta. Halpaa työvoimaa on tarjolla Virosta Latviasta, Venäjältä tai Puolasta.
Nyt tämä ulosliputus on tulossa sitten matkustajaliikenteen puolelle. Valtio tukee verosubventiolla Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton toimitusjohtaja Juha Rydmanin mukaan jo noin kahdella miljardilla ulkomaan liikenteessä olevia laivoja. Matkustaja-aluksien tukiaisiin tarvittavaa puolta miljardia ei enää tahdota antaa. Paineet ovat kovat, sillä Ruotsi tukee varustamojaan vuosittain 1,2 miljardilla kruunulla koskien myös Ruotsin lipun alla seilaavia autolauttoja. Verovapaan viinan ympärille rakentunut risteilybisnes onkin painumassa upoksiin.
Tämän kehityksen luulisi havahduttavan poliittiset päättäjät huomaamaan, millaiseen kehitykseen globaali vapaa kilpailu pakottaa yhä useamman yritystoiminnan alan.
Yritystoiminnan perimmäinen tarkoitushan ei voi olla pelkästään pääoman shareholder value -arvon maksimaalinen kasvattaminen. Alkuperäinen tarkoitushan oli, että myös työntekijät ja ympäröivä yhteisö hyötyisivät kasvavasta yritystoiminnasta palkkojen, työntekijöiden- ja yritysten maksamien verotulojen kasvun muodossa. Mielellään vielä tuotannon kasvun suhteessa.
Nyt poliitikot ovat pakotettuja kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä kilpailemaan siitä, mikä maa vähiten suostuu hyötymään yritystoiminnastaan. Edessä häämöttää täysin järjetön yhteiskuntien kurjistumiskierre, jota kukaan ei tunnu asettavan kyseenalaiseksi.
Tukiaisia ei enää vaadi enää pelkästään maanviljelijät eikä merimiehet. Jopa erittäin hyvin menevät alat ja yritykset vaativat yhteiskunnalta erilaisia kainalosauvoja. Esimerkiksi Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on vaatinut verohelpotuksia kallispalkkaisille ulkomaalaisille IT -alan erikoisosaajille, jotta heitä saataisiin houkuteltua Suomeen. Intiasta, Unkarista, Venäjältä ja muista kehitysmaista yritetään kolonialisoida niiden vähäistä osaajajoukkoa Suomeen suomalaisia kollegojaan alemmilla veroprosenteilla.
Paljon työvoimaa vaativa teollinen tuotantohan on jo pitkälti siirretty matalapalkkamaihin. Monikansallinen Nokiakin alkaa olla nykyään yhä enemmän tuotekehittelyfirma, jonka kännykkätuotanto tehdään yhä kasvamassa määrin alihankintana matalapalkkamaissa Elcoteqin ja muiden alihankkijoiden toimesta.
Onko tulevaisuudennäkymä sellainen, että monikansallinen globaali yritystoiminta palvelee pelkästään pääomaa ja ympäröivä yhteisö jää nuolemaan näppejään? Näinhän on tapahtunut koko ajan 90-luvulla. Kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä Suomenkin on ollut pakko koko ajan supistaa vanhuus-, sosiaali-, terveys-, koulutus- ja kulttuuripalveluja vaikka teollisuustuotanto on laman pohjalta (v. 1992) kasvanut yli 90 prosenttia vuoden 2000 loppuun mennessä ja kasvanut yli neljä kertaa nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin (20%). Teollisuuden työpaikat kasvoivat vain 10 prosenttia ja valtakunnan koko palkkapotti oli melkein kymmenen vuoden takaisella tasolla.
Voivatko demokraattisesti valitut poliitikot kehitykselle enää mitään, kun he ymmärtämättömyyttään ovat vapauttaneet pääoman ja antaneet vallan ns. markkinavoimille? Olemmeko me äänestäneet markkinavoimat eduskuntaan?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi