Veronkevennysten tehottomuus jo koettu
JULKAISTU: Helsingin Sanomat 23.3. 2004 otsikolla: “Veronkevennysten tehottomuus jo koettu”. Salon Seudun Sanomat 27.3. 2003 otsikolla: “Missä verotuksen dynaamiset vaikutukset?”
Teollisuuden työnantajat ja Veronmaksajain keskusliitto lupaavat, että verohelpotusten tuomilla talouden “dynaamisilla vaikutuksilla” elvytetään talous, verotulot kasvavat ja siten uskotaan hyvinvointivaltion palvelujen säilyvän ja jopa paranevan.
Uskomusta levitetään tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Mediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä TT ja yrittäjäjärjestöt toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.
80-luvun lopussa Harri Holkerin hallitus julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” ja kokoomusvetoinen hallitus alensi verotusta. Veronkevennyksistä huolimatta ja talousoppien vastaisesti työpaikat eivät kasvaneet vaan Suomi ajautui lamaan ja kokoomuksen Iiro Viinanen joutui kiristämään kokonaisveroastetta n. kolme prosenttia.
90-luvun loppuun mennessä Paavo Lipposen hallitus sitten elvytti taloutta ja kevensi kolme prosenttia kokonaisveroastetta. Työttömyyden piti puolittua kahdesti, mutta verokevennysten ja kasvun “dynaamiset vaikutukset” eivät vain näy vieläkään kansalaisten hyvinvoinnin ja työtuntien kasvuna. Vaikka verotus keveni, kaikkien valtakunnassa tehtyjen työtuntien määrä jäi silti alle 90-luvun alun lähtötason.
2000-luvulla verotuksen keventämislinjaa on jatkettu ja Matti Vanhasen hallitus jatkaa vielä samaa linjaa. Vanhasen 100 000 uuden työpaikan tavoite karkasi jo alkumetreillä työllisyysasteen laskettua 68 prosentista 65 prosenttiin vuoden 2000 jälkeen tehdyistä uusista veronkevennyksistä huolimatta .
On perustettu jälleen kerran työttömyyden poistamiseen tähtäävä selvitysryhmä, tällä kertaa Vanhasen talouspoliittisen neuvonantajan, Olli Rehnin johdolla.
Julkisuudessa hän on jo ehtinyt liputtaa veronalennusten puolesta. Rehn on oikeilla linjoilla etsiessään uutta ostovoimaa, mutta hän unohtaa, että kaikille tasaiseti kohdistetuilla veronalennuksilla ei välttämättä luoda uusia työpaikkoja. Köyhät ja keskituloiset ostavat halpaa, hikipajoissa tuotettua tuontitavaraa ja rikkaat sijoittavat ylimääräiset rahansa osakekeinottelun maailmanlaajuiseen uhkapeliin.
Medioiden hellimää veronalennusten pajunköyttä ylläpidetään, vaikka moisesta hölynpölystä on jopa tieteellistä näyttöä. Uusliberalistiset taloustieteilijät ovat uskotelleet veronalennusten dynaamisten vaikutusten maksavan itse itsensä joko kokonaan, puoleksi tai ainakin kolmasosan tuotannon toimeliaisuuden ja uusien verotulojen muodossa.
Kuitenkin esimerkiksi professori Jukka Pekkarinen on horjuttanut yleistä käsitystä, että työn korkea verotus on rakenteellisen työttömyyden keskeisin syy. Asian teoreettisesta puolesta on kansantaloustieteen oppikirjoista vanhastaan todettu, että palkkaverotuksen keventämisellä on eri suuntaan meneviä vaikutuksia työn tarjontaan.
Käteen jäävän palkan kohottua työn tekeminen houkuttelee toisaalta aiempaa enemmän. Sama asia voi toisaalta merkitä sitä, että joku tyytyy samaan tulotasoon ja työskentelee nyt entistä vähemmän. Näiden kahden eri suuntaan käyvän vaikutuksen summa voi olla joko työttömyyttä vähentävä tai sitä lisäävä. Asia on siis ratkaistava empiirisesti.
Kansaivälisten tutkimuslaitosten tiivistelmästä käynevät arvovaltaisen Economic Policy-lehdessä keväällä 2000 useat asiaa käsitelleet numerot. Työn verotuksen keventäminen näyttäisi kyllä alentavan rakenteellista työttömyyttä. Riippuvuus ei kuitenkaan ole tilastollisesti kovin vakaa eikä missään tapauksessa erityisen voimakas.
Empiiristen tutkimusten tulokset ovat keskimäärin sitä luokkaa, että rakenteellisen työttömyyden aleneminen yhdellä prosenttiyksiköllä edellyttäisi työhön kohdistuvan kokonaisveroasteen - palkkaverotuksen, välillisten työvoimakustannusten tai arvonlisäveron-keventämistä yhteensä noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.
Tällainen veronkevennysten keskimääräinen hyötysuhde merkitsisi Suomeen sovellettuna sitä, että rakenteellisen työttömyyden alentaminen yhdellä prosenttiyksiköllä - noin 25 000 henkilöllä - edellyttäisi vuositasolla noin 20 miljardiin markkaan kohoavia veronkevennyksiä, siis lähes miljoonan markan verotulojen tuhlausta ja tästä aiheutuvaa julkisten menojen supistustarvetta työllistyvää kohden. Vaivalla rakennettu hyvinvointivaltio murenee varmasti.
Suomessa saadut tutkimustulokset ovat saman suuntaisia. Seppo Honkapohja, Erkki Koskela ja Roope Uusitalo ovat raportoineet Kansantalouden Aikakauskirjan numerossa 1999:1 tutkimuksestaan, jossa on selvitetty veronkevennysten vaikutuksia työllisyyteen. Heidän tutkimuksessaan vaikutukset tosin välittyvät työn kysynnän kautta, kun taas kansainvälisissä tutkimuksissa yleensä verotuksen vaikutuksia välittävänä tekijänä on käsitelty työn tarjontaa.
Voi panna merkille, että myös Honkapohjan ja kumppaneiden laskelmien mukaan tuloverokevennyksin tavoitellun lisätyöpaikan hinta kohoaa menetettyinä vuotuisina verotuloina 0.3-1 miljoonaa markkaa riippuen lähinnä siitä, miten paljon nimellispalkat verotuksen keventymisen seurauksena alenevat. Veronkevennykset ovat siis erittäin kallis työllistämismenetelmä.
“Voodoo”-taloudesta syytetty Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan väitti 80-luvulla veronkevennysten palautuvan sataprosenttisesti takaisin valtiolle. Bill Clinton joutui sitten vuosikymmenen ajan paikkaamaan suunnatonta valtionvelkaa.
Empiiriset kokemukset eivät ole kovin rohkaisevia edes Yhdysvalloissa.
Veronalennukset eivät toimi sielläkään. Presidentti George W. Bush lupasi virkaan astuessaan, että mittava veronalennusohjelma tuo maahan vuoden 2004 loppuun mennessä 5,5 miljoonaa uutta työpaikkaa eli 306 000 työpaikkaa kuukaudessa.
Teollisuudesta on kuitenkin kadonnut 2,7 miljoonaa työpaikkaa. “Meillä on menossa työpaikaton elpyminen sanoo Jerry Zellhoefer joka on Yhdysvaltain keskusammattijärjestön AFL-CIO:n Euroopan johtaja.
Veronalennusten dynaamiset vaikutukset ovat enemmänkin uskoon kuin faktoihin perustuvia.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi