Piileekö kateusyhteiskunnan takana ahneus?
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisonttipalsta 27.6. 2006 otsikolla: “Kateusyhteiskunnastako ahneuteen?”
Rikkaat ovat protestoineet aina verotietojen julkistusta. Se kuulemma lietsoo vain kateutta ja siinä loukataan yksityisyyden suojaa.
Avoimessa yhteiskunnassa tarvitaan kuitenkin poliittisten päätösten perustaksi tietoa tulo-ja varallisuussuhteista ja niiden kehityksestä, juuri siksi, että se ovat kiusallista. Finanssioikeuden professori Kari S. Tikan mukaan verotiedot kertovat esimerkiksi sen, että palkansaajien ja omistajien väliin on syntynyt uusi työsuhdeoptioiden miljonääriluokka. Hän epäilee, että sitoutumisen sijasta nämä “omistajien agentit” ovat usein tulleet työantajistaan taloudellisesti riippumattomaksi.
Lehtien julkistamat rikkaitten ranking-listat antavat kuitenkin puutteellisen ja liian kauniin kuvan todellisesta kehityksestä. Aikaisemmin osingot olivat verovapaita. Vuoden 1993 Esko Ahon hallituksen pääomatuloveron uudistuksen jälkeen se tuli kokonaan verovapaaksi jolloin osinkotulot kymmenkertaistuivat kymmenessä vuodessa. Siitä päätöksestä hyvinvointivaltion alasajo ja yhteiskunnan eriarvoisuus alkoi.
Vuoden 2004 verouudistuksen jälkeen osingot tulivat uudelleen lievästi verotettaviksi. Tikan mukaan osingoista on tänä vuonna (2005) pääsäännön mukaan veronalaista 57 prosenttia ja ensi vuodesta alkaen 70 prosenttia. Tämä merkitsee sitä, että osingonsaajan oma vero on verotietojen kertoman pääomatuloveroprosentin 28:n asemesta todellisuudessa vain 16 ja 19,2 prosenttia. Listaamattomista yhtiöistä saadut osingot ovat lisäksi tietyissä rajoissa kokonaan verovapaita.
Verotiedot antavat siis liian matalan kuvan varallisuudesta pääosin osakkeiden arvostusta koskevien lievennysten takia. Tikka lohduttaa rikkaita verotietojen julkisuudesta. “Ne, jotka tulopyramidin yläkerroksissa kokevat olevansa kateuden kohteita, voisivat lohduttaa itseään arvokkaalla yhteiskunnallisella roolilla, kun verotuksen julkisuus tekee heistä kannustajia tulopyramidin alempien kerrosten ahertajille”.
Paavo Lipposen hallitus uskoi myös uusliberalistisiin veronalennusten “dynaamisiin vaikutuksiin” ja jatkoi veronkevennysten linjaa, rikkaitten paapomista ja hyvinvontivaltion purkamista. Vuosien 1995 ja 2003 välillä rajaveroaste laski keskimäärin 8 prosenttiyksikköä. Kunnilta vietiin yli 20 miljardia markkaa valtionosuuksia. Tavallinen palkansaaja pantiin maksumieheksi.
Huipputuloisten verotus jatkoi vuonna 2004 keventymistään, jolloin osinkoja ja muita pääomatuloja nostettiin eniten kuuteen vuoteen. Tuhannen suurituloisimman kokonaisveroprosentti (palkka ja pääomatulot) on laskenut rajusti ja paljon enemmän kuin keskivertopalkansaajan.
Vuonna1999 tuhannen rikkaimman suomalaisen kokonaisveroprosentti oli vielä 43,0 prosenttia, vuonna 2004 enää 34,1. Keskituloisen palkansaajan vastaavat luvut olivat 34,6 ja 31,3 prosenttia.
Suurituloiset yrittäjät ovat kiertäneet verotusta ottamalla tulonsa alhaisesti verotettuna pääomatulona. Koska verottaja on joissakin tapauksissa tulkinnut ylirunsaan osingonjaon ansiotuloksi, veroja on kierretty jakamalla osinkoja lapsille ansiotuloina. Siten tuhannen eniten ansiotuloja saaneiden listoille on ilmaantunut myös teini-ikäisiä.
Osinkojen veroja on kierretty myös hallintarekisterien kautta. Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat jättäneet perimättä ennakolta yli miljardi euroa veroja vuodessa “tuntemattomilta” osakkeenomistajilta, jotka on merkitty hallintarekisteriin missä ei tarvitse kirjautua julkiseen arvo-osuusrekisteriin.
Palkkajohtajat, joilla on vain vähän pääomatuloja, eivät pääse kiertämään veroja niin tehokkasti kuin yrittäjät. Kuitenkin tuhannen eniten ansiotuloja saaneen listalla viiden vuoden aikajaksolla kokonaisveroprosentti on laskenut 56 prosentista 46 prosenttiin.
Tuhat eniten pääomatuloja saanutta on rikastunut euromääräiseti eniten ja maksanut veroja vähiten. Kokonaisveroprosentti on pysynyt viiden vuoden aikana samana 32 prosenttina, mutta tuhannen rikkaimman tulot ovat nousseet 2 miljardiin euroon.
Yritysten myyntivoitot, pörssihuuma ja osinkosade ovat vaurastuttaneet selvästi vain niitä, jotka vuositulojensa perusteella ovat hyvä- tai huipputuloisia.
Helsingin Sanomien selvityksen mukaan heidän nauttimansa keskimääräiset pääomatulot ovat yli kaksinkertaistuneet vuosina 1994-2004. Keski- ja pienituloisten saamat pääomatulot ovat sen sijaan samaan aikaan pienentyneet.
Pääomatulot keskittyivät entistä voimakkaammin huipputuloisille siten, että vuonna 2004 tuhannesosa eli 4 600 rikkainta sai kolmanneksen kaikista pääomatuloista. Optiotuloista he saivat puolet. Raskaasti verotettuja ansiotuloja tuo sama joukko nosti kuitenkin vain yhden sadasosan koko verotettavien ansiotulojen potista.
Yli 35 000 euroa vuodessa ansio- ja pääomatuloja saavat ovat vertailussa hyvä- ja huipputuloisia. Heistä pääomatuloa sai vertailun alkuvuonna 191 000 henkeä ja vuonna 2004 peräti 423 000 henkeä. Samaan aikaan heidän heidän saamansa keskimääräiset pääomatulot yli kaksinkertaistuivat 600 000 eurosta 13 600 euroon.
Sijoitusinto kaksinkertaistui myös keski- ja huonotuloisten pääomatulon saajien keskuudessa. Kansankapitalistien määrä nousi 753 000 hengestä 1 561 000 henkeen lähinnä vakuutusyhtiöiden ja puhelinyhtiöiden yhtiöittämisen seurauksena. Rivikansalaisten saama keskimääräinen pääomatulopotti ei ole kuitenkaan kasvanut, vaan se on alentunut 1 750 eurosta 1 100 euroon.
Rikkaat ovat kiertäneet veroja suuntaamalla tulojaan entistä enemmän kevyesti verotetuksi pääomatuloksi, jotka Esko Ahon ja Iiro Viinasen verouudistus mahdollisti. Pääomatulot tulivat tuolloin veronalaisiksi, mutta niitä alettiin verottaa keveämmin kuin ansiotuloja.
Tämä näkyy siinä, että huippu- ja hyvätuloiset ovat nostaneet korkeasti verotettuja ansiotulojaan vv. 1994-2004 keskimäärin vain 10 prosenttia. Sen sijaan keski- ja pienituloisten ryhmässä keskimääräinen ansiotulojen nousu on ollut n. 30 prosenttia.
Pääomatulojen lisäys johtuu myös siitä, että arvopaperivoitot kasvoivat vuonna 2004. Lisäystä edelliseen vuoteen oli yli 50 prosenttia, eli yhtä paljon kuin pörssiyhtiöiden maksamat osingot olivat. Palkansaajien ansiotulot sen sijaan kohosivat samana vuonna vain viitisen prosenttia.
Yritysjohtajat hokevat koko ajan palkkamalttia ja työelämän joustoja, jotta yritysten kilpailukyky säilyisi. Omissa palkoissa malttia ei ole näkynyt ja joustot ovat vain ylöspäin.
Suomalaisten yritysten johtajien palkat ovat kymmenessä vuodessa yli kolminkertaistuneet. Liikevaihdoltaan 20 suurimman yrityksen johtajat ansaitsivat vuonna 1994 keskimäärin 330 000 euroa. Vuonna 2004 samat johtajat ansaitsivat keskimäärin jo yli miljoona euroa.
Isojen yritysten johtajien palkka nousi kymmenessä vuodessa 200 prosenttia, suomalaisen työntekijän keskipalkka samaan aikaan hieman alle 40 prosenttia. Vuonna 2004 se oli 2 394 euroa.
Matti Vanhasen hallitus jatkaa Ahon ja Lipposen viitoittamalla linjalla. Se on poistamassa varallisuusveron kokonaan. Suomen rikkain mies Aatos Erkko hyötyy siitä vuositasolla n. 1,7 miljoonaa euroa ja kolmanneksi rikkain Björn Wahlroos 660 000 euroa. Erkon tapauksessa summa on sama, jonka hallitus jakaa 28 000 kansaneläkeläiselle, kun eläkettä nostetaan viidellä eurolla kuukaudessa.
Varallisuusvero poistuu Vanhasen hallituksen sekä “vasemmistolaisten” sosiaalidemokraattien myötävaikutuksella tammikuun alussa vuonna 2006. Kyseessä on 70 miljoonan euron tulonsiirto kaikkein varakkaimmille suomalaisille, sillä 90 prosenttia varallisuusveron maksajista kuuluu suurituloisimpaan kymmenykseen.
Vastaavasti kansaneläke nousee 5 eurolla ja toimeentulotuen 7 prosentin omavastuuosuus poistuu vuoden kuluttua. Kaikkein köyhimmät saavat sen johdosta peräti 54 miljoonan hyödyn.
Vanhasen hallitus alensi varallisuusveroa jo vuodelle 2005. Vuoden 2003 tuottoon verrattuna varallisuusveron poistaminen on noin 100 miljoonaa euroa eli samansuuruinen hallituksen köyhyyspaketin kanssa.
Mihin menevät rikkaimmille antamamme tukieurot? Ylimääräinen raha ei suinkaan mene kotimaahan työllistäviin investoineihin, vaan pörssikeinottelupeliin. Käytännössä se tarkoittaa, että rikkaille antamamme “toimeentulotuki” meneekin ulkomaille tehtäviin investointeihin ja yrityskauppoihin, jotka tuovat lisää Suomeen työttömiä.
Mitä väliä sillä on, jos tuloerot kasvavat? Kaikkihan ovat voittaneet, sanovat kokoomuslaiset. Pienituloisimpien kymmenyksen vuositulot kasvoivat vuosina 1995-2003 keskimäärin 450 euroa, varakkaimman kymmenyksen 8 000 euroa. Kaikkein rikkain sadasosa lihotti vuositulojaan keskimäärin 27 600 euroa.
Uusliberalistiset taloustieteilijät ja Ben Zyskowicz väittävät, että jos rikkaat rikastuvat eikä kukaan köyhdy, se ei ole keneltäkään pois.
Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala kuitenkin neuvoo kollegoitaan: “Silloin pitäisi kuitenkin olla valmis myös se äärimmäinen tilanne, jossa kenenkään tulot eivät laske mutta vain rikkain rikastuu. Miten tällainen tilanne vaikuttaisi talouskasvuun?”.
Se, että rikkaat sen kuin vain rikastuvat, muuttaa Tuomalan hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Tulevaisuudessa perijöiden lähtökohdat ovat kovin erilaiset kuin muiden samanikäisten. “Suomessa on yritetty tasoittaa alkuasetelmat kaikille samankaltaisiksi. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut iso poikkeama tästä”.
Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallion syksyllä 2005 julkaistu tutkimus herätteli päättäjiä todellisuuteen. Rikkaitten rikastumisen seurauksena köyhätkin ovat köyhtyneet jopa absoluuttisesti. Esimerkiksi toimeentulotuen ostovoima on nyt 30 euroa kuukaudessa alempi kuin vuonna 1990. Esimerkiksi Fortumin optioilla pienituloisimmat suomalaiset voitaisiin nostaa vuodeksi edes köyhyysrajalle.
Rikkaiden rikastuminen alkoi laman jälkeen, jolloin otettiin käyttöön uusliberalistiset opit. Eriarvoisuus kiihtyi vielä 2000-luvulla. Vuosina 1990-2000 rikkaimman kymmenyksen tulot kasvoivat noin 44 prosenttia. Suurituloisimman prosentin, noin 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat samaan aikaan 122 prosenttia.
Alimmilla tuloilla eläviä on Ritakallion mukaan noin 250 000 suomalaista, vaikka kansantulo on kasvanut laman jälkeen yli 40 miljardia euroa. Suomalainen toimeentulotuki on tänä vuonna 150 euroa kuukaudessa pienempi kuin EU:n virallinen köyhyysraja. Yksin asuvalla toimeentulotuki on asumiskulujen jälkeen 360 euroa kuukaudessa. Kansanedustajien mukaan sillä ihmisen pitää tulla toimeen.
Toimeentulotuki on ollut virallisen köyhyysrajan tasolla viimeksi vuonna 1996. Sen jälkeen ero on yhtä vuotta lukuunottamatta kasvanut jatkuvasti. Tyypillisellä suomalaisella köyhällä on rahaa päivittäin menoihinsa noin 11 euroa, kun asumiskulut on maksettu. Normien mukaan 11 euron toimeentulotuesta puolet kuluu ruokaan. Muuhun elämiseen jää 5.5 euroa. Asumisen, siisteyden, viestintäkulujen ja liikennemenojen jälkeen varsinaiseen nykyaikaiseen elämään jää 2,5 euroa päivässä. Sillä vietetään vapaa-aikaa ja juhlistetaan esimerkiksi syntymäpäiviä ja joulua.
Ritakallio sanoi, että näin on käynyt, koska vallitseva poliittinen johtoajatus (kokoomuksen ja Zyskowiczin mukaan) on työnteosta tehtävä kannattavaa kaikissa olosuhteissa ja pienilläkin palkkatuloilla. Tämän takia esimerkiksi pienimmän työttömyysturvan, työmarkkinatuen, indeksikorotuksia on jäädytetty monta kertaa, jottei työttömyys olisi taloudellisesti kannattavaa.
Ritakallion ratkaisu on lopettaa vähimmäisturvan verottaminen. Esimerkiksi yksin asuva henkilö saa pääkaupunkiseudulla työmarkkinatukea 500 euroa kuukaudessa. Verojen jälkeen käteen jää noin 400 euroa. Vuokra on 300 euroa, johon hän saa asumistukea 240 euroa. Työmarkkinatuesta ja asumistuesta hänelle jää kuukaudessa käteen 640 euroa. (Elämiseen vuokran jälkeen siis 360 euroa) Jos tuloa ei olisi verotettu, työtön olisi yltänyt lähelle EU:n virallista köyhyysrajaa, joka on 750 euroa kuukaudessa.
Viimeisen kymmen vuoden aikana ansiotaso on kohonnut neljänneksen, mutta toimeentulotuen perusosa on alentunut kolmella prosentilla. Suomen väestöstä oli vuonna 1993 köyhiä EU:n määritelmän mukaan 6,3 prosenttia ja vuonna 2001 jo 11,0 prosenttia. Epätyypillisten työsuhteiden seurauksena työssäkäyviä köyhiä oli jo 5 prosenttia.
Kokoomuksen Jari Koskinen paheksui muutaman demarin lipeämistä eduskunnan varallisuusveron äänestystilaisuudessa puhumalla kateusyhteiskunnasta. Onkohan kysymys kateudesta vai ahneudesta?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Rikkaat ovat protestoineet aina verotietojen julkistusta. Se kuulemma lietsoo vain kateutta ja siinä loukataan yksityisyyden suojaa.
Avoimessa yhteiskunnassa tarvitaan kuitenkin poliittisten päätösten perustaksi tietoa tulo-ja varallisuussuhteista ja niiden kehityksestä, juuri siksi, että se ovat kiusallista. Finanssioikeuden professori Kari S. Tikan mukaan verotiedot kertovat esimerkiksi sen, että palkansaajien ja omistajien väliin on syntynyt uusi työsuhdeoptioiden miljonääriluokka. Hän epäilee, että sitoutumisen sijasta nämä “omistajien agentit” ovat usein tulleet työantajistaan taloudellisesti riippumattomaksi.
Lehtien julkistamat rikkaitten ranking-listat antavat kuitenkin puutteellisen ja liian kauniin kuvan todellisesta kehityksestä. Aikaisemmin osingot olivat verovapaita. Vuoden 1993 Esko Ahon hallituksen pääomatuloveron uudistuksen jälkeen se tuli kokonaan verovapaaksi jolloin osinkotulot kymmenkertaistuivat kymmenessä vuodessa. Siitä päätöksestä hyvinvointivaltion alasajo ja yhteiskunnan eriarvoisuus alkoi.
Vuoden 2004 verouudistuksen jälkeen osingot tulivat uudelleen lievästi verotettaviksi. Tikan mukaan osingoista on tänä vuonna (2005) pääsäännön mukaan veronalaista 57 prosenttia ja ensi vuodesta alkaen 70 prosenttia. Tämä merkitsee sitä, että osingonsaajan oma vero on verotietojen kertoman pääomatuloveroprosentin 28:n asemesta todellisuudessa vain 16 ja 19,2 prosenttia. Listaamattomista yhtiöistä saadut osingot ovat lisäksi tietyissä rajoissa kokonaan verovapaita.
Verotiedot antavat siis liian matalan kuvan varallisuudesta pääosin osakkeiden arvostusta koskevien lievennysten takia. Tikka lohduttaa rikkaita verotietojen julkisuudesta. “Ne, jotka tulopyramidin yläkerroksissa kokevat olevansa kateuden kohteita, voisivat lohduttaa itseään arvokkaalla yhteiskunnallisella roolilla, kun verotuksen julkisuus tekee heistä kannustajia tulopyramidin alempien kerrosten ahertajille”.
Paavo Lipposen hallitus uskoi myös uusliberalistisiin veronalennusten “dynaamisiin vaikutuksiin” ja jatkoi veronkevennysten linjaa, rikkaitten paapomista ja hyvinvontivaltion purkamista. Vuosien 1995 ja 2003 välillä rajaveroaste laski keskimäärin 8 prosenttiyksikköä. Kunnilta vietiin yli 20 miljardia markkaa valtionosuuksia. Tavallinen palkansaaja pantiin maksumieheksi.
Huipputuloisten verotus jatkoi vuonna 2004 keventymistään, jolloin osinkoja ja muita pääomatuloja nostettiin eniten kuuteen vuoteen. Tuhannen suurituloisimman kokonaisveroprosentti (palkka ja pääomatulot) on laskenut rajusti ja paljon enemmän kuin keskivertopalkansaajan.
Vuonna1999 tuhannen rikkaimman suomalaisen kokonaisveroprosentti oli vielä 43,0 prosenttia, vuonna 2004 enää 34,1. Keskituloisen palkansaajan vastaavat luvut olivat 34,6 ja 31,3 prosenttia.
Suurituloiset yrittäjät ovat kiertäneet verotusta ottamalla tulonsa alhaisesti verotettuna pääomatulona. Koska verottaja on joissakin tapauksissa tulkinnut ylirunsaan osingonjaon ansiotuloksi, veroja on kierretty jakamalla osinkoja lapsille ansiotuloina. Siten tuhannen eniten ansiotuloja saaneiden listoille on ilmaantunut myös teini-ikäisiä.
Osinkojen veroja on kierretty myös hallintarekisterien kautta. Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat jättäneet perimättä ennakolta yli miljardi euroa veroja vuodessa “tuntemattomilta” osakkeenomistajilta, jotka on merkitty hallintarekisteriin missä ei tarvitse kirjautua julkiseen arvo-osuusrekisteriin.
Palkkajohtajat, joilla on vain vähän pääomatuloja, eivät pääse kiertämään veroja niin tehokkasti kuin yrittäjät. Kuitenkin tuhannen eniten ansiotuloja saaneen listalla viiden vuoden aikajaksolla kokonaisveroprosentti on laskenut 56 prosentista 46 prosenttiin.
Tuhat eniten pääomatuloja saanutta on rikastunut euromääräiseti eniten ja maksanut veroja vähiten. Kokonaisveroprosentti on pysynyt viiden vuoden aikana samana 32 prosenttina, mutta tuhannen rikkaimman tulot ovat nousseet 2 miljardiin euroon.
Yritysten myyntivoitot, pörssihuuma ja osinkosade ovat vaurastuttaneet selvästi vain niitä, jotka vuositulojensa perusteella ovat hyvä- tai huipputuloisia.
Helsingin Sanomien selvityksen mukaan heidän nauttimansa keskimääräiset pääomatulot ovat yli kaksinkertaistuneet vuosina 1994-2004. Keski- ja pienituloisten saamat pääomatulot ovat sen sijaan samaan aikaan pienentyneet.
Pääomatulot keskittyivät entistä voimakkaammin huipputuloisille siten, että vuonna 2004 tuhannesosa eli 4 600 rikkainta sai kolmanneksen kaikista pääomatuloista. Optiotuloista he saivat puolet. Raskaasti verotettuja ansiotuloja tuo sama joukko nosti kuitenkin vain yhden sadasosan koko verotettavien ansiotulojen potista.
Yli 35 000 euroa vuodessa ansio- ja pääomatuloja saavat ovat vertailussa hyvä- ja huipputuloisia. Heistä pääomatuloa sai vertailun alkuvuonna 191 000 henkeä ja vuonna 2004 peräti 423 000 henkeä. Samaan aikaan heidän heidän saamansa keskimääräiset pääomatulot yli kaksinkertaistuivat 600 000 eurosta 13 600 euroon.
Sijoitusinto kaksinkertaistui myös keski- ja huonotuloisten pääomatulon saajien keskuudessa. Kansankapitalistien määrä nousi 753 000 hengestä 1 561 000 henkeen lähinnä vakuutusyhtiöiden ja puhelinyhtiöiden yhtiöittämisen seurauksena. Rivikansalaisten saama keskimääräinen pääomatulopotti ei ole kuitenkaan kasvanut, vaan se on alentunut 1 750 eurosta 1 100 euroon.
Rikkaat ovat kiertäneet veroja suuntaamalla tulojaan entistä enemmän kevyesti verotetuksi pääomatuloksi, jotka Esko Ahon ja Iiro Viinasen verouudistus mahdollisti. Pääomatulot tulivat tuolloin veronalaisiksi, mutta niitä alettiin verottaa keveämmin kuin ansiotuloja.
Tämä näkyy siinä, että huippu- ja hyvätuloiset ovat nostaneet korkeasti verotettuja ansiotulojaan vv. 1994-2004 keskimäärin vain 10 prosenttia. Sen sijaan keski- ja pienituloisten ryhmässä keskimääräinen ansiotulojen nousu on ollut n. 30 prosenttia.
Pääomatulojen lisäys johtuu myös siitä, että arvopaperivoitot kasvoivat vuonna 2004. Lisäystä edelliseen vuoteen oli yli 50 prosenttia, eli yhtä paljon kuin pörssiyhtiöiden maksamat osingot olivat. Palkansaajien ansiotulot sen sijaan kohosivat samana vuonna vain viitisen prosenttia.
Yritysjohtajat hokevat koko ajan palkkamalttia ja työelämän joustoja, jotta yritysten kilpailukyky säilyisi. Omissa palkoissa malttia ei ole näkynyt ja joustot ovat vain ylöspäin.
Suomalaisten yritysten johtajien palkat ovat kymmenessä vuodessa yli kolminkertaistuneet. Liikevaihdoltaan 20 suurimman yrityksen johtajat ansaitsivat vuonna 1994 keskimäärin 330 000 euroa. Vuonna 2004 samat johtajat ansaitsivat keskimäärin jo yli miljoona euroa.
Isojen yritysten johtajien palkka nousi kymmenessä vuodessa 200 prosenttia, suomalaisen työntekijän keskipalkka samaan aikaan hieman alle 40 prosenttia. Vuonna 2004 se oli 2 394 euroa.
Matti Vanhasen hallitus jatkaa Ahon ja Lipposen viitoittamalla linjalla. Se on poistamassa varallisuusveron kokonaan. Suomen rikkain mies Aatos Erkko hyötyy siitä vuositasolla n. 1,7 miljoonaa euroa ja kolmanneksi rikkain Björn Wahlroos 660 000 euroa. Erkon tapauksessa summa on sama, jonka hallitus jakaa 28 000 kansaneläkeläiselle, kun eläkettä nostetaan viidellä eurolla kuukaudessa.
Varallisuusvero poistuu Vanhasen hallituksen sekä “vasemmistolaisten” sosiaalidemokraattien myötävaikutuksella tammikuun alussa vuonna 2006. Kyseessä on 70 miljoonan euron tulonsiirto kaikkein varakkaimmille suomalaisille, sillä 90 prosenttia varallisuusveron maksajista kuuluu suurituloisimpaan kymmenykseen.
Vastaavasti kansaneläke nousee 5 eurolla ja toimeentulotuen 7 prosentin omavastuuosuus poistuu vuoden kuluttua. Kaikkein köyhimmät saavat sen johdosta peräti 54 miljoonan hyödyn.
Vanhasen hallitus alensi varallisuusveroa jo vuodelle 2005. Vuoden 2003 tuottoon verrattuna varallisuusveron poistaminen on noin 100 miljoonaa euroa eli samansuuruinen hallituksen köyhyyspaketin kanssa.
Mihin menevät rikkaimmille antamamme tukieurot? Ylimääräinen raha ei suinkaan mene kotimaahan työllistäviin investoineihin, vaan pörssikeinottelupeliin. Käytännössä se tarkoittaa, että rikkaille antamamme “toimeentulotuki” meneekin ulkomaille tehtäviin investointeihin ja yrityskauppoihin, jotka tuovat lisää Suomeen työttömiä.
Mitä väliä sillä on, jos tuloerot kasvavat? Kaikkihan ovat voittaneet, sanovat kokoomuslaiset. Pienituloisimpien kymmenyksen vuositulot kasvoivat vuosina 1995-2003 keskimäärin 450 euroa, varakkaimman kymmenyksen 8 000 euroa. Kaikkein rikkain sadasosa lihotti vuositulojaan keskimäärin 27 600 euroa.
Uusliberalistiset taloustieteilijät ja Ben Zyskowicz väittävät, että jos rikkaat rikastuvat eikä kukaan köyhdy, se ei ole keneltäkään pois.
Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala kuitenkin neuvoo kollegoitaan: “Silloin pitäisi kuitenkin olla valmis myös se äärimmäinen tilanne, jossa kenenkään tulot eivät laske mutta vain rikkain rikastuu. Miten tällainen tilanne vaikuttaisi talouskasvuun?”.
Se, että rikkaat sen kuin vain rikastuvat, muuttaa Tuomalan hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Tulevaisuudessa perijöiden lähtökohdat ovat kovin erilaiset kuin muiden samanikäisten. “Suomessa on yritetty tasoittaa alkuasetelmat kaikille samankaltaisiksi. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut iso poikkeama tästä”.
Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallion syksyllä 2005 julkaistu tutkimus herätteli päättäjiä todellisuuteen. Rikkaitten rikastumisen seurauksena köyhätkin ovat köyhtyneet jopa absoluuttisesti. Esimerkiksi toimeentulotuen ostovoima on nyt 30 euroa kuukaudessa alempi kuin vuonna 1990. Esimerkiksi Fortumin optioilla pienituloisimmat suomalaiset voitaisiin nostaa vuodeksi edes köyhyysrajalle.
Rikkaiden rikastuminen alkoi laman jälkeen, jolloin otettiin käyttöön uusliberalistiset opit. Eriarvoisuus kiihtyi vielä 2000-luvulla. Vuosina 1990-2000 rikkaimman kymmenyksen tulot kasvoivat noin 44 prosenttia. Suurituloisimman prosentin, noin 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat samaan aikaan 122 prosenttia.
Alimmilla tuloilla eläviä on Ritakallion mukaan noin 250 000 suomalaista, vaikka kansantulo on kasvanut laman jälkeen yli 40 miljardia euroa. Suomalainen toimeentulotuki on tänä vuonna 150 euroa kuukaudessa pienempi kuin EU:n virallinen köyhyysraja. Yksin asuvalla toimeentulotuki on asumiskulujen jälkeen 360 euroa kuukaudessa. Kansanedustajien mukaan sillä ihmisen pitää tulla toimeen.
Toimeentulotuki on ollut virallisen köyhyysrajan tasolla viimeksi vuonna 1996. Sen jälkeen ero on yhtä vuotta lukuunottamatta kasvanut jatkuvasti. Tyypillisellä suomalaisella köyhällä on rahaa päivittäin menoihinsa noin 11 euroa, kun asumiskulut on maksettu. Normien mukaan 11 euron toimeentulotuesta puolet kuluu ruokaan. Muuhun elämiseen jää 5.5 euroa. Asumisen, siisteyden, viestintäkulujen ja liikennemenojen jälkeen varsinaiseen nykyaikaiseen elämään jää 2,5 euroa päivässä. Sillä vietetään vapaa-aikaa ja juhlistetaan esimerkiksi syntymäpäiviä ja joulua.
Ritakallio sanoi, että näin on käynyt, koska vallitseva poliittinen johtoajatus (kokoomuksen ja Zyskowiczin mukaan) on työnteosta tehtävä kannattavaa kaikissa olosuhteissa ja pienilläkin palkkatuloilla. Tämän takia esimerkiksi pienimmän työttömyysturvan, työmarkkinatuen, indeksikorotuksia on jäädytetty monta kertaa, jottei työttömyys olisi taloudellisesti kannattavaa.
Ritakallion ratkaisu on lopettaa vähimmäisturvan verottaminen. Esimerkiksi yksin asuva henkilö saa pääkaupunkiseudulla työmarkkinatukea 500 euroa kuukaudessa. Verojen jälkeen käteen jää noin 400 euroa. Vuokra on 300 euroa, johon hän saa asumistukea 240 euroa. Työmarkkinatuesta ja asumistuesta hänelle jää kuukaudessa käteen 640 euroa. (Elämiseen vuokran jälkeen siis 360 euroa) Jos tuloa ei olisi verotettu, työtön olisi yltänyt lähelle EU:n virallista köyhyysrajaa, joka on 750 euroa kuukaudessa.
Viimeisen kymmen vuoden aikana ansiotaso on kohonnut neljänneksen, mutta toimeentulotuen perusosa on alentunut kolmella prosentilla. Suomen väestöstä oli vuonna 1993 köyhiä EU:n määritelmän mukaan 6,3 prosenttia ja vuonna 2001 jo 11,0 prosenttia. Epätyypillisten työsuhteiden seurauksena työssäkäyviä köyhiä oli jo 5 prosenttia.
Kokoomuksen Jari Koskinen paheksui muutaman demarin lipeämistä eduskunnan varallisuusveron äänestystilaisuudessa puhumalla kateusyhteiskunnasta. Onkohan kysymys kateudesta vai ahneudesta?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi