Ennustus 90-luvun alun lamasta (n.2 vuotta ennen)
Ensimmäinen ennustus 90-luvun alun lamasta (n.2 vuotta ennen)
Tulevaisuuden ennustaminen ei ole mahdotonta.
JULKAISTU: Futura Nro 2/2000, Kanava Nro 8/2000, Yliopisto-lehti Nro 5 / 2001, Eteenpäin Nro 12 / 2001, Tiedonantaja Nro 13 / 2001, Kansan Uutiset 24. 4. 2001, Vakuutusväki Nro 4 / 2001
Taloustieteilijät eivät uskalla antaa pitemmän ajan tulevaisuuden ennusteita. Esimerkiksi Etlan toimitusjohtaja Pentti Vartia on todennut, että yhteiskunnan tulevaa kehitystä ei voi ennustaa ja siksi tutkimuslaitosten ei edes tule tehdä niitä. Vuoden parin ennusteetkin ovat tutkimuslaitoksille jo liian vaikeita ja menivät 90-luvun alussa pahasti metsään.
Väittäisin kuitenkin, että pitempiaikaisten ennusteiden tekeminen ei ole täysin mahdotonta. Varsinkaan, jos ennusteita ei tehdä perinteisten taloustieteen teorioitten ja laskentakaavojen pohjalta.
Kirjoitin 80-luvun lopulla (30. 3. 1989, Tammi) kirjan “Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” Se ilmestyi kiihkeimpään kasinotalouden aikaan, jolloin ei ollut vielä pienintäkään tietoa tulevasta lamasta. Kirjan ennustukset yhteiskunnan tulevasta kehityksestä valitettavasti toteutuivat paremmin kuin yhdenkään ns. virallisen tutkimuslaitoksen. Olen poiminut tähän kirjoitukseen vain joitakin katkelmia kirjan ennustuksista ja visioista, joista lukija voi päätellä kuinka hyvin ne ovat toteutuneet.
ENNUSTUS LAMASTA. “Järkevien tuotantosijoituskohteiden löytäminen on lähivuosina pankeille melkoinen ongelma. Varsinkin kun vuoden 1988 lopulla yrityskaupparalli kiihtyi ja yrityskauppojen kokonaismäärä kasvoi toiselle tuhannelle. Seurauksena pankkien kahden vuoden verottomille määräaikaistileille karttui pelkästään joulukuussa yli 10 miljardia markkaa. Näiden verovapaiden tilien koko vuoden saldo oli kaksinkertainen edelliseen vuoteen nähden eli yhteensä 100 miljardia markkaa.
On siinä lähivuosina pankinjohtajilla ihmettelemistä, kenelle ne luottoja tarjoaisivat. Teollisuus ottaa halvat luotot ulkomailta ja kuluttajat ovat jo valmiiksi velkaantuneet lähes vuosiansioitaan vastaavalla summalla. Pankkien on pakko myydä lainoja yhä riskialttiinpiin ja kansantalouden kannalta kyseenalaisempiin kohteisiin. Kuten yritysvaltauksien ja -ostojen rahoittamiseen...Uusien velkojen vastapainoksi ei siis aina ole syntynyt selkeää tuottokohdetta kuten aiemmin oli tapana.
Myös velkojen vakuutena ovat yhä useammin markkinahinnoista riippuvat osakkeet. Kurssien yllättävä lasku voi leikata velkojen vakuudet hetkessä esimerkiksi sijoitusyhtiöissä ja seurauksena on konkurssi”. (s. 159)
Näin sitten kävikin. Pankkien vastuuttomien toimien seurauksia yhteiskunta joutui tukemaan niitä 52 miljardilla ja valtion “avoimeen piikkiin” pankit lahtasivat sitten lähes 50 000 tuhatta yritystä. Yhteiskunnan murheeksi tuli yht’äkkiä puoli miljoonaa työtöntä.
ENNUSTUS TYÖTTÖMYYDESTÄ. “Edessämme on aivan uusi suhtautuminen ihmistyöhön. Automaatiovallankumouksen kipuja ei toimihenkilöistynyt työvoima kestä eikä siedä. Jollemme tätä pulmaa - uutta suhtautumista työhön - ratkaise nopeasti, niin kasvava joukkotyöttömyys enteilee meille Sprenglerin manaamaa perikatoa”. (s. 127)
Kuten tutkija Petri Niininen väitöskirjassaan hiljattain (v.99) totesi, tietokoneet ja automaatio nostivat hurjasti yritysten tuottavuutta ja yhteiskunnan elätettäväksi tuli yli 800 000 (v.97) työtöntä ja muuta ennenaikaisesti elätettävää. Siitä huolimatta vaikka teollisuustuotanto kasvoi kaksi kertaa kovemmin kuin Euroopan teollisuusmaiden keskiarvo ja vienti kaksinkertaistui 90-luvulla.
ENNUSTUS TYÖELÄMÄN LIIAN KOVASTA VAATIMUSTASOSTA. “Jossain tulee kaikille seinä vastaan tiedon omaksumisessa. ‘Fiksuus’ ei enää kasva, vaikka pänttäisi tietoa päähänsä kaikki vapaa-aikansa. Kilpailun kiristyessä työelämän vaatimustaso kohoaa sille tasolle, että yhä harvemman henkinen kapasiteetti riittää tarjolla olevalle vakanssille”. (s. 181)
Tämän todentumisesta kertoo ansiokkaasti professori Juha Siltalan kirja ‘työelämän huonontumisen lyhyt historia’. (Lisäys)
ENNUSTUS PALVELUAJOJEN TYÖPAIKKOJEN KASVUSTA. “Yritysten kilpailuetu perustuu yhä enemmän teknologiaan ... koska teknologia hoitaa palvelun. Radan ( IMI:n johtaja) mukaan kaikkien aikojen tuottoisin innovaatio toisen maailmansodan jälkeen on - itsepalvelu!” (s. 140)
Yksityisten palveluiden työntekijöiden määrä on kasvanut vain tilastotempulla. Yritykset ovat ulkoistaneet palveluitaan ulkopuolisille teknologialla tehostetuille palveluyrityksille. Siitä huolimatta koko palveluala on supistunut 90 000 työntekijällä.
Yksityiset palvelut ovat vähentäneet 9 900 henkeä, vaikka kaiken virallisen hehkutuksen ja tilastollisen keplottelujenkaan jälkeen niiden olisi pitänyt lisätä työpaikkoja!
ENNUSTUS ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN TYÖPAIKOISTA. “Tietysti elektroniikkateollisuus ensimmäisenä ymmärtää automatisoida oman tuotantonsa. Ne työpaikat, jotka ohjelmistojen tuottamisen puolella saadaan lisää, menetetään tuotannon puolella. Ja työvoimatarve pienenee tuotannon reippaasta kasvusta huolimatta. (s. 117)
Maailman koko elektroniikkateollisuuden työntekijämäärä on suurin piirtein sama kuin se oli 15 vuotta moninkertaisesta kasvusta huolimatta. (Lisäys)
ENNUSTUS KESKITTYMISESTÄ. “Amerikkalaiset ja japanilaisethan omistavat nykyään toisensa ristiin ja hallitsevat yhteistyösopimuksin ja osakeomistuksin eurooppalaisia autotehtaita. Fuusiot ja keskittyminen ovat arkipäivää ... Joitakin kymmeniä vuosia sitten maailmalla oli yli 3 000 autotehdasta. Nykyään tuskin 300”. (s.151)
Keskittyminen on jatkunut niin, että melkein koko maailman autotuotanto on n. 10 megakonsernin hallinnassa. Tämä keskittyminen on kiihtynyt kaikilla eri tuotantoaloilla.
ENNUSTUS INTERNETISTÄ. “Maailmanlaajuiset tiedonsiirtolinjat ovat tulevaisuudessa ‘strateginen asia’ eli big business. Kuka nämä tiedonsiirtolaitteet saa hallintaansa, hallitsee tulevaisuudessa koko maailmaa”. (s. 162)
Kirjan kirjoittamisen aikoihin ei vielä ollut olemassa maailmanlaajuista Internettiä. Pelkästään suljettuja tietoliikennejärjestelmiä. Tietoliikennejätti American Onlinen ja kustannusjätti Time Warnerin fuusio todentaa kirjan visiot. Samoin Vodafonen ja Mannesmannin fuusio. Maailmanlaajuisten tiedonsiirtopalveluiden avulla palvelut ja kaupankäynti ovat automatisoitumassa ja monopolisoitumassa.
ENNUSTUS KOULUTUKSEN LYHYTNÄKÖISYYDESTÄ. “Onkohan yhdelläkään meillä ‘hallittua rakennemuutosta’ tekevällä poliitikolla siviilirohkeutta sanoa ääneen, että panostus koulutukseen ja teknologiaan onnistuu vain sillä reunaehdolla, että tärkeimmät kauppakumppanit menettävät markkinaosuuttaan”. (s.265)
Kun julkisen rahoituksen lisäksi mukaan otetaan myös yksityinen tutkimus- ja kehitysrahoitus, Suomessa kansantuoteosuus nousi vuonna 2002 jo 3,46 prosenttiin. Se on aivan huippua, mutta näillä tukiaisillakaan ei ole työttömyyttä pystytty nujertamaan. Vielä 60-luvulla teollisuustuotannon kasvuvauhti oli 6 prosenttia. 70-luvulla se oli vielä 4 prosenttia, mutta 80-luvulla enää 2 prosenttia. 90-luvulla kasvu oli vain yksi prosentti, joten käytännössä tavaratuotanto on hiipunut nollasummamarkkinoiksi. Koulutuksen tavoite on lisätä tuottavuutta ja se puolestaan tuhoaa ostovoiman markkinoilta. (Lisäys)
ENNUSTUS TULOEROJEN KASVUSTA. “Jos työnteko ei verotuksen takia ole ollut Suomessa erityisen tuottoisaa, niin omistaminen on ollut sitäkin enemmän. Pörssivaihto on tällä vuosikymmenellä 40 kertaistunut ja on jo 28 miljardia (v.88). Osakekurssien arvo 1980-luvun alusta on nimellisesti kuusinkertaistunut ja reaalisestikin nelinkertaistunut”. (s. 171)
90-luvulla on vasta tapahtunut Suomen historian suurin tulojen- ja varallisuuden uusjako. Palkkojen osuus on Suomen kansantulosta on pienentynyt vuosien 90-98 välillä 55 prosentista 46,8 prosenttiin. Työnantajien maksamien Sotu-maksujen osuus on myös vähentynyt 16 prosentista 12,6 prosenttiin. Omaisuus ja yrittäjätulot ovat sitä vastoin kasvaneet 16 prosentista 25,4 prosenttiin. Kaikkien pörssiosakkeiden arvo on noussut laman pohjalta (v.91) 59 miljardista vuosikymmenen lopussa 2 555miljardiin.
ENNUSTUS PALKANSAAJIEN KURJISTUMISESTA. “Aivan varmaa on, että sosiaalisia normeja (EU:ssa) ei aseteta skandinaavisten huippumaitten tasolle. Työnantajapuoli pyrkii tietysti - kilpailukykysyistä - asettamaan ne mahdollisimman alhaiselle tasolle. Viitteitä siitä antaa Euroopan työnantaja- ja teollisuusjärjestön eli UNICE:n pääsihteerin Zygmund Tyskiewiczin lausunto. Hän kehottaa työntekijöitä kilpailemaan keskenään, kun kerran yrityksetkin joutuvat kilpailemaan keskenään”. (s.286)
Tänä päivänä suomalaisesta työvoimasta 45 prosenttia pendelöi, pätkä- ja osa-aikatöiden ja työttömyyden vuorottelussa, josta riittää töitä näille uusille joustotyöläisille neljäksi kuukaudeksi ja “vuosiansioita” peräti 30 000 markaa.
ENNUSTUS KIINA-ILMIÖSTÄ. “Esimerkiksi Luhdan Portugalin tehdas pyörii firman ylintä johtoa lukuunottamatta täysin portugalilaisin voimin. (...) Yleensä kun monikansallinen yhtiö menee verovapaisiin maihin, se ei juuri kouluta sikäläistä väkeä. Kun verovapausaika on ummessa, yritys pakkaa koneet puulaatikoihin, muuttaa seuraavaan verovapausmaahan ja alkaa homman alusta”. (s.240)
Vuonna 2004 Luhdan Portugalin tehdas pientä moottoripyörän ajoasuja valmistavaa osastoa lukuunottamatta lopetettiin. Parhaimmillaan lähes 1 500 työpaikkaa työllistänyt tehdas työllistää toistaiseksi enää n.100 työntekijää. Muu tuotanto tehdään nyt alihankintana Kiinassa. Vielä 50-luvulla Yhdysvallat teki maailman teollisuustuotannosta melkein 50 prosenttia, Eurooppa melkein 25 prosenttia ja Itä-Aasia alle 10 prosenttia. Vuonna 2000 Yhdysvaltojen osuus oli pudonnut noin 30 prosenttiin, Euroopan vajaaseen 15 prosenttiin, mutta Itä-Aasian tuotanto oli noussut jo yli 30 prosenttiin. (Lisäys)
ENNUSTUS VEROTULOJEN RAPAUTUMISESTA. “Mitä automaattisempia ja pääomavaltaisempia tuotantolaitokset ovat, sitä vähemmän ne maksavat veroja. Poliitikot joutuvat kilpailemaan verohelpotusten alennusmyynneillä ja erikoistarjouksilla saadakseen yhä harvemmat jaossa olevat työpaikat ja tuotannon hakeutumaan omiin maihinsa. Poliitikot ovat siis vapaaehtoisesti luopumassa niille kuuluvasta ‘yhteiskunnallisesta tingistä’ eli verotuloista”. (s.260)
Kasvavasta tuotannosta ei enää synny jaettavaa tuotannon kasvun suhteessa. Vuonna 1980 valtion budjetti oli n. 50 miljardia. Jo 80-luvun lopussa budjetti (v. 90 150 mrd) oli lähes nykyisellä tasolla. Koko 90-luvun budjetti on pysynyt samalla pysähtyneellä tasolla (alle 200 miljardia). Siitä huolimatta valtio on joutunut kiristämään tulo- ja kunnallisveroa ja ottamaan kahden, kahden budjetin verran (420 miljardia) syömävelkaa ja myynyt puolet valtionyhtiöiden osakkeista.
ENNUSTUS DEMOKRATIAN KATOAMISESTA. “Puhtaat kansalliset yritykset joutuvat ensi vuosikymmenen alkupuolella ainakin osittain eurooppalaisten yritysten syrjäyttämäksi. Euroopan kotimarkkinoita tulevat hallitsemaan voimakkaat yritykset, eivät maat”. (s.272)
Poliitikot ovat tänään monikansallisten yritysten ja -pääoman juoksupoikia. Pääoma ja kilpailukyvyn säilyttäminen asettavat poliitikoille yhä ahtaamman hiekkalaatikon. Suurimmat suomalaiset yritykset ovat tänä päivänä monikansallisia yrityksiä, jotka työllistävät jo enemmän muualla kuin Suomessa. Kaksi kolmasosaa pörssistäkin on jo ulkomaisessa omistuksessa.
Tässä oli vain muutamia katkelmia kirjan laajemmista visiosta. Tällaisia samoissa kansissa olevia ennustuksia ei ole taloustieteilijöiden toimesta tehty 80-luvulla.
Näihin ennustuksiin en ole päätynyt vain kristallipalloa ja kahvinporoja tuijottamalla. Eikä ennustuksiin ole tarvittu taloustieteen laskentakaavoja. On tarvittu ihan tavallista talonpoikaista järkeä, suhteellisuustajua ja loogista “poikkitieteellistä” tarkastelua ympäristössä tapahtuviin ilmiöihin. Sen ei pitäisi olla aivan mahdotonta taloustieteilijöillekään.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi
Tulevaisuuden ennustaminen ei ole mahdotonta.
JULKAISTU: Futura Nro 2/2000, Kanava Nro 8/2000, Yliopisto-lehti Nro 5 / 2001, Eteenpäin Nro 12 / 2001, Tiedonantaja Nro 13 / 2001, Kansan Uutiset 24. 4. 2001, Vakuutusväki Nro 4 / 2001
Taloustieteilijät eivät uskalla antaa pitemmän ajan tulevaisuuden ennusteita. Esimerkiksi Etlan toimitusjohtaja Pentti Vartia on todennut, että yhteiskunnan tulevaa kehitystä ei voi ennustaa ja siksi tutkimuslaitosten ei edes tule tehdä niitä. Vuoden parin ennusteetkin ovat tutkimuslaitoksille jo liian vaikeita ja menivät 90-luvun alussa pahasti metsään.
Väittäisin kuitenkin, että pitempiaikaisten ennusteiden tekeminen ei ole täysin mahdotonta. Varsinkaan, jos ennusteita ei tehdä perinteisten taloustieteen teorioitten ja laskentakaavojen pohjalta.
Kirjoitin 80-luvun lopulla (30. 3. 1989, Tammi) kirjan “Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” Se ilmestyi kiihkeimpään kasinotalouden aikaan, jolloin ei ollut vielä pienintäkään tietoa tulevasta lamasta. Kirjan ennustukset yhteiskunnan tulevasta kehityksestä valitettavasti toteutuivat paremmin kuin yhdenkään ns. virallisen tutkimuslaitoksen. Olen poiminut tähän kirjoitukseen vain joitakin katkelmia kirjan ennustuksista ja visioista, joista lukija voi päätellä kuinka hyvin ne ovat toteutuneet.
ENNUSTUS LAMASTA. “Järkevien tuotantosijoituskohteiden löytäminen on lähivuosina pankeille melkoinen ongelma. Varsinkin kun vuoden 1988 lopulla yrityskaupparalli kiihtyi ja yrityskauppojen kokonaismäärä kasvoi toiselle tuhannelle. Seurauksena pankkien kahden vuoden verottomille määräaikaistileille karttui pelkästään joulukuussa yli 10 miljardia markkaa. Näiden verovapaiden tilien koko vuoden saldo oli kaksinkertainen edelliseen vuoteen nähden eli yhteensä 100 miljardia markkaa.
On siinä lähivuosina pankinjohtajilla ihmettelemistä, kenelle ne luottoja tarjoaisivat. Teollisuus ottaa halvat luotot ulkomailta ja kuluttajat ovat jo valmiiksi velkaantuneet lähes vuosiansioitaan vastaavalla summalla. Pankkien on pakko myydä lainoja yhä riskialttiinpiin ja kansantalouden kannalta kyseenalaisempiin kohteisiin. Kuten yritysvaltauksien ja -ostojen rahoittamiseen...Uusien velkojen vastapainoksi ei siis aina ole syntynyt selkeää tuottokohdetta kuten aiemmin oli tapana.
Myös velkojen vakuutena ovat yhä useammin markkinahinnoista riippuvat osakkeet. Kurssien yllättävä lasku voi leikata velkojen vakuudet hetkessä esimerkiksi sijoitusyhtiöissä ja seurauksena on konkurssi”. (s. 159)
Näin sitten kävikin. Pankkien vastuuttomien toimien seurauksia yhteiskunta joutui tukemaan niitä 52 miljardilla ja valtion “avoimeen piikkiin” pankit lahtasivat sitten lähes 50 000 tuhatta yritystä. Yhteiskunnan murheeksi tuli yht’äkkiä puoli miljoonaa työtöntä.
ENNUSTUS TYÖTTÖMYYDESTÄ. “Edessämme on aivan uusi suhtautuminen ihmistyöhön. Automaatiovallankumouksen kipuja ei toimihenkilöistynyt työvoima kestä eikä siedä. Jollemme tätä pulmaa - uutta suhtautumista työhön - ratkaise nopeasti, niin kasvava joukkotyöttömyys enteilee meille Sprenglerin manaamaa perikatoa”. (s. 127)
Kuten tutkija Petri Niininen väitöskirjassaan hiljattain (v.99) totesi, tietokoneet ja automaatio nostivat hurjasti yritysten tuottavuutta ja yhteiskunnan elätettäväksi tuli yli 800 000 (v.97) työtöntä ja muuta ennenaikaisesti elätettävää. Siitä huolimatta vaikka teollisuustuotanto kasvoi kaksi kertaa kovemmin kuin Euroopan teollisuusmaiden keskiarvo ja vienti kaksinkertaistui 90-luvulla.
ENNUSTUS TYÖELÄMÄN LIIAN KOVASTA VAATIMUSTASOSTA. “Jossain tulee kaikille seinä vastaan tiedon omaksumisessa. ‘Fiksuus’ ei enää kasva, vaikka pänttäisi tietoa päähänsä kaikki vapaa-aikansa. Kilpailun kiristyessä työelämän vaatimustaso kohoaa sille tasolle, että yhä harvemman henkinen kapasiteetti riittää tarjolla olevalle vakanssille”. (s. 181)
Tämän todentumisesta kertoo ansiokkaasti professori Juha Siltalan kirja ‘työelämän huonontumisen lyhyt historia’. (Lisäys)
ENNUSTUS PALVELUAJOJEN TYÖPAIKKOJEN KASVUSTA. “Yritysten kilpailuetu perustuu yhä enemmän teknologiaan ... koska teknologia hoitaa palvelun. Radan ( IMI:n johtaja) mukaan kaikkien aikojen tuottoisin innovaatio toisen maailmansodan jälkeen on - itsepalvelu!” (s. 140)
Yksityisten palveluiden työntekijöiden määrä on kasvanut vain tilastotempulla. Yritykset ovat ulkoistaneet palveluitaan ulkopuolisille teknologialla tehostetuille palveluyrityksille. Siitä huolimatta koko palveluala on supistunut 90 000 työntekijällä.
Yksityiset palvelut ovat vähentäneet 9 900 henkeä, vaikka kaiken virallisen hehkutuksen ja tilastollisen keplottelujenkaan jälkeen niiden olisi pitänyt lisätä työpaikkoja!
ENNUSTUS ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN TYÖPAIKOISTA. “Tietysti elektroniikkateollisuus ensimmäisenä ymmärtää automatisoida oman tuotantonsa. Ne työpaikat, jotka ohjelmistojen tuottamisen puolella saadaan lisää, menetetään tuotannon puolella. Ja työvoimatarve pienenee tuotannon reippaasta kasvusta huolimatta. (s. 117)
Maailman koko elektroniikkateollisuuden työntekijämäärä on suurin piirtein sama kuin se oli 15 vuotta moninkertaisesta kasvusta huolimatta. (Lisäys)
ENNUSTUS KESKITTYMISESTÄ. “Amerikkalaiset ja japanilaisethan omistavat nykyään toisensa ristiin ja hallitsevat yhteistyösopimuksin ja osakeomistuksin eurooppalaisia autotehtaita. Fuusiot ja keskittyminen ovat arkipäivää ... Joitakin kymmeniä vuosia sitten maailmalla oli yli 3 000 autotehdasta. Nykyään tuskin 300”. (s.151)
Keskittyminen on jatkunut niin, että melkein koko maailman autotuotanto on n. 10 megakonsernin hallinnassa. Tämä keskittyminen on kiihtynyt kaikilla eri tuotantoaloilla.
ENNUSTUS INTERNETISTÄ. “Maailmanlaajuiset tiedonsiirtolinjat ovat tulevaisuudessa ‘strateginen asia’ eli big business. Kuka nämä tiedonsiirtolaitteet saa hallintaansa, hallitsee tulevaisuudessa koko maailmaa”. (s. 162)
Kirjan kirjoittamisen aikoihin ei vielä ollut olemassa maailmanlaajuista Internettiä. Pelkästään suljettuja tietoliikennejärjestelmiä. Tietoliikennejätti American Onlinen ja kustannusjätti Time Warnerin fuusio todentaa kirjan visiot. Samoin Vodafonen ja Mannesmannin fuusio. Maailmanlaajuisten tiedonsiirtopalveluiden avulla palvelut ja kaupankäynti ovat automatisoitumassa ja monopolisoitumassa.
ENNUSTUS KOULUTUKSEN LYHYTNÄKÖISYYDESTÄ. “Onkohan yhdelläkään meillä ‘hallittua rakennemuutosta’ tekevällä poliitikolla siviilirohkeutta sanoa ääneen, että panostus koulutukseen ja teknologiaan onnistuu vain sillä reunaehdolla, että tärkeimmät kauppakumppanit menettävät markkinaosuuttaan”. (s.265)
Kun julkisen rahoituksen lisäksi mukaan otetaan myös yksityinen tutkimus- ja kehitysrahoitus, Suomessa kansantuoteosuus nousi vuonna 2002 jo 3,46 prosenttiin. Se on aivan huippua, mutta näillä tukiaisillakaan ei ole työttömyyttä pystytty nujertamaan. Vielä 60-luvulla teollisuustuotannon kasvuvauhti oli 6 prosenttia. 70-luvulla se oli vielä 4 prosenttia, mutta 80-luvulla enää 2 prosenttia. 90-luvulla kasvu oli vain yksi prosentti, joten käytännössä tavaratuotanto on hiipunut nollasummamarkkinoiksi. Koulutuksen tavoite on lisätä tuottavuutta ja se puolestaan tuhoaa ostovoiman markkinoilta. (Lisäys)
ENNUSTUS TULOEROJEN KASVUSTA. “Jos työnteko ei verotuksen takia ole ollut Suomessa erityisen tuottoisaa, niin omistaminen on ollut sitäkin enemmän. Pörssivaihto on tällä vuosikymmenellä 40 kertaistunut ja on jo 28 miljardia (v.88). Osakekurssien arvo 1980-luvun alusta on nimellisesti kuusinkertaistunut ja reaalisestikin nelinkertaistunut”. (s. 171)
90-luvulla on vasta tapahtunut Suomen historian suurin tulojen- ja varallisuuden uusjako. Palkkojen osuus on Suomen kansantulosta on pienentynyt vuosien 90-98 välillä 55 prosentista 46,8 prosenttiin. Työnantajien maksamien Sotu-maksujen osuus on myös vähentynyt 16 prosentista 12,6 prosenttiin. Omaisuus ja yrittäjätulot ovat sitä vastoin kasvaneet 16 prosentista 25,4 prosenttiin. Kaikkien pörssiosakkeiden arvo on noussut laman pohjalta (v.91) 59 miljardista vuosikymmenen lopussa 2 555miljardiin.
ENNUSTUS PALKANSAAJIEN KURJISTUMISESTA. “Aivan varmaa on, että sosiaalisia normeja (EU:ssa) ei aseteta skandinaavisten huippumaitten tasolle. Työnantajapuoli pyrkii tietysti - kilpailukykysyistä - asettamaan ne mahdollisimman alhaiselle tasolle. Viitteitä siitä antaa Euroopan työnantaja- ja teollisuusjärjestön eli UNICE:n pääsihteerin Zygmund Tyskiewiczin lausunto. Hän kehottaa työntekijöitä kilpailemaan keskenään, kun kerran yrityksetkin joutuvat kilpailemaan keskenään”. (s.286)
Tänä päivänä suomalaisesta työvoimasta 45 prosenttia pendelöi, pätkä- ja osa-aikatöiden ja työttömyyden vuorottelussa, josta riittää töitä näille uusille joustotyöläisille neljäksi kuukaudeksi ja “vuosiansioita” peräti 30 000 markaa.
ENNUSTUS KIINA-ILMIÖSTÄ. “Esimerkiksi Luhdan Portugalin tehdas pyörii firman ylintä johtoa lukuunottamatta täysin portugalilaisin voimin. (...) Yleensä kun monikansallinen yhtiö menee verovapaisiin maihin, se ei juuri kouluta sikäläistä väkeä. Kun verovapausaika on ummessa, yritys pakkaa koneet puulaatikoihin, muuttaa seuraavaan verovapausmaahan ja alkaa homman alusta”. (s.240)
Vuonna 2004 Luhdan Portugalin tehdas pientä moottoripyörän ajoasuja valmistavaa osastoa lukuunottamatta lopetettiin. Parhaimmillaan lähes 1 500 työpaikkaa työllistänyt tehdas työllistää toistaiseksi enää n.100 työntekijää. Muu tuotanto tehdään nyt alihankintana Kiinassa. Vielä 50-luvulla Yhdysvallat teki maailman teollisuustuotannosta melkein 50 prosenttia, Eurooppa melkein 25 prosenttia ja Itä-Aasia alle 10 prosenttia. Vuonna 2000 Yhdysvaltojen osuus oli pudonnut noin 30 prosenttiin, Euroopan vajaaseen 15 prosenttiin, mutta Itä-Aasian tuotanto oli noussut jo yli 30 prosenttiin. (Lisäys)
ENNUSTUS VEROTULOJEN RAPAUTUMISESTA. “Mitä automaattisempia ja pääomavaltaisempia tuotantolaitokset ovat, sitä vähemmän ne maksavat veroja. Poliitikot joutuvat kilpailemaan verohelpotusten alennusmyynneillä ja erikoistarjouksilla saadakseen yhä harvemmat jaossa olevat työpaikat ja tuotannon hakeutumaan omiin maihinsa. Poliitikot ovat siis vapaaehtoisesti luopumassa niille kuuluvasta ‘yhteiskunnallisesta tingistä’ eli verotuloista”. (s.260)
Kasvavasta tuotannosta ei enää synny jaettavaa tuotannon kasvun suhteessa. Vuonna 1980 valtion budjetti oli n. 50 miljardia. Jo 80-luvun lopussa budjetti (v. 90 150 mrd) oli lähes nykyisellä tasolla. Koko 90-luvun budjetti on pysynyt samalla pysähtyneellä tasolla (alle 200 miljardia). Siitä huolimatta valtio on joutunut kiristämään tulo- ja kunnallisveroa ja ottamaan kahden, kahden budjetin verran (420 miljardia) syömävelkaa ja myynyt puolet valtionyhtiöiden osakkeista.
ENNUSTUS DEMOKRATIAN KATOAMISESTA. “Puhtaat kansalliset yritykset joutuvat ensi vuosikymmenen alkupuolella ainakin osittain eurooppalaisten yritysten syrjäyttämäksi. Euroopan kotimarkkinoita tulevat hallitsemaan voimakkaat yritykset, eivät maat”. (s.272)
Poliitikot ovat tänään monikansallisten yritysten ja -pääoman juoksupoikia. Pääoma ja kilpailukyvyn säilyttäminen asettavat poliitikoille yhä ahtaamman hiekkalaatikon. Suurimmat suomalaiset yritykset ovat tänä päivänä monikansallisia yrityksiä, jotka työllistävät jo enemmän muualla kuin Suomessa. Kaksi kolmasosaa pörssistäkin on jo ulkomaisessa omistuksessa.
Tässä oli vain muutamia katkelmia kirjan laajemmista visiosta. Tällaisia samoissa kansissa olevia ennustuksia ei ole taloustieteilijöiden toimesta tehty 80-luvulla.
Näihin ennustuksiin en ole päätynyt vain kristallipalloa ja kahvinporoja tuijottamalla. Eikä ennustuksiin ole tarvittu taloustieteen laskentakaavoja. On tarvittu ihan tavallista talonpoikaista järkeä, suhteellisuustajua ja loogista “poikkitieteellistä” tarkastelua ympäristössä tapahtuviin ilmiöihin. Sen ei pitäisi olla aivan mahdotonta taloustieteilijöillekään.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi