perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kirjailija Tapio Kuosan kirja-arvio

 30.10. 2016 / Vastavalkea-blogilla:
https://vastavalkea.fi/2016/10/30/ari-ojapelto-kasvun-loppu-kirja-tulevaisuuden-uhkakuvista/


Ari Ojapelto: Kasvun loppu! Kirja tulevaisuuden uhkakuvista
”’Vapauden’ ideologian avulla puffattu markkinatalous tulisi suitsia niin, että se hyödyttäisi myös kansalaisia eikä vain sijoittajia ja pääomaa. […] Vapausideologia on kääntynyt irvikuvakseen.
Nyt pääomalla on vapaus saastuttaa ilmakehä ja vedet kustannuksitta, vapaus korvata suomalainen ihmistyö orjatyöllä Kiinassa tai vaihtaa se robottiin ja taas kustannuksitta.
[…] Voitot ja osingot pääoma on voinut vapaasti piilottaa veroparatiiseihin, etteivät ne vahingossakaan hyödyttäisi yhteiskuntaa, jossa työ on tehty. […] Vapauden ideologia tuntuu taipuvan mihin muotoon tahansa kun sen esittää pääoma. Poliittisessa maailmassa vapauteen tulisi kuulua myös vastuu – vastuu siitä, että tuotanto palvelee myös ihmisten hyvinvointia eikä vain pääoman.” (Ari Ojapelto: Kasvun loppu)


Maailmankuvamme rakentuu pitkälti illuusioon jatkuvasta taloudellisesta kasvusta. Digitalisaatiosta odotellaan uutta tuottavuusloikkaa, joka käynnistäisi uudelleen hyytyneen kasvun, korjaisi työttömyysongelman, rauhoittaisi finanssisektorin ja mahdollistaisi investoinnit.
Tähänastiset havainnot digitalisaation kasvattamasta tuottavuudesta eivät kuitenkaan puhu sen puolesta, että työttömyys tai muut aikamme polttavat ongelmat ratkeaisivat sen kautta – pikemminkin päinvastoin.

Digitalisaatiokuplasta ja paljosta muustakin tehdään asiantuntevasti selkoa Ari Ojapellon lokakuussa 2016 julkistetussa tietokirjassa Kasvun loppu! –Ilman ostovoimaa ei ole kasvua. (VS-Kustannus 2016).

Ojapelto ottaa massiivisessa 522-sivuisessa teoksessaan esiin tulevaisuuden kolme tärkeintä uhkakuvaa, jotka toteutuessaan vaikuttaisivat jokaisen kansalaisen elämään.
Ne ongelmat, jotka on ehdottomasti ratkaistava, ovat (1) finanssikriisi, (2) työttömyys ja (3) ilmastonmuutos. Ojapelto kuvaa ja erittelee sanottuja ongelmia ja niiden ratkaisumahdollisuuksia tietokirjan kolmessa keskeisessä luvussa: Työttömyyden uhkakuvat, Pankkien uhkakuvat sekä Ympäristön uhkakuvat. Kahdessa muussa luvussa esitetään oikeutettua arvostelua niin talousprofessoreita kuin lehdistöäkin kohtaan.

Työttömyys
Ojapelto kirjoittaa: ”Työttömyystilastot (joita Etlan raportti käyttää) ovat aivan väärä mittari mitattaessa työn määrää. Oikean kuvan antaa työtuntitilasto, joka kertoo lahjomattomasti, että Suomessa tehdään tänäänkin vähemmän työtunteja kuin 25 vuotta sitten (1990), vaikka bruttokansantuote […] on kasvanut kaksinkertaiseksi! […] Siis kasvu ei enää luo uusia työpaikkoja (Okunin laki), vaikka Etla ja uusliberalistiset ekonomistit niin uskottelevat.”
Ojapelto toteaa perustellusti, miten massatyöttömyys on maassamme jo toteutunut. Ja vaikka taloudellinen toiminta on jauhanut rikkauksia, tuotannon hedelmät ovat keskittyneet ja kasautuneet ainoastaan yhdelle prosentille kaikkein rikkaimpia.

Talouden tuottavuus ei ole koitunut siunaukseksi suurimmalle väestönosalle muun muassa sen vuoksi, että rikkaat ovat kiertäneet veroja veroparatiisien avulla.
Tosiasia on, että ostovoima on kadonnut markkinoilta työttömyyden seurauksena. Laaja työttömyys on sitä paitsi kaksinkertainen virallisiin tilastoihin nähden.
Ostovoima eli palkkojen osuus bruttokansantuotteesta on laskenut, ja palkkojen osuuden vähennyttyä myös verotulot ovat huvenneet. Ojapelto huomauttaakin sarkastisesti, miten automatisoitunut tuotanto ”ei maksa veroja vaan osinkoja”.

Ojapellon kritiikki kohdistuu ankarana valtiovarainministeriöön, josta on enenevässä määrin kehittynyt ”poliitikkoja ohjaava politrukki”. Hallintarekisterit näyttävät olevan finanssiministeriön erityisessä suojeluksessa. Ministeriö on lisäksi toiminut ”veropinnarien armahduslakien kätilönä”.
Uusliberalistiset ’asiantuntijat’ ovat talouden alamäkeen syyllisiä etsiskellessään ottaneet silmätikuiksi Suomen palkkatason ja julkisen sektorin. Kumpikin syytös on Ojapellon mielestä väärä. ”Suomen palkkataso ei ole kilpailukyvyn este”, ja Suomen julkinen sektori on ”normaalia keskikokoa”.

Digitalisaatio (digitaalisten teknologioiden yleistyminen arkielämän toiminnoissa ja palvelutyötehtävissä) on aiheuttanut verokertymään pahan järjestelmävian. Ojapellon mukaan digitalisaatio on työpaikkojen tuhoaja, joka hävittää myös palvelualan työpaikat ja ”’innovoi’ työntekijän matalapalkkaiseksi yrittäjäksi”.

Pankit
”Finanssikriisi-riski on nyt suurempi kuin vuonna 2008. Jos mitään ei tehdä – ja vielä nopeasti, se tulee vuorenvarmasti. Se voi tulla jo huomenna tai viimeistään 10-20 vuoden sisällä. Kun se tulee, se on paljon pahempi kuin1930-luvun lama.” (Ari Ojapelto)
Ojapellon käsityksen mukaan poliitikot eivät ymmärrä pankkitoimintaa. Tämä on ehkä vielä jotenkin käsitettävissä, mutta huolestuttavinta on, etteivät myöskään taloustieteilijät näytä olevan perillä pankkitoiminnasta.

Pankkien syntilista on mittava. ”Pankit imevät markkinat ja kansalaiset kuiviin” ja haalivat voitoillaan omistukseensa jopa reaalimaailman. Pankkijärjestelmä onkin Ojapellon mukaan ”täynnä vastuuttomia bankstereita”.
Keskuspankki puolestaan ei kykene ohjailemaan pankkeja eikä säätelemään velan määrää markkinoilla. Ojapelto vaatiikin takaisin niin omaa pankkia kuin omaa markkaakin.

Ympäristö
”Alkuperäiskansat ja kansalaisjärjestöt toimivat nykyään kehityksen etujoukkona eivätkä poliitikot, vaikka demokratia niin vaatisi. Ne ovat saaneet edes pientä painetta poliitikkojen suuntaan ja antavat pientä toivoa tähän globaaliin toivottomuuteen – mutta vain pientä. […] Poliitikot ovat kuitenkin lopulta temppelin harjalla ja kansalaisten viimeinen toivo.” (Ari Ojapelto)
Hiilidioksidi horjuttaa maapallon lämpötasapainoa. Napajäiden sulaminen merkitsee kuolemantuomiota eräille saarivaltioille ja suurelle osalle Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Valtameret puolestaan ovat muuttuneet vähitellen suunnattomiksi jätealtaiksi.

Vaikka tiedeyhteisöt ovat yksimielisiä ilmastokriisistä, tietoisuus ympäristön uhkakuvista ei näytä läpäisseen koko yhteiskuntaa. Energiayhtiöt ovat perustaneet valetiedeyhteisöjä, ja osa ympäristöjärjestöistä toimii ”saastuttajien liekanarussa”.

Ympäristökatastrofi olisi Ojapellon mukaan estettävissä, mikäli vallankäyttäjät niin päättäisivät. Tutkimukset osoittavat, että rikkaat maat ja alueet voivat päivittää energiainfrastruktuurinsa lähes kokonaan uusiutuvalla energialla toimivaksi 20–40 vuodessa.

Talousprofessorit
”Oppineisuudestaan huolimatta [Bengt] Holmströmille ei ole vielä valjennut, että yritykset eivät investoi, jos eivät näe tuotteilleen ja palveluille ostajia eli kulutuskysyntää.” (Ari Ojapelto)
Ojapelto ampuu tietokirjassaan täyslaidallisen talousprofessorien suuntaan. Taloustiede ei Ojapellon tulkinnan mukaan ole tiedettä vaan politiikkaa. Talouden ’asiantuntijat’ eivät osaa debatoida. Talousprofessorit pelkäävät maallikoita eivätkä osaa varoittaa tulevista kriiseistä. Taloustieteilijät eivät myöskään näytä tietävän moraalista tai oikeudenmukaisuudesta.

Friedmanilaiset monetaristiset taloustieteilijät nousivat valtaan Suomessa 1990-luvun alussa pääomien vapauttamisen myötä. Tänään ”’sokea Kreetakin’ näkee ja tilastot vahvistavat, että uusliberalistinen irtiotto oli täydellinen fiasko”. Ojapellon mukaan talous on kaikkialla hyytynyt ”nollasummamarkkinoiksi”.

Lehdistö
”En ole aivan varma, että tässä kirjassa esitetyt ’totuudet’ olisivat lopullisia totuuksia. […] Siitä kuitenkin olen aivan varma, että ne ovat lähempänä totuutta, kuin nykyisen valtamedian välittämä totuus taloudesta ja yhteiskunnasta.” (Ari Ojapelto)

Ojapellon mielestä ’vallan vahtikoirat’ eivät ole tehtäviensä tasalla. Media on päätoimittajien kauko-ohjauksessa. Päätoimittajat ohjailevat journalismin sisältöä ja toimivat ’koskemattomina’ kaiken arvostelun ulottumattomissa. Päätoimittajia ohjailevat ainoastaan omistajat.

Valtamedia toimiikin nykyisin valtaeliitin käsikassarana. Toimittajat ovat yhä alistuvaisempia. Tämä johtuu osittain siitä, että ”vakituinen työsuhde alkaa olla mennyttä maailmaa”. Journalismin tasoa ovat viime aikoina nostaneet ainoastaan Edward Snowdenin kaltaiset ’tiedon vuotajat’.

Lopuksi
Ojapelto toteaa kirjastaan: ”Tämä kirja on omistettu poliitikoille, jotta heidän silmänsä aukeaisivat, ja he edes yrittäisivät palauttaa demokratian ja vallan itselleen ja kansalaisille, joita heidän tulisi edustaa.”

Ari Ojapellon tietokirja on kunnianhimoinen selvitys kansalaisten elämään vaikuttavista keskeisistä uhkatekijöistä ja ongelmien ratkaisumahdollisuuksista. Kirjoittajan avuja ovat ongelma- ja ratkaisukeskeisyys, asiantuntevuus, vilpittömyys ja tavallisen lukijan käsityskykyä kunnioittava argumentointi.

On valitettavaa, ettei valtamedia ole pääsääntöisesti halunnut käyttää hyväkseen Ojapellon laaja-alaista tietämystä ja lukeneisuutta.

Ojapelto tunnustautuu markkinatalouden kannattajaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita ’täysin vapaata markkinataloutta’ vaan ’erittäin pitkälle säänneltyä markkinataloutta’. Erittäin pitkälle säännellyllä markkinataloudella Ojapelto tarkoittaa markkinataloutta, ”jossa riittävällä (nykyistä paljon korkeammalla ja progressiivisemmalla) verotuksella taataan elämisen edellytykset heikoimmille sekä kelkasta pudonneille ja yhä kiihtyvässä tahdissa putoaville”.

Ari Ojapellon edustama talousjärjestelmäihanne tuo etsimättä mieleen Georg Henrik von Wrightin tärkeän teoksen Humanismi elämänasenteena, jossa filosofimestari toteaa muun ohella seuraavaa: ”Solidaarisuuden päämääränä voi olla vain, että kaikkien yhteisön jäsenten olot ovat hyvät” (toinen painos, 1981, s. 166). Ja von Wright jatkaa: ”Poliittisen mahdin ja sosiaalisen vaikutuksen ainoa oikeutus on huolehtiminen ihmisen parhaasta” (m.t., s. 168).

Lukevan yleisön onneksi maassamme toimii ja vaikuttaa ajatuksia herättävään tietokirjallisuuteen keskittyvä pienkustantamo VS-Kustannus.
Tapio Kuosma

Ari Ojapelto on Tampereella asuva tietokirjailija ja yhteiskuntakeskustelija. Häneltä on aikaisemmin julkaistu muiden ohella seuraavat teokset: Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä (Tammi 1989) ja Ahneuden aika: kuinka pääoman ahneus tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi (VS-Kustannus 2006). Vastavalkea on julkaissut häneltä artikkelit ”Tuottavuuden kasvu ja länsimaiden perikato” ja ”Oikeistolaista propagandaa tieteen kaavussa”.

Luetuimmat

Kävijöitä