Sähköposti Kauppalehden ja Katja Boxbergin kanssa
Sähköpostiliikenne Katja Boxbergin kanssa omin sanoin:
Koska Katja Boxberg ei antanut lupaa sähköpostimme julkaisuun, minun on pakko tehdä se sitten omin sanoin.
Siksi, että Suomessa on vallalla virheellinen käsitys, että journalismi ja sananvapaus olisivat täällä huipputasoa. Kauppalehden toiminta todistaa sen yksiselitteisesti. Muuten Katja Boxberg ei olisi kieltänyt sähköpostikeskustelumme julkaisemista.
Lähetin hänelle jo viime vuoden puolella (29.10. 2011) sähköpostiviestin jossa kritisoin talouslehtien yksipuolista uutisointia ja kehotin häntä katsomaan Oscar-palkittua dokumenttia ”Sisäpiirin homma” ja pankinjohtajien toimintaa käsittelevää linkkiäni:
http://ariojapelto.blogspot.com/2011/08/pankinjohtajatko-taman-paivan_14.htm
Boxberg innostui asiasta ja pyysi viime vuoden puolella tapaamista. Ajankohta ei minulle silloin sopinut mutta puhelimitse sovimme haastattelusta tammikuun alkuun. Nimenomaan haastattelusta, sillä jouduin omalla kustannuksellani matkustamaan Tampereelta Helsinkiin.
Otin pienenä kuriositeettina mukaan vanhan Kauppalehden 20 vuoden takaa (22.7. 1993) jolloin olin viimeksi saanut palstatilaa Kauppalehdestä (peräti aukeaman verran).
Muistutin Boxbergille, että aloitin kirjoittelun Kauppalehdessä jo 80-luvun alkupuolella ja sain silloin palstatilaa, koska kirjoitukseni poikkesi valtavirrasta ja niitä voitiin pitää ns. ”kylähullun” kirjoituksina. Kun ensimmäinen kirjani ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (Tammi 1989) ja sen ennustukset alkoivat toteutua, mediatila Kauppalehdestä loppui lähes tyystin.
Viime vuosina en ole viitsinyt enää lähettää kirjoituksiani Kauppalehteen, koska tiesin etukäteen, että niitä ei julkaistaisi, koska ne olivat Kauppalehden päätoimittajien ja lehden linjan vastaisia.
Siksi olinkin positiivisesti ilahtunut Boxbergin yhteydenotosta. Puhelinkeskustelussa päätimme keskittyä haastattelussa finanssikriisiin.
Parituntinen haastattelu meni aivan leppoisissa merkeissä ja lehden valokuvaaja otti juttua varten runsaasti valokuvia. Haastattelun lopussa hän lupasi pyynnöstäni lähettää jutun tekstin oikoluettavaksi ennen sen ulostuloa. Boxberg jopa lupasi lähettää PDF-tiedostona 20 vuotta aikaisemmin julkaistun aukeaman jutun, koska minulla ei ole kotona riittävän isoa skanneria.
Haastattelun asiasisältö oli pääpiirteissään oheisen linkin mukainen:
http://ariojapelto.blogspot.com/2012/01/talousromahdusta-ei-voi-enaa-estaa.html
Viikon kuluttua tiedustelin ensimmäisen kerran jutun edistymistä ja ulostuloa. Boxberg rauhoitteli, että kyllä se tulee, mutta hän on ”työmatkalla viikon”.
Seuraavan kerran tiedustelin kolmen viikon kuluttua haastattelusta. Boxberg vakuutti, että kyllä juttu tulee ja hätyyttely ei auta.
Siinä vaiheessa alkoi tuntua ”palaneen käryä” ja Boxbergin keskusteluasenne oli muuttunut. Arvasin, että nyt päätoimittajat Aarno Ahosniemi ja Hannu Leinonen olivat astuneet kuvaan.
Runsaan kuukauden kuluttua haastattelusta lähetin epäilyni Boxbergille päätoimittajien sensuroinnista joka meni CC:nä myös heille. Sitten alkoi tapahtua.
Boxberg ilmoitti, että kyse oli alun alkaen ”keskustelusta” eikä haastattelusta. Eikä keskusteluista tehdä julkaistavia juttuja. Hän uljaasti puolusteli Kauppalehden päätoimittajia (ja omaa työpaikkaansa) väittämällä etteivät he ole suinkaan sensuroineet, kun eivät ole edes tienneet koko haastattelusta.
Ymmärrän, että Boxberg on tässä sijaiskärsijä koska hän luuli, että Kauppalehdessä voi rajoitetusti olla poikkeaviakin näkemyksiä. Hän ei välttämättä sinisilmäisyyttään tiennyt, että päätoimittajilla on tässä maassa mediavalta, eikä siihen saa eikä voi puuttua. Varsinkaan, jos jutussa arvostellaan taloustoimittajien ammattitaitoa.
Ehdotin päätoimittajille jopa sitä, että jos haastattelussa sanon jotain väärää tai perätöntä, he voivat tehdä jutun yhteyteen ”kainalojutun”, jossa voivat esittää näkemykseni vääriksi. Tai jos oma osaaminen ei riitä, he voivat tilata joltakin uusliberalistiselta talousprofessorilta vastakirjoituksen.
Tämä esimerkki todistaa vain pieneltä osin, ettei Suomi ole vapaan tiedonvälityksen ja debatoinnin maa ja päätoimittajilla on tiedonvälityksen ohjailuvalta. Lukija osaa varmasti tehdä oikeat johtopäätökset, vaikka Boxberg ei antanutkaan lupaa avata koko sähköpostiliikennettä, jolloin kertomukseni varmentuisi.
Tärkeintähän journalismissa ei ole se mistä puhutaan, vaan mistä vaietaan (tai kuka vaiennetaan). Siksi mediakritiikille on ainoa mahdollisuus enää verkkomedia. Ks. Linkki:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2159
Koska Katja Boxberg ei antanut lupaa sähköpostimme julkaisuun, minun on pakko tehdä se sitten omin sanoin.
Siksi, että Suomessa on vallalla virheellinen käsitys, että journalismi ja sananvapaus olisivat täällä huipputasoa. Kauppalehden toiminta todistaa sen yksiselitteisesti. Muuten Katja Boxberg ei olisi kieltänyt sähköpostikeskustelumme julkaisemista.
Lähetin hänelle jo viime vuoden puolella (29.10. 2011) sähköpostiviestin jossa kritisoin talouslehtien yksipuolista uutisointia ja kehotin häntä katsomaan Oscar-palkittua dokumenttia ”Sisäpiirin homma” ja pankinjohtajien toimintaa käsittelevää linkkiäni:
http://ariojapelto.blogspot.com/2011/08/pankinjohtajatko-taman-paivan_14.htm
Boxberg innostui asiasta ja pyysi viime vuoden puolella tapaamista. Ajankohta ei minulle silloin sopinut mutta puhelimitse sovimme haastattelusta tammikuun alkuun. Nimenomaan haastattelusta, sillä jouduin omalla kustannuksellani matkustamaan Tampereelta Helsinkiin.
Otin pienenä kuriositeettina mukaan vanhan Kauppalehden 20 vuoden takaa (22.7. 1993) jolloin olin viimeksi saanut palstatilaa Kauppalehdestä (peräti aukeaman verran).
Muistutin Boxbergille, että aloitin kirjoittelun Kauppalehdessä jo 80-luvun alkupuolella ja sain silloin palstatilaa, koska kirjoitukseni poikkesi valtavirrasta ja niitä voitiin pitää ns. ”kylähullun” kirjoituksina. Kun ensimmäinen kirjani ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (Tammi 1989) ja sen ennustukset alkoivat toteutua, mediatila Kauppalehdestä loppui lähes tyystin.
Viime vuosina en ole viitsinyt enää lähettää kirjoituksiani Kauppalehteen, koska tiesin etukäteen, että niitä ei julkaistaisi, koska ne olivat Kauppalehden päätoimittajien ja lehden linjan vastaisia.
Siksi olinkin positiivisesti ilahtunut Boxbergin yhteydenotosta. Puhelinkeskustelussa päätimme keskittyä haastattelussa finanssikriisiin.
Parituntinen haastattelu meni aivan leppoisissa merkeissä ja lehden valokuvaaja otti juttua varten runsaasti valokuvia. Haastattelun lopussa hän lupasi pyynnöstäni lähettää jutun tekstin oikoluettavaksi ennen sen ulostuloa. Boxberg jopa lupasi lähettää PDF-tiedostona 20 vuotta aikaisemmin julkaistun aukeaman jutun, koska minulla ei ole kotona riittävän isoa skanneria.
Haastattelun asiasisältö oli pääpiirteissään oheisen linkin mukainen:
http://ariojapelto.blogspot.com/2012/01/talousromahdusta-ei-voi-enaa-estaa.html
Viikon kuluttua tiedustelin ensimmäisen kerran jutun edistymistä ja ulostuloa. Boxberg rauhoitteli, että kyllä se tulee, mutta hän on ”työmatkalla viikon”.
Seuraavan kerran tiedustelin kolmen viikon kuluttua haastattelusta. Boxberg vakuutti, että kyllä juttu tulee ja hätyyttely ei auta.
Siinä vaiheessa alkoi tuntua ”palaneen käryä” ja Boxbergin keskusteluasenne oli muuttunut. Arvasin, että nyt päätoimittajat Aarno Ahosniemi ja Hannu Leinonen olivat astuneet kuvaan.
Runsaan kuukauden kuluttua haastattelusta lähetin epäilyni Boxbergille päätoimittajien sensuroinnista joka meni CC:nä myös heille. Sitten alkoi tapahtua.
Boxberg ilmoitti, että kyse oli alun alkaen ”keskustelusta” eikä haastattelusta. Eikä keskusteluista tehdä julkaistavia juttuja. Hän uljaasti puolusteli Kauppalehden päätoimittajia (ja omaa työpaikkaansa) väittämällä etteivät he ole suinkaan sensuroineet, kun eivät ole edes tienneet koko haastattelusta.
Ymmärrän, että Boxberg on tässä sijaiskärsijä koska hän luuli, että Kauppalehdessä voi rajoitetusti olla poikkeaviakin näkemyksiä. Hän ei välttämättä sinisilmäisyyttään tiennyt, että päätoimittajilla on tässä maassa mediavalta, eikä siihen saa eikä voi puuttua. Varsinkaan, jos jutussa arvostellaan taloustoimittajien ammattitaitoa.
Ehdotin päätoimittajille jopa sitä, että jos haastattelussa sanon jotain väärää tai perätöntä, he voivat tehdä jutun yhteyteen ”kainalojutun”, jossa voivat esittää näkemykseni vääriksi. Tai jos oma osaaminen ei riitä, he voivat tilata joltakin uusliberalistiselta talousprofessorilta vastakirjoituksen.
Tämä esimerkki todistaa vain pieneltä osin, ettei Suomi ole vapaan tiedonvälityksen ja debatoinnin maa ja päätoimittajilla on tiedonvälityksen ohjailuvalta. Lukija osaa varmasti tehdä oikeat johtopäätökset, vaikka Boxberg ei antanutkaan lupaa avata koko sähköpostiliikennettä, jolloin kertomukseni varmentuisi.
Tärkeintähän journalismissa ei ole se mistä puhutaan, vaan mistä vaietaan (tai kuka vaiennetaan). Siksi mediakritiikille on ainoa mahdollisuus enää verkkomedia. Ks. Linkki:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2159