Eivät ne kehruujennyt, vaan se kapitalismi

JULKAISTU: Yliopistolehti / Agora / 6.5.1998 / otsikointi toimituksen
Professori Vesa Kanniainen jatkoi vuoropuhelua tämän lehden palstoilla (6/98). Hän vääristeli kirjoituksessaan tahallisesti useita asioita niin, että muutama kommentti on paikallaan.

Hän ei sentään evännyt minulta enää mielipiteen vapautta. On hyvä, että Suomessa saa edelleen vapaasti vertailla ja arvioida esittämiemme argumenttien painoarvoa. Kanniainen ei kuitenkaan ottanut kantaa alkuperäiseen aiheeseeni, joka oli työn tarjonnan ja kysynnän laadullisten ja määrällisten muutosten epäsuhde sekä kohtaamattomuus.

Teknologian soveltamisen haitalliset pelisäännöt

Kirjoituksensa aluksi hän tyytyi populistisesti leimaamaan minut kaiken kehityksen vastustajaksi ja "kehruujennyjen särkijäksi".

Vaikka olen jo yli 15 vuotta kirjoitellut teknologian yhteiskunnallisista vaikutuksista, en ole milloinkaan ja missään yhteydessä julistautunut kehruujennyjen särkijäksi tai teknologian kehityksen tai koulutuksen vastustajiksi.
Tulkoot tietokoneet, automaatio, robotit ja itsepalvelujärjestelmät vähentämään työnteon raadantaa, kunhan taloustieteilijät ja poliitikot vain pitävät huolen siitä, että teknologialla aikaansaatu tuotto kiertyy takaisin kaikkien kansalaisten hyvinvoinniksi ja ostovoimaksi. Nykyisillä markkinatalouden pelisäännöllä tuotto valitettavasti menee yhä harvempaan taskuun ja sieltä maailmanlaajuiseen kasinopeliin.

Kanniaisella tuntuu olevan varsin idealistinen käsitys "markkinoiden", sijoittajien ja tuottajien toimenpiteiden vastuullisuudesta. Suomalainen palkansaaja on karvaasti saanut kokea 90-luvulla tämän vastuullisuuden. Nyt sen ovat saaneet kokea vuorostaan kaukoidän "Tiikerit".

Kanniainen varmaan taloustieteilijänä osaa selittää, miksi maailman teollisuustuotannon kasvuvauhti on hiipunut viimeisten 30 - ­40 vuoden aikana? Vaikka markkinointiin ja myynninedistämiseen käytetään maailmassa vuosittain toista tuhatta miljardia. Suomessakin kymmenen miljardia vuodessa. Kumpikohan on hävinnyt markkinoilta, ostohalu vai ostokyky?

Toisen maailmansodan jälkeen koko maailman teollisuuden kasvuvauhti oli parhaimmillaan toistakymmentä prosenttia, 60-­luvulla keskimäärin vielä kuusi prosenttia, 70­-luvulla enää neljä prosenttia, 80-­luvulla vain runsas kaksi prosenttia. (Lähde: International Trade 90­91, Gatt)

1990-­luvun alussa lipsahdettiin parina vuotena jo negatiiviselle puolelle. Eikä nykyinen kehitys näytä yhtään paremmalta. On hyvä, jos 90-­luvun keskiarvo tulee pysymään edes positiivisella puolella. Maailman talousveturit, Japani ja Saksa, piiputtavat pahasti. Seuraava laskukausi on jo ovella.

Luulisi kansantaloustieteilijän, joka elää yhteiskunnan verovaroilla, miettivän myös sitä, että saako valtio verotuloja (jotka kiertyvät takaisin ostovoimaksi myös professorin ostovoimana) tuotannon kasvun suhteessa?

Samoin, kasvaako valtakunnan palkkapotti (kotimarkkinoiden ostovoima) tuotannon kasvun suhteessa? Kansantaloustieteilijän, jos kenen, tulisi miettiä pitääkö tuotannon ylipäätään hyödyttää ympäröivää yhteiskuntaa.

Kahdeksankymmentäluvulla Suomen teollisuustuotanto kasvoi nopeammin kuin Euroopan tuotanto keskimäärin. Kasvu oli tuolloin 35 prosenttia. Siitä huolimatta Suomesta hävisi jo tuolloin 100 000 teollista työpaikkaa. Yhdeksänkymmentäluvulla lama iski, tuotannon kasvu pysähtyi ja teollisuudesta katosi heti 100 000 työpaikkaa lisää, vaikka tuotanto laski ainoastaan kahtena vuotena.

Vuosien 1990­-1996 välillä Suomen teollisuustuotanto kasvoi kuitenkin noin 30 prosenttia, kuudessa vuodessa melkein yhtä paljon kuin koko 80 - ­luvulla yhteensä, lamasta huolimatta! Kasvu on ollut kaksi kertaa kovempaa kuin Euroopan teollisuusmaiden keskiarvo. Olemme yhä edelleen Euroopan Japani.

Silti valtion verotulot (rajuista veronkiristyksistä huolimatta) ja valtakunnan koko palkkapotti saavuttivat vasta vuoden 1996 lopussa saman tason kuin se oli jo vuonna 1990.

Kapitalismin kirous

Kanniainen uskoo naivisti, että tuottajat kantaisivat huolta markkinoiden ostovoimasta. Heidän, kuten Kanniaisen, lääkkeensä työllisyyden parantamiseksi ovat olleet: palkkoja pitäisi alentaa kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Jos suomalaisen duunarin palkkataso alennetaan Viron tasolle, markkinoiden ostovoima putoaa samalla kymmenenteen osaan. Teknologialla tehostuvalle tuotannolle pitäisi löytyä uusia ostovoimaisia markkinoita.

Vain pääoma kerää potin. Kasvottomat eminenssit siirtelevät joka päivä yli 1 000 miljardia dollaria näyttöpäätteeltä toiselle etsien epätoivoisesti jotain spekulatiivista keinottelukohdetta. Koska markkinoiden hiipumisen seurauksena tuotannollisiin investointeihin ei enää kannata sijoittaa. Tuosta päämäärättömästi ajelehtivasta rahamäärästä vain noin 5-­10 prosenttia tarvitaan kansainvälisiin sijoituksiin ja maailmankauppaan.

Laman aikana suomalaisen duunarin ostovoima taantui lähes portugalilaiselle tasolle. Vieläkään vähittäiskaupan määräindeksi ei ole noussut 80-luvun lopun tasolle, vaikka teollisuustuotanto on kasvanut yli 30 prosenttia.

Automaation ja saneerausten seurauksena yritykset ovat sitävastoin parantaneet tuottavuuttaan ja parantaneet taseitaan. Pörssin kaikkien yritysten arvo on noussut laman pohjalta peräti seitsenkertaisiksi! Automaatiolla saatu tuotto menee yhä harvempien ulkomaisten sijoittajien taskuun. Melkein puolet pörssiyhtiöiden arvosta on jo ulkomaisessa omistuksessa.

Osinkoja jaetaan nyt omistajille toistakymmentä miljardia vuodessa. Yritysjohtajia palkitaan miljoonaluokkaa olevilla optioilla ja bonuksilla siitä hyvästä, että he saneeraavat työntekijöitä yhteiskunnan elätettäväksi. Automaation käyttö on käytännössä laillistettua veronkiertoa, sillä yhteiskunnalle ei enää kerry jaettavaa tämän saneeratun väen hengissäpitämiseksi.

USA:n taloudessa voidaan huonosti

Kanniainen esittää USA:n esimerkkinä korkean teknologian ja alhaisen työttömyyden maasta. Hän unohtaa mainita muutamia oleellisia asioita.

Ensinnäkin, USA:lla on jo maailmanlaajuiset tietotekniikan ja tietoyhteiskunnan sisältötuotannon vientimarkkinat hallussaan. Samoin maailmanlaajuiset palvelu-­ ja viihdetuotannon markkinat. Niille ei enää pienillä mailla ja yrityksillä ole asiaa.

Kanniainen unohti myös mainita, että Euroopan ja USA:n työttömyystilastot eivät ole vertailukelpoisia. Yhdysvaltojen entinen työministeri Robert Reich on todennut, että jos Yhdysvalloissa työttömyys tilastoitaisiin samalla tavalla kuin Euroopassa, niin työttömyysprosentit olisivat sielläkin eurooppalaista tasoa. Yhdysvaltalaisen MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) kansantaloustieteen professori Lester C. Thurowin arvioiden mukaan Yhdysvaltojen työttömyys on selvästi Länsi­Eurooppaa pienempi vain tiettyjen tilastojen valossa.

Thurow on osoittanut, että Yhdysvaltojen työvoimasta noin 14 prosenttia muodostaa alityöllistettyjen työvoimareservin yhtä suuren osan ollessa todellisuudessa työttömiä. Virallisesti työttömiä oli syksyllä 1995 noin 5,7 prosenttia. (Nyt vajaa viisi prosenttia.) Lisäksi maassa oli 5­6 miljoonaa ihmistä, jotka ovat vailla työtä, mutta joita ei lueta aktiivisen työväestön joukkoon. Lisäksi tulevat 4,5 miljoonaa osapäivätyöntekijää, jotka etsivät lisää töitä.

Amerikkalaisista 8,1 miljoonaa työskentelee "tilapäisissä" töissä. Kaksi miljoonaa ovat työssä "puhelinsoiton" jälkeen ja 8,3 miljoonaa määritellään epämääräisesti keikkatyöntekijäksi omissa yrityksissä. Yhdysvaltoihin on syntynyt noin 2­3 miljoonaa "working poor" ­työläistä, jossa kokopäiväisen työntekijän markkinaehtoinen palkka on niin alhainen, että hän joutuu turvautumaan köyhäinapuun tai joutuu tekemään pakosta myös iltatöitä. Osapäivähommissa työskentelevät voivat joutua tekemään kolmeakin eri työtä, jotta pysyisivät hengissä.

Yhdysvaltojen harjoittaman politiikan seuraukset ovat monella muullakin mittarilla arvioituna kaikkea muuta kuin kadehdittavia. Edellä mainittujen ryhmien lisäksi 5,8 miljoonaa työikäistä Yhdysvaltojen kansalaista on vain väestörekisterissä, mutta ei työttömyystilastoissa. He ovat kodittomia, rikollisia, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita. Niiden lisäksi tulevat meksikolaiset ja muut pimeästi maassa asuvat siirtotyöläiset, jotka ovat kaikkien tilastojen ulkopuolella.

Kanniainen heittää kirjoituksessaan "huulen": "Olisikin paksua väittää, että amerikkalaisen yhteiskunnan sairaudet (huumeet, rikollisuus) johtuvat nekin roboteista". Valitettavasti tuo huulena esitetty väite pitää täysin paikkansa.

Kun Amerikan etelässä puuvillan korjuukoneet aikanaan "vapauttivat" neekerit peltotöistä, he siirtyivät pohjoiseen autotehtaiden liukuhihnoille mutterinvääntäjiksi. Kun autotehtaat robotoitiin, mustat "vapautettiin" kaduille. Heidät vapautettiin näistä ikävistä, yksitoikkoisista liukuhihnatöistä. Nyt mustat elävät nykyajan ghetoissa, joissa pääasiallinen toimeentulo saadaan ryöstämällä, varastamalla, huumeiden välityksellä ja toimimalla alamaailman likaisen työn tekijöinä ampumalla toisiaan.

Yli 16 - ­vuotiaista amerikkalaisista 40 miljoonaa ei osaa lukea kunnolla. Kaikkien terveyspalveluiden ulkopuolella on 36 miljoonaa ihmistä. Lapsikuolleisuus on kehitysmaatasoa. Kolme miljoonaa amerikkalaista on riippuvaisia huumeista. Joka yö 600 000 amerikkalaista koditonta etsii roskalaatikoista ja porttikongeista yösijaa. Tässä vapauden valtakunnassa tehdään yli 30 000 murhaa vuodessa. Joka kymmenes lapsi kantaa asetta koulussa, jne.

Tulo­ ja varallisuuserot ovat sitävastoin kasvaneet USA:ssa hillittömästi. Viimeisten kymmenen vuoden aikana vain viisi prosenttia amerikkalaisista palkansaajista on kasvattanut tulo-­ ja varallisuustasoaan. Tälle pienelle ryhmälle varallisuuden kasvu on ollut sitäkin rajumpaa.

Vuosina 1977 - ­89 Yhdysvaltain perheiden rikkaimman yhden prosentin keskimääräiset reaalitulot nousivat 78 prosenttia, samalla kun köyhimmän 20 prosentin reaalitulot laskivat 10,4 prosenttia. Siten köyhimmät USA:ssa eivät köyhdy vain suhteellisesti, vaan myös absoluuttisesti. Kaiken lisäksi ne, joiden ansiot laskivat, tekivät myös vuonna 1989 pidempiä työpäiviä kuin vuonna 1977, ja paljon useammissa perheissä molemmat vanhemmat työskentelivät kokopäiväisesti.

Yhdysvaltain perheiden vähätuloisimman 60 prosentin keskuudessa edes pidemmät työpäivät ja vaimon palkkatyöhön ryhtyminen eivät estäneet tulojen laskua. Palkoissa ylimmän ja alimman kymmenesosan tuloerot ovat levähtäneet lähes 200 kertaiseksi.

Talouslehti Forbesin listaamien Amerikan 400 rikkaimman ihmisen nettoansiot olivat vuosina 1982­-1993 yhteensä 92 miljardia dollaria, kokonaistulot 328 miljardia, ­ mikä tekee enemmän kuin Intian, Bangladeshin, Sri Lankan ja Nepalin (miljardin ihmisen) vuoden 1991 bruttokansantuotteet yhteensä.

Yhdysvalloissa on herättänyt huomiota tutkimus, jonka mukaan Bulgaria on sosiaalisesti edistyneempi kuin Yhdysvallat. Pennsylvanian yliopiston sosiaalityön laitoksen johtaja Richard Estes selittää tulosta peruspalveluilla. "Bulgarian sosiaalinen tilanne on surullinen. Silti siellä on vallalla sosialistisesta järjestelmästä periytyvä sosiaalisen huolenpidon perinne: korkea lukutaito, mahdollisuus peruspalveluihin, taattu asunto ja eläke sekä tulovirta työn puuttuessa".

Kanniainen keskittyy kirjoituksessaan mustamaalaamaan Jeremy Rifkiniä "epäpäteväksi tohtoriksi". Paul Kennedyn, Robert Reichin ja David Kortenin "taloustieteellisestä" pätevyydestä hän ei puhu mitään.

Kanniainen pyrkii myös antamaan sellaisen mielikuvan, että minä, tällaisena epäpätevänä maallikkona, edustaisin yksin Suomessa tällaisia "harhaisia" taloustieteellisiä näkemyksiä. Kuitenkin sellaisten taloustieteen tohtoreiden kuten Pentti Malaskan, Jan­-Otto Anderssonin, Olavi Niitamon, ja Urpo Kivikarin ja näkemykset ovat, heidän kirjoittelustaan päätellen, huomattavasti lähempänä minun näkemyksiäni kuin Kanniaisen. Hekin ovat varmaan epäpäteviä tohtoreita. Malaska esimerkiksi on paitsi taloustieteen tohtori, myös Suomen tulevaisuuden tutkimuslaitoksen johtaja ja Suomen ainut Rooman Klubin jäsen.

Ari Ojapelto
maallikko
Espoo