lauantai 28. elokuuta 2010

Vallan salaseurat Suomessa

(Paavo Lipponen, Max Jakobson)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisontti-palsta 29.6. 2005.

Maailma on täynnä erilaisia salaseuroja, joilla yritetään horjuttaa demokratiaa ja jotka ajavat yleensä raha- ja pankkimaailman sekä yritysmaailman taloudellisia ja kauppapoliittisia etuja.

Suomessakin alkoi 80-luvun alussa Idän pelon suojassa syntyä salaisia seuroja pohtimaan Suomen hivuttamista EU-maiden piiriin. Jo Kekkosen aikana Suomi oli liittynyt Eftaan.

Erään klubin toimintaan siihen itsekin osallistuneet Pekka Varoma ja Raimo Väyrynen kertovat mielenkiintoisen historiikin Ulkopolitiikka-lehdessä. Kyse on vuosina 1983-88 toimineesta “Iloniemen klubista”, jossa isokenkäiset pohtivat maailman muuttumista pääomaliikkeiden liberalisoinnin käynnistyessä, teknologian kehittyessä ja Euroopan yhteisön noustessa yhä suuremmaksi voimatekijäksi.


Samoina vuosina SDP alkoi suuntautua kohti markkinataloutta, mutta maan silloisessa poliittisessa ilmapiirissä Paavo Lipponen ei rohjennut vielä pitää Pohjoismaiden neuvostossa suunnittelemaansa puhetta, jossa hän ehdottaisi Suomen liittymistä Euroopan neuvostoon. Puhe peruuntui, kun presidentinlinnasta tuli siihen vähemmän rohkaisevia terveisiä.

Salaseuraan kutsuttiin Yhdyspankin johtokunnan jäsen Jaakko Iloniemi, Matti Korhonen Kansallispankista, Jaakko Kalela presidentin kansliasta, Esko Ollila Suomen Pankista ja Suomen IBM:n toimitusjohtaja Felix Björklund.

Ensimmäistä tapaamista isännöi syksyllä 1983 Jaakko Iloniemi, siitä nimi “Iloniemen Klubi”. Omia kantojaan klubissa luonnostelivat mm. Esko Antola ja Paavo Lipponen. Lipponenkaan ei vielä tuolloin ottanut kantaa Suomen EU-jäsenyyden puolesta, mutta keväällä 1990 hän pamautti kannanottonsa julkisuuteen.

Erilaisia salaisia järjestöjä on toiminut hiljaisesti koko itsenäisyyden ajan. Yksi sellainen putkahti esiin, kun toimittaja Jarkko Vesikansa julkaisi vuonna 2004 väitöskirjan “Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelua kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa”. Kirja kertoo oikeiston salaisesta vastaiskusta, jota johdettiin Etelärannasta.

Vesikansa valottaa salaista tiedustelua, jonka kulut työnantajat maksoivat. Tiedustelutietoa hankittiin Suomen kommunistisen puolueen ja Neuvostoliiton toiminnasta. Urkinta alkoi heti sodan jälkeen ja jatkui 70-luvun lopulle. Tietoa vuoti kommunistien sisällä toimineilta myyriltä. Tiedonhankintaa johti entinen SDP:n järjestösihteeri Veikko Puskala.

Suomalaisen yhteiskunnan tukisäätiön toiminta jatkui aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka. Säätiö pysyi hengissä Elinkeinoelämän valtuuskunnan /Eva) ja sen toimitusjohtaja Max Jakobsonin järjestämän rahoituksen turvin. Tuki liittyi Jakobsonin vakaumukseen kommunisminvastaisen toiminnan merkityksestä.

Porvareilla oli sodan jälkeen toinenkin salainen järjestö, jolla yritettiin hillitä vasemmiston esiinmarssia. Tohtori Jari Leskinen löysi aivan sattumalta tutkimuskohteen, jonka sivutuotteena paljastui aivan muuta kuin hän oli kuvitellut.

Leskistä pyydettiin kirjoittamaan Sotavahinkosäätiön historia. Kirja “Tulevaisuuden turvaksi” ilmestyi marraskuussa 2004. Sotavahinkosäätiön edeltäjä, Sotavahinkoyhdistys, oli perustettu talvisodan aikana, kun eduskunta oli määrännyt vakuutusyhtiöt kokoamaan yhdistyksen, joka korvaisi sodasta kansalaisille ja yrityksille aiheutuneita vahinkoja.

Kaikki muuttui 1970-luvun alussa. Sotavahinkosäätiöstä tehtiin kommunismin vastaisen taistelun salainen rahoittaja. “Säätiön tehtävä on tukea voimakkaasti olemassa olevaa yhteiskuntaa ja vastustaa kaikkia yhteiskunnan kehitystä haittaavia voimia”, arvioi säätiön silloinen puheenjohtaja, Helsingin Osake Pankin pääjohtaja Filip Pettersson.

1970-luvulla vallinnutta vasemmistolaisuutta piti vastustaa. Siihen tarvittiin paljon rahaa ja taitavia organisaattoreita.

Marraskuun 16. päivänä 1973 kokoontui salaisesti Helsinkiin parikymmentä tärkeää miestä saman pöydän ääreen. He olivat suurten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuusyritysten johtajia sekä yliopistomiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia.

Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva antoi säätiölle runsaasti tukea. Hankkeeseen upposi vuosittain satoja tuhansia markkoja, vaikka valtaosa ihmisistä työskenteli vapaaehtoisesti.

Toiminnan piti olla salaista ja siinä onnistuttiin niin, että Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien arkistoista ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä.

“Toiminnan päätarkoitus oli torpedoida sellaiset Sdp:n sosialistisiiven ja Skdl:n ajamat koulutuspoliittiset hankkeet, joiden ei toivottu missään muodossa toteutuvan. Säätiön salaisessa organisaatiossa oli 300 henkeä. Siinä työskenteli kymmeniä “myyriä”, opetushallinnon korkeita virkamiehiä.

Yksi maailmanlaajuinen salainen hyvä-veli verkosto on Vapaamuurari-järjestelmä. Siitä ei ole juuri saatavana tietoa ja se pitää erittäin matalaa profiilia. Itse se markkinoi itseään jonkinlaisena hyväntekeväisyysjärjestönä ja päämääränä “jäsenten henkisen kasvun edistäminen”, kuten järjestön edusmies professori Reijo Ahtokari on todennut. Sinne ei naisilla ole asiaa. Vapaamuurarit kokoontuvat omissa looseissaan ja niillä on omat salaiset rituaalinsa ja menonsa.

Jäsenet ovat pääsääntöisesti yhteiskunnan eliittiä, ja järjestö pyrkii kasvattamaan veljeyttä jäsentensä välille. Demokraattisessa nyky-yhteiskunnassa toimii vielä keskiaikaisia salaseuroja.

Suomessa vapaamuurareita on n. 5 700 jotka toimivat 140 eri loosissa. Kokoukset ovat kerran kuussa. Muurareihin liittyminen on prosessi, joka kestää yli vuoden.

“Useat henkilöt keskustelevat hakijan kanssa ja luotaavat tämän mielipiteitä ja maailmankatsomusta. Hakuprosessissa on monia vaiheita, Jos jossain tyrii, niin hakijasta ei koskaan tule vapaamuuraria”, on todennut eräs nimettömänä pysynyt vapaamuurari. Loosin on hyväksyttävä hakija jäseneksi kokouksessaan yksimielisesti. Näin taataan jäsenten “samanhenkisyys”. Kriteereistä, joiden avulla päästään jäseneksi, ei kerrota.

Prosessi muistuttaa melkoisesti Suojeluskunta-järjestön jäsenvalintaa. Oululainen Tuula Vettainen on tehnyt pro-gradu tutkimuksen Oulun suojeluskunnasta vuosina 1917-1939.

Uuden jäsenen isänmaallinen luotettavuus tarkastettiin lähes poikkeuksetta. Uudella jäsenellä tuli olla jäsenhakemuksessaan kahden luotettavan henkilön vakuutus hakevan jäsenen luotettavuudesta.

Käytännössä tämä isänmaallinen luotettavuus tarkoitti poliittista luotettavuutta, toisin sanoen uusi jäsen ei saanut kuulua vasemmistolaiseksi luokiteltuun puolueeseen, järjestöön tai yhdistykseen. Jopa väärään urheiluseuraan kuuluminen voi olla esteenä hakijan suojeluskuntajäsenyydelle.

Vapaamuurarit väittävät, että järjestö on epäpoliittinen ja politiikka ja uskonto ovat kiellettyjä keskusteluaiheita. Silti salaisien rituaalien aikana Raamattu on auki temppelissä keskeisellä paikalla. Tärkein tehtävä jäsenille on henkinen kilvoittelu ja edetä henkisessä kasvussa aina ylemmälle tasolle.

Jäsenistön poliittista asennoitumista ei ole tutkittu, mutta jäsenistön ammattinimikkeistö on ja kokoomuslaiset ammattiryhmät ovat hyvin edustettuna. Suurimmat yksittäiset ryhmät muodostuvat yritysjohtajista, pankinjohtajista ja tuomareista. Kummallista, että henkinen kasvu on mahdollista vain kokoomuslaisille hyväosaiselle eikä vasemmistolaisille vähäosaisten puolustajille.

Yritysjohtajien henkisestä kasvusta kertoo se, että nykyisin he heittävät sumeilematta työntekijänsä pellolle, jotta heidän optionsa ja bonuksensa kilisisivät omalle pankkitilille.

Pankinjohtajien moraali tuli hyvin valotetuksi, kun he 90-luvun laman aikana maksattivat veronmaksajilla 100 miljardia markkaa vastuuttoman toimintansa seurauksia.

Tuomarien moraalista kertoo puolestaan se, että suurin osa heistä saa toimeentulonsa siitä, että he pyrkivät kiertämään edellisten veljien veroja lain sallimia rajoja hipoen. Suurimpien yrittäjien veroprosentti onkin nykyään lähellä 30 prosenttia, koska he ulosmittaavat tulonsa alhaisesti verotettuna pääomatulona.

Silti nämä muurariveljet esiintyvät mielellään hyväntekijöinä. Avustuksia jakavan säätiön varat olivat vuonna 2000 runsaat seitsemän miljoonaa markkaa. Ne on saatu kerättyä järjestön 60-vuotisen toimintavuotensa aikana pääasiassa testamentein ja lahjoitusvaroin. Sen omat keräys- ja myyntituotot ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Nekin on pääosin delegoitu Nova Humanan tehtäväksi, siis vapaamuurareiden vaimojen, joita ei kelpuuteta miesten pyhiin rituaaleihin.

Tämän pääoman sijoitusten tuotoilla vapaamuurarit sitten rahoittaa hyväntekeväisyytensä. Avustukset hyväntekeväisyyteen ovat olleet viime aikoina 100 000-300 000 markkaa vuodessa. - Siis vähemmän kuin sijoitusten vuosituotto.

Kelpaa näiden lähes 6 000 veljen nauttia kuukausittaisia veljeslounaita punaviineineen ja paistatella päivää hyväntekijöinä, kun naiset hoitavat varsinaisen hyväntekeväisyyteen tarkoitetun rahankeräystyön.
Kokoomuslaiset ovat muutenkin nihkeitä almujen antamisessa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimuksessa “Altruismi-antamisen lahja” käy ilmi, että korkeasti koulutetut ja varakkaat antoivat vähiten rahaa kolehtihaaviin ja Yhteisvastuu-keräykseen. Merkittävä vaikutus auttamiseen oli poliittisella suuntautumisella. Kokoomuksen kannatusalueilla hyväntekeväisyyttä tehtiin keskimääräistä vähemmän. Koti, uskonto ja isänmaa eivät tutkimuksessa näy”, tutkimuksen tekijät totesivat.

Muitakin miespuolisia kokoomuspainotteisia salaseuroja kokoontuu Suomessa. Samaan sarjaan kuuluu mm. Suomalainen klubi, Svenska Klubben ja Pörssiklubi. Itse itseään ruokkivat järjestöt saanevat oikeutuksensa, koska liike-elämä tarvitsee järjestötoimintaa, jossa omalle bisnekselle voi löytää vaivattomasti oikeanlaista “kontaktipintaa”. Tapahtuu se sitten vaikka hyväntekeväisyysnimikkeen alla. Nämä “hyväntekijät” ovat valitettavasti kuitenkin yleensä juuri niitä, jotka vaativat kaikkein kiihkeimmin suomalaisen hyvinvointivaltion alasajoa. Tällaisia amerikkalaisperäisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä ovat esimerkiksi Rotary-klubit ,Lions-klubit, Zonta-järjestöt, Round-Table -klubit jne.

Aivan julkisia hyväosaisten lobbausjärjestöjä on Suomessa tukuttain, kuten Eva, Etla, Kauppakamarit, Suomen Yrittäjät, Veronmaksajien keskusliitto, lukuisat säätiöt, järjestöt ja seurat jne.

Kaikenlaisia salaisia veljespiirejä on sitten virallisia ja epävirallisia. Hyvin huomattavia ovat epäviralliset liike-elämän piirissä traditioiksi muodostuneet tapahtumat. Niitä on osuvasti luonnehtinut Sitran yliasiamiehenä toiminut Jorma Routti.

Hän on todennut: “Tuskin on selvitty Porin jazzista, Savonlinnan oopperajuhlista ja rapukaudesta, kun on kiirehdittävä sorsa- ja hirvijahtiin sekä kaamosseminaareihin ennen pikkujoulukautta. Keväthanget ja pääsiäinen sitovat kelohonkamökkien seminaareihin. Kaiken välissä on vielä ehdittävä pelata golfia ja tennistä, tarvittaessa vielä etelässä”. Näissä porukoissa yleensä valmistellaan ja päätetään ne esitykset, jotka sitten tulevat virallisten elimien käsittelyyn”.

Näihin epävirallisiin ja salaisiin tilaisuuksiin ei köyhillä ole asiaa edes demokraattisessa valtiossa.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä