sunnuntai 1. elokuuta 2010

Tutkimuslaitokset harrastavat tietoista manipulointia

JULKAISTU: Talous-Sanomat 23.10.1999, Yliopisto 1/2000
Tieto on hyvin subjektiivinen asia nykyisessä "tietoyhteiskunnassa". Varsinkin kun tiedon tuottajat ja arvioijat alkavat olla markkinatalouden ja liike-elämän ohjauksessa.

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä on ETLA:n ja Tekesin yhdessä tuottama kirja: "Teknologia ja Työ". Se pyrkii kymmenen (samansuuntaisesti ajattelevan) kirjoittajan voimalla todistelemaan, että teknologialla ei ole tuotantoelämässä juuri kielteistä vaikutusta työllisyyteen.

Talouslehtien toimittajat ovat kirjoittaneet erittäin myönteisiä arvosteluja.

Eräskin taloustoimittaja kysyy tutkijoilta kirja-arvostelunsa lopussa: "Mikä on teknologisen muutoksen nettovaikutus työllisyyteen? - Ja tutkijat (erityisesti toinen kirjan päätoimittajista, Etlan toimitusjohtaja Pentti Vartia) vastaavat : Nopean teknisen kehityksen ja tuottavuuden kasvun aikana vaikutus voi olla negatiivinen, mutta muuttuu myöhemmin positiiviseksi, kuten taloushistoria osoittaa. Samalla tavalla muuttuvat myös työvoiman kysynnän rakenne ja tulokehitys. - Uuden teknologian sovellutusten leviäminen lisää työvoiman kysyntää yhä uusilla aloilla".

Mielenkiintoisinta kyseisessä kirja-arvostelussa (kauppalehti 14.4.1999) oli, että toimittaja ei maininnut mitään kirjan ansiokkaimmasta kirjoittajasta, Hannu Hernesniemen kirjoittamasta osiosta "Työllisyyden ja tuotannon yhteys". Se oli ainut kirjoitus, joka oli perehtynyt Suomen työllisyyskehitykseen tilastopohjalta. Muut kirjoittajat esittivät näkemyksiään pääasiassa luulojensa ja uskomuksiensa pohjalta. Epäilyttää, että kirjan arvostelija ei ole lukenut koko kirjaa, vaan pelkästään ETLA:n tutkijan Atro Mäkilän Tekesille tekemän lyhennelmän. Jostain syystä myös sieltä oli "unohtunut" esittely tästä Hernesniemen osiosta. Hänen tutkimuksensa itse asiassa todistavat Pentti Vartian ja Pekka Ylä-Anttilan pääväittämät vääriksi, tai ainakin tietoisen harhaanjohtaviksi.

Hernesniemi on tutkimuksessaan jakanut toimialat vuosien 1980 - 1997 työvoimakehityksessä seuraavaan kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat työvoimaa lisänneet alat, joita ovat 1) Aidot kasvutoimialat , 2) Poliittisin päätöksin kasvavat alat .

Toiseen ryhmään Hernesniemi luettelee työvoimaa vähentäneet toimialat joita ovat: 1) Murrosalat., 2) Tuotannon kasvua ilman työllisyyden kasvua, 3) Suhdannekasvun ja rationalisointiaaltojen alat , Pysähtyneen kehityksen toimialat , ja 5) Taantumatoimialat .

Vartia ei suoranaisesti valehtele kun hän sanoo, että "uuden teknologian sovellusten leviäminen lisää työvoiman kysyntää uusilla aloilla". - Näinhän toki tapahtuu. Vartia unohtaa (tahallisesti?) kertoa sen ikävän tosiasian, jonka Hernesniemikin tutkimuksessaan toteaa, että ainut työpaikkoja lisäävä toimiala "Aidot kasvutoimialat" on niin onnettoman pieni (321 300 henk, 16%) verrattuna työpaikkoja vähentäviin toimialoihin (1 695 000 henk, 84%), että kokonaistulos ei tue Vartian uskoa uusien työpaikkojen korvaavuudesta menetettyjen tilalle. Vartia ei puhu sanallakaan kasvavien ja supistuvien alojen suhteesta eikä niiden määristä.

Jos esimerkiksi pankkien palvelutiskin takaa on heitetty pihalle lähes 30 000 työntekijää, ei se paljon lämmitä, jos pankin tietotekniikkapuolelle (tai pankin alihankkijalle) on syntynyt muutama uusi työpaikka.

Tämä ainut kasvava toimiala (kohta "Aidot kasvualat") on kasvanut vielä tilastollisesti kahden valheen varassa. Sen toimialan sisällä suurin ryhmä on "Liike-elämää palveleva toiminta" , joka työllistää 124 500 henkeä (+70 700 henk, +131%). Kasvu on saatu pääasiassa yhtiöittämällä yrityksen palkkalistoilla aikaisemmin olleita työntekijöitä ulkopuolisiksi alihankkijoiksi. Siis samat työt ja työntekijät, mutta tilastollisesti nyt eri nimikkeen alla. Absoluuttisesti työpaikat eivät kuitenkaan ole kasvaneet tällä kikkailulla.

Toinen osatotuus lepää Nokia-ilmiön varassa. Toinen kasvavan toimialan ("Aidot kasvutoimialat") sisällä oleva kasvuala on "Sähköteknisten tuotteiden ja optisten tuotteitten valmistus". Se työllisti vuonna 97 vain 57 000 työntekijää (kasvu +19 300 henk, +51%). Valhe elektroniikka-alan uusista työpaikoista ei faktisesti koske Suomea ja Nokiaa. Se koskee elektroniikka-alaa yleensä. Kaikki mediat ovat kuin yhteisestä sopimuksesta hellineet valhetta, että elektroniikka-ala ja tietoyhteiskunta luovat alalle uusia työpakkoja vastaavan määrän menetettyjen tilalle.

Nokia on toki rekrytoinut viime vuosina kaikki Suomen liikenevät huippuaivot, koska se on menestynyt onneksi kilpailijoitaan paremmin. Nokia ei kuitenkaan enää rekrytoi keskivertoduunaria eikä gaussin -käyrän vasemman laidan kulkijaa.

Vaikka Nokiaa on mainostettu valtavana uusien työpaikkojen luojana, sillä on Suomessa palkkalistoillaan saman verran väkeä kuin vuonna 90. Siitä huolimatta, vaikka Nokian liikevaihto on nelinkertaistunut. Sen osakkeiden arvo on kasvanut lähes 200 -kertaiseksi. Nokian menestys on nostanut sijoittajien odotukset aivan uudelle tasolle. Sen kilpailijat joutuvat saneeraamaan sitten sitäkin kiivaammin, jotta osakkeiden shareholder value nousisi Nokian tasolle. Motorola vähentää 18 000 työntekijää jo aiemmin vähennetyn 24 000 työntekijän lisäksi. Ericsson puolestaan 15 000 työntekijää. Siemens saneeraa 10 000 henkeä. Olivetti ja Thompson ovat myös saneeranneet 90-luvulla tuhansittain väkeään. Philips sulkee joka kolmannen tehtaan jne.

Vaikka EU-maat ovat satsanneet viime vuosina mittavia summia informaatioyhteiskunnan kehittämiseen, uusia työpaikkoja informaatiopalvelut ovat luoneet yllättävän vähän. Telekommunikaatiopalvelut työllistävät vain 1,7 prosenttia EU:n työvoimasta, paljastaa EU:n tilastokeskus Eurostat hiljattain julkistamassaan tutkimuksessa. Matkapuhelinten ja internet-yhteyksien luvatussa maassa Suomessa telepalvelut tosin työllistävät "peräti" 2,2 prosenttia työvoimasta, mikä on EU:n kaikkein korkein luku.
Vaikka elektroniikka-ala on kasvanut maailmanlaajuisesti kolme kertaa nopeammin kuin muu teollisuus, se on päinvastoin vähentänyt viime vuosina absoluuttisesti työvoimaansa.

Maailman elektroniikka-alan työpaikat kääntyivät laskuun USA:ssa jo 80-luvun puolivälissä. Japanissa ja Euroopassa alan työpaikat alkoivat vähetä 90-luvun alusta lähtien. Siitä huolimatta, vaikka elektroniikka-alan tuotanto on kasvanut maailmanlaajuisesti kolme kertaa nopeammin kuin muu teollisuustuotanto. Teollisten maiden kokonaistyövoimasta ne edustavat parhaimmillaankin vain 1-2 prosenttia! Silti päättäjillä, joillakin taloustieteilijöillä ja taloustoimittajilla tuntuu olevan luja usko tietotekniikan ja elektroniikka-alan työpaikkoja lisäävään vaikutukseen.

Elektroniikka-alan lopputuotteitten, kuten automaatio, robotit, tietokoneet, telekommunikaatio-laitteet, itsepalvelujärjestelmät jne, niiden vaikutusta työpaikkojen hävittäjinä muilta teollisuuden aloilta, sitä ei tiedä tarkasti kukaan. Se näkyy kuitenkin valitettavasti "työvoimaa vähentävien alojen" työpaikkojen (joita on Suomessa siis 84%) vähenemisenä ja teollisuusmaiden kasvavana massatyöttömyytenä.
Tässä Hernesniemenkin tutkimuksessa kehitys on saatu näyttämään loivemmalta ja vähemmän pelottavalta valitsemalla kehityksen vertailuvuosiksi vuodet 1980 ja 1997. Jos aikajaksoksi valitaan vuodet 1990 ja 1997 kehityksen työllisyysvaikutukset ovat vielä paljon dramaattisempia. Kun tämä ainut markkinaehtoinen kasvuala "Aidot kasvutoimialat" kasvatti 80-luvun alusta vuoteen 97 vain 111 900 uutta työpaikkaa, niin 90-luvun osuus siitä oli enää 18 000 uutta työpaikkaa. Vastaavasti kaikki muut "työvoimaa vähentävät alat" vähensivät 80-luvun alusta yhteensä 457 300 työpaikkaa. Siitä 90-luvulla peräti 361 600 työpaikkaa. Tämä siitä huolimatta, vaikka vuoden 97 loppuun mennessä Suomen teollisuustuotanto oli kasvanut enemmän kuin koko 80-luvulla yhteensä.

Kehitys ei ole ollut viime vuosikymmeninä tasaista, vaan teknologian käyttöönotto ja sen omaksuminen ja hyödyntäminen ovat 90-luvulla kiihdyttäneet tuottavuuden nousua ja työttömyyden kasvua. Vasta 90-luvulla tietokoneiden vaikutus alkoi mahdollistaa yrityspyramidien madaltamisen, toimintojen ulkoistamisen, alihankintojen verkottumisen globaalisti ja pääomien ja tuotannon nopeat siirrot maailmanlaajuisesti.

Jotenkin tuntuu oudolta, että Hernesniemen ansiokkaista tutkimustuloksista huolimatta Vartia toteaa omassa osiossaan aivan päinvastaista.

Onhan toki ymmärrettävää, että työnantajien palkkaamana edusmiehenä Vartia rauhoittelee työttömyyskortistossa olevia tai muita työelämästä ulosheitettyjä, jotka sinnittelevät jollakin muulla yhteiskunnan elätettävien ja vajaatyöllistettyjen momentilla. Niitä on todellisuudessa n. 800 000 henkeä. Kaikissa muissakin teollisuusmaissa todellinen työttömyys on kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin nähden. Clintonin entinen työministeri ja Harvardin kansantaloustieteen professori Robert Reich on todennut, että jos USA:ssa työttömät tilastoitaisiin samoin kuin Euroopassa, työttömyys olisi sielläkin eurooppalaisella tasolla.

Kun kirjan väärät väitteet yritetään uskotella tutkimuslaitoksen nimissä ja kirjan oma sisältö kumoaa Vartian uskomukset, niin manipuloinnilla ei tunnu olevan mitään rajaa.
Sekin ihmetyttää, että aina valppaat taloustoimittajakaan eivät näe kirjan tekstissä edellä esitetynkaltaisia sisäisiä ristiriitoja vaan toistavat Vartian esittämää mantraa. Onko kyseessä journalismin ja pääoman suomettumisilmiö?

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä