lauantai 28. elokuuta 2010

Taloustieteilijöiden lehmänkäännös

(Pentti Vartia, Pekka Ylä-Anttila)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite / 3.10. 2003, Salon Seudun Sanomat 4.10. 2003 otsikolla: “Taloustieteilijät tekivät täyden lehmänkäännöksen”.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pentti Vartia ja tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila kirjoittivat vuonna 1992 tulevaisuuteen kurkistavan kirjan: “Kansantalous 2017”. Laman kourissa he ennakoivat Suomen tulevaa kehitystä 25 vuoden päähän.

Silloin vielä taloustieteilijöiden keskuudessa oli vallalla uskomus, että teknologisella kehityksellä ei ole mitään yhteyttä työttömyyden kanssa.

Kirjassa väliotsikolla: “Viekö teknologinen muutos työpaikkoja?” kirjoittajat totesivat seuraavasti: “Käsitys teknisen kehityksen pysyvistä kielteisistä työllisyysvaikutuksista on kuitenkin virheellinen. Se perustuu ajatukseen, että uutta teknologiaa soveltavan yhteisön kokonaistuotanto ja sen koostumus pitkälläkin aikavälillä olisi jotenkin muuttumaton. Jos teknologian muutos systemaattisesti loisi työttömyyttä, olisi työttömyysasteen pitänyt trendinomaisesti nousta esimerkiksi teollisen vallankumouksen alkamisesta lähtien. Näin ei ole kuitenkaan käynyt”.


Samaa uskomusta he levittivät vielä vuonna 1999 kirjassaan “Teknologia ja työ”. Siinä jo hieman annetaan periksi kun Etlan johtajat toteavat: “Mikä on teknologisen muutoksen nettovaikutus työllisyyteen?” - Ja vastaavat: “Nopean teknisen kehityksen ja tuottavuuden kasvun aikana vaikutus voi olla negatiivinen, mutta muuttuu myöhemmin positiiviseksi kuten taloushistoria osoittaa”.

Suomen 90-luvun taloushistoria osoitti kuitenkin toista. Teollisuus kasvoi 90-luvulla lamasta huolimatta 60 prosenttia ja laman pohjalta neljä kertaa enemmän kuin EU-maiden keskiarvo. Silti valtakunnassa tehtiin puoli miljardia työtuntia vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin.

Nyt kun elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtajat eivät enää tosiasioiden edessä voi levittää vanhoja valheitaan, he ovat kääntäneet joustavasti kelkkansa. Nyt ne käyttävät teknologian työvoimaa korvaavaa ja tuottavuutta parantavaa vaikutusta oletetun työvoimapulan positiivisena ongelmanratkaisukeinona.
He ovat jälleen julkaisseet uuden 25 vuoden päähän kurkistavan kirjan “Kansantalous 2028”. Siinä suurin huoli ei enää ole työttömyys vaan työvoimapula.

Kirjan mukaan vuonna 2028 suomalaiset ovat vanhoja: eläkeläisiä on yli 1,3 miljoonaa, 60 prosenttia enemmän kuin vuonna 2003. Työvoiman osuus talouskasvussa on pienentynyt, mutta kompensaatiota on tullut palvelusektorin ja julkisten palvelujen tehon kasvusta.

Vartia ja Ylä-Anttila arvioivat, että väestönkehitys on menestyksen kannalta kriittinen tekijä. Koska työvoiman määrä on jo kääntymässä laskuun, kasvu on otettava muualta kuin työvoimasta. Näihin päiviin saakka työvoiman lisäys on tuonut noin prosentin verran vuotuisesta bkt:n kasvusta.
Jos trendi halutaan pitää, kasvua on kirjoittajien mukaan pumpattava tuottavuuden lisäämisestä - kunkin suomalaisen on siis pystyttävä takomaan enemmän ja enemmän kansantuotetta.

Suomennettuna se tarkoittaa, että kehittyneemmän automaation ja tietokonepohjaisten itsepalvelujärjestelmien avulla pienemmän työvoiman avulla tuotetaan enemmän tavaroita ja palveluita pysähtyneille markkinoille.

Nykyisin suomalainen teollisuus on kirjoittajien mielestä jo huipputuottavaa. Tuottavuuden johtotähtenä pidetty Yhdysvallat on jo jäänyt Suomen taakse.

Kokonaistuottavuus sen sijaan jää julkisen sektorin ja palvelualojen heikon tehon vuoksi Yhdysvalloista jälkeen. Vartian ja Ylä-Anttilan mukaan tämän on muututtava. Suomennettuna se tarkoittaa internet-pohjaisten itsepalvelujärjestelmien leviämistä muillekin aloille kuin pankkitoimintaan josta “alhaista osaamistasoa” omaava väki on ulkoistettu kortistoon ostovoimattomien joukkoon.

Vartia olettaa, että julkinen sektori lähtee pienentymään, kun palvelutuotantoa ulkoistetaan. Kunnat ja valtio alkavat siis ostaa yhä enemmän palveluja yksityissektorilta. Suomennettuna se tarkoittaa palkkaeroosiota ja entistä enemmän epätyypillisiä työsuhteita joilla työntekijä ei enää tule toimeen.
Yrittäjyyden lisääminen on kuitenkin kirjoittajien mukaan paras keino parantaa Suomen kasvua. Hyvätuloisten teollisuusmaiden joukossa Suomi on häntäpäässä, kun listataan kansalaisten halua ryhtyä yrittäjäksi. Vartialla ja Ylä-Anttilalla ei kuitenkaan ole kirjassaan vinkkejä aktiivisuuden lisäämiseksi.
Vaikka Vartia ja Ylä-Anttila vannovat tuottavuuden kasvun nimiin kilpailukyvyn lisäämiseksi, he eivät pohdi kirjassaan tuottavuuden kasvun ja ostovoiman kuihtumisen välistä ristiriitaa. Kun Suomessakin tuottavuus on kasvanut kaksi kertaa nopeammin kuin kansalaisten reaalinen ostovoima, niin tuottavuuden ja teknologian lisäys aiheuttaa muutakin kuin hyvinvointia. Sen he viimein tahtomattaan epäsuorasti myöntävät.

Kaikki poliitikot puolueisiin katsomatta vaativat nykyään uusia yrittäjiä työttömyyden poistajaksi. Ihmetyttää, että kansantaloustieteen dosentit syyllistyvät samanlaiseen populismiin. Miksi he eivät ole huolissaan yrittäjyyden tärkeimmästä elementistä eli kansalaisten (markkinoiden) ostovoiman kasvamisesta. Tuottavuuden lisäämisen seurauksena saneeratuksi tulleita työttömiä ollaan nyt narraamassa yrittäjiksi. Sitä voi jo pitää vastuuttomuutena.

Työnantajien tutkimuslaitos vaatii aina palkkamalttia ja tuottavuuden lisäämistä, vaikka teknologialla nostetulla tuottavuudella yhteiskunnan tulonjako on revähtänyt 90-luvulla kymmenen prosenttiyksikköä palkansaajilta pääoman hyväksi.

Silti pääoman ahneudelle ei näy löytyvän rajoja. Vartia on äskettäin ehdottanut luopumista progressiivisesta verotuksesta ja kaikille samaa veroprosenttia Viron malliin. Jopa Veronmaksajien keskusliitto, joka yleensä ajaa hyvätuloisten asiaa, totesi selvityksessään, että tällainen järjestelmä kiristäisi pienituloisten verotusta ja keventäisi suurituloisten.

Näitä pääoman keräämiä voittoja ei enää 90-luvulla investoitu Suomeen eikä edes Suomessa olevan tuotannon automatisointiasteen parantamiseen. Aikaisempaa vähäisemmät investoinnit käytettiin markkinaosuuksien lisäämiseen ostamalla ulkomaisia yrityksiä ja kilpailijoita pois markkinoilta. Jos niitä ei ollut tarjolla, ostettiin omia osakkeita jotta niitten arvo nousisi. Nämä tulokset löytyvät äskettäin ilmestyneestä Ritva Pitkäsen tutkimuksesta. “Mihin katosi kultamuna? - Suomen teollisuuden voitot ja niiden käyttö 1990-luvulla” .


Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä