sunnuntai 1. elokuuta 2010

Onko taloustiede pelkkää selitystiedettä?

JULKAISTU: Yliopisto-lehti 13 / 2002.
Professori Klaus Kultti otti osaa ajatustenvaihtooni taloustieteen ennustuskyvystä professori Seppo Honkapohjan kanssa (Yliopisto-lehti 10/2002). Jokin kommentti on paikallaan Kulttin kitkerään vuodatukseen.

Kultti on täysin oikeassa kun toteaa kirjoituksestaan, että "sillä tuskin on vaikutusta Ojapellon mielipiteisiin". - Ei vaikuta niihin, sillä sen verran heppoinen oli kirjoitus.

Hän otsikoi kirjoituksensa: "Taloustieteilijät eivät ennusta". Jos näin on, niin miksi eri taloudelliset tutkimuslaitokset ja kaikkien pankkien ennusteyksiköt julkaisevat neljännesvuosittain suhdanne-ennusteita sekä pidemmänkin aikavälin arvioita. Niitä tuottavat ymmärtääkseni taloustieteilijät eivätkä meteorologit.

Vain yhtenä esimerkkinä Etlan Pentti Vartian ja Pekka Ylä-Anttilan vuonna 1992 julkaisema teos: "Kansantalous 2017", jossa ennakoidaan Suomen taloudellista kehitystä vuoteen 2017 asti. Kirjoittajat ovat ilmeisesti Kulttin mielestä pelkkiä vastuuttomia puoskareita. Lisäksi Turun kauppakorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteydessä toimii jopa tulevaisuuden tutkimuslaitokset.

Kultti opettaa, että "ennustuskykyyn liittyvä kritiikki on tieteenteon kannalta melko turhanpäiväistä, koska taloustieteen, kuten monen muunkin tieteen, tehtävä on selittää eikä ennustaa. Jos tieteenteko sujuu oikein hyvin, kyky ennustaa tulee ikään kuin bonuksena siinä sivussa".

Jos näin on, loogisuuden nimissä voi ihmetellä käänteisesti, että ilmeisesti "tieteen" teko taloustieteessä ei ole 80- ja 90-luvulla onnistunut kovin kummoisesti, koska "sivutuotteena" taloustieteilijöiltä ei ole syntynyt kelvollisia ennusteita Suomen tulevasta kehityksestä.

Ennustamaan taloustieteilijöistä ei siis ole, mutta sitäkin enemmän jälkikäteen selittelemään. Laman aikana ja sen jälkeen Suomessa on ilmestynyt kymmenittäin taloustieteilijöiden kirjoittamia julkaisuja, jotka jälkikäteen selittelevät laman ja työttömyyden syitä .

Olen lukenut niistä muutamia kuten Pentti Vartian ja Jaakko Kianderin "Suuri lama" (-98), Matti Pohjolan "Suomalainen työttömyys"(-98), Jukka Pekkarisen "Takaisin täystyöllisyyteen"(-98) ja Pentti Vartian ja Pekka Ylä-Anttilan "Teknologia ja Työ"(-99).

Ainoa yhteinen nimittäjä niille valitettavasti oli, että sen paremmin työttömyyden syille kuin työttömyyden parannusehdotuksille ei tahdo löytyä yhteistä nimittäjää. Lukijana tulee entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että taloustiede on parhaimmillaankin pelkkää selitystiedettä.

Kultti todentaa sen kirjoittamalla, että "Taloustieteessä ainoa tavoite on selvittää, miten talous toimii. Jos jollakin taloustieteilijällä on joitakin muita tavoitteita, hän voi edistää niitä harrastuspiireissä tai ryhtyä poliitikoksi". - Kultti uskoo, että taloudelliset päätökset ja päätösten jälkeiset toiminnat eivät muka pidä sisällään moraalisia valintoja.

Siis pieni "tiedemiesten" joukko nyhrää kammioissaan erilaisia tulkintoja talouden toiminnasta toinen toisilleen, ja herne menee heti nenään, kun joku ulkopuolinen rohkenee kritisoida näiden "pyhien tiedemiesten" omaksumia ristiriitaisia taloustieteen oppisuuntia, niiden tulkintoja ja selityksiä.
Ehdotan, että taloustieteilijöiltäkin alettaisiin vaatia toiminnastaan tulosvastuuta. Sitähän uusliberalistiset taloustieteilijät tuputtavat joka paikkaan, jopa yhteiskunnan hoivapalveluihin. Silloin talousprofessoreita ylläpitävät kansalaiset hyötyisivät heistä muutenkin kuin vain sirkushuvina.

Kultti moitti minua, että "hänen (Ojapellon) tapansa luonnehtia taloustieteen valtavirtoja keynesiläisyytenä ja monetarismina on lähinnä koominen", selittämättä mikä siinä on koomista.
Luonnehdinta oli pelkistetty ja toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Taloustieteessäkin on luonnollisesti monenmoisia kuppikuntia ja lahkoja aina marxilaisuudesta friedmanilaisuuteen. Kuitenkin keynesiläisyys oli maailman valtavirta Reaganin ja Thatcherin valtakauteen asti. Sen jälkeen vasta alkoi uusliberalistisen uskonlahkon voittokulku.

Asian Kultti voi tarkistaa tohtorien Jukka Pekkarisen ja Pekka Sutelan tekemästä kansantaloustieteen perusoppikirjasta "Kansantaloustiede" (WSOY 1996) sivulta 42.

Sama valtavirta-ajattelu toimii myös uskonnollisissa liikkeissä. Vaikka Suomessakin on n. 160 erilaista uskonnollista kuppikuntaa, kyllä luterilaista "lahkoa" voi luonnehtia Suomen valtavirraksi.
Kultti epäilee minun ymmärtäneen väärin Markus Jäntin väitteen ("kuten kaiken muunkin"), että oikeudenmukaisuus on taloustieteessä aivan olennainen tavoite.

Minä olen kuullut väitteen Jäntiltä ja vielä saman pöydän ääressä Hannu Taanilan puolentoista tunnin radio-ohjelmassa "Taanilan talousohjelma" (7.1. 2001). Voin lainata Kulttille kasetin ohjelmasta.
Taloustieteilijöiden kyvystä ja halusta julkiseen debattiin antaa hyvän kuvan Kulttin kirjoituksen loppuvinkki Ojapellon kirjoitusten järjettömyydestä: "Taloustieteilijäpiireissä kehut Ojapellolta ovat statukseltaan vähän kuin murskakritiikki kollegoilta, joten Ojapelto tekee ehkä viisaasti kun ei kehu sankaritaloustieteilijöitä julkisesti".

Käyttäessään kollegoistaan halventavaa termiä "sankaritaloustieteilijät" Kultti tahtomattaan tulee paljastaneeksi, että taloustieteilijöiden sisällä uusliberalististen taloustieteilijöiden lisäksi on muitakin näkemyksiä. Termi juoruaa Kulttin vastenmielisyydestä myös heitä kohtaan. Kun minä vielä kehun näitä sankaritaloustieteilijöitä, minä ikään kuin lisään vielä heidän "saastumisastettaan" ja kasvatan heidän "epäkelpoisuuttaan" Kulttin arvomaailmassa.

Kultti voisi myös tutustua Pekkarisen ja Sutelan kirjan sivuihin 18 ja 19. Heillä on huomattavasti nöyrempi suhtautuminen taloustieteeseen. Siellä todetaan mm. "Erimielisyys, väittelyt ja eri teorioiden käsitteistöjen ja ENNUSTEIDEN -laatimiskyvyn vertaaminen ovat siis kansantaloustieteen olennainen osa(...)Tässä korostuu avointa keskustelua käyvän tiedeyhteisön merkitys tieteen kehitykselle. Tutkija ja koulukunta on rajoittunut, mutta tätä puutetta on omiaan paikkaamaan se, että kilpaileva koulukunta antautuu väittelyyn".

Kulttinkin pitäisi alentua keskustelemaan alan sisällä kytevistä poikkeavista näkemyksistä ja laskeutua Kauppakorkeakoulun sfääreistä tavallisen kansalaisen tasolle. Kansalaisilla, jotka maksavat talousprofessorien puuhastelun veromarkoistaan, on sama oikeus vaatia selityksiä taloustieteen opillisiin erimielisyyksiin kuten osakkeenomistajalla firmansa asioihin.

Taloustieteilijät joutuvat nöyrtymään ja tekemään sitä joka tapauksessa. Kansanedustajien keskuudessa ei ole juuri taloustieteen tohtoreita ja heillekin talousprofessorit joutuvat popularisoimaan laskentakaavojensa sisältöä. Se on osa talousprofessorin ammattitaitoa.

Hyvästä taloustieteilijästä on antanut oivan määritelmän John Maynard Keynes. "Hänen on oltava tiettyyn mittaan matemaatikko, historioitsija, POLIITIKKO, filosofi (...) ja hänellä on oltava sana hallussaan". Ja jatkaa: "Hänen on oltava samanaikaisesti tarkoitusperistään tietoinen ja puolueeton, yhtä etäinen ja lahjomaton kuin taiteilija ja silti joskus yhtä lähellä maankamaraa kuin POLIITIKKO".

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä