Onko ihminen liian tyhmä nykyiseen yhteiskuntaan?
JULKAISTU: Yliopisto-lehti Nro 16/1997, Demari 5.3. 1998.
Upsalan yliopistollisen sairaalan psykologi Håkan Eriksson on kiteyttänyt osuvasti nykyisen työelämän ongelman Dagens Nyheter -lehdessä. Hän on todennut: "Joka neljäs ruotsalainen on liian tyhmä tähän maailmaan. Vähälahjaisille asetetaan yksinkertaisesti aivan kohtuuttomia vaatimuksia nyky-yhteiskunnassa. Noin neljäsosaa väestöstä ei ´tarvita´ työmarkkinoilla, koska heidän lahjoillaan ei kilpailla entistä vähemmistä ja vaativammista työpaikoista".
Hänen toteamuksensa ei suinkaan tarkoita, että ruotsalaiset olisivat tyhmempiä kuin suomalaiset tai muiden teollisuusmaiden kansalaiset. Sama ongelma on kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Ja Håkan Eriksson jatkaa: "Hyvää tarkoittaville, idealistisille poliitikoille tämä puheenaihe on tabu".
Hänen viestinsä päättäjille on yksinkertainen ja karu. Työn tarjonta ja työn kysyntä eivät tule enää koskaan kohtaamaan. Automaatio vei jo 80-luvulla yksinkertaiset ja vähän osaamista vaativat tehtävät. Tietokoneteknologia vie jo keskijohdon työpaikkoja. 90-luvulla itsepalveluautomaatio on vienyt ja vie kiihtyvällä vauhdilla palvelualan työpaikkoja.
Silti teollisuus valittaa työvoimapulaa. Vaikka Suomen historian aikana sen nuoriso ei ole ollut koskaan niin hyvin koulutettua kuin nyt. Suomi käyttää eniten maailmassa rahaa koulutukseen suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Silti melkein puolet alle 25-vuotiaista valtaa "sossun" luukut heti opinnoista valmistuttuaan. Vielä 60-luvulla pienemmätkin ongelmat saivat nuorison barrikaadeille ja sosiaalitoimiston luukkujen sijasta he valtasivat " Vanhan".
Pulaa on "riittävän" osaavista työntekijöistä. Automatisoidussa tuotannossa yhä harvemmiksi käyvissä työpaikoissa tarvitaan enää Gaussin käyrän yläpään kulkijoita. Lähinnä lisensiaatti -tason työntekijöitä. Sellaisia alle 35-vuotiaita, joilla on pari kolme akateemista loppututkintoa, jotka puhuvat sujuvasti viittä eri kieltä ja joilla on kansainvälistä työkokemusta.
Sellaisia, joita esimerkiksi Nokia tarvitsee. Viidestä Nokialle rekrytoiduista työntekijästä neljällä on insinöörin tai sitä korkeampi loppututkinto. Nokialla ei ole tarjota juuri mitään työtä keskivertotyöntekijälle tai ainakaan Gaussin käyrän alapään kulkijalle. Työpaikkaa ei löydy, vaikka hakijat olisivat maksaneet itsensä kipeiksi ja käyneet viisi Jari Sarasvuon : "Oman elämän sankari" -kurssia!
Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitossa on koottu muistioksi työvoiman saatavuutta ja rekrytointivaikeuksia kartoittaneet raportit. Se kertoo karua kieltä siitä muutosnopeudesta, joka työelämässä on tapahtunut 90-luvulla. Vaativien ammattien suhteellinen osuus kaikista ammateista on kasvanut kuudessa vuodessa 10 prosentin tasolta lähes 40 prosentin tasolle. Keskitason ammatit ovat supistuneet 80 prosentin tasolta lähes 50 prosentin tasolle. Vaativuudeltaan alimman ammattiryhmän taso on pysynyt koko 90-luvun 10 prosentin tasolla. Yksinkertaiset "mutterinvääntäjän" työpaikat katosivat jo 70- ja 80-luvulla.
Valitettavasti tämä työvoiman tarjonnan ja kysynnän välinen epäsuhde tulee vain kärjistymään teknologian, tuotanto- ja palveluautomaation edetessä. Tulevaisuudessa työnantajat kilpailevat maailmanlaajuisesti vain viidestä prosentista Gaussin käyrän yläpään kulkijoista. Heille pääoma on valmis maksamaan entistä kovempia palkkoja, bonuksia ja optioita. Myös poliitikot ovat valmiita hellimään ja antamaan tällaisille ulkomaalaisille "superaivoille" vallitsevaa tasoa pienempiä tuloveroprosentteja, jos ne rekrytoituvat suomalaisiin yrityksiin. Tuloerot ja eriarvoisuus tulevat kärjistymään tulevina vuosina dramaattisesti ilman poliitikkojen apuakin.
Silti meillä lukuisa joukko päättäjiä ja asiantuntijoita, kuten esimerkiksi Timo Relander , Martti Hetemäki ja Jouko Ylä-Liedenpohja ovat ehdottaneet tuloerojen kasvattamista. Samanaikaisesti he ovat paheksuneet sosiaaliturvan varassa eläviä "työtä vieroksuvia sosiaalipummeja" vaatimalla sosiaaliturvaan tuntuvia leikkauksia ja valtion menojen leikkauksia.
Heiltä puutuu valitettavasti alkeellinenkin ymmärrys niistä muutoksista, joita työelämässä on tapahtunut. Nyt kaikki vannovat opetusministeri Olli-Pekka Heinosta myöten elämänikäisen koulutuksen nimeen. Sen kun pitäisi ratkaista työttömyys.
Koulutuksella voidaan luonnollisesti parantaa yksittäisen työntekijän suhteellista asemaa työmarkkinoilla. Mutta sillä ei voi muuttaa hänen geneettistä perimäänsä. Vähälahjaisesta kassaneidistä ei saada millään koulutuksella tai Sarasvuon kurssituksella Nokian tutkimuskeskuksen tutkijaksi.
Yhdysvaltojen työvoimaministeri Robert Reich on kirjassaan Rajaton maailma todennut, että näiden tietotekniikkaa hyödyntävien "symbolianalyytikkojen" määrä, jota ei voida automaatiolla korvata, on teollisuus- ja palvelutuotannossa Yhdysvalloissa parhaimmillaankin 20 prosenttia kokonaistyövoimasta. Siitä huolimatta, vaikka Yhdysvallat hallitsee maailmanlaajuisia symbolituotannon vientimarkkinoita. Loppujen 80 prosentin työpaikat voidaan korvata ennen pitkää tietotekniikalla ja automaatiolla.
Päättäjien lausunnoissa ja koulutustarpeen perusteluissa on vilahdellut myös näkemys, että suomalaiset voisivat keskittyä vain korkeaa osaamispanosta vaativaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tuotanto voisi heidän mielestään siirtyä rauhassa matalapalkkamaihin.
Elektroniikka-alalla maailmaa kiertänyt professori Matti Otala on todennut tutkijoiden määrästä: Euroopassa on noin 400 000 tutkijaa ja Yhdysvalloissa heitä on 800 000. Kaukoidässä, lähinnä Japanissa, tutkijoita on 500 000. Yhdellä pienellä saarella on tutkijoita enemmän kuin koko Euroopassa yhteensä. "Yksittäiset tutkijat eivät kuitenkaan ratkaise menestystä globaalissa kilpailussa, vaan volyymi. Tutkijapotentiaali on siirtynyt Yhdysvalloista Kaukoitään". Heitä on siis yhteensä vain vajaa kaksi miljoonaa maapallon noin kolmesta miljardista työikäisestä. Siis saman verran kuin Suomen kokonaistyövoima.
Meiltä siis häviää työttömyys kun keskitymme tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja hoidamme koko maailman tuotekehityksen! Ruvetaan siis Jumalan valitsemaksi herrakansaksi! Tällaisia tulevaisuudenkuvia meille on maalaillut esimerkiksi Oulun teknologiakeskuksen toimitusjohtaja Pentti Huuskonen.
Näiltä visionääreiltä on unohtunut kertoa, että ensin kaikki suomalaiset pitäisi geenimanipulaatiolla jalostaa Gaussin -käyrän yläpään kulkijoiksi. Jotta he voisivat tasapäisesti kilpailla näiden kahden miljoonan superaivon kanssa. Tämä rodunjalostus saattaa kuitenkin viedä aikaa muutaman sukupolven ja vaatia melkoisia muutoksia vallitseviin lisääntymistottumuksiin.
Siten on suorastaan älyllistä epärehellisyyttä väittää, että panostaminen koulutukseen, tietotekniikkaan ja tietoyhteiskuntaan luo "uusia" työpaikkoja ja on ratkaisu työttömyysongelmaan. Vaikka koulutuksen ja teknologian avulla aikaansaadulla tuottavuuden nousulla saataisiin markkinaosuustaistossa tilapäistä kilpailukykyä, niin ennen pitkää se hävittää sekä kotimarkkinoiden että vientimaittemme ostovoiman. Näin se kiihdyttää markkinatalouden lopulliseen umpikujaan joutumista. Tuottavuus kasvaa jo nyt nopeammin kuin markkinat.
Aihe tuntuu olevan tabu myös meillä Suomessa, joten olisiko korkea aika puhkaista tämä työelämän asenteissa vallitseva kupla? Työttömyyteen on muitakin syitä kuin työtä vieroksuvat sosiaalipummit ja ylimitoitettu sosiaaliturva.
Ari Ojapelto
Espoo
Upsalan yliopistollisen sairaalan psykologi Håkan Eriksson on kiteyttänyt osuvasti nykyisen työelämän ongelman Dagens Nyheter -lehdessä. Hän on todennut: "Joka neljäs ruotsalainen on liian tyhmä tähän maailmaan. Vähälahjaisille asetetaan yksinkertaisesti aivan kohtuuttomia vaatimuksia nyky-yhteiskunnassa. Noin neljäsosaa väestöstä ei ´tarvita´ työmarkkinoilla, koska heidän lahjoillaan ei kilpailla entistä vähemmistä ja vaativammista työpaikoista".
Hänen toteamuksensa ei suinkaan tarkoita, että ruotsalaiset olisivat tyhmempiä kuin suomalaiset tai muiden teollisuusmaiden kansalaiset. Sama ongelma on kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Ja Håkan Eriksson jatkaa: "Hyvää tarkoittaville, idealistisille poliitikoille tämä puheenaihe on tabu".
Hänen viestinsä päättäjille on yksinkertainen ja karu. Työn tarjonta ja työn kysyntä eivät tule enää koskaan kohtaamaan. Automaatio vei jo 80-luvulla yksinkertaiset ja vähän osaamista vaativat tehtävät. Tietokoneteknologia vie jo keskijohdon työpaikkoja. 90-luvulla itsepalveluautomaatio on vienyt ja vie kiihtyvällä vauhdilla palvelualan työpaikkoja.
Silti teollisuus valittaa työvoimapulaa. Vaikka Suomen historian aikana sen nuoriso ei ole ollut koskaan niin hyvin koulutettua kuin nyt. Suomi käyttää eniten maailmassa rahaa koulutukseen suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Silti melkein puolet alle 25-vuotiaista valtaa "sossun" luukut heti opinnoista valmistuttuaan. Vielä 60-luvulla pienemmätkin ongelmat saivat nuorison barrikaadeille ja sosiaalitoimiston luukkujen sijasta he valtasivat " Vanhan".
Pulaa on "riittävän" osaavista työntekijöistä. Automatisoidussa tuotannossa yhä harvemmiksi käyvissä työpaikoissa tarvitaan enää Gaussin käyrän yläpään kulkijoita. Lähinnä lisensiaatti -tason työntekijöitä. Sellaisia alle 35-vuotiaita, joilla on pari kolme akateemista loppututkintoa, jotka puhuvat sujuvasti viittä eri kieltä ja joilla on kansainvälistä työkokemusta.
Sellaisia, joita esimerkiksi Nokia tarvitsee. Viidestä Nokialle rekrytoiduista työntekijästä neljällä on insinöörin tai sitä korkeampi loppututkinto. Nokialla ei ole tarjota juuri mitään työtä keskivertotyöntekijälle tai ainakaan Gaussin käyrän alapään kulkijalle. Työpaikkaa ei löydy, vaikka hakijat olisivat maksaneet itsensä kipeiksi ja käyneet viisi Jari Sarasvuon : "Oman elämän sankari" -kurssia!
Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitossa on koottu muistioksi työvoiman saatavuutta ja rekrytointivaikeuksia kartoittaneet raportit. Se kertoo karua kieltä siitä muutosnopeudesta, joka työelämässä on tapahtunut 90-luvulla. Vaativien ammattien suhteellinen osuus kaikista ammateista on kasvanut kuudessa vuodessa 10 prosentin tasolta lähes 40 prosentin tasolle. Keskitason ammatit ovat supistuneet 80 prosentin tasolta lähes 50 prosentin tasolle. Vaativuudeltaan alimman ammattiryhmän taso on pysynyt koko 90-luvun 10 prosentin tasolla. Yksinkertaiset "mutterinvääntäjän" työpaikat katosivat jo 70- ja 80-luvulla.
Valitettavasti tämä työvoiman tarjonnan ja kysynnän välinen epäsuhde tulee vain kärjistymään teknologian, tuotanto- ja palveluautomaation edetessä. Tulevaisuudessa työnantajat kilpailevat maailmanlaajuisesti vain viidestä prosentista Gaussin käyrän yläpään kulkijoista. Heille pääoma on valmis maksamaan entistä kovempia palkkoja, bonuksia ja optioita. Myös poliitikot ovat valmiita hellimään ja antamaan tällaisille ulkomaalaisille "superaivoille" vallitsevaa tasoa pienempiä tuloveroprosentteja, jos ne rekrytoituvat suomalaisiin yrityksiin. Tuloerot ja eriarvoisuus tulevat kärjistymään tulevina vuosina dramaattisesti ilman poliitikkojen apuakin.
Silti meillä lukuisa joukko päättäjiä ja asiantuntijoita, kuten esimerkiksi Timo Relander , Martti Hetemäki ja Jouko Ylä-Liedenpohja ovat ehdottaneet tuloerojen kasvattamista. Samanaikaisesti he ovat paheksuneet sosiaaliturvan varassa eläviä "työtä vieroksuvia sosiaalipummeja" vaatimalla sosiaaliturvaan tuntuvia leikkauksia ja valtion menojen leikkauksia.
Heiltä puutuu valitettavasti alkeellinenkin ymmärrys niistä muutoksista, joita työelämässä on tapahtunut. Nyt kaikki vannovat opetusministeri Olli-Pekka Heinosta myöten elämänikäisen koulutuksen nimeen. Sen kun pitäisi ratkaista työttömyys.
Koulutuksella voidaan luonnollisesti parantaa yksittäisen työntekijän suhteellista asemaa työmarkkinoilla. Mutta sillä ei voi muuttaa hänen geneettistä perimäänsä. Vähälahjaisesta kassaneidistä ei saada millään koulutuksella tai Sarasvuon kurssituksella Nokian tutkimuskeskuksen tutkijaksi.
Yhdysvaltojen työvoimaministeri Robert Reich on kirjassaan Rajaton maailma todennut, että näiden tietotekniikkaa hyödyntävien "symbolianalyytikkojen" määrä, jota ei voida automaatiolla korvata, on teollisuus- ja palvelutuotannossa Yhdysvalloissa parhaimmillaankin 20 prosenttia kokonaistyövoimasta. Siitä huolimatta, vaikka Yhdysvallat hallitsee maailmanlaajuisia symbolituotannon vientimarkkinoita. Loppujen 80 prosentin työpaikat voidaan korvata ennen pitkää tietotekniikalla ja automaatiolla.
Päättäjien lausunnoissa ja koulutustarpeen perusteluissa on vilahdellut myös näkemys, että suomalaiset voisivat keskittyä vain korkeaa osaamispanosta vaativaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tuotanto voisi heidän mielestään siirtyä rauhassa matalapalkkamaihin.
Elektroniikka-alalla maailmaa kiertänyt professori Matti Otala on todennut tutkijoiden määrästä: Euroopassa on noin 400 000 tutkijaa ja Yhdysvalloissa heitä on 800 000. Kaukoidässä, lähinnä Japanissa, tutkijoita on 500 000. Yhdellä pienellä saarella on tutkijoita enemmän kuin koko Euroopassa yhteensä. "Yksittäiset tutkijat eivät kuitenkaan ratkaise menestystä globaalissa kilpailussa, vaan volyymi. Tutkijapotentiaali on siirtynyt Yhdysvalloista Kaukoitään". Heitä on siis yhteensä vain vajaa kaksi miljoonaa maapallon noin kolmesta miljardista työikäisestä. Siis saman verran kuin Suomen kokonaistyövoima.
Meiltä siis häviää työttömyys kun keskitymme tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja hoidamme koko maailman tuotekehityksen! Ruvetaan siis Jumalan valitsemaksi herrakansaksi! Tällaisia tulevaisuudenkuvia meille on maalaillut esimerkiksi Oulun teknologiakeskuksen toimitusjohtaja Pentti Huuskonen.
Näiltä visionääreiltä on unohtunut kertoa, että ensin kaikki suomalaiset pitäisi geenimanipulaatiolla jalostaa Gaussin -käyrän yläpään kulkijoiksi. Jotta he voisivat tasapäisesti kilpailla näiden kahden miljoonan superaivon kanssa. Tämä rodunjalostus saattaa kuitenkin viedä aikaa muutaman sukupolven ja vaatia melkoisia muutoksia vallitseviin lisääntymistottumuksiin.
Siten on suorastaan älyllistä epärehellisyyttä väittää, että panostaminen koulutukseen, tietotekniikkaan ja tietoyhteiskuntaan luo "uusia" työpaikkoja ja on ratkaisu työttömyysongelmaan. Vaikka koulutuksen ja teknologian avulla aikaansaadulla tuottavuuden nousulla saataisiin markkinaosuustaistossa tilapäistä kilpailukykyä, niin ennen pitkää se hävittää sekä kotimarkkinoiden että vientimaittemme ostovoiman. Näin se kiihdyttää markkinatalouden lopulliseen umpikujaan joutumista. Tuottavuus kasvaa jo nyt nopeammin kuin markkinat.
Aihe tuntuu olevan tabu myös meillä Suomessa, joten olisiko korkea aika puhkaista tämä työelämän asenteissa vallitseva kupla? Työttömyyteen on muitakin syitä kuin työtä vieroksuvat sosiaalipummit ja ylimitoitettu sosiaaliturva.
Ari Ojapelto
Espoo