Edesvastuutonta yrittäjyyspropagandaa
JULKAISTU: Salon Seudun Sanomat 12.12.2005, Työkansan Sanomat 22.12. 2005.
Yrittäjyysprofessori Erkko Autio ihmetteli (HS 24. 11. 05) miksi Suomessa ei ole kasvuhakuisia yrityksiä ja yrittäjiä. Samaa yrittäjyysevankeliumia julistavat kaikki poliitikot puolueisiin katsomatta. Automatisoitunut suurteollisuus ei ole enää yli 20 vuoteen luonut työpaikkoja. Kaikki hakevat työllisyyteen pelastusta yrittäjyydestä.
Autio, kuten muutkin kymmenkunta Suomessa verovaroilla elävää yrittäjyysprofessoria, hakee syitä vähäiseen yrittäjyyteen marginaalisista kohteista. Vähäiseen kasvuyrittäjyyteen on kuitenkin vaiettu syy, joka on ylitse muiden ja kaikki yrittäjyysprofessorit vaikenevat siitä kuin yhteisestä sopimuksesta.
On edesvastuutonta narrata ihmisiä yrittäjiksi, jos tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinoiden ja palkansaajien reaalinen ostovoima. Ei ole ihme, ettei kuluttajilla riitä enää rahaa ostamaan tavaroita ja palveluja, sillä kansantulossa on tapahtunut yli 10 prosentin siirtymä pääoma- ja yrittäjätulojen hyväksi (pääomatulot yli kaksinkertaistuneet).
Yrittäjien voittoja ei kuitenkaan investoida Suomeen, vaan niillä siirretään tuotantoa matalapalkkamaihin, ostetaan kilpailija pois markkinoilta tai voitot menevät kansainväliseen pörssikeinotteluun. Investoinit ovat olleet viime vuosikymmenenä pienempiä kuin yritysten poistot (koneiden ja laitteiden kuluma).
Jos joku yritys onnistuu olemaan Aution peräänkuuluttama “kasvuyhtiö”, sen kääntöpuolena jokin toinen pikkuyritys häviää markkinoilta. Isot yritykset ovat koko ajan keskittyneet, fuusioituneet, ostaneet pienempiään ja kaventaneet pienten yritysten elinmahdollisuuksia ja markkinaosuutta. Tietotekniikka on vienyt pieniltä yritykseltä mittakaavaedun, sillä isojen ohjelmoitava ja automatisoitunut tuotantotekniikka kykenee nykyisin tekemään kuinka pieniä tuotantosarjoja tahansa. Yrittäjien osuus koko työvoimasta Euroopan teollisuusmaissa onkin ollut hienoisessa laskussa jo 1970-luvulta lähtien ja uuden vuosituhannen alkuvuosiin mennessä se on tippunut kymmenestä noin seitsemään prosenttiin.
Suomi on pienten yritysten maa. Yritykset työllistävät keskimäärin neljä työntekijää ja niiden liikevaihto on noin 740 000 euroa. Suomalaisyrityksistä lähes 99 prosenttia on pienyrityksiä. Pienten ja keskisuurten yritysten merkitys työllistäjänä on kasvanut jatkuvasti, vaikka ne ovatkin pääasiassa yhden ihmisen niin sanottuja "salkkuyrityksiä", jotka käytännössä sinnittelevät työttömyyden ja yrittäjyyden välimaastossa. Vuonna 1990 pk-sektorin yritykset työllistivät noin 56 prosenttia ja (pakko)yrittäjyyden osuus työvoimasta on lisääntynyt sen jälkeen. Yrittäjien ylitarjonnan takia liikkeen- ja ammatinharjoittajat ovat kuitenkin jääneet selvästi palkansaajien tulokehityksestä. Pienyrittäjien ja palkkatyötä tekevien keskimääräiset veronalaiset vuosiansiot olivat 1990-luvun alussa vielä lähes yhtä suuret, mutta seuraavien kymmenen vuoden aikana palkkatyötä tekevät ovat ottaneet etumatkaa. Suomen Yrittäjien mukaan alhaisen ansiokehityksen suurin syy on pienyrittäjien määrän liian kova kasvu!
On edesvastuutonta houkutella ihmisiä yrittäjiksi, jos ei samalla pidetä huolta siitä, että markkinoilla on ostovoimaisia asiakkaita. Suomessa on jo huomattava määrä laman jäljiltä loppuelämänsä velkavankeudessa eläviä entisiä yrittäjiä. Laman aikana lähes 50 000 yritystä ja yrittäjää lakkasi yrittämästä. Vieläkin yli 10 000 entisellä yrittäjällä on velkoja ulosotossa. Yrittäjistä on 13 prosenttia köyhiä.
Aution peräämien yksityisten palveluiden osuuden lisääminen tarkoittaa, että yhteiskunnan palveluiden yksityistämisessä siivoojan palkka ja ostovoima pieneenee 30 prosenttia ja työehdot huononevat. Absoluuttisesti työpaikat eivät myöskään lisäänny. Epätyypillisen yksityisen palvelutyöntekijän palkka ja ostovoima on puolet puolet keskiverto teollisuustyöntekijän palkasta. Työttömien ja syrjäytyneiden ostovoima on myös alle puolet palkansaajien ostovoimasta.
Palkansaajienkin palkat ovat kasvaneet 1990-luvulla erittäin vähän ja noin 1,5 prosentin vuosittaisesta reaalikasvusta on suurin osa mennyt asumiskustannusten ja yhteiskunnan palveluiden- ja sotu-maksujen omavastuuosuuden nousuun. Työntekijöiden palkkamaltti on globalisaation pakottamana lisääntynyt entisestään, jos kehitystä tarkastellaan pitemmältä ajanjaksolta. 1980-luvulla palkansaajien reaaliansiokehitys oli 22 ja 1970-luvulla 32 prosenttia.
Autio viittaa kansainväliseen GEM-tutkimukseen. OECD-maiden vertailu osoittaa, että yrittäjien osuus vaihtelee valtavasti eri maissa, neljästä prosentista aina neljännekseen koko työllisestä työvoimasta. Yrittäjien osuus on korkein Korean ja Meksikon lisäksi eteläisessä Euroopassa eli Kreikassa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Näissä maissa yrittäjyys on erittäin yleistä, noin viidennes työllisestä työvoimasta työllistää itsensä yrittäjänä. Nämä maat ovat katukaupustelijoiden ja rihkamamyyjien luvattuja maita. Yrittäjyys on näissä maissa joskus kaupustelun ja kerjäämisen välimuoto. Vähiten yrittäjiä taas on kehittyneissä Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan maissa, joissa tuottavuutta on nostettu teknologialla.
Norjassa, Yhdysvalloissa ja Tanskassa yrittäjien ja ammatinharjoittajien osuus työllisistä on vain viidestä seitsemään prosenttiin. Yhdysvaltojen heikko sijoittuminen yrittäjyysasteen vertailussa ei ole yleisen käsityksen mukainen. Amerikkalaisethan ovat tunnettuja yritysmyönteisistä mielipiteistään.
Uuden yrityksen perustaminen ei Suomessa kaadu ainakaan neuvojien puutteeseen. Kiinnostunut saa apua seminaareista, yrittäjäjärjestöiltä, alan koulutus- ja rahoituslaitoksista, te-keskukselta, uusyrityskeskuksista, yrityshautomoista, kauppakamareilta ja yksityisiltä konsulteilta. On muun muassa Sitraa, Tekesiä, Veraventuraa, Suomen Akatemiaa, Teollisuussijoitusta, Finveraa, Finnprota ja mentorointia. Yhteiskunnan rahaa käytetään miljoonittain yrittäjyyden ideologian levittämiseen.
Kummallista, että maksusta propagoivat yrittäjyysprofessorit eivät ole huolissaan yritystoiminnan tärkeimmästä edellytyksestä eli kansalaisten ostovoimasta.
Ari Ojapelto
Espoo
Kirjoittaja on kirjoittanut osion: “Globalisaatio tuhoaa pienyrittämisen edellytyksiä - ilman ostovoimaa ei ole markkinoita” keväällä 2005 ilmestyneeseen kirjaan “Talouden demokratia” (Like).
Yrittäjyysprofessori Erkko Autio ihmetteli (HS 24. 11. 05) miksi Suomessa ei ole kasvuhakuisia yrityksiä ja yrittäjiä. Samaa yrittäjyysevankeliumia julistavat kaikki poliitikot puolueisiin katsomatta. Automatisoitunut suurteollisuus ei ole enää yli 20 vuoteen luonut työpaikkoja. Kaikki hakevat työllisyyteen pelastusta yrittäjyydestä.
Autio, kuten muutkin kymmenkunta Suomessa verovaroilla elävää yrittäjyysprofessoria, hakee syitä vähäiseen yrittäjyyteen marginaalisista kohteista. Vähäiseen kasvuyrittäjyyteen on kuitenkin vaiettu syy, joka on ylitse muiden ja kaikki yrittäjyysprofessorit vaikenevat siitä kuin yhteisestä sopimuksesta.
On edesvastuutonta narrata ihmisiä yrittäjiksi, jos tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinoiden ja palkansaajien reaalinen ostovoima. Ei ole ihme, ettei kuluttajilla riitä enää rahaa ostamaan tavaroita ja palveluja, sillä kansantulossa on tapahtunut yli 10 prosentin siirtymä pääoma- ja yrittäjätulojen hyväksi (pääomatulot yli kaksinkertaistuneet).
Yrittäjien voittoja ei kuitenkaan investoida Suomeen, vaan niillä siirretään tuotantoa matalapalkkamaihin, ostetaan kilpailija pois markkinoilta tai voitot menevät kansainväliseen pörssikeinotteluun. Investoinit ovat olleet viime vuosikymmenenä pienempiä kuin yritysten poistot (koneiden ja laitteiden kuluma).
Jos joku yritys onnistuu olemaan Aution peräänkuuluttama “kasvuyhtiö”, sen kääntöpuolena jokin toinen pikkuyritys häviää markkinoilta. Isot yritykset ovat koko ajan keskittyneet, fuusioituneet, ostaneet pienempiään ja kaventaneet pienten yritysten elinmahdollisuuksia ja markkinaosuutta. Tietotekniikka on vienyt pieniltä yritykseltä mittakaavaedun, sillä isojen ohjelmoitava ja automatisoitunut tuotantotekniikka kykenee nykyisin tekemään kuinka pieniä tuotantosarjoja tahansa. Yrittäjien osuus koko työvoimasta Euroopan teollisuusmaissa onkin ollut hienoisessa laskussa jo 1970-luvulta lähtien ja uuden vuosituhannen alkuvuosiin mennessä se on tippunut kymmenestä noin seitsemään prosenttiin.
Suomi on pienten yritysten maa. Yritykset työllistävät keskimäärin neljä työntekijää ja niiden liikevaihto on noin 740 000 euroa. Suomalaisyrityksistä lähes 99 prosenttia on pienyrityksiä. Pienten ja keskisuurten yritysten merkitys työllistäjänä on kasvanut jatkuvasti, vaikka ne ovatkin pääasiassa yhden ihmisen niin sanottuja "salkkuyrityksiä", jotka käytännössä sinnittelevät työttömyyden ja yrittäjyyden välimaastossa. Vuonna 1990 pk-sektorin yritykset työllistivät noin 56 prosenttia ja (pakko)yrittäjyyden osuus työvoimasta on lisääntynyt sen jälkeen. Yrittäjien ylitarjonnan takia liikkeen- ja ammatinharjoittajat ovat kuitenkin jääneet selvästi palkansaajien tulokehityksestä. Pienyrittäjien ja palkkatyötä tekevien keskimääräiset veronalaiset vuosiansiot olivat 1990-luvun alussa vielä lähes yhtä suuret, mutta seuraavien kymmenen vuoden aikana palkkatyötä tekevät ovat ottaneet etumatkaa. Suomen Yrittäjien mukaan alhaisen ansiokehityksen suurin syy on pienyrittäjien määrän liian kova kasvu!
On edesvastuutonta houkutella ihmisiä yrittäjiksi, jos ei samalla pidetä huolta siitä, että markkinoilla on ostovoimaisia asiakkaita. Suomessa on jo huomattava määrä laman jäljiltä loppuelämänsä velkavankeudessa eläviä entisiä yrittäjiä. Laman aikana lähes 50 000 yritystä ja yrittäjää lakkasi yrittämästä. Vieläkin yli 10 000 entisellä yrittäjällä on velkoja ulosotossa. Yrittäjistä on 13 prosenttia köyhiä.
Aution peräämien yksityisten palveluiden osuuden lisääminen tarkoittaa, että yhteiskunnan palveluiden yksityistämisessä siivoojan palkka ja ostovoima pieneenee 30 prosenttia ja työehdot huononevat. Absoluuttisesti työpaikat eivät myöskään lisäänny. Epätyypillisen yksityisen palvelutyöntekijän palkka ja ostovoima on puolet puolet keskiverto teollisuustyöntekijän palkasta. Työttömien ja syrjäytyneiden ostovoima on myös alle puolet palkansaajien ostovoimasta.
Palkansaajienkin palkat ovat kasvaneet 1990-luvulla erittäin vähän ja noin 1,5 prosentin vuosittaisesta reaalikasvusta on suurin osa mennyt asumiskustannusten ja yhteiskunnan palveluiden- ja sotu-maksujen omavastuuosuuden nousuun. Työntekijöiden palkkamaltti on globalisaation pakottamana lisääntynyt entisestään, jos kehitystä tarkastellaan pitemmältä ajanjaksolta. 1980-luvulla palkansaajien reaaliansiokehitys oli 22 ja 1970-luvulla 32 prosenttia.
Autio viittaa kansainväliseen GEM-tutkimukseen. OECD-maiden vertailu osoittaa, että yrittäjien osuus vaihtelee valtavasti eri maissa, neljästä prosentista aina neljännekseen koko työllisestä työvoimasta. Yrittäjien osuus on korkein Korean ja Meksikon lisäksi eteläisessä Euroopassa eli Kreikassa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Näissä maissa yrittäjyys on erittäin yleistä, noin viidennes työllisestä työvoimasta työllistää itsensä yrittäjänä. Nämä maat ovat katukaupustelijoiden ja rihkamamyyjien luvattuja maita. Yrittäjyys on näissä maissa joskus kaupustelun ja kerjäämisen välimuoto. Vähiten yrittäjiä taas on kehittyneissä Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan maissa, joissa tuottavuutta on nostettu teknologialla.
Norjassa, Yhdysvalloissa ja Tanskassa yrittäjien ja ammatinharjoittajien osuus työllisistä on vain viidestä seitsemään prosenttiin. Yhdysvaltojen heikko sijoittuminen yrittäjyysasteen vertailussa ei ole yleisen käsityksen mukainen. Amerikkalaisethan ovat tunnettuja yritysmyönteisistä mielipiteistään.
Uuden yrityksen perustaminen ei Suomessa kaadu ainakaan neuvojien puutteeseen. Kiinnostunut saa apua seminaareista, yrittäjäjärjestöiltä, alan koulutus- ja rahoituslaitoksista, te-keskukselta, uusyrityskeskuksista, yrityshautomoista, kauppakamareilta ja yksityisiltä konsulteilta. On muun muassa Sitraa, Tekesiä, Veraventuraa, Suomen Akatemiaa, Teollisuussijoitusta, Finveraa, Finnprota ja mentorointia. Yhteiskunnan rahaa käytetään miljoonittain yrittäjyyden ideologian levittämiseen.
Kummallista, että maksusta propagoivat yrittäjyysprofessorit eivät ole huolissaan yritystoiminnan tärkeimmästä edellytyksestä eli kansalaisten ostovoimasta.
Ari Ojapelto
Espoo
Kirjoittaja on kirjoittanut osion: “Globalisaatio tuhoaa pienyrittämisen edellytyksiä - ilman ostovoimaa ei ole markkinoita” keväällä 2005 ilmestyneeseen kirjaan “Talouden demokratia” (Like).