sunnuntai 1. elokuuta 2010

Ahneudelle pitää antaa myös kasvot

Jatkovastine Aamulehden 4.5.2008 kirjoitukseeni: “Uudet synnit kirjoihin“.
Kirkkoneuvos Heikki Mäkeläinen otti osaa virittämääni keskusteluun synti-käsitteen päivittämisestä – kiitos siitä. Yhteiskunnallisten ja taloudellisten syntien tuomittavuudesta meillä näyttäisi olevan periaatteellinen yksimielisyys.


Hän toi kirjoituksessaan pitkän listan erilaisia selvityksiä ja muistioita, joita on tuotettu kirkon sisällä. Ne tahtovat olla vain samanlaisia yleviä julistuksia nimikkeellä “yritysten eettiset säännöt“, joita yrityksetkin tilaavat mainostoimistoilta ja yhteiskuntasuhteitten konsulttiarmeijoilta yritysten yhteiskuntakelpoisuuden ja markkinoinnin tueksi.

Lisäksi Mäkeläinen mainitsi arkkipiispojen Jukka Paarman ja John Vikströmin kiinnittäneen huomiota uusliberalismin vaaroihin. Havaintojeni mukaan luterilaisella puolella myös piispat Osmo Alaja ja Juha Pihkala ovat esittäneet ansiokkaasti kriittisiä äänensävyjä talouden nykymenosta.
Pistokoemaisten havaintojeni mukaan heidän viestinsä ei kuitenkaan ole edennyt ruohonjuuritasolle saarnastuoleihin. Heidänkin kritiikkinsä on ollut melkoisen yleisluontoista ahneuden ja oman edun tavoittelun paheksumista. He eivät ole uskaltautuneet tarttumaan konkreettisiin tapauksiin saati sitten henkilöihin.

Se on tietenkin ymmärrettävää, koska silloin he joutuvat ottamaan poliittista kantaa ja sehän ei ole yleensä ollut kirkon piirissä suotavaa.

Kirkonmiesten kritiikki on ollut pääasiassa yleistä synnin paheksuntaa. Vaaditaan lähimmäisenrakkautta ja nöyryyttä. Vaaditaan hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Ei ole sopivaa heitellä kiviä mihinkään suuntaan ja politikointi pitää jättää poliitikoille.

Uskon naivisti, että vasemmistolainen ja kokoomuslainen poliitikko ainakin itse uskoo ajavansa oikeita asioita ja oikeudenmukaisuutta poliittisessa toiminnassaan.

Juuri siksi kirkonisien velvollisuus on alan “ammatilaisina“ tulkita Raamatun kirjoituksia erityisesti poliitikoille, jotka voivat pitää oikeudenmukaisina aivan vastakkaisia asioita.

Kirkonisille tehtävä tosin ei ole kovin helppo, sillä tulkintojen seurauksena on syntynyt satoja ja tuhansia erilaisia uskonnollisia kuppikuntia, lahkoja ja hurmosliikkeitä. Raamatun tulkinta moraalisäännöksiksi nykymaailmassa vaatii kirkonisiltä kilvoittelua ja perehtymistä muuhunkin kuin Raamattuun.

Mäkeläinen piti mainintaani Björn Wahlroosin esiintymisestä moraalin apostolina kirkkopäivillä yksipuolisena. En paheksunut hänen esiintymistään sinänsä, vaan sitä, että kukaan kirkonisistä ei paheksunut hänen tähänastista toimintaansa ja ahneuttaan.


Hän edustaa sitä röyhkeää finassieliittiä, joka on ajanut demokraattisen ja poliittisen päätöksenteon yläpuolelle. Sampo-pankin johtajana hän saneerasi yli puolet työntekijöistään, möi lopulta pankin tanskalaisille ja rikastui järjestelyistä kadehdittavasti.

Wahlroos oli aikoinaan myös myymässä kansallisaarrettamme Nokiaa ruotsalaisille alehintaan, mutta onneksi se ei kelvannut tuolloin heille. Hän on ollut kummisetänä useissa yritysjärjestelyissä, joissa suomalaisia yrityksiä, päätäntävaltaa ja toiminnan tuloksia (osinkoja) on rahdattu valtakunnan rajojen ulkopuolelle.

Ehdotankin Mäkeläiselle, että seuraavan kirkon tilaisuuteen kutsuttaisiin puhumaan moraalista Fortumin Mikael Lilius. Hänen ja Fortumin nykyjohdon kadehdittavat optio-, bonus- ja muut palkkiot kun ovat syntyneet nerokkaista liikkeenjohdollisista päätöksistä.

Todellisuudessa ne ovat syntyneet siitä, että Fortumin sähköntuotannosta tuotetaan 85 prosettia halvalla ydin- ja vesivoimalla. Ne päätökset on tosin tehty vuosikymmeniä sitten, Lilius ja nykyinen johto eivät ole olleet edes Fortumin palkkalistoilla.


Kanttori Harri Mölsä taas kehoitti omassa vastineessaan jättämään politikoinnin ja aloittamaan parannuksen ihmisestä itsestään. Lisäksi hän kehoitti päivittämään armon ja rakkauden uusiksi.
Mölsä ei varmaankaan ole huomannut, että nämä pääoman harmaat eminessit, pääomasijoittajat ja pörssikeinottelijat eivät ole kirkon suurkuluttajia. He yleensä hymyilevät hiljaa sisäänpäin kuullessaan sanan moraali.

Ei heitä kiinnosta kuolleista nouseminen eikä synnin voittaminen. Tarkoittaako Mölsän armon päivittäminen sitä, että Wahlroosin ja Liliuksen kuten Stalinin ja Hitlerin toimintoihin ei tule kohdistaa minkäänlaista kritiikkiä, vaan armon tulisi aina käydä oikeudesta?

Suomalaisen liike-elämän ikoniksi ja Jumalaksi on nostettu entinen Nokian konsernijohtaja Jorma Ollila. Hän kuten Jumalakin on kaiken julkisen arvostelun ulkopuolella.


Hän on kasvattanut Nokian monikansalliseksi yritykseksi, jonka omistus ja voitot valuvat 90 prosenttisesti valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Vaikka yrityksen liikevaihto on jo suurempi kuin koko Suomen valtion budjetti, se työllistää suomalaisia vähemmän kuin 90-luvun alussa.

Osakkeenomistajien ahneus on jo ajanut Nokian tutkimus- ja tuotekehityksenkin orjatyömaihin, sillä Nokian tiedotusosasto ei enää kerro Suomessa toimivien T&K henkilökunnan määrää.

Ollilan farisealaisuudesta kertoo se, että heti kun hänestä tuli Shellin hallintoneuvoston puheenjohtaja, hänestä tuli salamaniskusta suuri luonnonystävä. Koska Shell öljy-yhtiö on yksi maailman pahimmista luonnon saastuttajista, Ollila ja imagokonsultit tuottivat sielläkin selvityksiä ja muistioita ja tulivat siihen tulokseen, että nyt on tehtävä markkinoinnillisista syistä jonkinlainen kasvojenkohotus.

Kaikkien kolmen yritysjohtajan johtamat yritykset kieriskelevät rahoissa kuten Roope-ankka, mutta silti ne eivät enää investoi Suomeen. Ne eivät investoi yhtiön kassassa makaavia miljardejaan tuotekehitykseen ja varmista yhtiön pitkän tähtäimen menestystä. Eivät edes osta kilpailijoitaan ja siten mahdollista monopolihinnoittelulla voittoja osakkeenomistajilleen, vaan keskittyvät ahneuksissaan omien tulojensa maksimoimiseen

Kun yritysjohtajat eivät ammattitaidottomuuttaan huippupalkoistaan huolimatta kykene innovoimaan uusia tuotteita, he ostavat yhtiön riihikuivalla rahalla omia osakkeitaan ja mitätöivät ne saman tien. Käytännössä se tarkoittaa, että he ”polttavat” yhtiön kassassa olevaa rahaa vain varmistaakseen pörssikurssien nousun ja sitä kautta omat optionsa ja bonuksensa. Tämä on aikamme yritysjohtajien ns. ”yhteiskuntavastuuta”.

Nyt nämä uuden ajan rikastumisen profeetat Ollila ja Wahlroos asuvat kumpikin entisten kartanonherrojen kartanoissa.

Ainoa ero entisiin omistajiin on heidän arvoissaan.

Ennen kartanonherrat sentään kantoivat vastuuta työntekijöistään. He rakensivat työntekijöilleen asunnot, koulut, urheilukentät – jopa sairaalat ja joskus kirkonkin.

Nykyiset kartanonherrat keskittyvät vain oman henkilökohtaisen vaurautensa lisäämiseen, jotta me tavalliset kansalaiset syyllistyisimme kateuden kuolemansyntiin.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere

Luetuimmat

Kävijöitä