1. Sähköpostidebatti Aamulehden päätoimittaja Matti Apusen kanssa:

VAIHE 1.
AO:n SÄHKÖPOSTIVIESTI TIMO HARAKALLE ja CC:na MATTI APUSELLE 2.5. 2009:
Tuottaja Timo Harakka,
Olen jo pitkään seurannut viihteellistynyttä Pressiklubin
"media-kritiikki" -ohjelmaanne. Valitettavasti se on askaroinut pääosin
keltaisen lehdistön aihealueilla. Silloinkin, kun on käsitelty vakavia
aiheita kuten lamaa ja sen ennustamista, keskustelijaksi on kutsuttu pankin
edusmies (Timo Tyrväinen) puhumaan pankkien intressien mukaisia näkemyksiä (luomaan laman keskelle toivoa).
Viimeksi ohjelmassanne keskusteltiin finanssikriisin synnyttämästä
"uusvasemmistolaisista" maailmankuvasta, jossa Suomen oikeistolaisin
päätoimittaja Osmo Apunen oli kutsuttu tuomaan esille uusliberalistisia
näkemyksiään. (Hänet Helsingin Sanomien toimittajat vajaa vuosi sitten
valitsivat ainoana "äärirepublikaanisena" toisinajattelijana 30
merkittävimmän toisinajattelijan joukkoon).
Lähetän ohessa Pressiklubin toimitukselle hänellekin lähettämäni 10
valtamedian ylläpitämää valhetta, jotka Pressiklubissakin pitäisi ottaa
tarkempaan käsittelyyn. Apunenkaan ei "vapaamielisenä journalistina" ole
"jostakin syystä" julkaissut sitä.
Yrityksistäni huolimatta Aamulehtikään ei ole ottanut esille esimerkiksi
maailman BKT:n kasvuvauhdin hiipumista pitemmällä aikajaksolla, eikä Suomen työtuntitilaston kehitystä viimeisen 20 vuoden aikajaksolla.
Niiden tarkempi analysointi olisi journalistisesti ja
yhteiskunnallisesti ensiarvoisen tärkeää. Varsinkin, kun katsotaan niiden
vaikutusta uusien työpaikkojen synnyttäjänä nykyisen maailmanlaajuisen laman ja massatyöttömyyden aikakautena.
Kaukaloväkivallan lisäksi Pressiklubin mediakritiikki voisi kohdistua
niihin asioihin, joista valtamediat ovat kollektiivisesti vaiti - vai mitä Timo?

Journalistisin terveisin
Ari Ojapelto
tietokirjailija

Kokoomuksen nousu valheiden varassa. (liitetiedostossa).
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite 20.3. 2009 (lyhennettynä).
Verkkojulkaisussa 29.4. 2009 Voima/Fifi: http://fifi.voima.fi/


VAIHE 2.
APUSEN SÄHKÖPOSTI AO:LLE 3.5. 2009:
On 3.5.2009 23:10, "Apunen Matti" <Matti.Apunen@aamulehti.fi> wrote:
> Luulet tietäväsi minusta riittävästi panettelun pohjaksi, etkä saa edes nimeä
> oikein. Mahtava startti keskustelulle.
>
> Matti Apunen

VAIHE 3.
AO:n SÄHKÖPOSTIi APUSELLE3. 5. 2009:
Anteeksi, että etunimi tuli kiireessä kirjoitettua väärin. En mielestäni
syyllisty panetteluun, jos referoin Helsingin Sanomien ammattitoimittajien
äänestyksen tulosta.
Toivottavasti sähköposti on startti keskustelulle. Kannattaisi varmaan
ottaa selvää, onko nimen kirjoittamisen lisäksi asiasisältökin väärin.
Journalistisesti se ainakin olisi tärkeää. Olen aina Aamulehdenkin
käytettävissä.
Ystävällisin terveisin
Ari Ojapelto
PS. Takavuosina julkaisitte työelämän "asiantuntija" Jari Sarasvuon kolmen
aukeaman analyysin. Silloinkaan en saanut vastinettani julkaistua, koska
totesitte sähköpostissanne "asian olevan jo loppuun käsitelty".

VAIHE 4.
APUSEN SÄHKÖPOSTI AO:LLE 4.5. 2009:
On 4.5.2009 12:16, "Apunen Matti" <Matti.Apunen@aamulehti.fi> wrote:
> No nyt on nimi oikein, mutta muuten puheesi ovat edelleen mitä sattuu.
>
> Mikä ihmeen Hesarin äänestys? Minut valittiin jonkinlaiselle
> puolihömpähtävälle "toisinajattelijoiden" listalle, koska ilmoitin julkisesti
> tukevani John McCainia kun kaikki muut olivat Obaman takana.
> "Äärirepublikaanista" ei kukaan puhunut mitään eikä siitä taatusti äänestetty
> Hesarissa.
>
> Kutsut minua "uusliberalistiksi". Millä perusteella? Mainitse yksikin
> ajatukseni, joka on uusliberalistinen. Onko uusliberalismia tai
> äärirepublikaanisuutta se, että minua huvittaa Teemu Mäen haikailu aikaan
> jolloin kaupoissa ei ollut mitään?
>
> Klassista liberalismia ja markkinataloutta olen kyllä puolustanut. Mutta jos
> et erota toisistaan klassista liberalismia ja uusliberalismia, voimme lopettaa
> tämän tarinan tähän.
>
> Olet tyypillinen kansalaisaktiivi, joka sinänsä ihan oikein vaatii
> tiedotusvälineiltä tarkkuutta. Mutta kansalaisaktivisteille on tyypillistä
> myös se, että heitä ei vaivaa lainkaan että omat faktat ovat iloisesti sikin
> sokin.
>
> Matti Apunen

VAIHE 5.
Sähköpostiviesti AO:lta Apuselle:
Päätoimittaja Matti Apunen,
Kiitoksia palautteesta. Ilmeisesti Helsingin Sanomien toimittajat ovat puolihömpähtäviä kun valitsivat Teidät ainoaksi "äärioikeistolaiseksi" toisinajattelijaksi.
He olivat ilmeisesti tehneet samat johtopäätökset kuin minä, että kannattaessanne republikaanista McCainia Yhdysvaltojen politiikka jatkaisi edelleen Bushin "ansiokkaasti" viitoittamalla tiellä (rikkaitten veronalennukset ja rikastuminen, eriarvoisuuden kasvu, valtion velkaantuminen, pankkien keinottelu jne.). USA:n republikaaneja nimitetään täällä uusliberaaleiksi (Friedmanilaisia monetaristeja) ja demokraatteja liberaaleiksi (ei siis vasemmistolaisiksi).
Kokoomus täällä Suomessa on edustanut uusliberalistisia näkemyksiä ja sitä vastaan minäkin olen hyökännyt "10 valheen listallani". Kokoomus ei ole "jostakin syystä" pyynnöistäni huolimatta uskaltautunut julkiseen debattiin kumotakseen "valheelliset väitteeni".
Siispä pyydänkin Teitä tulemaan Kokoomuksen avuksi. Varsinkin, kun väitätte "omien faktojeni olevan iloisesti sekaisin". Ehdotankin, että julkaisisitte kirjoituksen (liitetiedostossa) kokonaan tai yhden valheen kerrallaan. Heti perään voisitte Kokoomuksen "terävän pään" kanssa yhdessä tai erikseen osoittaa väitteeni faktatiedoin perättömiksi.
Kuten kokeneena journalistina tiedätte, tärkeintä ei ole se mistä puhutaan, vaan mistä vaietaan. Lopuksi pieni journalistinen ihmettely. Miksi Aamulehti ei ole uutisoinut rivilläkään maailman BKT:n vuosikymmenien aikana tapahtunutta hiipumista, eikä Suomen 20:n viime vuoden aikana tapahtunutta työtuntien vähenemistä?
Sen sijaan Aamulehdessäkin on hehkutettu edellisen laman jälkeistä työllisyyden ja työllisyysasteen parantumista sekä tuottavuuden parantumista. Oleellisesta asiasta on vaiettu. Nollasummamarkkinoilla tapahtuva tuottavuuden kasvu merkitsee työn määrän (työtuntien) kehityksessä katastrofia. Siitä valtamediat, Kokoomus ja muutkin poliittiset päättäjät ovat olleet hiirenhiljaa. Miksi?
Journalistisin terveisin
Ari Ojapelto

VAIHE 6.
APUSEN SÄHKÖPOSTI AO:LLE 5.5. 2009:
On 5.5.2009 13:33, "Apunen Matti" <Matti.Apunen@aamulehti.fi> wrote:
> Minä en rupea sinun tekstejäsi perkaamaan. Sekaisin olivat faktasi minusta ja puheistani, ja ovat edelleen. Pyydän sinua ensi alkuun lähettämään sen
> Helsingin Sanomien sitaatin, jossa minua kutsutaan "äärioikeistolaiseksi".
> Kaltaisesi ihmiset kuvittelevat, että julkisessa ammatissa olevasta ihmisestä
> sopii sanoa mitä vaan. Sähkeuutinen sinulle, Ari: Se ei ole oikein.
>
> Matti Apunen

VAIHE 7.
AO:N SÄHKÖPOSTI APUSELLE 6.5. 2009:
Päätoimittaja Matti Apunen, Kiitoksia palautteesta. Olet aivan oikeassa, että Helsingin Sanomien Toisinajattelijoiden ranking-listalla ei suoranaisesti nimitetty Sinua "äärioikeistolaiseksi".
Mutta, mutta, listalle valituista 30 toisinajattelijasta (oma nimeni oli myös listalla) 29 oli eri sortin vasemmistolaisia, vihreitä ja anarkisteja ja vain yksi toisinajattelija (Sinut) oli valittu esimerkiksi "toiselta" (oikealta) poliittiselta laidalta.
Silloin ei mielestäni ole mitenkään väärin nimittää Sinua "äärioikeistolaiseksi". Juuri siksi Helsingin Sanomien kollegat valitsivat Sinut listoille. Yritä kestää tai ota imarteluna.
Koska tiedän, että yhteiskunnalliset näkemykseni ovat Sinusta vääriä, ihmettelen kovasti, mikset kunnianhimoisena journalistina suostu "tekstejäni perkaamaan" eli osoittamaan julkisesti näkemykseni vääriksi.
Ymmärtääkseni "osaamisen ylivoimalla" on helposti toisinajattelija hiljennettävissä. Kokoomus ja Ben Zyskowicz olisivat varmasti kiitollisia Sinulle. Se olisi isänmaallinen teko.

Journalistisin terveisin
Ari Ojapelto

PS. Ohessa taloustoimittajia kritisoiva juttu, joka tulee ulos ensi perjantaina KU/Viikkoliitteessä. Sen saa julkaista myös Aamulehdessä, jos vain ego kestää. Liitetiedostossa aiheesta lisää.

VAIHE 8.
APUSEN SÄHKÖPOSTI AO:LLE 6.5. 2009:
Juuri tämä tässä maassa on vikana. Keskustelussa ei osata eikä haluta tehdä eroa "konservatiiville", "liberaalille" ja "äärioikeistolaiselle".
Ketju on loogisesti samanlainen kuin "markkinatalouden vastustaja", "vasemmistolainen" ja "mellakoitsija". Jos siis olet kapitalismikriittinen ja/tai vasemmistolainen, on riittävä todennäköisyys kutsua sinua väkivaltaiseksi huligaaniksi. Koita kestää tai ota imarteluna.
Matti A.

VAIHE 9.
AO:N SÄHKÖPOSTI APUSELLE 6.5. 2009:
Kiitoksia palautteesta. Olisikohan semanttisesta saivartelusta syytä siirtyä esittämieni 10 "valheen" osoittamiseen perättömiksi?
Ari O.

PS. Tampereen Yliopiston Journalistiikan laitoksella on julkaistu (v. 2004) Jukka Holmbergin väitöskirja suomalaisten sanomalehtien puoluesuuntautuneisuudesta (oikeisto/vasemmisto-akselilla). Siinä ylivoimaisesti oikeistolaisimmaksi sanomalehdeksi tuli Aamulehti! Olisikohan sillä mitään tekemistä lehden päätoimittajan asenteiden kanssa?

VAIHE 10.
APUSEN SÄHKÖPOSTI AO:LLE 6.5. 2009:
Tämä on hyödytöntä, koska pääsi ei selvästi ota vastaan sitä mitä yritän sanoa.
Hyvää jatkoa maailmaasi.

VAIHE 11.
Sähköposti Matti Apuselle 11.5. 2009 ja CC:nä kaikille Aamulehden kaikille toimittajille, talousjournalismin tutkijoille, Journalisti-lehden toimittajille, Julkisen sanan Neuvoston jäsenille, ”Politiikan toimittajat” -seuralle, ”Taloustoimittajat ”-seuralle sekä Pressiklubin toimittajille.
Arvoisat journalismin tutkijat, toimijat ja kommentoijat,
Olen lähetellyt Teille silloin tällöin esimerkkejä suomalaisten medioitten "journalistisesta moniarvoisuudesta".
Tässä taas tuore esimerkki siitä, kuinka Suomen toiseksi suurimman päivälehden päätoimittaja harrastaa sensurointia ja pitää itseään täysin puolueettomana journalistina.
Oheinen Apusen kanssa harjoittamamme sähköpostiralli kertoo, ettei hän halua edes julkistaa sellaista tutkimus- ja tilastotietoa, joka on vastoin hänen omaa maailmankuvaansa ja uskomuksiaan.
Hänellä ei ole edes journalistista uskallusta aiheesta julkiseen debattiin, vaikka päätoimittajana hänellä pitäisi "kynä pysyä kädessä". Vaikeneminenhan on median tärkein viestintäkeino.
Teille median tutkijoille antaisin pienen vinkin siitä, mihin kannattaisi suunnata tutkimusta. Kannattaisi tutkia, kuinka päätoimittajat käyttävät valtaansa lehtensä toimituksissa.
Toimittajat Simo Sipola ja Elina Hirvonen yrittivät TV-nelosen ohjelmassa (8.3. 2001) "Palaneen käry" kartoittaa sitä. Kaikki valtamedian päätoimittajat kieltäytyivät (mukaan lukien Apunen) saapumasta studioon keskustelemaan rivitoimittajien keskuudessa tehdyn kartoituksen kiusallisista tuloksista.
Hesarin päätoimittaja Janne Virkkunen kiukustui asiasta niin, että lopetti siltä istumalta koko ohjelman (Sanoma omistaa TV-nelosen).
Sen jälkeen aiheesta ei "jostakin syystä" ole tehty tarkempaa tutkimusta. Oheisen sähköpostikeskustelun perusteella siihen olisi aihetta.
Kaikki alkoi siitä, kun lähetin ensin Pressiklubia kritisoivan sähköpostin Timo Harakalle ja se meni CC:nä myös ohjelmassa olleelle päätoimittaja Matti Apuselle.

Journalistisin terveisin:
Ari Ojapelto
Tietokirjailija

SÄHKÖPOSTIKESKUSTELU JATKUI, KUN LEHDET KERTOIVAT, ETTÄ APUSESTA TULEE EVA:N JOHTAJA.

VAIHE 1
AO:n sähköposti Apuselle ja CC:nä Aamulehden toimittajille sekä Pressiklubin toimittajille 20.4. 2010:
Päätoimittaja Matti Apunen,
Onnittelut uudesta tulevasta työpaikastanne EVA:n johtajana. Viitaten liitetiedostossa olevaan kirjeenvaihtoomme, olen iloinen, että muutkin kuin Hesarin toimittajat ovat huomanneet poliittisen suuntautumisenne.
Minusta tuntuu, että Teidän vakuuttelunne poliittisesta puolueettomuudesta ja journalistisesta tasapuolisuudesta voi heittää lopultakin romukoppaan.
Kertoo miehestä paljon, kun tiedonvälityksestä (joskin värittyneestä) siirtyy puhtaan propagandajärjestön palvelukseen. Money talks?

Journalistisin terveisin:
Ari Ojapelto
tietokirjailija

VAIHE 2
Apusen sähköposti AO:lle 20.4. 2010:
Saanko pyytää ettet enää vaivaisi minua viesteilläsi, joiden ainoa tarkoitus
on loukata. Jos matalamielinen livauttelu on sinulle näin tärkeää, niin hae uutta seuraa.
Päätoimittaja Matti Apunen,

VAIHE 3.
AO:n sähköpostiviesti Apuselle 21.4. 2010-04-20
Päätoimittaja Matti Apunen,
Saanen muistuttaa, että Liitetiedostossa olevasta kirjeenvaihdostamme selviää, kuka meistä valitsi tyylilajin.
Jos mielestänne uuden faktatiedon lähettäminen asiaan, josta on ollut erimielisyyttä, on mielestänne "matalaotsaista livauttelua", ihmettelen journalistista logiikkaanne.
Voin luvata, että Aamulehden päätoimittajana jätän Teidät rauhaan, koska erimielisyytemme koski nimenomaan journalistista tasapuolisuutta ja liitetiedostossa olevan BKT-graafin sensurointia.
EVAn propagandajohtajana en edes edellytä Teiltä tiedon tasapuolisuutta. Kuitenkin edellytän EVAltakin tiedon oikeellisuutta. Jos siinä tehtävässä EVA:n johtajana väitätte, että markkinoiden "Vapaus" ja vapaat pääomat kehräävät hyvinvointia kaikille tasapuolisesti, saatan kyllä reagoida.

Ystävällisin terveisin
Ari Ojapelto

PS. Tänään tulee televisiosta ohjelma, joka olisi kaikkien EVAlaisten terveellistä katsoa. ("Sokkihoito" TV2, klo 22.50)

VAIHE 4.
AO:n sähköposti Apuselle 24.4. 2010:
Päätoimittaja Matti Apunen,
Tänään oli Hesarissa juttu (24.4. 2010) Teistä otsikolla: "Apunen, te olette republikaani!" Siinä kerroitte, että "Olen provokaattori. Mikään ei ole niin hauskaa kuin älyllinen väittely" ja toisaalla: "pitäisi keskittyä enemmän argumentteihin".
Hienoa, olen kanssanne täysin samaa mieltä. Olen käytettävissänne julkiseen väittelyyn milloin tahansa. Olen hengenheimolaisenne.
Teillä tuskin on mitään sitä vastaan, että laitan liitetiedostossa olevan väittelymme blogilleni. Muutkin voisivat ihastella älyllistä argumentointianne.

Journalistisin terveisin:
Ari Ojapelto
Tietokirjailija

VAIHE 5.
Apusen sähköposti AO:lle 24.4. 2010:
Tee mitä haluat kunhan jätät minut rauhaan. Ja pidä huoli että julkaiset tämänkin viestin.

Graafi löytyy ILO:n tutkimusraportista: The World Commission on the Social
Dimension of Globalization. Sen alkuperäinen lähde on: Sources: World Bank,
World Development Indicators 2003 (online version) and World Bank, Global
Economic Prospects 2004.

Viimeisimmät kirjoitukset Kansan Uutisten blogissa: