keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Työ loppuu

(Virkkunen, Meriläinen, Apunen, Ruokanen)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite / Horisontti-palsta 16.10.2009, Työelämän Tutkimus-lehti Nro 3/2009, Vapaa Suomi-lehti 9/2009

Viime aikoina johtavat talousekonomistit ovat ennustaneet talouskehitykseen positiivista käännettä. Samanaikaisesti he kuitenkin povaavat työttömyyden nousevan Suomessa yli 10:een prosenttiin. Syyksi selitetään Suomen vientivetoisen teollisuuden hidas elpyminen. Tutkimuslaitoksetkin ovat kehittäneet työttömyyden jatkumiselle vaihtelevan selittelyarsenaalin.

Presidentti Urho Kekkonen runnasi aikoinaan hätätilahallituksen kun valtakuntaan syntyi yllättäen 60 000 työtöntä. Nyt moninkertainenkaan työttömyysaste ei herätä poliittisissa päättäjissä kummempaa huolestumista. Mediakin kaluaa vuosikaupalla pääministerin ja poliitikkojen tyttöystävistä ja lahjusskandaaleista.

Jeremy Rifkin julkaisi vuonna 1995 kohua herättäneen kirjan ”The End of Work”. Suomeksi se julkaistiin pari vuotta myöhemmin. Jopa silloinen presidentti Martti Ahtisaari katsoi sen niin tärkeäksi teokseksi, että kirjoitti suomennokseen esipuheen. Suomalaisetkin valtamediat rummuttivat kirjasta, joskin pitivät Rifkiniä jonkin sortin populistina ja diletanttina, koska Rifkinin näkemykset eivät istuneet virallisiin uskomuksiin.

Samat jeremiat oli kuitenkin julkaistu Suomessa jo kuusi vuotta aikaisemmin kirjassa: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989). Senkin valtamediat ja taloustoimittajat sivuuttivat melko vähin äänin ja epäuskoisina. Vaikka olen yrittänyt pitää heitä asiasta ajan tasalla ja vieläpä erittäin aktiivisesti, eivät esittämäni uhkakuvat ole menneet heille perille edes nykyisellä tietokoneaikakaudella.

Vielä nykyisinkin taloustoimittajat, viralliset tutkimuslaitokset, taloustieteen tohtorit ja poliitikot pitävät kollektiivisesti yllä uskomusta, että täystyöllisyys on mahdollista. Vallalla on myös uskomus, että kasvu luo uusia työpaikkoja. ”Kyllä tekevälle aina töitä riittää”, on kokoomuslaisten pyhä hokema.

Suomea pidetään myös vapaan tiedonvälityksen mallimaana. Uskaltaahan media tarttua pääministerin tyttöystävien tekstiviesteihin ja selittämättömiin lautakasoihin. Niillä voidaan sopivasti saada kansalaisten kiinnostus kohdistumaan tärkeiden asioiden sijasta vähemmän tärkeisiin.

Olen viimeisen viiden vuoden aikana yrittänyt saada kahta merkittävää virallista tilastotietoa julkaistuksi kaikkiin valtamedioihin tuloksetta.

Ensimmäinen koskee valtakunnan työtuntitilastoja (Tilastokeskus). Ne kertovat kaikista Suomessa tehdyistä markkinaehtoisista työtunneista ja paljastavat lahjomattomasti, että työ Suomessa on loppumassa, eikä se johdu lamasta.

Vuonna 1990 Suomessa tehtiin n. 4,4 miljardia työtuntia. Viime vuonna n. 4,3 miljardia. Tämä siitäkin huolimatta, että edellisen laman jälkeen teollisuus- ja kokonaistuotannon kasvuvauhti on ollut EU-maiden kovimpia ja se on samalla aikajaksolla yli kaksinkertaistunut. Se kertoo yksiselitteisesti, että nykyisellä teknologisoituneella aikakaudella tuotannon kasvu ei enää luo työpaikkoja.

Jo Paavo Lipponen hallituskaudellaan mainosti, että valtakuntaan on luotu 300 000 uutta työpaikkaa. Matti Vanhanen on taas iloinnut 100 000 uudesta työpaikasta hänen hallituskaudellaan.

Kokoomus ja Jyrki Katainen ovat ylpeästi esitelleet, kuinka työllisyysaste on kohonnut laman pohjalta 62 prosentista yli 70 prosenttiin.

Valtamediat eivät halua juuri siksi julkaista työtuntitilastoja, koska päinvastainen todellisuus paljastaisi. Teollisuustyö on jo siirtynyt orjatyöksi matalapalkkamaihin. Sen tiedonsiirtoteknologia on mahdollistanut. Nyt myös tutkimus- ja tuotekehittelytyö on kovaa vauhtia siirtymässä halpojen kiinalaisten ja intialaisten insinöörien yksinoikeudeksi.

Erilaisten tilastokikkailujen lisäksi työllisyysastetta on saatu keinotekoisesti kaunistelluksi. Nämä ”uudet työpaikat” ovat ns. palvelualan ”paskatyöpaikkoja”, osa-aika, määräaika, vuokratyö-, projekti- tuki-,, jne työpaikkoja, joiden palkkataso ja viikkotyötuntimäärä ovat niin vähäisiä, että niillä ei enää elä – ainakaan niissä kasvukeskuksissa, missä ns. ”epätyypillisiä” työpaikkoja olisi tarjolla.

Sen lisäksi, että faktisesti työtunnit ovat vähentyneet, niin uusien palvelutyöpaikkojen ”laatu” (ostovoima) on huonontunut. Katoamassa olevien teollisuustyöpaikkojen tuntiansio on n. 25 euroa ja tilalle keinotekoisesti synnytettyjen palvelualojen tuntiansio on hädin tuskin 10 euroa.

Ymmärrettävästi pääoman ohjauksessa oleva valtalehdistö ei tästä ikävästä kehityksestä halua kertoa. Kansalaiset saattaisivat hermostua. Vaarattomampaa on syyllistää heitä työtä vieroksuviksi sosiaalipummeiksi.

Toinen ikävä tilasto, jota olen valtamedialle tarjonnut, on tilasto maailman bruttokansantuotteen (BKT) kasvusta (Lähde: World Commission on Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization / David Harvey: ”Uusliberalismin lyhyt historia” s.189).


Se horjuttaa pahasti kokoomuksen, uusliberalististen taloustohtoreiden ja valtionvarainministeriön virkamiesten hellimää uskomusta vapaiden markkinoiden kaikille hyvinvointia ja uusia työpaikkoja luovasta voimasta.

Vielä 70-luvun alkuun asti maailman talouskasvu oli keskimäärin neljä prosenttia. 70-luvulla alkoi kaupan asteittainen vapauttaminen ja keynesiläisten talousoppien tilalle tuli monetaristinen taloususkonto. Kasvu hiipui 70-luvulla kahteen prosenttiin. 80-luvulla kasvu hiipui runsaaseen prosenttiin , 90- luvulla tasan prosentti. 2000-luvulla se on supistunut alle prosentin ja tämän laman jälkeen ollaan todennäköisesti pakkasen puolella.

Suomen EU:hun liittymisen tärkein perustelu oli, että vapaakauppa mahdollistaa taloudellisen kasvun ja sitä kautta uudet työpaikat. On käynytkin aivan päin vastoin.

Työpaikat (ostovoimaiset) ovat jääneet syntymättä, mutta osakekeinottelijat ( prosentti suomalaisista) ja ulkomaiset pääomasijoittajat ovat vieneet suomalaisen työntekijän työn hedelmät osinkoina maan rajojen ulkopuolelle eikä enää investoinneiksi kotimaahan. ”Vapauden” ideologian vanavedessä sinne on mennyt sekä taloudellinen että poliittinen päätäntävalta. Se on pääoman ohjailemaa modernia uuskolonialismia.

Poliitikot eivät ole ymmärtäneet, että monikansallinen pääoma hyppyyttää heitä haluamallaan tavalla ”kilpailukyvyn säilyttämisen” nimikkeen alla. Kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä palkkatasoa ja hyvinvointivaltion palveluja ollaan painamassa kiinalaiselle tasolle.

Kun kehittyneiden teollisuusmaiden teollisuustyöntekijä joutuu kortistoon ja maamiestensä elätettäväksi, ei työpaikan saanut kiinalainen pysty alkuunkaan korvaamaan markkinoiden ostovoiman menetystä. Markkinatalous syö teknologian avulla omaa häntäänsä jonka seurauksena tuotannon kasvu on tyrehtynyt. Tavaroista ja palveluista on kaikkialla ylituotantoa.

Pääoma ei enää tarvitse massoja tehdassaleihin vaan heille riittää pieni teknologiaosaajien eliittijoukko jotka toimivat pääoman ”palkkatappajina”. Heille maksetaan kunnollisia ”palvelualan” palkkoja, koska heidän tehtävänä on ”eliminoida” (automatisoida) mahdollisimman monta rividuunaria tuottavuuden kasvattamisen nimissä..
Ensin tietotekniikkainsinöörit ”innovoivat” eli automatisoivat teollisuustyön ja nyt ”lahtaus” jatkuu internet -pohjaisten itsepalvelujärjestelmien avulla. Palvelualojenkin työpaikat ovat jo vaaravyöhykkeessä kuten pankki-, vakuutus-, matkatoimistoaloilla, autonmyynti-, asuntomyynti-, ja kirjanmyyntialoilla on jo tapahtunut.

Yritysten johtoakin pääoman edustajat ovat palkinneet ruhtinaallisesti, kun he ovat ymmärtäneet ”innovoida” ja siirtää tuotantonsa matalapalkkamaahan. Pääkonttorit ovat siirtyneet tai siirtymässä verokeitaisiin tuottavuuden kasvattamisen nimissä. Siten sijoitetulle pääomalle saadaan maksimaalinen tuotto.

Omistajaohjauksessa oleva valtalehdistö ei luonnollisesti halua tuoda tätä virallista tilastoa esille, koska se horjuttaa vallalla olevaa uskomusta vapaiden markkinoiden luomasta automaattisesta kasvusta.
Olen saanut nämä kaksi tilastotietoa julkaistuksi ainoastaan kahdessa suomalaisessa lehdessä, Kansan Uutisissa ja Vapaa Suomi –lehdessä. Olen yrittänyt niitä mm. Helsingin Sanomiin, Aamulehteen, Suomen Kuvalehteen vetoamalla journalistiseen tasapuolisuuteen. Olen harrastanut jopa pientä painostusta saattamalla tapahtunut sensurointi sähköpostitse koko toimituskunnan tietoisuuteen. Toimituskuntakaan ei ole uskaltanut julkaista tilastoja.

Olen taltioinut erittäin valaisevia sähköpostikeskusteluja päätoimittajien Janne Virkkusen / Reetta Meriläisen, Matti Apusen, Tapani Ruokasen jne. kanssa. Niissä ilmituleva sensurointi on median vapautta tutkivien tutkijoiden vapaasti käytettävissä. Ne paljastavat yksiselitteisesti, millainen mielipiteenvapaus Suomessa vallitsee.

20 vuoden takaisen kirjani ennustus työn loppumisesta on valitettavasti tänään karua todellisuutta. Tilanne ei muutu paremmaksi nykyisillä talouden pelisäännöillä. Tarvitaan valtava poliittinen herääminen ja täysin uusi verolainsäädäntö, jotta kasvavalle tuotannolle syntyisi myös kasvava ostovoima.
Jo tuolloin ehdotin kirjassani ihmistyön verottamisen sijasta tuotannon jalostusarvon nousun verottamista. Siis riippumatta siitä tekeekö työn ihmiskäsi tai robotin käsi. Tai ihmisaivot tai tietokoneen aivot. Nyt automatisoitunut tuotanto on laillistettua veronkiertoa.

Saksalainen taloustieteen professori Hans-Werner Sinn on kehitellyt verotulojen rapauttamisen estämiseksi ns. ”kassavirtapohjaisen” verotuksen. Siinä yritystä verotettaisiin kassaan tulevan ja kassasta lähtevän rahan erotuksesta.

Suomessakin ilmestyi viime vuonna Kati Peltolan ja Pirkko Melenderin kirjoittama mielenkiintoinen verotusta käsittelevä kirja: ”Reilu verokirja”. Siinä myös otetaan tarkasteluun ns. ”vihreä tuotantovero” jossa verotetaan tuotannossa syntynyttä arvonlisäystä. Näistä uusista verotusmuodoista pääoman edustajat sekä valtamediat eivät jostakin syystä halua puhuttavan.

Nykyisten pääomaa suosivien verojärjestelmien vallitessa markkinaehtoinen työ tulee loppumaan ja massatyöttömyys jatkaa kasvamistaan myös keskiluokan ja jopa korkeasti koulutettujenkin keskuudessa. Osaajistakin on jo ylituotantoa, niin Suomessa, kuin muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa.

Ns. ”Laaja työttömyys” on kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin verrattuna. Niistä puuttuvat mm. ns. ”työvoiman ulkopuolella” olevat, varhaiseläkeläiset, työttömyyseläkeläiset ja muut ennenaikaiset yhteiskunnan tulonsiirtojen varassa olevat. Nykyisillä nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologialla merkitsee automaattisesti työpaikkojen katoa.

Markkinaehtoista työn loppumista ei voi loputtomasti pimittää kansalaisilta vaikka valtamediat sitä kollektiivisesti yrittävät. Pelisäännöt pitäisi olla myös sellaiset, että tuotannon kasvusta hyötyvät myös ”tuottamattomat” kansalaiset, eivätkä vain pääoman edustajat ja heidän rikastumistaan avustavat eliittityöntekijät.

Graafi löytyy ILO:n tutkimusraportista: The World Commission on the Social
Dimension of Globalization. Sen alkuperäinen lähde on: Sources: World Bank,
World Development Indicators 2003 (online version) and World Bank, Global
Economic Prospects 2004.

Ari Ojapelto
Tietokirjailija
Tampere

Luetuimmat

Kävijöitä