keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Taloustieteilijöiden virat myös määräaikaisiksi

(Ylä-Liedenpohja)
JULKAISTU: Kansan uutiset / 28.10 2003 otsikolla: “Thatcherin työlaista ei ole esimerkiksi Suomelle “, Vakuutusväki 8 / 2003.

Kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohja kirjoitti (HS / 30.7. 2003): “Thatcherin työlaki toimii”. Uusliberalistisille näkemyksilleen uskollisena hän peräänkuulutti markkinoiden vapautta työsuhteissakin ja väitti sen edesauttavan pysyvien työpaikkojen syntymistä. “Eikö Suomessakin kannattaisi omaksua Thatcherin työlait, jotta emme kokisi samanlaista kriisiä, joista Britannia Thatcherin johdolla nousi”, talousprofessori kysyi. Lisäksi hän ehdotti: “Eikö meidän pitäisi päästä kokonaan irti laittoman irtisanomisen käsitteestä ja koko irtisanomissuojasta? Silloin kaikki työntekijät palkattaisiin aina toistaiseksi. Tai työnantajat saisivat käyttää kilpailuvalttinaan määräaikaisia työsopimuksia aivan kuin ammattiurheilussa kilpaillaan parhaista joukkuepelaajista”.

Mihinkähän tutkimuksiin Ylä-Liedenpohjan uskomukset perustuvat? Ainakin talousprofessorien David Blanchflowerin ja Richard Freemanin perusteellinen tutkimus toteaa aiheesta seuraavasti: “thatcherilaiset uudistukset onnistuivat heikentämään ay-liikettä, parantamaan naisten tilannetta työmarkkinoilla (pätkätyöt), kuten myös marginaalisesti parantamaan työllisyyden ja palkkojen joustoa suhteessa markkinaolosuhteisiin. Uudistukset mahdollisesti tukivat oma-aloitteisuutta työnhankinnassa. Samanaikaisesti ne kuitenkin aiheuttivat musertavan iskun miesten työllisyydelle, kasvattivat tuloeroja ja epäonnistuivat työttömyyden ja reaalipalkkojen välisen jouston kehittämisessä”.

Tutkimuksen lopputulos onkin apeaa luettavaa: “thatcherilaiset uudistukset eivät parantaneet merkittävästi työmarkkinoiden mikrotaloudellisia tekijöitä”. Tämäkään tutkimustulos ei näytä tarjoavan Suomelle Ylä-Liedenpohjan maalaamaa mallia paremmasta huomisesta.

Kuten taloustieteilijä Adair Turner toteaa Just Capital kirjassaan: Britannian työllisyys on muihin EU-maihin nähden varsin hyvä. Kuitenkin yhtä hyviä tai parempiakin tuloksia on saatu aikaan muun muassa Hollannissa ja Ruotsissa, vaikka keinot ovat olleet toiset. Niistä Ylä-Liedenpohja ei puhu mitään. Britannian kaoottisesta sosiaalisesta kehityksestä hän myöskin vaikenee.

Thatcherin aikana otettiin uusliberalistiset opit käyttöön ja pantiin tuulemaan. Sosiaalisia palveluja supistettiin, valtion toimintoja yksityistettiin ja työttömyystilastot saatiin pienennetyksi kadehdittavalle tasolle. Työelämässä otettiin joustot käyttöön, kuten nyt Suomessa. Työttömyystilastoja ja työttömyyden kriteerejä muutettiin, kuten Suomessakin.

Kun työttömyyden kerrotaan laskeneen Englannissa, on syytä muistaa, että Thatcherin kaudella työttömyystilastoja muutettiin 30 kertaa, joista 29 kerralla työttömyys saatiin “vähenemään”. Tilastointi ei vieläkään täytä ILO:n vaatimuksia.

Jopa pääministeri Lipponen on huomauttanut, että Englannissa on kaksi miljoonaa piilotyötöntä. Siellä on myös 6,5 miljoonaa osa-aikaista pätkätyöläistä ja miljoonalla on töitä vain viisi tuntia viikossa. Työntekijöistä lähes 35 prosenttia on työssäkäyviä köyhiä. Yhdeksästä miljoonasta huono-osaisesta viisi miljoonaa on huonosti palkatuissa ja epävarmoissa töissä ja kolme miljoonaa työttöminä.

Konservatiivisen Thatcherin jälkeen pääministeriksi tuli työväenpuolueen nuorekas Tony Blair. Hänen toimiaan Paavo Lipponen ja Liisa Jaakonsaari ovat sanoneet ihailevansa kuten myös Blairin kehittelemiä joustomalleja. Vaikka Englannissa työväenpuolue on nyt vallassa, työläisten asema ei ole juuri parantunut. Sama kehitys on meillä. Lipposen hallituskauden aikana Suomessa tulo- ja varallisuuserot vasta ovat räjähtäneet ja työtuntien määrä laskenut.

Niin myös tässä uusliberalismin mallimaassa. Britannia on alhaisen verotuksen maa. Siksi julkisten menojen osuus bkt:sta on siellä vain 40 prosenttia. Se on yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.

Myös tuloerot ovat Britanniassa kasvaneet teollisuusmaista kaikkein nopeimmin. Tuloerojen kasvu on noudattanut Britanniassa samaa kaavaa kuin muuallakin. Tuloerot revähtävät yleensä pitkän nopean kasvun kautena, koska kaikki eivät pääse kasvusta osallisiksi.

Kuten meillä Suomessa, myös Englannissa lapset ovat jääneet pääoman jalkoihin. Britannian köyhimmät lapset ovat entisestään köyhtyneet Tony Blairin pääministeriaikana, ilmenee The Observer-lehden vuonna 2000 julkaisemasta tilastosta.

Köyhimpien perheiden lähes neljännesmiljoonan lapsen asema on huonompi kuin työväenpuolueen tullessa valtaan vuonna 1997. Yli viisi miljoonaa brittilasta elää nyt köyhyydessä, eli joka kolmas. Lasten köyhyys on nyt 50 prosenttia suurempi kuin vuonna 1979 ja köyhien elintaso on Englannissa kansainvälistenkin tilastojen mukaan kehno. Vain Britanniassa ja Irlannissa köyhien elintaso on alhaisempi kuin USA:ssa.

Tämä kaikki on tapahtunut uusliberalistisen työväenpuolueen johtajan Tony Blairin pääministeriaikana. Silti hän on todennut ajavansa erityisesti lasten asiaa: “Ei ole mitään innostavampaa kuin nähdä hairahtuneen nuoren parantavan tapansa - Juuri siksi haluan olla poliitikko, tarjotakseni mahdollisuuden niillekin, joilla sitä ei ole”, hurskastelee Blair.

Britanniassa ei ole lasten päiväkoteja eikä muuta kuntien järjestämää lastenhoitoapua kuten Suomessa. Lasten hoitovastuu on sysätty yksinomaan perheille. Vain yksi kymmenestä äidistä pystyy pitämään Britanniassa kokopäivätyönsä, kun tarkasteluajaksi otetaan kymmenen vuotta ensimmäisen lapsen syntymästä, ilmenee Economic and Social Research Council -tutkimuslaitoksen hiljattain julkaisemasta raportista.

Yli puolet brittiäideistä kyllä yrittää palata ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen töihin, mutta valtaosa huomaa yhtälön vuosien kuluessa mahdottomaksi. Suurin osa luovuttaa ja siirtyy joko osapäivätyöhön tai jää kokonaan kotiäidiksi.

Tutkimuksen mukaan äidit jäävät kotiin, koska yritykset eivät ole valmiita joustamaan työajoissa ja muissa lasten hoitoon liittyvissä asioissa. Pienten koululaisten kuljetukset, lounaat ja muu huolto jäävät myös pääasiassa kodin vastuulle.

Pohjois-Englannin viimeaikaisien mellakoiden taustalla on köyhyys ja työttömyys, sanoo tohtori Diane Frost pohjoisenglantilaisen Central Lancashiren yliopiston rotu-ja etnisyystutkimuksen laitokselta. Hänen mukaansa viime aikojen mellakat ovat saaneet alkunsa erilaisista paikallisista syistä, mutta syvemmältä juontuvat mellakoiden syyt ovat Bradfordille, Oldhamille, Burnleylle ja Leedsille yhteisiä.
Näitä syitä ovat muun muassa köyhyys ja työttömyys niin valkoihoisen kuin aasialaisen työväenluokan parissa. ”Tämä tarjoaa kasvualustan äärioikeistolaiselle politiikalle. Aasialaiset nuoret protestoivat, koska pelkäävät äärioikeiston mielenosoituksia, jotka on suunnattu aasialaisia ja siirtolaislainsäädäntöä vastaan”, Frost sanoo. “Aasialaiset kokevat, ettei poliisi suojele heitä. Niinpä he menevät kaduille suojellakseen itse itseään”, Frost sanoo.

Frost pelkää, että mellakat saattavat levitä muihin Pohjois-Englannin kaupunkeihin. Hänestä ainoa ratkaisu rotujen välisen jännityksen poistamiseksi on köyhyyden ja työttömyyden vähentäminen. Esimerkiksi Oldhamissa nuorten työttömyys on Frostin mukaan jopa 40 prosenttia.

Brittien terveyshuolto on myös ottanut takapakkia. Kaikki uhkakuvat, joita on väläytelty yksityis -Hyksistä puhuttaessa, näyttävät toteutuneen Britanniassa. Suomeen suunniteltu järjestelmä muistuttaa sitä, josta moni britti haluaisi päästä eroon.

Brittitoimittaja Polly Toynbee (56v.) palasi minimipalkalle 30 vuoden tauon jälkeen ja huomasi työelämän kehittyneen entistä kurjemmaksi.

Vuonna 2002 Toynbee hylkäsi pariksi kuukaudeksi keskiluokkaisen ympäristönsä ja ryhtyi elämään minimipalkalla. Hän työskenteli apuhoitajana, kakunpakkaajana, lastenhoitajana, puhelinmyyjänä ja sairaalan vastaanotossa.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kurkistus toiseen sosiaaliluokkaan. Yli 30 vuotta sitten, aloittelevana toimittajana, Toynbee oli tehnyt samanlaisen reissun. Kummankin kokeilun seurauksena syntyi kirja. Uusin on nimeltään: “Hard Work. Life in Low-Pay Britain”.


“Järkyttävintä oli huomata, että nyt, 30 vuotta myöhemmin, ansaitsin vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Nimellisesti palkat ovat nousseet, hinnat vain olivat vain nousseet vielä enemmän”, hän kertoo.
Vielä 50-luvulla syntyneet lapset saattoivat olla lähes varmoja, että he päätyivät parempiin oloihin kuin vanhempansa. Vuonna 1970 syntyneet saavuttavat keskimäärin vanhempiensa elintason. Tätä nuoremmista vanhempiensa elintasoon yltävät vain onnekkaimmat. “Yhä useampi köyhäksi syntynyt pysyy köyhänä”, Toynbee sanoo.

Pohjoismaista yhteiskuntaa pitäisi Toynbeen mielestä tuoda myös Britanniaan. Hän muistuttaa, että suurin osa maan köyhistä on ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, useimmiten naisia, joilla ei ole muuta ongelmaa kuin liian pieni palkka.

Köyhyyttä ovat maistaneet muutkin tunnustetut toimittajat. Vähän aikaisemmin Barbara Ehrenreich kituutti minimipalkalla Yhdysvalloissa. Tuloksena oli kirja “Nälkäpalkalla”.


Tässä vain pieni otos Thatcerin talouspolitiikan seurauksista, joista Ylä-Liedenpohja vaikeni. Luulisi, että kansantalouden professori, joka elää kansalaisten verorahoilla, olisi myös laaja-alaisemminkin kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden asialla.

Tietysti kansantaloustieteen professorilla voi olla ylitsepääsemättömiä vaikeuksia nähdä yhteyttä lasten pahoinvoinnin ja epätyypillisten työsuhteitten välillä. Siksi ehdotankin, että kansantalouden professorien virat tehtäisiin määräaikaisiksi (esimerkiksi puolivuotisiksi) kuten ammattiurheilijoilla ja pätkätyöläisillä, että hekin oppisivat ymmärtämään mitä on nykyinen työelämän turvattomuus.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä