keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kannustinloukutko työllisyyden este?

(Raimo Sailas, Sauli Niinistö)
JULKAISTU: Salon seudun Sanomat 2.10. 2000, Forssan Sanomat 1.10. 2000, Kirkko&Kaupunki 11. 10 2000.


Koko 90-luvun on päättäjien keskuudessa hoettu, että kannustinloukut ovat työttömyyden vähentymisen ja yrittämisen pahin este. Työttömät ovat vain työtä vieroksuvia sosiaalipummeja jotka lekottelevat ylimitoitetun sosiaaliturvan varassa. Esimerkiksi valtiosihteeri Raimo Sailas on todennut, että kysymys on vain siitä, mihin on varaa. “Hyvinvointikehityksen loppuvaiheessa lyötiin yli. Jos on ilmaista leipää, aina sitä on jokin määrä hakemassa”, hän on todennut.

Teollisuuden poikkeuksellisen nopeasta kasvusta huolimatta työttömyyden hidas aleneminen on pistänyt pohtimaan keinoja, joilla työttömyysvauhtia voitaisiin nopeuttaa. Yhtenä keinona on tähän asti nähty työttömien työhalujen kasvattaminen ns. kannustinloukkuja purkamalla. Viimeksi valtionvarainministeri Sauli Niinistö ehdotti yhdeksi keinoksi ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen porrastamista.

Kannustinloukkuja on käytetty perusteena hyvinvointivaltion alasajon perusteena. Asiasta on kuitenkin tehty hiljattain tutkimus. Sen tuloksia ei ole jostain syystä julkisuudessa liiemmälti esitelty.

Turun Yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervastin tutkimukset eivät oikein tue tätä julkisuudessa hellittyä uskomusta. Tutkimusten tulokset eivät tue sellaista käsitystä, että kannustinloukut olisivat meillä merkittävä työllistymisen este. Vain neljä prosenttia tutkituista ilmoitti, ettei töihin meneminen ole taloudellisesti kannattavaa. Heistäkin puolet pyrki työttömyyseläkeputkeen tai sai toimeentulotukea.

Ervasti on todennut, että Suomessa on esitetty lukuisia laskelmia siitä, miten korvausten vastaanottaminen on työssä käyntiä kannattavampaa. Hän korostaa, että kyse on ollut teoreettisista laskelmista. Kun esimerkiksi haetaan rakennelma, jossa tuet maksimoituvat, saadaan kovia lukuja. Mutta kuinka paljon esimerkkitapauksia tosiasiassa on, sitä ei ole tutkittu.

Ervastin tutkimuksen valossa työttömyyden haittapuolet nousevat merkittävästi hyötyjä suuremmiksi ja työhaluttomuutta esiintyy työttömien keskuudessa vähän. Haluttomuutta siintyi eniten työttömyyseläkkeelle pyrkijöiden ja sairaiden keskuudessa. Muissa ryhmissä se oli perin vähäistä.
Töihin halutaan tienaamaan rahaa, koska peräti 40 prosenttia työttömistä on joutunut tinkimään välttämättömistäkin menoista ja lähes puolella työttömistä on ollut vaikeuksia maksaa vuokraansa tai saada raha riittämään ruokaan. Työttömistä yli puolet koki elävänsä suoranaisessa köyhyydessä, kun valtaväestöstä näin koki alle viidennes.

Puolet suomalaisista työttömistä saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Korvausta maksetaan keskimäärin 4 800 markkaa kuukaudessa tuensaajaa kohti. Ansiosidonnainen korvaus on suhteutettu siten, että korvauksen taso suhteessa palkkaan laskee ansioiden noustessa.

Siten 10 000 markan palkkaa nauttinut saa työttömänä ansiosidonnaista 5 800 markkaa, josta käteen jää 4 300 markkaa. Koska toimeentulon minimi on n. 2 000 mk/kk, niin vuokraan jää 2 300 markkaa. Sillä summalla ei saa pääkaupunkiseudulla edes yksiötä, joten tälläkin ansiosidonnaisen päivärahan tasolla työtön on automaattisesti “köyhäinluukun” asiakas. Sailas ja Niinistö voisivat kokeilla, kuinka “kannustavaa” on elää kituuttaa kahdella tonnilla nyky-Suomessa.

Ei ole kehumista edes 15 000 kuukausipalkkalaisella. Hän saa ansiosidonnaista 52 prosenttia eli 7 800 markkaa, josta käteen jää 5 500 mk/kk. Siitä jää juuri ja juuri vuokraraha markkinahintaiseen yksiöön pääkaupunkiseudulla.

Käytännössä työttömäksi joutuminen merkitsee ainakin kolmanneksen tulojen pudotusta, vaikka verojen keveneminenkin lasketaan mukaan.

Toinen puoli työttömistä joutuu tulemaan toimeen 2 700 markan kuukausittaisella peruspäivärahalla, josta käteen jää 2 100 markkaa. He ovat automaattisesti sosiaaliluukun asiakkaita.

Työttömyyskorvausten taso on 90-luvulla laskenut reaalisesti 28 prosenttia palkkatuloihin nähden. Veroratkaisut vielä kasvattavat eroa, joten työn vastaanoton kannustavuus sen kun vain paranee. Miksi Sailas ja Niinistö eivät ihmettele, miksi 80-luvun lopussa ei esiintynyt massapakoa työelämästä, vaikka työttömyyskorvaukset olivat paljon korkeammalla tasolla kuin nyt?

On syytä muistaa, että palkan suuruus ei ole ainoa työnteon motiivi. Työelämästä poissaolo on jo sinänsä riski. On pakko ylläpitää ammattitaitoa jotta pysyisi markkinakelpoisena. Osalle työ merkitsee yhteiskunnan täysivaltaista jäsenyyttä.

Siksi ihmiset sinnittelevät ns. epätyypillisten työsuhteiden viidakossa. Pätkätyöläisille riitti vuoden aikana tehdyistä työtunneista laskettuna töitä ainoastaan 4,8:ksi kuukaudeksi. Vuosiansioiksi tuli 33 000 markkaa. Näiden osuus oli jo 45 prosenttia kaikista työsuhteista vuonna 1998. Vuoden aikana jäätiin työttömäksi 910 000 kertaa ja uusia työsuhteita solmittiin 930 000 kertaa.

Näiden uustorppareiden vastapainoksi meille on syntynyt 18 000 miljonääriä. Pörssin arvo on laman pohjalta melkein 40-kertaistunut ja 25 000 rikkainta (0,5%) kansalaista omistaa yli 70 prosenttia kaikista pörssiosakkeista.

Sailakselta ja Niinistöltä on unohtunut pääasia. Sitkeä työttömyys ei ole niinkään kannustinongelma vaan kysyntäongelma, eli työpaikkoja on työttömiin nähden liian vähän. Rakennemuutoksella leikattiin tuotannosta yli puoli miljoonaa henkilötyövuotta, eikä niitä ole saatu takaisin, vaikka tuotanto on kasvanut 90-luvulla kaksi kertaa kovemmin kuin Euroopan teollisuusmaiden keskiarvo.

Edes työministeriössä ei uskota, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus kannustaisi työttömiä työnhakuun. Työministeriön kansliapäällikkö Pertti Sorsa on todennut julkisuudessa, että pääosa työttömistä on markkinatuella, eikä porrastus koskisi heitä lainkaan. Uudistuksen merkitys jäisi Sorsan mukaan pieneksi.

Valtionvarainministeri Niinistön esitykset ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksesta ovat työmarkkinaosapuolten selvitettävänä. Sorsan mielestä porrastuksia tärkeämpiä ovat veroratkaisut. Huomattava osa pienemmistä työpaikoista on jäämässä valtionverotuksen ulkopuolelle. Sillä tavalla työhön meno alkaa todellakin kannattaa ja lisää ahneutta työhön.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä