Virkamiesten ja poliitikkojen muisti on lyhyt
JULKAISTU:Kansan Uutiset / Horisontti-palsta 22. 11. 2005
Fortumin optioista on tehty aiheellinen välikysymys. Lisäpontta ajatus sai, kun yritysoikeuden professori Petri Mäntysaari piti Ylen A-Piste -ohjelmassa Fortumin optio-ohjelman toteutusta osakeyhtiölain vastaisena. Hän todisti vakuuttavasti, että yhtiön hallitus laiminlöi velvollisuutensa perustella poikkeaminen osakkeenomistajien tasavertaisuudesta yhtiön osakkeiden uusmerkinnässä. Pienosakkailta ei kysytty mitään.
Eduskunnan talousvaliokunta käsitteli aiemmin syksyllä pitkään sitä, miten ministerit olivat tulleet hyväksyneeksi Fortumin johtajille mahdollisuuden puolen miljardin euron optiotuloihin. Valiokunta totesi lopulta, että asialle ei jälkikäteen voi tehdä mitään vaikka optioehdoissa oli selvät varaumat optioiden muutoksiin markkinahäiriöiden varalta.
Kaikki johtavat poliitikot levittelivät käsiään ja sysäsivät vastuuta toisilleen. Optioiden asettamisen aikoihin vastaavana kauppa- ja teollisuusministerinä oli Sinikka Mönkäre. Hänkin vain valitteli, että Fortumin osakekurssin valtaisa nousu tuli “yllätyksenä”. Jokainenhan tiesi jo 1990-luvun lopulla, että esimerkiksi Nokian kurssi nousi parhaimmillaan 600 kertaiseksi.
Ketkä päättivät optioista? Pääministeri Matti Vanhaselta vaadittiin selityksiä Fortumin optioista, vaikka se oli pääministeri Paavo Lipponen, joka niistä päätti aisaparinaan kokoomuslainen valtionvarainministeri Sauli Niinistö. Pääministeri Lipponen siunasi Fortumin optiot ja puolusti niitä. Samoin Lipponen puolusti Soneran umts-kauppoja, joilla ostettiin pelkkää “ilmaa”. Veronmakasjien rahoja lahjoitettiin Saksan valtion kassaan niin suuret summat, että niillä maksaisi sotakorvaukset.
Kauppa- ja teollisuusministerinä Mönkäreen lisäksi toimivat optioiden leivonnan aikoina myös Antti Kalliomäki ja Seppo Kääriäinen.
Optioiden katto unohtui myös optioita valmistaneilta virkamiehiltä. Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtajana oli Matti Vuoria ja kauppa- ja teollisuusministeriön edustajina kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja Markku Tapio. Virkamiesten muisti tai ammattitaito ei juuri kehuja ansaitse, sillä heillä jos kenellä olisi pitänyt olla tuoreessa muistissa jo edellisten Fortumin optioiden aiheuttama kohu.
Fortumin edeltäjän, öljy-yhtiö Nesteen, liiketoiminta oli koko historiansa ajan hintasäännöstelyn ja monopolin alaista. Nesteen nettoylihinnoittelu oli 80-luvulla noin miljardi markkaa per vuosi.
Ylihinnoittelulla saatiin käärityksi helppoja voittoja, jotka sitten käytettiin “rönsyjen” hankkimiseen. Neste laajeni akku-, nasta-, aurinkopaneeli-, varustamo-, huoltamo-, engineering- ja muovibisnekseen. Varsinkin viimeksimainittuun investoitiin n. 10 miljardia ja siitä piti tehdä maailmanlaajuista.
Toimittaja Ari Korvola valotti vuonna 1998 MOT-ohjelmassaan Nesteen onnistumista ja jo silloin kohua herättäneitä Nesteen optio-ohjelmia. Tässä Nesteen diversioitumisessa tuli kuitenkin pahasti takkin. MOT-ohjelma teki tappiosta arvion kahdelta arvovaltaiselta tilintarkastaja-asiantuntijalta ja ne olivat varovaisestikin arvioiden 7-13 miljardin markan suuruisia.
Vuonna 1992 Neste teki miljarditappiot ja sen jälkeen alettiin kuumeisesti miettiä, miten epäonnistuneet sijoitukset saataisiin häivytetyksi. Rönsyjä alettiin myydä ja 1 300 henkeä saneerattiin. Varsinaiseksi kuningasajatukseksi muodostui vakavaraisen Imatran Voiman fuusioiminen köyhtyneeseen Nesteeseen eli Fortumin synnyttäminen.
Nesteen johtajat Jaakko Ihamuotila, Jouko K. Leskinen, ja Jukka Viinanen junailivat fuusion poliitikkojen kanssa niin salaisesti, että Imatran Voiman silloinen toimitusjohtaja Heikki Marttinen luki sen vasta lehdestä. Hänet savustettiinkin pois melko nopeasti, kun hän uskaltautui julkisesti epäilemään fuusion mielekkyyttä.
Nesteen johto oli tilannut kahdelta kansaiväliseltä rahoitusalan asiantuntijafirmalta arvion fuusiosta ja kun maksoi heille tarpeeksi, sai haluamansa vastauksen. IVO:n selvityspankin konsultit saivat aivan päinvastaisen tuloksen. Konsultit ovat joustavia maksusta.
Järjestelyllä saatiin Nesteen taseet näyttämään hyvältä ja optioita maksettiin 60:lle johtajalle 77 miljoonaa. Ihamuotila kuittasi vuonna 1997 neljän miljoonan optiot ja Viinanen kolme miljoonaa. Leskisen johtama muovibisnes oli jo joutunut alamäkeen ja hän oli siirtynyt ennen lopullista katastrofia vakuutusyhtiö Sammon toimitusjohtajaksi. Myöhemmin hän joutui siirtymään syrjään sieltäkin sisäpiiriepäilysten vuoksi.
Näitä arveluttavia optioita olivat tuolloin siunaamassa hallintoneuvoston puheenjohtajana Ulf Sundqvist ja valtiovarainministerinä Kauko Juhantalo. Molemmat tulivat myöhemmin tunnetuksi “suoraselkäisinä yrittäjinä”, joilla tosin menivät omat ja edustamiensa laitosten rahat sekaisin.
MOT-ohjelman aikana valtiovarainministerinä oli Antti Kalliomäki, joka myönsi siinä, että optioiden perusteet olivat vääriä ja myönsi virheen.
Suunnitellessaan nykyisiä Fortumin optioita kauppa- ja teollisuusministeriön korkeilta virkamiehiltä oli täysin unohtunut edellisen optiojärjestelyn virheet.
Kauppa- ja teollisuusministeriö hyväksyi runsaan optiojärjestelmän pelkästään Fortumin toimittamien tietojen pohjalta. Valtio ei laatinut yhtään omaa muistiota tai käyttänyt apunaan riippumattomia neuvonantajia.
Näin väitti Ylen televisiouutiset, jonka haastattelema julkisoikeuden professori Teuvo Pohjalainen piti ministeriön menettelyä leväperäisenä. Hän arveli, että ministeriö on saattanut rikkoa hyvää hallintotapaa.
Valtiovarainministeriöstä on levittäytynyt uusliberalismin uskonkappaleet myös kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiesten keskuuteen. Tehokkuuden nimissä ollaan joka paikkaan viemässä “kannustavia” palkkiojärjestelmiä. Käytännössä se tarkoittaa, että mitä enemmän väkeä saadaan ulos, sitä enemmän palkitaan johtajia - palveluiden laadulla ei ole niin väliä.
Valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto ja johtava konsultti Tapio Wallin kertoivat 25. 10. 05. televisiossa kaikkiin valtion virastoihin suunnitellusta tulosohjaukseen perustuvasta tulospalkkauksesta. Wallinin edustama konsulttiyhtiö on ollut luomassa mm. Fortumin ja ortodoksisen kirkon kannustejärjestelmiä.
Professori Kari Uusikylä on osuvasti todennut näiden kannustekonsulttien laadukkuudesta: “Kun Alexander Pay Management arvioi papin saatikka ihmisen työn laadun, jää Jumalakin konsultin rinnalla toiseksi”.
Hän kysyy myös, “Ovatko palkittavat virastojen johtajat tehneet tähän saakka niin huonoa työtä, että he todella voivat nostaa roimasti työnsä laatua. Eikö näiden laiskureiden palkkaa tulisi laskea tuntuvasti takavuosien lorvailun vuoksi? Mitä he ovat tähän asti virka-aikanaan tehneet, jos eivät ahkerasti töitä?”
Johtajien palkkataso on kiihtynyt jo 90-luvulla huomattavasti palkansaajien vauhtia kovemmin. Pelkästään vuonna 2004 johtajien ansiotulojen korotus oli keskimäärin 22,2 prosenttia, kun se palkansaajien kohdalla oli vain 4,4 prosenttia.
Fortumilla korotusvauhti on ollut vielä huimempi. Vuoden 2004 verotietojen mukaan Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen palkkatulot olivat 3 524 922 euroa. Nyt hänen optioidensa arvo päätynee 12 miljoonan euron tasolle eli noin viisinkertaiseksi viimeisiin julkisiin vuosituloihin nähden.
Lilius on pitänyt huolen, että hänen “johtamistaitojaan” on pitänyt palkita. Vuonna 2003 hänen verotettavat palkkatulonsa olivat “vaivaiset” 1 925 605 euroa. Vuoden 2002 kokonaisansiot olivat “säälittävät” 1 056 982 euroa.
Ilman erillisiä kannustimiakin johtajien nykyisellä pakkatasolla pitäisi syntyä hyvä työpanos. Jos ei synny, heidät pitäisi vaihtaa kuten työntekijätkin.
Miten on mahdollista, että Lilius pääsee 12 miljoonan lottopotista osalliseksi, vaikka valtionyhtiöiden omistajapolitiikasta ja palkkioperusteista on toki säädetty erilaisissa valtioneuvoston periaatepäätöksissä ja mm. talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotoissa. Sen mukaan yrityksen johdon palkkaus- ja palkkioehdot ovat keskeinen osa omistajaohjauksen instrumentteja. Valtio on mm. sitoutunut antamaan optioita ja rahakannustimia tiettyjen periaatteiden mukaan, jotta ylilyönnit vältettäisiin. Esimerkiksi ylimmän johdon ylimääräinen rahapalkkio eli bonus tulee mitoittaa niin, että se on pääsääntöisesti enintään 40 prosenttia vuosipalkasta. Mikseivät virkamiehet ja poliitikot ole olleet tehtäviensä tasalla?
Suuret öljy-yhtiöt tekevät nyt rahaa kuin suokuokalla kauhoen. Syynä ei ole niiden ylivertainen liiketoimintaosaaminen vaan öljyn ja sen jalostustuotteiden hurja hinnannousu.
Luonnonvoimien riehuminen on nostanut öljyn hinnan ja jalostamoiden voitot ennätyslukemiin. Raakaöljy maksoi vuoden 2005 kolmannella neljänneksellä 44 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Raakaöljyä jalostavan yhtiön kannalta tarkeä luku on jalostamomarginaali eli sisään ostetun raakaöljyn ja sen jalostustuotteista saadun tuoton välinen ero.
Esimerkiksi Yhdysvaltain kolmanneksi suurimmalla öljy-yhtiöllä, Conoco-Phillipsillä, se oli 15,22 dollaria barrelilta eli 92 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Sen pelkän kolmannen vuosineljänneksen voitto oli 3,2 miljardia euroa ja 89 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ExxonMobililla ja Chevronilla voitot ovat samaa suuruusluokkaa.
Nyt amerikkalaiset poliitikotkin ovat heränneet öljy-yhtiöiden jättimäisiin voittoihin. Demokraattien leiristä esitetään öljy-yhtiöiden kohtuuttomiksi katsottujen voittojen leikkaamista ns. windfall- eli satunnaisverolla.
Senaattori Byron Dorganin mukaan pitäisi säätää laki, joka verottaisi liialliset voitot jaettaviksi edelleen korkeista hinnoista kärsiville kuluttajille.
Jos näiden kilpailijoiden voittojen kasvuvauhtia vertaa viimeisen vuoden Fortumin 18,8 prosentin vuosikasvuun, Liliuksen johtajuuden ansiot voittojen kasvattajana ovat kilpailijoihin verrattuna vaatimattomia, vaikka bensan hinta on Suomessa kolminkertainen amerikkalaisiin verrattuna. Lisäksi voittoja lisäsi “rönsyjen” myynti.
Optioidensa turvaamiseksi Lilius myi kaiken, minkä pystyi myymään. Nesteen 4 000 työpaikasta meni 2 000 eri toimialoilta: Norlatex, Styrochem, Chemicals ja osuudet suuresta Borealis-yhtiöstä. Myytiin laivatkin, jotka sitten liisattiin verotussyistä takaisin sekä lukuisia kiinteistöjä. Lilius myi jopa kalliilla hinnalla ostetut osuudet Norjan öljykentistä. Valtion omaisuutta on hukattu melkoiseti vain optioiden takia.
Fortumin 500 miljoonan optioita ei maksettu 350 johtajalle hurjista voitoista vaan vedonlyönnistä. Fortumin pörssikurssit nousivat muista syistä kuin johtajien viisaudesta ja ammattitaidosta. Pörssikurssien nousulla ei ole mitään taloudellista merkitystä, koska runsas kolmasosa Fortumista on jo ulkomaisessa omistuksessa ja valtio ei enää voi myydä osakkeitaan määräysvallan säilyttämiseksi valtion käsissä.
Fortumia ei saa päästää kokonaan yksityistämisen kohteeksi ja kansainvälisen pääoman pelinappulaksi. Meillä on jo karmaisevia kokemuksia pörssiyhtiö Enronin yhteiskunnallisesta vastuusta Kalifornian sähkötuotannon yksityistämisen yhteydessä.
Väkisinsynnytetystä Fortumista on tulossa jälleen yhä enemmän sähköyhtiö, kun jalostamotoiminta yhtiöitettiin ja eriytettiin tämän vuoden alussa. Sähköstä on tullut tavallisen kuluttajan kannalta lähes monopoliala, jolloin Fortum voi hinnoitella kuten haluaa. Sillä on nostatettu pörssikursseja.
Pohjoismainen sähköpörssi ei ole toiminut kuluttajien kannalta toivotulla tavalla. VTT:n toimialajohtaja Mikko Kara on tekemässä ministeri Mauri Pekkarisen teettämää selvitystä. Hän sanoo, että sähköpörssin n. kymmen toimintavuoden aikana on jo käynyt selväksi, että järjestelmä ei vastaa Suomen ja suomalaisen kuluttajan etuja. Kara on arvioinut, että kuluttajat maksavat sähköstään ylihintaa yhteensä noin 400 miljoonaa euroa vuodessa huonosti toimivien markkinoiden ja päästökaupan vuoksi.
“Näyttää siltä, että järjestelmä ei kannusta yhtiöitä uusien voimaloiden rakentamiseen. ‘Markkinaehtoisuuteen’ siirryttäessä yhtenä perusteena oli nimenomaan, että se kannustaisi investoimaan”, toteaa Kara.
Vuosina 2001 ja 2002 luodut optio-ohjelmat on laadittu siten, että suuri osa optioista laukeaa vuosina 2005-2007. Tämä ei ole sattumaa, sillä jo vanhassa Imatran Voimassa tiedettiin, että kun päästökauppa alkaa, sähkön hinta nousee. Näin kävi päästökaupan alkaessa 2005 alussa, ja samalla nousivat Fortumin kurssi ja optioiden arvo.
Kuvaan kuuluu, että voimayhtiöillä on pohjoismaisessa järjestelmässä mahdollisuus omalla pörssikaupankäynnillään nostaa sekä sähkön että päästöoikeuksien hintaa.
Pisteenä i:n päälle tuli öljyteollisuuden irrottaminen sähkö-Fortumista. Se tehtiin jakamalla uusi yhtiö osinkoina Fortumin omistajille. Optiosääntöjen mukaan osakkeiden merkintähintaa pitää alentaa osinkojen verran. Fortumin johto tienasi, vaikka liikevaihdolla mitaten heidän johdollinen vastuunsa väheni kolmannekseen.
Meillä toistuvat Kalifornian tapahtumat. Lyhytnäköinen pörssikurssien ja optioiden metsästys on johtanut investointien ja infastruktuurin rapautumiseen. Neljännes Suomen sähköstä joudutaan ostamaan jo Ruotsista ja Venäjältä. Suomessa siirtoyhteyksien puutteellisuus maiden välillä ja sisällä eriyttää hintakehitystä alueittain. Kara epäilee, että sähköntuottajat pystyvät pelaamaan näillä puutteilla.
Sähköpoolista näyttää tulleen vedätyksen väline. Siellä kalleimmalla tuotetun sähkön hinta määrää myös halvalla tuotetun hinnan. Fortum nosti viime heinäkuussa 19 prosenttia sähkön hintaa, vaikka Norjan vesivarastot ovat ääriään myöten täynnä. Tavallinen kuluttaja joutuu viimekädessä optioiden maksajiksi.
Teollisuus saa halvalla atomivoimaloiden sähköä.
Optioita on väitetty sitouttavan johtajia yhtiöönsä. Nokian kokemukset eivät oikein vakuuta. Heti pääjohtaja Ollilan jälkeen suurimpia optioita nostaneet johtajat Alahuhta, Ala-Pietilä ja Baldauf ovat reilusti ennen eläkeikää jättäneet Nokian. Kun on riittävästi rahaa, voi jättäytyä oravanpyörästä. Kohta Ollilakin lähtee.
Kummallista, että johtajilla on aina kovin kiire myydä sitouttavat optionsa mahdollisimman pian. Fortumin Lilius on alkanut muuttaa rahaksi optioitaan, jotka vapautuivat myytäväksi lokakuun puolivälissä. Rekisteritietojen mukaan (10.11.) Lilius on myynyt optioitaan 1,57 miljoonalla eurolla, minkä jälkeen hänellä on myytävissä vielä noin 789 000 euron potti.
Lilius aloitti myynnit marraskuun alussa, vaikka hän voisi odottaa optioiden arvonnousua toukokuuhun 2007 asti.
Vuosi sitten Lilius möi optioitaan 2,5 miljoonalla eurolla, ja vuoden päästä odottavat realisointia nykyarvoltaan noin 3,8 miljoonan euron optiot.
Kummallista, että toimitusjohtaja ei luota johtajuuteensa ja yhtiönsä tulevaan kehitykseen ja pidä oman yhtiönsä osakkeita. Ettei vain heillä sattuisi olemaan sisäpiiritietoa, joka pakottaa heidät rahastamaan heti kun vain on mahdollista.
Ari Ojapelto
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Espoo
Fortumin optioista on tehty aiheellinen välikysymys. Lisäpontta ajatus sai, kun yritysoikeuden professori Petri Mäntysaari piti Ylen A-Piste -ohjelmassa Fortumin optio-ohjelman toteutusta osakeyhtiölain vastaisena. Hän todisti vakuuttavasti, että yhtiön hallitus laiminlöi velvollisuutensa perustella poikkeaminen osakkeenomistajien tasavertaisuudesta yhtiön osakkeiden uusmerkinnässä. Pienosakkailta ei kysytty mitään.
Eduskunnan talousvaliokunta käsitteli aiemmin syksyllä pitkään sitä, miten ministerit olivat tulleet hyväksyneeksi Fortumin johtajille mahdollisuuden puolen miljardin euron optiotuloihin. Valiokunta totesi lopulta, että asialle ei jälkikäteen voi tehdä mitään vaikka optioehdoissa oli selvät varaumat optioiden muutoksiin markkinahäiriöiden varalta.
Kaikki johtavat poliitikot levittelivät käsiään ja sysäsivät vastuuta toisilleen. Optioiden asettamisen aikoihin vastaavana kauppa- ja teollisuusministerinä oli Sinikka Mönkäre. Hänkin vain valitteli, että Fortumin osakekurssin valtaisa nousu tuli “yllätyksenä”. Jokainenhan tiesi jo 1990-luvun lopulla, että esimerkiksi Nokian kurssi nousi parhaimmillaan 600 kertaiseksi.
Ketkä päättivät optioista? Pääministeri Matti Vanhaselta vaadittiin selityksiä Fortumin optioista, vaikka se oli pääministeri Paavo Lipponen, joka niistä päätti aisaparinaan kokoomuslainen valtionvarainministeri Sauli Niinistö. Pääministeri Lipponen siunasi Fortumin optiot ja puolusti niitä. Samoin Lipponen puolusti Soneran umts-kauppoja, joilla ostettiin pelkkää “ilmaa”. Veronmakasjien rahoja lahjoitettiin Saksan valtion kassaan niin suuret summat, että niillä maksaisi sotakorvaukset.
Kauppa- ja teollisuusministerinä Mönkäreen lisäksi toimivat optioiden leivonnan aikoina myös Antti Kalliomäki ja Seppo Kääriäinen.
Optioiden katto unohtui myös optioita valmistaneilta virkamiehiltä. Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtajana oli Matti Vuoria ja kauppa- ja teollisuusministeriön edustajina kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja Markku Tapio. Virkamiesten muisti tai ammattitaito ei juuri kehuja ansaitse, sillä heillä jos kenellä olisi pitänyt olla tuoreessa muistissa jo edellisten Fortumin optioiden aiheuttama kohu.
Fortumin edeltäjän, öljy-yhtiö Nesteen, liiketoiminta oli koko historiansa ajan hintasäännöstelyn ja monopolin alaista. Nesteen nettoylihinnoittelu oli 80-luvulla noin miljardi markkaa per vuosi.
Ylihinnoittelulla saatiin käärityksi helppoja voittoja, jotka sitten käytettiin “rönsyjen” hankkimiseen. Neste laajeni akku-, nasta-, aurinkopaneeli-, varustamo-, huoltamo-, engineering- ja muovibisnekseen. Varsinkin viimeksimainittuun investoitiin n. 10 miljardia ja siitä piti tehdä maailmanlaajuista.
Toimittaja Ari Korvola valotti vuonna 1998 MOT-ohjelmassaan Nesteen onnistumista ja jo silloin kohua herättäneitä Nesteen optio-ohjelmia. Tässä Nesteen diversioitumisessa tuli kuitenkin pahasti takkin. MOT-ohjelma teki tappiosta arvion kahdelta arvovaltaiselta tilintarkastaja-asiantuntijalta ja ne olivat varovaisestikin arvioiden 7-13 miljardin markan suuruisia.
Vuonna 1992 Neste teki miljarditappiot ja sen jälkeen alettiin kuumeisesti miettiä, miten epäonnistuneet sijoitukset saataisiin häivytetyksi. Rönsyjä alettiin myydä ja 1 300 henkeä saneerattiin. Varsinaiseksi kuningasajatukseksi muodostui vakavaraisen Imatran Voiman fuusioiminen köyhtyneeseen Nesteeseen eli Fortumin synnyttäminen.
Nesteen johtajat Jaakko Ihamuotila, Jouko K. Leskinen, ja Jukka Viinanen junailivat fuusion poliitikkojen kanssa niin salaisesti, että Imatran Voiman silloinen toimitusjohtaja Heikki Marttinen luki sen vasta lehdestä. Hänet savustettiinkin pois melko nopeasti, kun hän uskaltautui julkisesti epäilemään fuusion mielekkyyttä.
Nesteen johto oli tilannut kahdelta kansaiväliseltä rahoitusalan asiantuntijafirmalta arvion fuusiosta ja kun maksoi heille tarpeeksi, sai haluamansa vastauksen. IVO:n selvityspankin konsultit saivat aivan päinvastaisen tuloksen. Konsultit ovat joustavia maksusta.
Järjestelyllä saatiin Nesteen taseet näyttämään hyvältä ja optioita maksettiin 60:lle johtajalle 77 miljoonaa. Ihamuotila kuittasi vuonna 1997 neljän miljoonan optiot ja Viinanen kolme miljoonaa. Leskisen johtama muovibisnes oli jo joutunut alamäkeen ja hän oli siirtynyt ennen lopullista katastrofia vakuutusyhtiö Sammon toimitusjohtajaksi. Myöhemmin hän joutui siirtymään syrjään sieltäkin sisäpiiriepäilysten vuoksi.
Näitä arveluttavia optioita olivat tuolloin siunaamassa hallintoneuvoston puheenjohtajana Ulf Sundqvist ja valtiovarainministerinä Kauko Juhantalo. Molemmat tulivat myöhemmin tunnetuksi “suoraselkäisinä yrittäjinä”, joilla tosin menivät omat ja edustamiensa laitosten rahat sekaisin.
MOT-ohjelman aikana valtiovarainministerinä oli Antti Kalliomäki, joka myönsi siinä, että optioiden perusteet olivat vääriä ja myönsi virheen.
Suunnitellessaan nykyisiä Fortumin optioita kauppa- ja teollisuusministeriön korkeilta virkamiehiltä oli täysin unohtunut edellisen optiojärjestelyn virheet.
Kauppa- ja teollisuusministeriö hyväksyi runsaan optiojärjestelmän pelkästään Fortumin toimittamien tietojen pohjalta. Valtio ei laatinut yhtään omaa muistiota tai käyttänyt apunaan riippumattomia neuvonantajia.
Näin väitti Ylen televisiouutiset, jonka haastattelema julkisoikeuden professori Teuvo Pohjalainen piti ministeriön menettelyä leväperäisenä. Hän arveli, että ministeriö on saattanut rikkoa hyvää hallintotapaa.
Valtiovarainministeriöstä on levittäytynyt uusliberalismin uskonkappaleet myös kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiesten keskuuteen. Tehokkuuden nimissä ollaan joka paikkaan viemässä “kannustavia” palkkiojärjestelmiä. Käytännössä se tarkoittaa, että mitä enemmän väkeä saadaan ulos, sitä enemmän palkitaan johtajia - palveluiden laadulla ei ole niin väliä.
Valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto ja johtava konsultti Tapio Wallin kertoivat 25. 10. 05. televisiossa kaikkiin valtion virastoihin suunnitellusta tulosohjaukseen perustuvasta tulospalkkauksesta. Wallinin edustama konsulttiyhtiö on ollut luomassa mm. Fortumin ja ortodoksisen kirkon kannustejärjestelmiä.
Professori Kari Uusikylä on osuvasti todennut näiden kannustekonsulttien laadukkuudesta: “Kun Alexander Pay Management arvioi papin saatikka ihmisen työn laadun, jää Jumalakin konsultin rinnalla toiseksi”.
Hän kysyy myös, “Ovatko palkittavat virastojen johtajat tehneet tähän saakka niin huonoa työtä, että he todella voivat nostaa roimasti työnsä laatua. Eikö näiden laiskureiden palkkaa tulisi laskea tuntuvasti takavuosien lorvailun vuoksi? Mitä he ovat tähän asti virka-aikanaan tehneet, jos eivät ahkerasti töitä?”
Johtajien palkkataso on kiihtynyt jo 90-luvulla huomattavasti palkansaajien vauhtia kovemmin. Pelkästään vuonna 2004 johtajien ansiotulojen korotus oli keskimäärin 22,2 prosenttia, kun se palkansaajien kohdalla oli vain 4,4 prosenttia.
Fortumilla korotusvauhti on ollut vielä huimempi. Vuoden 2004 verotietojen mukaan Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen palkkatulot olivat 3 524 922 euroa. Nyt hänen optioidensa arvo päätynee 12 miljoonan euron tasolle eli noin viisinkertaiseksi viimeisiin julkisiin vuosituloihin nähden.
Lilius on pitänyt huolen, että hänen “johtamistaitojaan” on pitänyt palkita. Vuonna 2003 hänen verotettavat palkkatulonsa olivat “vaivaiset” 1 925 605 euroa. Vuoden 2002 kokonaisansiot olivat “säälittävät” 1 056 982 euroa.
Ilman erillisiä kannustimiakin johtajien nykyisellä pakkatasolla pitäisi syntyä hyvä työpanos. Jos ei synny, heidät pitäisi vaihtaa kuten työntekijätkin.
Miten on mahdollista, että Lilius pääsee 12 miljoonan lottopotista osalliseksi, vaikka valtionyhtiöiden omistajapolitiikasta ja palkkioperusteista on toki säädetty erilaisissa valtioneuvoston periaatepäätöksissä ja mm. talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotoissa. Sen mukaan yrityksen johdon palkkaus- ja palkkioehdot ovat keskeinen osa omistajaohjauksen instrumentteja. Valtio on mm. sitoutunut antamaan optioita ja rahakannustimia tiettyjen periaatteiden mukaan, jotta ylilyönnit vältettäisiin. Esimerkiksi ylimmän johdon ylimääräinen rahapalkkio eli bonus tulee mitoittaa niin, että se on pääsääntöisesti enintään 40 prosenttia vuosipalkasta. Mikseivät virkamiehet ja poliitikot ole olleet tehtäviensä tasalla?
Suuret öljy-yhtiöt tekevät nyt rahaa kuin suokuokalla kauhoen. Syynä ei ole niiden ylivertainen liiketoimintaosaaminen vaan öljyn ja sen jalostustuotteiden hurja hinnannousu.
Luonnonvoimien riehuminen on nostanut öljyn hinnan ja jalostamoiden voitot ennätyslukemiin. Raakaöljy maksoi vuoden 2005 kolmannella neljänneksellä 44 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Raakaöljyä jalostavan yhtiön kannalta tarkeä luku on jalostamomarginaali eli sisään ostetun raakaöljyn ja sen jalostustuotteista saadun tuoton välinen ero.
Esimerkiksi Yhdysvaltain kolmanneksi suurimmalla öljy-yhtiöllä, Conoco-Phillipsillä, se oli 15,22 dollaria barrelilta eli 92 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Sen pelkän kolmannen vuosineljänneksen voitto oli 3,2 miljardia euroa ja 89 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ExxonMobililla ja Chevronilla voitot ovat samaa suuruusluokkaa.
Nyt amerikkalaiset poliitikotkin ovat heränneet öljy-yhtiöiden jättimäisiin voittoihin. Demokraattien leiristä esitetään öljy-yhtiöiden kohtuuttomiksi katsottujen voittojen leikkaamista ns. windfall- eli satunnaisverolla.
Senaattori Byron Dorganin mukaan pitäisi säätää laki, joka verottaisi liialliset voitot jaettaviksi edelleen korkeista hinnoista kärsiville kuluttajille.
Jos näiden kilpailijoiden voittojen kasvuvauhtia vertaa viimeisen vuoden Fortumin 18,8 prosentin vuosikasvuun, Liliuksen johtajuuden ansiot voittojen kasvattajana ovat kilpailijoihin verrattuna vaatimattomia, vaikka bensan hinta on Suomessa kolminkertainen amerikkalaisiin verrattuna. Lisäksi voittoja lisäsi “rönsyjen” myynti.
Optioidensa turvaamiseksi Lilius myi kaiken, minkä pystyi myymään. Nesteen 4 000 työpaikasta meni 2 000 eri toimialoilta: Norlatex, Styrochem, Chemicals ja osuudet suuresta Borealis-yhtiöstä. Myytiin laivatkin, jotka sitten liisattiin verotussyistä takaisin sekä lukuisia kiinteistöjä. Lilius myi jopa kalliilla hinnalla ostetut osuudet Norjan öljykentistä. Valtion omaisuutta on hukattu melkoiseti vain optioiden takia.
Fortumin 500 miljoonan optioita ei maksettu 350 johtajalle hurjista voitoista vaan vedonlyönnistä. Fortumin pörssikurssit nousivat muista syistä kuin johtajien viisaudesta ja ammattitaidosta. Pörssikurssien nousulla ei ole mitään taloudellista merkitystä, koska runsas kolmasosa Fortumista on jo ulkomaisessa omistuksessa ja valtio ei enää voi myydä osakkeitaan määräysvallan säilyttämiseksi valtion käsissä.
Fortumia ei saa päästää kokonaan yksityistämisen kohteeksi ja kansainvälisen pääoman pelinappulaksi. Meillä on jo karmaisevia kokemuksia pörssiyhtiö Enronin yhteiskunnallisesta vastuusta Kalifornian sähkötuotannon yksityistämisen yhteydessä.
Väkisinsynnytetystä Fortumista on tulossa jälleen yhä enemmän sähköyhtiö, kun jalostamotoiminta yhtiöitettiin ja eriytettiin tämän vuoden alussa. Sähköstä on tullut tavallisen kuluttajan kannalta lähes monopoliala, jolloin Fortum voi hinnoitella kuten haluaa. Sillä on nostatettu pörssikursseja.
Pohjoismainen sähköpörssi ei ole toiminut kuluttajien kannalta toivotulla tavalla. VTT:n toimialajohtaja Mikko Kara on tekemässä ministeri Mauri Pekkarisen teettämää selvitystä. Hän sanoo, että sähköpörssin n. kymmen toimintavuoden aikana on jo käynyt selväksi, että järjestelmä ei vastaa Suomen ja suomalaisen kuluttajan etuja. Kara on arvioinut, että kuluttajat maksavat sähköstään ylihintaa yhteensä noin 400 miljoonaa euroa vuodessa huonosti toimivien markkinoiden ja päästökaupan vuoksi.
“Näyttää siltä, että järjestelmä ei kannusta yhtiöitä uusien voimaloiden rakentamiseen. ‘Markkinaehtoisuuteen’ siirryttäessä yhtenä perusteena oli nimenomaan, että se kannustaisi investoimaan”, toteaa Kara.
Vuosina 2001 ja 2002 luodut optio-ohjelmat on laadittu siten, että suuri osa optioista laukeaa vuosina 2005-2007. Tämä ei ole sattumaa, sillä jo vanhassa Imatran Voimassa tiedettiin, että kun päästökauppa alkaa, sähkön hinta nousee. Näin kävi päästökaupan alkaessa 2005 alussa, ja samalla nousivat Fortumin kurssi ja optioiden arvo.
Kuvaan kuuluu, että voimayhtiöillä on pohjoismaisessa järjestelmässä mahdollisuus omalla pörssikaupankäynnillään nostaa sekä sähkön että päästöoikeuksien hintaa.
Pisteenä i:n päälle tuli öljyteollisuuden irrottaminen sähkö-Fortumista. Se tehtiin jakamalla uusi yhtiö osinkoina Fortumin omistajille. Optiosääntöjen mukaan osakkeiden merkintähintaa pitää alentaa osinkojen verran. Fortumin johto tienasi, vaikka liikevaihdolla mitaten heidän johdollinen vastuunsa väheni kolmannekseen.
Meillä toistuvat Kalifornian tapahtumat. Lyhytnäköinen pörssikurssien ja optioiden metsästys on johtanut investointien ja infastruktuurin rapautumiseen. Neljännes Suomen sähköstä joudutaan ostamaan jo Ruotsista ja Venäjältä. Suomessa siirtoyhteyksien puutteellisuus maiden välillä ja sisällä eriyttää hintakehitystä alueittain. Kara epäilee, että sähköntuottajat pystyvät pelaamaan näillä puutteilla.
Sähköpoolista näyttää tulleen vedätyksen väline. Siellä kalleimmalla tuotetun sähkön hinta määrää myös halvalla tuotetun hinnan. Fortum nosti viime heinäkuussa 19 prosenttia sähkön hintaa, vaikka Norjan vesivarastot ovat ääriään myöten täynnä. Tavallinen kuluttaja joutuu viimekädessä optioiden maksajiksi.
Teollisuus saa halvalla atomivoimaloiden sähköä.
Optioita on väitetty sitouttavan johtajia yhtiöönsä. Nokian kokemukset eivät oikein vakuuta. Heti pääjohtaja Ollilan jälkeen suurimpia optioita nostaneet johtajat Alahuhta, Ala-Pietilä ja Baldauf ovat reilusti ennen eläkeikää jättäneet Nokian. Kun on riittävästi rahaa, voi jättäytyä oravanpyörästä. Kohta Ollilakin lähtee.
Kummallista, että johtajilla on aina kovin kiire myydä sitouttavat optionsa mahdollisimman pian. Fortumin Lilius on alkanut muuttaa rahaksi optioitaan, jotka vapautuivat myytäväksi lokakuun puolivälissä. Rekisteritietojen mukaan (10.11.) Lilius on myynyt optioitaan 1,57 miljoonalla eurolla, minkä jälkeen hänellä on myytävissä vielä noin 789 000 euron potti.
Lilius aloitti myynnit marraskuun alussa, vaikka hän voisi odottaa optioiden arvonnousua toukokuuhun 2007 asti.
Vuosi sitten Lilius möi optioitaan 2,5 miljoonalla eurolla, ja vuoden päästä odottavat realisointia nykyarvoltaan noin 3,8 miljoonan euron optiot.
Kummallista, että toimitusjohtaja ei luota johtajuuteensa ja yhtiönsä tulevaan kehitykseen ja pidä oman yhtiönsä osakkeita. Ettei vain heillä sattuisi olemaan sisäpiiritietoa, joka pakottaa heidät rahastamaan heti kun vain on mahdollista.
Ari Ojapelto
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Espoo