tiistai 26. toukokuuta 2009

Työttömyyskö helpottunut?

JULKAISTU: Aamulehti, 17.7.2001, Länsiväylä / Puheenvuoro-palsta, 29.7.2001, Kansan Uutiset 30.7.2001, Lapin Kansa 13.9.2001, Yliopisto 15/2001, Keskipohjanmaa 22.10.2001, Toimikas 12/2001, Vakuutusväki 9/2001, Salon Seudun Sanomat 17.2. 2002 otsikolla: “Parantunut työllisyys on tilastokikkailua”.

Kaikissa viimeaikaisissa työttömyyttä käsitelleissä uutisissa on iloittu viime vuosina tapahtuneesta positiivisesta kehityksestä. Tilastollisesti työttömyys on pienentunyt ja työllisten määrä on tilastollisesti lisääntynyt. On kollektiivisesti ylläpidetty melkoista tilastollista valhetta.

Työttömyystilastoja kaunisteltu muuttamalla työttömyyden kriteerejä. Työllisen ja työttömän määrittelyn kriteereitä on heikennetty koko 90-luvun ajan. Näin on saatu työttömyystilastot näyttämään edes siedettäviltä. Samaa tekniikkaa on jouduttu käyttämään muissakin EU-maissa. Esimerkiksi Britanniassa pääministeri Thatcherin aikana työttömän määritelmää heikennettiin 21 kertaa ja aina työntekijän asema huononi.

Suomessakin työttömyyttä alettiin tilastoida EU-kriteerein. Työttömyystilastoista katosi kertaheitolla yli 100 000 työtöntä. Kysymyksessä on 12 000 ihmisen haastattelututkimus, jossa ihminen on tilastoissa “työllinen”, jos hän sattuu tekemään tunnin keikan viikossa. Lisäksi hänen on samanaikaisesti täytynyt hakea aktiivisesti työtä viimeisen kuukauden aikana.



Siis yli 50-vuotias, jolla käytännössä ei ole mahdollista saada työtä ja joka on ollut vuoden tai kaksi kortistossa, ei ole tilastoissa työtön. Vaikka todellisuudessa on. Samalla tekniikalla USA:n tilastot on saatu puhdistettua. Sielläkin “työlliseksi” riittää, että on ollut tunnin viikossa portinvartijana. Mutta jos et ole viimeisen viikon sisällä hakenut aktiivisesti töitä, niin et ole työtön, vaikka olisit nukkunut viimeiset viisi vuotta ilmanvaihtoritilöiden päällä.

Työvoimatoimiston tilastot antavat edes jotain osviittaa työttömyyden todellisesta tilasta. Ne perustuvat työttömyyskorvausta saaneiden määrään.

Tosin sielläkin “työlliseksi” riittää henkilö, joka tekee yhtenä päivänä viikossa enemmän kuin neljä tuntia töitä! Jos hän tekee vähemmän, niin sitten vasta hän on työtön.

Julkisuuteen annetut työttömyystiedot ovat yleensä muotoa “työttömyysaste on laskenut ja työllisyys kasvanut vastaavasti kaikilla toimialoilla”. Ikävä kyllä julkistetuista tilastoista puuttuvat pitkaikaistyöttömät, jotka on työllistetty väliaikaisesti yhdistelmätuella, väliaikaisesti koulutuksessa olevat työttömät sekä karenssissa työttömyyspäivärahaa vailla olevat työttömät ja sellaiset työttömät, jotka on lakaistu pois kortistosta heidän kieltäydyttyään työvoimahallinnon määräämistä työpaikoista ja koulutuksista.

Työtön voidaan myös määrätä työhön, joka ei vastaa hänen pätevyyttään, koulutustaan tai osaamistaan. Työsuhde on aina alipalkattua, yleensä työttömyyskorvausta vastaavaa. Ellei työtön vastaanota tarjottua kurssia tai työtä, hänen perusoikeutensa työttömyysturvaan katkaistaan.

Varsinaisesta työelämässä tapahtuneesta järisyttävästä laadullisesta muutoksesta hallitusvaastuussa olevat poliittiset päättäjät ovat olleet hiiren hiljaa.
Enää puolella kansalaisista on normaali työsuhde. Aiemmin aina 1990-luvulle saakka työlliset ja työttömät voitiin varsin luotettavasti kertoa henkilömääräisinä. Näin siksi, että 1990-luvulle asti työsopimuksissa ns. vakinaiset kokoaikaiset työsuhteet olivat vallitsevia ja epätyypilliset määrä- ja osa-aikaiset harvinaisia poikkeuksia. Enää vain joka viides työpaikka on normaali. Siis sellainen pysyvä ja kokoaikainen, jolloin mennään aamulla 7-8 aikaan töihin ja palataan 16-17 aikaan kotiin perheen pariin.

Ylityöt ovat määrällisistä joustoista yleisin. Niitä teki säännöllisesti kuukausittain 60 prosenttia palkansaajista. 1990-luvulla yleistyivät eniten ilman korvausta tehdyt ylityöt, joita teki jo joka neljäs työntekijä. Säännöllistä yötyötä kello 22-06 välillä tekee noin 10 prosenttia suomalaisista. Joskus yötyötä tekee lisäksi kahdeksan prosenttia.

Nyt kun epätyypillisistä on tullut maan tapa, ei työttömyyden kuvaaminen henkilöinä enää toimi. Se antaa vääristyneen kuvan, jota kaiken lisäksi tietoisesti EU:ssa vallitsevaa käytäntöä seuraten “yhdenmukaistetaan”.

Tilastojen vääristelyn sijasta voitaisiin tilastoja tehdä rehellisemmin. Niin että asioiden todellisuus ja kokoluokka eivät katoaisi maton alle. Sen voi löytää tutkija Kai Kontturin kirjasesta: “Oy Suomi Ab ”.

Työministeriön mukaan vuonna 1997 yrittäjiä oli 239 000 ja vakinaisessa työsuhteessa 1 225 000 henkeä. “Epätyypillisistä” työntekijöistä sai 960 000 ihmistä työpaikan ja yli vuoden työttömänä oli 125 000 ihmistä, joten työttömyyskierteessä eli jatkuvassa työnhaussa oli lähes 1,1 miljoonaa työnetsijää. Heille riitti vuoden aikana tehdyistä “epätyypillisistä” työtunneista laskettuna töitä ainoastaan 4,8:ksi kuukaudeksi. Vuosiansioiksi tuli 33 000 markkaa. Sillä piti rahoittaa myös se seitsemän kuukautta jolloin etsitiin uutta työtä.

Suomennettuna tämä tarkoittaa, että nämä joustavat osa- ja määräaikaiset työntekijät eivät enää tule ansioillaan toimeen, vaikka poliitikkojen hehkuttamat työttömyystilastot ovat kaunistuneet. Suomessa yli 42 prosenttia työvoimasta oli vuonna 97 pysyvässä työttömyyskierteessä, ja potentiaalisia köyhäinluukun asiakkaita.

Vuonna 2000 tämä uusi päivätyöläisväki oli kasvanut jo 45 prosenttiin. Vastaavasti vuosittainen työssäoloaika oli vähetynyt neljään kuukauteen ja vuosiansiot 30 000 markkaan. Hirvittää ajatellakin, kuinka suuria heidän eläkkeensä tulevat aikanaan olemaan.

Vuonna 1998 pätkätöissä tehtiin keskimäärin hiukan yli 818 työtuntia henkilöä kohti. Täysi työvuosi on kuitenkin enemmän kuin kaksinkertainen. Pätkätyöläisille olisi saatava lisää töitä vähintään 900 miljoonaa työtuntia, jotta he tekisivät normaalin työvuoden ja saisivat palkan, jolla viettää kulutusjuhlia.

Kun Tilastokeskuksen mukaan töitä tehtiin vuonna 1998 yhteensä 3,76 miljardia työtuntia, niin pätkätyöläisten työtuntien vajaus (työttömyys) on 24 prosenttia.

Ongelmiamme tuskin ratkaisee se, kuinka monta uutta työpaikkaa on tullut tai tulee, jos kerran tehtävät työtunnit eivät lisäänny. Työllisyystilanne on siinä mielessä erikoinen, että työpaikat voivat lisääntyä, vaikka työtunnit (ja palkka) vähenisivät. Tehdyt työtunnit ovat 40-vuoden takaisella tasolla. Päättäjät eivät tunnista teknologian ja työllisyyden vaikutusta toisiinsa eikä käsitettä “Jobless growth”, kasvua ilman uusia työpaikkoja.

Osa-aikatöiden lisäksi määräaikaiset työsuhteet ovat tulleet työelämän vitsaukseksi. Suomi on määräaikaisissa työsuhteissa Euroopan kärkeä heti Espanjan jälkeen.

Lahdessa aloitettiin vuonna 1999 jopa erillinen ruuanjakelu työssäkäyville, jotka eivät elä palkallaan. “Entistä enemmän on tullut tilapäisessä osa-aikatyössä käyviä”, Lahden seurakuntayhtymän ruokapankin projektisihteeri Kari Rilasmaa kertoo. “Ihmetyttää, että ihmisellä on motivaatiota tehdä työtä, joka ei elätä”.

Yhdysvalloissa elää miljoonia ihmisiä köyhyysrajalla täyspäivätyöstä huolimatta. Stakesin tutkija Jouko Karjalainen sanoo, että Suomessakin ollaan menossa suuntaan, jossa pätkätöitä täytyy täydentää sosiaaliturvalla.

Jos työelämä tuottaisi uusia työpaikkoja tuotannon kasvun suhteessa, kuten vielä 70-luvulla, meillä olisi viimevuosien hurjien kasvuvuosien jälkeen valtava työvoimapula. Onhan teollisuustuotanto kasanut laman pohjalta 90 prosenttia eli neljä kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo. Silti ay-liike Lauri Ihalaisen suulla on rohkeasti ja idealistisesti asettanut tavoitteeksi 75 prosentin työllisyysasteen ja työttömyyden vähentämisen alle viiteen prosenttiin. Kukaan ei ole asettanut julkisuudessa sen realistisuutta kyseenalaiseksi.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi

Luetuimmat

Kävijöitä