Ovatko “vallan vahtikoirat” tehtäviensä tasalla?

JULKAISTU: Lapin Kansa 15.10. 2006, Karjalan Maa 19.10. 2006, Työkansan Sanomat 18.10. 2006, Aamulehti 1.11. 2006 otsikolla: “Kansa ei ymmärrä politiikkaa”. Vapaa Suomi Nro 3 / 2007

Suomalainen media on jo tylsistänyt keskivertokansalaisen politiikan ymmärtämisen. Yksipuolinen tiedonvälitys ja vaihtoehdottoman viihdemössön jäljet näkyvät vaarallisesti tutkimustuloksissa.

European Social Survey, ESS on Euroopan tiedesäätiön aloitteesta syntynyt eurooppalainen tutkimushanke. Sen ensimmäinen kierros toteutettiin vuosina 2002-2003 ja toinen 2004-2005. Tutkimus tehtiin 17 eurooppalaisessa maassa 15-62 vuotiaiden kansalaisten keskuudessa.

Hanketta ovat rahoittaneet Euroopan komissio, Euroopan tiederahasto ja Suomesta Suomen Akatemia. Suomen otos koostuu 2000 henkilöstöstä ja virhemarginaaliksi jää noin prosentti molempiin suuntiin.

Tutkimusaineiston pohjalta SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen on selvitellyt tarkemmin vastausta kahteen asiaan. Toinen koskeen vasemmistoon samaistumista ja toinen politiikan ymmärtämistä.


Tulokset olivat huolestuttavia. Suomessa ay-liikettä pidetään vasemmistolaisena liikkeenä. Siihen kuuluu palkansaajista yli 70 prosenttia. Silti kaikista kansalaisista vain 22 prosenttia samaistuu vasemmistoon ja 48 prosenttia oikeistoon. Jopa ay-liikkeen sisällä vasemmistoon samaistuu vain 27 prosenttia.

Saksassa, jossa on samansuuruinen ay-liikkeen järjestäytymisaste, vasemmistoon samaistui peräti 41 prosenttia ja oikeistoon vain 20 prosenttia.

Tutkimusaineisto kertoo myös sen hälyttävän asian, että kansalaisilla on suuria vaikeuksia ymmärtää politiikkaa. Keskimäärin tutkimusmaiden kansalaisista 37 prosenttia ilmoittaa, että politiikan ymmärtäminen tuottaa aina tai säännöllisesti suuria vaikeuksia. Suomessa vastaava osuus on peräti 47 prosenttia. Se on enemmän kuin yhdessäkään toisessa tutkimusmaassa.

Miten se on mahdollista Suomessa, jota valtamedia pitää vapaan tiedonvälityksen mallimaana. Vastaus löytyy tutkimusaineistosta. Miksi Saksa, joka on yhtä ay-aktiivinen kuin Suomi, on niin voimakkaasti kallellaan vasemmalle?

Laukkanen selittää sitä saksalaisen median monimuotoisuudella. Jo 1980-luvulla maassa oli satoja mielipidelehtiä, kun meillä oli vain kaksi. Se monimuotoisuus on poikinut jotain sellaista, jota vahvaan hallitsijaan edelleenkin turvautuvassa Suomessa ei ilmeisesti uskalleta edes ajatella.

Meillä Suomessa vasemmistolehdet ja muut mielipidelehdet on mainosrahojen puutteen avulla tapettu sukupuuttoon, joten valtamediat tahkoavat omistajiensa yksipuolisia näkemyksiä ja viihdemössöä kansalaisen ajattelun rakennuspuiksi.

Toimittajien pitäisi terästäytyä, jos se nyt työpaikan säilyttäen on enää mahdollista. Heidän toimiensa seurauksena kansalaiset eivät ymmärrä enää politiikkaa Suomessa. Se on vaaraksi koko demokratialle.

Toimittaja Anna Politkovskajan raaka murha havahdutti sananvapaudesta huolestuneita. Jopa niin, että Sanomalehtien Liitto julkaisi kokosivun ilmoituksen Helsingin Sanomissa. Visualisointi oli hyvä. Piikkilangasta oli väännetty puhekupla ja sisusta oli tyhjä. Alla luki teksti: “Jotta ymmärtäisit, mitä sinulla on ja mitä sadoilla muilla ei ole. Sananvapaus”. Todellisuus ja tutkimustulokset Suomesta eivät oikein tue toisiaan.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Viimeisimmät kirjoitukset Kansan Uutisten blogissa: