Ennustus IT-kuplan puhkeamisesta (n. puoli vuotta ennen)
Toinen ennustus IT-kuplan puhkeamisesta (n. puoli vuotta ennen)
Suuri osa tietotekniikkayrityksistä täysiä kuplia.
JULKAISTU: Yliopisto-lehti otsikolla “Optioiden siunaus” / Nro 5 / 2000, Kansan Uutiset 14. 3. 2000, Salon Seudun Sanomat 6.3 2000.
Yhdysvalloissa MIT:n yliopistossa toimiva professori Bengt Holmström väitti (HS 21.2. 2000), että Suomi ja Eurooppa tarvitsevat johtajaoptioita talouden rakennemuutoksen vauhdittamiseksi. Hän peräsi osakkeenomistajan oikeuksien ylivaltaa yritysjohtoon ja työntekijöihin nähden. Yhteiskunnan ja demokratian oikeuksista hän ei puhunut mitään.
Sijoittajien näkemys ja viisaus kuulemma siirtää resurssit parhaiten kasvaville uusille internet- ja tietotekniikka-aloille. Edes yritysjohto, eikä varsinkaan poliittiset päättäjät, kykene siihen.
Holmström totesi: “Markkinan arvo korostuu, kun muutos on suuri. Tulevaisuuden arvioiminen tulee tärkeämmäksi kuin koskaan. Uusien ideoiden arvo ei löydy mistään laskentatoimen tuottamista luvuista vaan osakekursseista. Markkinoilla ihmiset panevat rahaa likoon. Olivat ne väärässä tai oikeassa, ainakin ne sillä hetkellä siihen oikeasti uskovat. Tämä integriteetti on uskomattoman arvokasta. Markkinoilla ei sahata silmään”.
Holmströmillä tuntuu olevan pohjaton lapsenusko sijoittajien kaikkitietävään voimaan. Tällaisista uuden teknologian yrityksistä on Suomestakin surkuhupaisia esimerkkejä. Internet-kehitysyhtiö A Company on pörssin historian kovin nousija. Yhtiön pörssikurssi on noussut vajaassa kuukaudessa ennätykselliset 4000 prosenttia, 0,05 eurosta kahteen euroon. Yhtiön markkina-arvo, jonka tase oli vain 35 miljoonaa ja jolla ei ollut vielä mitään varsinaista toimintaa, oli noussut kuukaudessa yli puoleen miljardiin. Yhtiöllä oli vain lupaus sijoittajille, että se aikoo laittaa rahansa uusiin lupaaviin internet-yrityksiin. Se oli juuri julkistanut ensimmäisen sijoituksensa. Se oli ostanut 33,5 prosenttia pienen tamperelaisen viestintäyhtiön Wysiwygin osakekannasta. Sen liikevaihto oli mahtavat neljä miljoonaa markkaa.
Yhtiön arvonnousu kuukaudessa puolenmiljardin yhtiöksi oli käytännössä perustunut siihen, että yhtiön toimitusjohtaja oli väsännyt ahkerasti vain pörssitiedotteita. Hän kertoi, että aina kun lähetimme pörssitiedotteen, kurssi nousi 15 prosenttia. Tämä on ilmeisesti sitä, mitä Holmströmin tarkoitti kun sanoi: “Markkinoiden magiikka on kokeilun ja seulonnan tarjoamassa kollektiivisessa viisaudessa”.
Suurin osa näistä tulevaisuuden yrityksistä on täysiä kuplia ja ne ovat dramaattisia esimerkkejä sijoittajien typeryydestä ja vastuuttomuudesta. Se on käytännössä uhkapeliä, jossa viime kädessä maksajaksi huudetaan seikkailun päätteeksi yhteiskuntaa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on törsännyt satoja miljardeja veronmaksajien rahoja Meksikoon, Brasiliaan, “kauko-idän tiikereille” ja Venäjälle näitä erehtymättömien sijoittajien jälkiä korjaamaan.
Holmström ei haastattelussaan kuitenkaan tohtinut kertoa todellista syytä, miksi tietotekniikka-alan yritykset voivat olla ihan oikeasti arvokkaita nyt ja tulevaisuudessa. Häneltä unohtui kertoa, että tietotekniikan kehittelyssä ja siihen tähtäävässä koulutuksessa, perimmäisenä tarkoituksena on syrjäyttää ihmistyön osuus mahdollisimman pieneksi osaksi tuotantoprosessia. Työläisten palkkojen säästö pääomalle todella rahanarvoinen asia. Sillä on viime vuosina nostettu tuntuvasti osakkeenomistajien shareholder value arvoa.
Yritysjohto pystyy tietotekniikan ammattilaisten avulla hävittämään massat tehdassaleista automatisoimalla, robotoimalla. Samoin se pystyy muuttamaan palvelutkin internetin avulla tapahtuviksi tietokonepohjaisiksi itsepalvelujärjestelmiksi. Siksi sijoittajat ovat valmiita maksamaan tälle pienelle eliittijoukolle optioita ja bonuksia niin paljon kuin he ilkeävät vain vaatia.
Nyt näitä huippuosaajista on tullut pääoman tarvitsemia liittolaisia. Heistä käydään maailmanlaajuisesta kilpailua ja heidän markkina-arvonsa nousee samassa tahdissa kuin liukuhihnatyöläisen markkina-arvo laskee. Nämä tekniikan ja ohjelmoinnin huippuammattilaiset ovat jo pystyneet kehittämään niin miehittämättömiä tehtaita, että palkkakustannusten osuus tuotteen tehdashinnasta on enää 0,1 prosenttia. Tämän pienen eliittijoukon palkat ovat jo ilman optioitakin nousseet reippaasti muiden palkansaajien yläpuolelle.
Optioiden merkityksen konkretisoi osuvasti Per-Erik Lönnfors kirjassaan “Pelastakaa maailma - polttakaa taloustieteen oppikirjat” sodan tematiikalla. “Nykyisin sotasaalisosuutta sanotaan optioiksi. Saalis kuuluu oikeastaan hallitsijalle, osakkeenomistajalle. Hän lupaa kuitenkin osan siitä sotapäälliköilleen. Se sekä motivoi sotamarsalkkaa että sitoo hänet hallitsijaansa. (...) Globaali talous on eräänlaista modernia ristiretkeä tai kolonialismia. Globaalit yritykset etsivät uusia siirtomaita riistääkseen raaka-aineita, ympäristöä ja työvoimaa aivan samoin kuin merkantilismin conquistadorit valloittivat kultaa, hopeaa, mausteita ja orjia hallitsijoilleen”.
Holmström perustelee optioita näille muutamille avainhenkilöille juuri tällä saaliinjaolla eli optioilla, joilla sitoutetaan avainhenkilö osakkeenomistajan intressiin. Yhdysvalloissa on kuitenkin kokemuksia tämän sitouttamisen toimivuudesta. Avainhenkilö pysyy keskimäärin 2,5 vuotta ja juoksee taas parempien optioiden perään ja kärjistää eriarvoistumista entisestään.
Holmström ei mainitse tämän eriarvoistumisen seurauksista mitään, vaikka hänellä Yhdysvalloissa asuessaan on erinomainen testilaboratorio ympärillään. Kun hän ei tunnu olevan tietoinen siitä, hän ilmeisesti asuu yhdessä niistä 40 000 sähköisin piikkilangoin eristetystä rikkaitten asuinalueesta, joka on eristetty USA:n köyhyydestä, väkivallasta ja rikoksista.
Holmström ei ole ollenkaan huolissaan taloustieteilijöiden tapaan massojen ostovoimasta. Yhdysvalloissakin pyörät pyörivät toistaiseksi kansalaisten velkarahalla. Kun siellä palkansaajat jaetaan viiteen palkansaajaryhmään tuloluokkien mukaan (vv. 1983-93), neljällä viidestä alimmasta tulosaajaryhmästä tulot ovat pienentyneet. Mitä alhaisempi tulonsaajaryhmä, sitä suurempi vähennys. Ainoastaan suurituloisin viidennes on kasvattanut ansioitaan. Siinäkin ryhmässä vain prosentti suurituloisimmista kasvatti tulojaan sitten sitäkin enemmän eli 64 prosenttia.
Sama kehitys on tapahtunut meillä Suomessa. 90-luvulla (vv. 89-98) palkkojen osuus kansantulon jakaumasta on pienentynyt 55 prosentista 46,8 prosenttiin. Työnantajien maksamien sosiaalimaksujen osuus on myös pienentynyt 16 prosentista 12,6 prosenttiin.
Sitä vastoin pääomatulot ja yritysten voitot ovat kasvaneet 16 prosentista 25,4 prosenttiin. 90- luvulla on siis tapahtunut Suomen historian suurin tulojen ja varallisuuden uusjako.
Tämän kansakunnan jakautumisen voi konkretisoida toisellakin tavalla. 90-luvulla palkansaajien reaalinen ostovoima kasvoi vain 12 prosenttia. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo henkeä kohti kasvoi vaivaiset 5,8 prosenttia melkein kymmenessä vuodessa (v. 89-98). Ostovoima henkeä kohden kasvoi siis vuodessa runsas puoli prosenttia, vaikka laskelmissa on huomioitu yhteiskunnan tulonsiirrot.
Teollisuustuotannon määrä samalla aikajaksolla kasvoi kuitenkin peräti 40 prosenttia ja ulkomaanvienti kaksinkertaistui.
Tuotannon kasvusta hyötyivät vain rikkaat ja pääoma. Yritykset paransivat miljardikaupalla taseitaan ja jakoivat johdolle miljoonakaupalla optioita ja bonuksia. Osakkeenomistajille puolestaan kymmenillä miljardeilla osinkoja. Pelkästään Nokia leipoi valtakuntaan 11 000 uutta miljonääriä.
Palkansaajien kurjistumisen seurauksena pörssikurssit kasvoivat laman pohjata 59 miljardista peräti 2177 miljardiin eli pääoma kasvoi vain rahaa makuuttamalla 37 kertaiseksi. Palkansaajien ja ostovoiman kasvuprosentit näihin pääoman kasvulukuihin nähden ovat naurettavan pieniä. Ilman ostovoimaa ei kannata perustaa edes uusia työpaikkoja luovia yrityksiä. Olemassa olevienkin yritysten pörssikurssit nousevat taivaisiin, koska vapaana vellovalle pienen omistajaryhmän valtavalle rahamäärälle ei tahdo enää löytyä järkevää tuotannollista investointikohdetta. Joka ainut päivä 1 500 miljardia dollaria vaihtaa näyttöpäätteellä omistajaa. Siitä rahamäärästä vain 5-10 prosenttia tarvitaan maailmanlaajuisiin investointeihin ja maailmankauppaan. Loput on pelkkää spekulaatiorahaa.
Holmström uskoo ja luottaa varallisuus- ja tuloerojen luovan uusia työpaikkoja. Tutkimukset puhuvat kuitenkin toista. Kirjassa “Suomalainen työttömyys” Jaakko Kiander toteaa: “Palkkaerojen suuruus ei näytä indikoivan alhaista työttömyyttä. Suurten palkkaerojen maissa (Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada) vuosien 1983 - 1996 keskimääräinen työttömyysaste oli 9.1%, kun pienten palkkaerojen maiden (Italia, Australia, Belgia, Hollanti ja Ruotsi) keskiarvo oli vain 6.5%.
Amerikkalaisen pääoman maksamana edusmiehenä Holmström voisi myöntää, että uusklassisen talousteoria ja monetarismi on vain yksi oppi muiden talousoppien joukossa ja usko optioiden ja pääoman erehtymätön ohjaava voima on pelkästään fundamentaalinen asia.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi
Suuri osa tietotekniikkayrityksistä täysiä kuplia.
JULKAISTU: Yliopisto-lehti otsikolla “Optioiden siunaus” / Nro 5 / 2000, Kansan Uutiset 14. 3. 2000, Salon Seudun Sanomat 6.3 2000.
Yhdysvalloissa MIT:n yliopistossa toimiva professori Bengt Holmström väitti (HS 21.2. 2000), että Suomi ja Eurooppa tarvitsevat johtajaoptioita talouden rakennemuutoksen vauhdittamiseksi. Hän peräsi osakkeenomistajan oikeuksien ylivaltaa yritysjohtoon ja työntekijöihin nähden. Yhteiskunnan ja demokratian oikeuksista hän ei puhunut mitään.
Sijoittajien näkemys ja viisaus kuulemma siirtää resurssit parhaiten kasvaville uusille internet- ja tietotekniikka-aloille. Edes yritysjohto, eikä varsinkaan poliittiset päättäjät, kykene siihen.
Holmström totesi: “Markkinan arvo korostuu, kun muutos on suuri. Tulevaisuuden arvioiminen tulee tärkeämmäksi kuin koskaan. Uusien ideoiden arvo ei löydy mistään laskentatoimen tuottamista luvuista vaan osakekursseista. Markkinoilla ihmiset panevat rahaa likoon. Olivat ne väärässä tai oikeassa, ainakin ne sillä hetkellä siihen oikeasti uskovat. Tämä integriteetti on uskomattoman arvokasta. Markkinoilla ei sahata silmään”.
Holmströmillä tuntuu olevan pohjaton lapsenusko sijoittajien kaikkitietävään voimaan. Tällaisista uuden teknologian yrityksistä on Suomestakin surkuhupaisia esimerkkejä. Internet-kehitysyhtiö A Company on pörssin historian kovin nousija. Yhtiön pörssikurssi on noussut vajaassa kuukaudessa ennätykselliset 4000 prosenttia, 0,05 eurosta kahteen euroon. Yhtiön markkina-arvo, jonka tase oli vain 35 miljoonaa ja jolla ei ollut vielä mitään varsinaista toimintaa, oli noussut kuukaudessa yli puoleen miljardiin. Yhtiöllä oli vain lupaus sijoittajille, että se aikoo laittaa rahansa uusiin lupaaviin internet-yrityksiin. Se oli juuri julkistanut ensimmäisen sijoituksensa. Se oli ostanut 33,5 prosenttia pienen tamperelaisen viestintäyhtiön Wysiwygin osakekannasta. Sen liikevaihto oli mahtavat neljä miljoonaa markkaa.
Yhtiön arvonnousu kuukaudessa puolenmiljardin yhtiöksi oli käytännössä perustunut siihen, että yhtiön toimitusjohtaja oli väsännyt ahkerasti vain pörssitiedotteita. Hän kertoi, että aina kun lähetimme pörssitiedotteen, kurssi nousi 15 prosenttia. Tämä on ilmeisesti sitä, mitä Holmströmin tarkoitti kun sanoi: “Markkinoiden magiikka on kokeilun ja seulonnan tarjoamassa kollektiivisessa viisaudessa”.
Suurin osa näistä tulevaisuuden yrityksistä on täysiä kuplia ja ne ovat dramaattisia esimerkkejä sijoittajien typeryydestä ja vastuuttomuudesta. Se on käytännössä uhkapeliä, jossa viime kädessä maksajaksi huudetaan seikkailun päätteeksi yhteiskuntaa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on törsännyt satoja miljardeja veronmaksajien rahoja Meksikoon, Brasiliaan, “kauko-idän tiikereille” ja Venäjälle näitä erehtymättömien sijoittajien jälkiä korjaamaan.
Holmström ei haastattelussaan kuitenkaan tohtinut kertoa todellista syytä, miksi tietotekniikka-alan yritykset voivat olla ihan oikeasti arvokkaita nyt ja tulevaisuudessa. Häneltä unohtui kertoa, että tietotekniikan kehittelyssä ja siihen tähtäävässä koulutuksessa, perimmäisenä tarkoituksena on syrjäyttää ihmistyön osuus mahdollisimman pieneksi osaksi tuotantoprosessia. Työläisten palkkojen säästö pääomalle todella rahanarvoinen asia. Sillä on viime vuosina nostettu tuntuvasti osakkeenomistajien shareholder value arvoa.
Yritysjohto pystyy tietotekniikan ammattilaisten avulla hävittämään massat tehdassaleista automatisoimalla, robotoimalla. Samoin se pystyy muuttamaan palvelutkin internetin avulla tapahtuviksi tietokonepohjaisiksi itsepalvelujärjestelmiksi. Siksi sijoittajat ovat valmiita maksamaan tälle pienelle eliittijoukolle optioita ja bonuksia niin paljon kuin he ilkeävät vain vaatia.
Nyt näitä huippuosaajista on tullut pääoman tarvitsemia liittolaisia. Heistä käydään maailmanlaajuisesta kilpailua ja heidän markkina-arvonsa nousee samassa tahdissa kuin liukuhihnatyöläisen markkina-arvo laskee. Nämä tekniikan ja ohjelmoinnin huippuammattilaiset ovat jo pystyneet kehittämään niin miehittämättömiä tehtaita, että palkkakustannusten osuus tuotteen tehdashinnasta on enää 0,1 prosenttia. Tämän pienen eliittijoukon palkat ovat jo ilman optioitakin nousseet reippaasti muiden palkansaajien yläpuolelle.
Optioiden merkityksen konkretisoi osuvasti Per-Erik Lönnfors kirjassaan “Pelastakaa maailma - polttakaa taloustieteen oppikirjat” sodan tematiikalla. “Nykyisin sotasaalisosuutta sanotaan optioiksi. Saalis kuuluu oikeastaan hallitsijalle, osakkeenomistajalle. Hän lupaa kuitenkin osan siitä sotapäälliköilleen. Se sekä motivoi sotamarsalkkaa että sitoo hänet hallitsijaansa. (...) Globaali talous on eräänlaista modernia ristiretkeä tai kolonialismia. Globaalit yritykset etsivät uusia siirtomaita riistääkseen raaka-aineita, ympäristöä ja työvoimaa aivan samoin kuin merkantilismin conquistadorit valloittivat kultaa, hopeaa, mausteita ja orjia hallitsijoilleen”.
Holmström perustelee optioita näille muutamille avainhenkilöille juuri tällä saaliinjaolla eli optioilla, joilla sitoutetaan avainhenkilö osakkeenomistajan intressiin. Yhdysvalloissa on kuitenkin kokemuksia tämän sitouttamisen toimivuudesta. Avainhenkilö pysyy keskimäärin 2,5 vuotta ja juoksee taas parempien optioiden perään ja kärjistää eriarvoistumista entisestään.
Holmström ei mainitse tämän eriarvoistumisen seurauksista mitään, vaikka hänellä Yhdysvalloissa asuessaan on erinomainen testilaboratorio ympärillään. Kun hän ei tunnu olevan tietoinen siitä, hän ilmeisesti asuu yhdessä niistä 40 000 sähköisin piikkilangoin eristetystä rikkaitten asuinalueesta, joka on eristetty USA:n köyhyydestä, väkivallasta ja rikoksista.
Holmström ei ole ollenkaan huolissaan taloustieteilijöiden tapaan massojen ostovoimasta. Yhdysvalloissakin pyörät pyörivät toistaiseksi kansalaisten velkarahalla. Kun siellä palkansaajat jaetaan viiteen palkansaajaryhmään tuloluokkien mukaan (vv. 1983-93), neljällä viidestä alimmasta tulosaajaryhmästä tulot ovat pienentyneet. Mitä alhaisempi tulonsaajaryhmä, sitä suurempi vähennys. Ainoastaan suurituloisin viidennes on kasvattanut ansioitaan. Siinäkin ryhmässä vain prosentti suurituloisimmista kasvatti tulojaan sitten sitäkin enemmän eli 64 prosenttia.
Sama kehitys on tapahtunut meillä Suomessa. 90-luvulla (vv. 89-98) palkkojen osuus kansantulon jakaumasta on pienentynyt 55 prosentista 46,8 prosenttiin. Työnantajien maksamien sosiaalimaksujen osuus on myös pienentynyt 16 prosentista 12,6 prosenttiin.
Sitä vastoin pääomatulot ja yritysten voitot ovat kasvaneet 16 prosentista 25,4 prosenttiin. 90- luvulla on siis tapahtunut Suomen historian suurin tulojen ja varallisuuden uusjako.
Tämän kansakunnan jakautumisen voi konkretisoida toisellakin tavalla. 90-luvulla palkansaajien reaalinen ostovoima kasvoi vain 12 prosenttia. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo henkeä kohti kasvoi vaivaiset 5,8 prosenttia melkein kymmenessä vuodessa (v. 89-98). Ostovoima henkeä kohden kasvoi siis vuodessa runsas puoli prosenttia, vaikka laskelmissa on huomioitu yhteiskunnan tulonsiirrot.
Teollisuustuotannon määrä samalla aikajaksolla kasvoi kuitenkin peräti 40 prosenttia ja ulkomaanvienti kaksinkertaistui.
Tuotannon kasvusta hyötyivät vain rikkaat ja pääoma. Yritykset paransivat miljardikaupalla taseitaan ja jakoivat johdolle miljoonakaupalla optioita ja bonuksia. Osakkeenomistajille puolestaan kymmenillä miljardeilla osinkoja. Pelkästään Nokia leipoi valtakuntaan 11 000 uutta miljonääriä.
Palkansaajien kurjistumisen seurauksena pörssikurssit kasvoivat laman pohjata 59 miljardista peräti 2177 miljardiin eli pääoma kasvoi vain rahaa makuuttamalla 37 kertaiseksi. Palkansaajien ja ostovoiman kasvuprosentit näihin pääoman kasvulukuihin nähden ovat naurettavan pieniä. Ilman ostovoimaa ei kannata perustaa edes uusia työpaikkoja luovia yrityksiä. Olemassa olevienkin yritysten pörssikurssit nousevat taivaisiin, koska vapaana vellovalle pienen omistajaryhmän valtavalle rahamäärälle ei tahdo enää löytyä järkevää tuotannollista investointikohdetta. Joka ainut päivä 1 500 miljardia dollaria vaihtaa näyttöpäätteellä omistajaa. Siitä rahamäärästä vain 5-10 prosenttia tarvitaan maailmanlaajuisiin investointeihin ja maailmankauppaan. Loput on pelkkää spekulaatiorahaa.
Holmström uskoo ja luottaa varallisuus- ja tuloerojen luovan uusia työpaikkoja. Tutkimukset puhuvat kuitenkin toista. Kirjassa “Suomalainen työttömyys” Jaakko Kiander toteaa: “Palkkaerojen suuruus ei näytä indikoivan alhaista työttömyyttä. Suurten palkkaerojen maissa (Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada) vuosien 1983 - 1996 keskimääräinen työttömyysaste oli 9.1%, kun pienten palkkaerojen maiden (Italia, Australia, Belgia, Hollanti ja Ruotsi) keskiarvo oli vain 6.5%.
Amerikkalaisen pääoman maksamana edusmiehenä Holmström voisi myöntää, että uusklassisen talousteoria ja monetarismi on vain yksi oppi muiden talousoppien joukossa ja usko optioiden ja pääoman erehtymätön ohjaava voima on pelkästään fundamentaalinen asia.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@kolumbus.fi