Oikeistolaista propagandaa tieteen kaavussa.
JULKAISTU: Verkkomedia ?.11. 2015
Äskettäin Etla julkaisi raportin nimeltä ”Työn murros – Riittääkö dynamiikka”. Kirjoittajina neljä tohtoritason tutkijaa (Mika Maliranta, Vesa Vihriälä, Petri Rouvinen ja Antti Kauhanen).
Raportin mukaan työt jakautuvat siis yhä enemmän korkea- ja matalapalkkaisiin, eli kuilu eri palkansaajaryhmien välillä kasvaa. Syyt ovat tutut digitalisaatio ja globalisaatio.
Eniten työ on vähentynyt teollisuudessa, jossa keskipalkkaisen työn määrä on vähentynyt liki kymmenen prosenttia suhteessa matala- ja korkeapalkkaiseen työhön vuodesta 1995 vuoteen 2009.
Tutkijoiden mukaan työn määrä ei kuitenkaan olennaisesti vähene ja uusia työpaikkoja syntyy jatkuvasti.
Tutkijoiden mukaan pelko töiden katoamisesta on turhaa. "Huoli siitä, että teknologinen kehitys jättää isot joukot täysin toimettomiksi, on ollut 1800-luvulta saakka. Silloinkin pelättiin turhaan, ettei synny uutta työtä tilalle. Työhän ei lopu koskaan, sillä ihmisen tarpeet ovat täysin rajattomat."
Suomi pystyy kääntämän teknologisen kehityksen aiheuttaman työn murroksen uhasta mahdollisuudeksi, uskovat kirjoittajat. Noin kolmasosan työvoimasta arvioidaan olevan ammateissa, joissa automatiikka ja tietotekniikka korvaavat suurella todennäköisyydellä ihmistyötä seuraavan 10–20 vuoden aikana. Tämä vaatii sitä, että työpaikkarakenteiden muutos tuo lisää tuottavuutta.
Graafi: Kuva kättelevä bobotti
Juuri sen avulla teknologinen kehitys on merkittävältä osin muuntunut lisääntyneeksi hyvinvoinniksi. Ei ole mitään syytä olettaa, ettei näin olisi jatkossakin, toteavat kirjoittajat. Mika Maliranta on puhunut jo aiemmin ”luovasta tuhosta”, jolloin vähän vähemmän tuottavan työpaikan tilalle syntyy automaattisesti paremmin tuottava työpaikka eli ei ole mitään hätää.
Raportti oli tyypillinen kapean sektorin ”tutkimus” jolla on tietty päämäärä. Sen tarkoituksena on hälventää se tosiasia, että digitalisaatio hävittää työpaikkoja (ja ostovoimaa) enemmän kuin tuo uusia työpaikkoja.
He esittävät työnantajien tutkimuslaitoksen asiantuntemuksella objektiivisia talouden parannusehdotuksia kuten paikallista sopimista, joustavampia palkkoja (alennuksia) ja irtisanomissuojan heikentämistä.
Keinoina haluttuun päämäärään käytetään virallisia työttömyystilastoja, joita sopivasti hyödyntämällä voidaan päästä haluttuun lopputulokseen.
Työttömyystilastot ovat kuitenkin kelvottomia työn määrän mittarina. Niitä on kaunisteltu muuttamalla työttömyyden kriteerejä. Työllisen ja työttömän määrittelyn kriteereitä on heikennetty 90-luvulta lähtien. Näin on saatu työttömyystilastot näyttämään edes siedettäviltä. Samaa tekniikkaa on jouduttu käyttämään muissakin EU-maissa. Esimerkiksi Britanniassa pääministeri Thatcherin aikana työttömän määritelmää heikennettiin 21 kertaa ja aina työllisen kriteerit huononivat.
Graafi: Laaja työttömyys
Suomessakin työttömyyttä alettiin tilastoida EU-kriteerein (Eurostat). Työttömyystilastoista katosi kertaheitolla yli 100 000 työtöntä. Kysymyksessä on 12 000 ihmisen haastattelututkimus, jossa ihminen on tilastoissa “työllinen”, jos hän sattuu tekemään tunnin keikan viikossa. Lisäksi hänen on samanaikaisesti täytynyt hakea aktiivisesti työtä viimeisen kuukauden aikana.
Siis yli 50-vuotias, jolla käytännössä ei ole mahdollista saada työtä ja joka on ollut vuoden tai kaksi kortistossa, ei ole tilastoissa työtön vaan ”työvoiman ulkopuolella”. Vaikka todellisuudessa on pitkäaikaistyötön.
Työvoimatoimiston tilastot antavat edes pientä osviittaa työttömyyden todellisesta tilasta. Ne perustuvat työttömyyskorvausta saaneiden määrään. Eurostatin ja työvoimaministeriön työttömyysluvuissa on jo lähtökohtaisesti yli 100 000 työpaikan ero!
Tosin sielläkin “työlliseksi” riittää henkilö, joka tekee yhtenä päivänä viikossa enemmän kuin neljä tuntia töitä! Jos hän tekee vähemmän, niin sitten vasta hän on työtön.
Graafi: Työlliset / Suomi /Eri tuotantoalat 2008-2015
Etlan raportti jakaa vain työntekijät korkeapalkkaisiin, keskipalkkaisiin ja matalapalkkaisiin mutta ei puhu mitään niiden työsuhteiden ”laadusta”. Suomessa ovat EU-maiden tapaan yleistyneet ns. epätyypilliset työpaikat, kuten osa- ja määräaikaiset työsuhteet, projekti- ja vuokratyösuhteet, nollatuntisopimukset (84 000), jne.
Yhteiskunnan verovaroilla työttömyystilastoja on puhdistettu kuten starttirahoilla, työvoimakoulutuksella. senssirahoilla, nuorisotakuulla, palkkatuella jne, kun markkinaehtoista työtä ei ole syntynyt. Ns. ”laaja työttömyys” on lähes puoli miljoonaa.
Edellisen laman jälkeen kaikki poliitikot ovat luvanneet äänestäjilleen sadoin tuhansin uusia työpaikkoja ja vaatineet niiden saavuttamiseksi taloudellista kasvua.
Pääministeri Juha Sipilä lupasi 200 000 uutta työpaikkaa kuten Paavo Lipponen valtakaudellaan 300 000 uutta työpaikkaa. Matti Vanhanen puolestaan lupasi 100 000 työpaikkaa ja Jyrki Katainen lupasi painaa työttömyyden alle viiteen prosenttiin. Alexander Stubb lupasi myös 200 000 ja Antti Rinne 100 000 uutta työpaikkaa.
Lipponen on monessa yhteydessä hehkuttanut luoneensa 300 000 uutta työpaikkaa. Kerran hän sähköpostitse muistutti minua siitä. Innostuin laskemaan tarkemmin työtuntien valossa, pitääkö väite paikkansa. Kun laskin uudet työpaikat kokoaikaisten työtuntien valossa, sain uusiksi työpaikoiksi vain vähän yli 37 000 työpaikkaa! – siis yli kahdeksan kertaa vähemmän.
Graafi / Kuva Lipponen
Kun kysyin Lipposelta, voinko laittaa sähköpostiväittelymme blogilleni, jotta muutkin voisivat arvioida laskelmieni oikeellisuuden, Hän kielsi sen julkaisemisen ehdottomasti – ja ymmärrettävistä syistä..
Lisäksi nämäkään vähäiset uudet työpaikat eivät olleet Lipposen ”ansiota”, vaan edellisen Ahon hallituksen, joka kahdella perättäisellä devalvaatiolla heikensi n. 40 prosentilla (demari)duunareiden ostovoimaa.
Lisäksi sattumoisin Lipposen valtakaudella alkoi Nokian ihme, johon Lipposella ei ollut mitään ansiota. Hän jatkoi vain Ahon säästölinjaa ja kansalaisten kyykyttämistä. Samaa, mitä Sipilä tekee nyt.
Työttömyystilastot (jota Etlan raportti käyttää) ovat aivan väärä mittari mitattaessa työn määrää. Oikean kuvan antaa työtuntitilastot, joka kertoo lahjomattomasti, että Suomessa tehdään tänäänkin vähemmän työtunteja kuin 25 vuotta sitten (1990), vaikka bruttokansantuote (tavaroiden ja palveluiden määrä) on kasvanut kaksinkertaiseksi!
Graafi : Työtunnit/BKT/Tuottavuus 1975-2013
SIIS KASVU EI ENÄÄ LUO UUSIA TYÖPAIKKOJA (Okunin laki), vaikka Etla ja uusliberalistiset ekonomistit niin uskottelevat. Siitä raportissa ei mainita mitään.
Raportti uskottelee, että digitalisaatiolla saatu tuottavuuden nousu ohjautuu kansalaisten hyväksi elintason nousuna ja siksi tuottavuutta tulisi raportin mukaan entisestään parantaa. Digitalisaation ja tietokonepohjaisen itsepalvelujärjestelmien päätarkoitus on, päinvastoin, korvata kallista ihmistyövoimaa.
Nyt finanssikriisin jälkeen tuottavuus on tilapäisesti notkahtanut, koska tuotanto ei lamasta (kysynnästä) johtuen vedä ja tuotannon käyntiaste on ollut alhainen. Jos tuotanto ja kasvu lähtisi nyt käyntiin, tuottavuus kyllä nousisi heti, mutta työpaikat eivät. Kasvun esteenä on nykyinen säästölinja Suomessa ja joka on vallalla kaikkialla, jolloin talous tuskin kovin äkkiä lähtee kasvuun.
Tuottavuuden hedelmät ovat vielä 70-, ja 80-luvulla hyödyttäneet tavallistakin työntekijää, mutta digitalisaation johdosta tuottavuushyödyt menevät suoraan osakkeenomistajille (puolet maan rajojen ulkopuolelle) lisäten entisestään eriarvoisuutta ja tuloeroja. Sieltä ne eivät enää palaa kansalaisten ostovoimaksi eivätkä uusiksi investoinneiksi.
Graafi: Osingot / Myyntivoitot / Seppänen/ 1991-2012
Osaisivatko Etlan tutkijat kertoa, miten nykyisillä pysähtyneillä markkinoilla tuottavuuden nousu luo uusia työpaikkoja ja uutta ostovoimaa? Kansalaisten ostovoima on viime kädessä kaiken kasvun, yrittäjyyden ja työpaikkojen tärkein edellytys?
Graafi: Kaupan myynnin kehitys
Etlan tehtävänä on osana työnantajien propagandakoneistoa häivyttää digitalisaation tuottamaa pelkoa kasvavasta työttömyydestä. Sitä ovat aiemmin harrastanut myös valtion tutkimuslaitos VATT julkaisemalla 15 vuotta sitten (v.2000) vastaavan rauhoittavan raportin: ”Globalisaatio ja työn loppu? – Talous ja työllisyys vuoteen 2030”. Ymmärrettäväksi sen tekee se, että nykyinen Nordean uusliberalistinen lobbari Aki Kangasharju oli tuolloin VATT:n ylijohtajana.
Siinäkin raportissa tohtoritasoiset tutkijat Seija Ilmakunnas, Jaakko Kiander, Pekka Parkkinen ja Antti Romppainen johtopäätösosiossaan totesivat: ”Täystyöllisyys on realistinen mahdollisuus. Korkean työllisyysasteen toteutumiselle tulevaisuudessa ei ole mitään periaatteellisia esteitä”. ja ”Teknologinen kehitys ei uhkaa työllisyyttä vaan kasvattaa reaalituloja”. Sivulla 21 mainitaan sentään vastarannan kiiskeinä Jeremy Rifkin ja Ari Ojapelto.
Samanlaisia asenteellisia tilaustutkimuksia tekee myös työnantajien propagandalaitos EVA, joka jo 80-luvun lopussa julkaisi kirjasen ”työvoimapulasta”. Todellisuudessa sitten 90-luvun alussa Suomeen syntyi lähes puolen miljoonan työttömyys!
EVA ja Matti Apunen eivät ole lannistuneet vieläkään. Vaikka Suomessa nyt ns.”laaja työttömyys” on lähes puoli miljoonaa, EVA julkaisi vuoden 2015 alussa työvoimapulasta huolestuneen raportin: ”Tulevaisuuden tekijät – Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa” (2015).
Nämä Etlan tutkimukset alkavat olla uskottavuudeltaan samaa luokkaa kuin EVA:n raportit.
Kummallista, että vallassa oleva talouspapisto fundamentalisesti uskoo vieläkin, että täystyöllisyys on yhä mahdollista. Vielä 60-luvulla vallitsi täystyöllisyys (2% kitkatyöttömyys) ja kouluttamatonkin sai töitä, mutta viimeisten 30 vuoden aikana massatyöttömyys on ollut pysyvää todellisuutta kaikissa OECD-maissa maissa.
Graafi: Työttömyys / EU 12 / 1960-2014
En ole huomannut tähän päivään, että yksikään ekonomisti tai talousprofessori olisi julkisuudessa varoitellut pysyvästä teknologisesta työttömyydestä, vaikka ulkomailta niitä löytyy vaikka kuinka paljon tahansa.
Esimerkiksi: Paul Kennedyn ”Uuden vuosituhannen haasteet” (v.1994), Jeremy Rifkinin ”Työn loppu” (v.1997), Robert Reichin ”Rajaton maailma” (v.1995), James Goldsmithin ”Ansa” (v.1995), David Kortenin ”Maailma yhtiöiden vallassa” (v.1997), Viviane Forresterin ”L’Horreur économique” (Taloudellinen kauhu) (v.1997), Alexander Jungin ”Die Jobkiller” (v.1997), William Greiderin ”One World, Ready or Not” (1997), Martin & Schumannin ”Globalisaatioloukku” (v.1998), Robet Kuttnerin ”Everything for sale” (v.1997), George Sorosin ”Kansainvälisen kapitalismin kriisi”
(v.1997), Paul Krugmanin ” The Return of the Depression Economics” (v.1999), Pierre Bourdieun ”Vastatulet” (v.1999), David Kortenin ” Elämä kapitalismin jälkeen” (v.1999), vain muutaman mainitakseni.
Itse aloitin varoittelun teknologisesta työttömyydestä jo 80-luvun alkupuolella ( http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/02/henkilohistoria-maailmanparannus-ja.html ). Olen siis alan pioneeri Suomessa. Olen varoitellut tästä digitalisaatiosta jo viidessä eri kirjassa ( http://ariojapelto.blogspot.fi/2009/03/kirjat-ja-arvostelut.html ).
Olen kirjoittanut aiheesta satoja eri medioissa julkaistuja kirjoitusta ja pitänyt kymmeniä esitelmiä ja ollut radiossa haastateltavana aiheen tiimoilta useasti ( http://ariojapelto.blogspot.fi/2009/03/tv-ja-radiohaastattelut.html ). Myös televisiossa olen varoitellut työttömyydestä, pankkien ja pääoman vallasta jne. yli 20 kertaa ( http://ariojapelto.blogspot.fi/p/tv-esiintymiset.html ).
Katson siis omaavani kohtuulliset tiedot taloudesta ja valmiudet julkiseen keskusteluun. Siitä huolimatta vallassa olevat talousprofessorit eivät halua/suostu keskustelemaan julkisesti kanssani (http://ariojapelto.blogspot.fi/2009/03/ojapelto-lehtien-palstoilla.html#yliopistolehti ).
Juhlapuheista huolimatta tällaista on yliopistomaailman ja professoreiden valmius Suomessa julkiseen keskusteluun ja debatointiin. ”Jostakin syystä” he eivät ole valmiita näyttämään ”osaamisensa ylivoimaa”, vaan ratkaisevat yhteiskunnan suurimman ongelman kollektiivisella vaikenemisella kuten myös valtamediat (Hesari ja Yle).
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Äskettäin Etla julkaisi raportin nimeltä ”Työn murros – Riittääkö dynamiikka”. Kirjoittajina neljä tohtoritason tutkijaa (Mika Maliranta, Vesa Vihriälä, Petri Rouvinen ja Antti Kauhanen).
Raportin mukaan työt jakautuvat siis yhä enemmän korkea- ja matalapalkkaisiin, eli kuilu eri palkansaajaryhmien välillä kasvaa. Syyt ovat tutut digitalisaatio ja globalisaatio.
Eniten työ on vähentynyt teollisuudessa, jossa keskipalkkaisen työn määrä on vähentynyt liki kymmenen prosenttia suhteessa matala- ja korkeapalkkaiseen työhön vuodesta 1995 vuoteen 2009.
Tutkijoiden mukaan työn määrä ei kuitenkaan olennaisesti vähene ja uusia työpaikkoja syntyy jatkuvasti.
Tutkijoiden mukaan pelko töiden katoamisesta on turhaa. "Huoli siitä, että teknologinen kehitys jättää isot joukot täysin toimettomiksi, on ollut 1800-luvulta saakka. Silloinkin pelättiin turhaan, ettei synny uutta työtä tilalle. Työhän ei lopu koskaan, sillä ihmisen tarpeet ovat täysin rajattomat."
Suomi pystyy kääntämän teknologisen kehityksen aiheuttaman työn murroksen uhasta mahdollisuudeksi, uskovat kirjoittajat. Noin kolmasosan työvoimasta arvioidaan olevan ammateissa, joissa automatiikka ja tietotekniikka korvaavat suurella todennäköisyydellä ihmistyötä seuraavan 10–20 vuoden aikana. Tämä vaatii sitä, että työpaikkarakenteiden muutos tuo lisää tuottavuutta.
Graafi: Kuva kättelevä bobotti
Juuri sen avulla teknologinen kehitys on merkittävältä osin muuntunut lisääntyneeksi hyvinvoinniksi. Ei ole mitään syytä olettaa, ettei näin olisi jatkossakin, toteavat kirjoittajat. Mika Maliranta on puhunut jo aiemmin ”luovasta tuhosta”, jolloin vähän vähemmän tuottavan työpaikan tilalle syntyy automaattisesti paremmin tuottava työpaikka eli ei ole mitään hätää.
Raportti oli tyypillinen kapean sektorin ”tutkimus” jolla on tietty päämäärä. Sen tarkoituksena on hälventää se tosiasia, että digitalisaatio hävittää työpaikkoja (ja ostovoimaa) enemmän kuin tuo uusia työpaikkoja.
He esittävät työnantajien tutkimuslaitoksen asiantuntemuksella objektiivisia talouden parannusehdotuksia kuten paikallista sopimista, joustavampia palkkoja (alennuksia) ja irtisanomissuojan heikentämistä.
Keinoina haluttuun päämäärään käytetään virallisia työttömyystilastoja, joita sopivasti hyödyntämällä voidaan päästä haluttuun lopputulokseen.
Työttömyystilastot ovat kuitenkin kelvottomia työn määrän mittarina. Niitä on kaunisteltu muuttamalla työttömyyden kriteerejä. Työllisen ja työttömän määrittelyn kriteereitä on heikennetty 90-luvulta lähtien. Näin on saatu työttömyystilastot näyttämään edes siedettäviltä. Samaa tekniikkaa on jouduttu käyttämään muissakin EU-maissa. Esimerkiksi Britanniassa pääministeri Thatcherin aikana työttömän määritelmää heikennettiin 21 kertaa ja aina työllisen kriteerit huononivat.
Graafi: Laaja työttömyys
Suomessakin työttömyyttä alettiin tilastoida EU-kriteerein (Eurostat). Työttömyystilastoista katosi kertaheitolla yli 100 000 työtöntä. Kysymyksessä on 12 000 ihmisen haastattelututkimus, jossa ihminen on tilastoissa “työllinen”, jos hän sattuu tekemään tunnin keikan viikossa. Lisäksi hänen on samanaikaisesti täytynyt hakea aktiivisesti työtä viimeisen kuukauden aikana.
Siis yli 50-vuotias, jolla käytännössä ei ole mahdollista saada työtä ja joka on ollut vuoden tai kaksi kortistossa, ei ole tilastoissa työtön vaan ”työvoiman ulkopuolella”. Vaikka todellisuudessa on pitkäaikaistyötön.
Työvoimatoimiston tilastot antavat edes pientä osviittaa työttömyyden todellisesta tilasta. Ne perustuvat työttömyyskorvausta saaneiden määrään. Eurostatin ja työvoimaministeriön työttömyysluvuissa on jo lähtökohtaisesti yli 100 000 työpaikan ero!
Tosin sielläkin “työlliseksi” riittää henkilö, joka tekee yhtenä päivänä viikossa enemmän kuin neljä tuntia töitä! Jos hän tekee vähemmän, niin sitten vasta hän on työtön.
Graafi: Työlliset / Suomi /Eri tuotantoalat 2008-2015
Etlan raportti jakaa vain työntekijät korkeapalkkaisiin, keskipalkkaisiin ja matalapalkkaisiin mutta ei puhu mitään niiden työsuhteiden ”laadusta”. Suomessa ovat EU-maiden tapaan yleistyneet ns. epätyypilliset työpaikat, kuten osa- ja määräaikaiset työsuhteet, projekti- ja vuokratyösuhteet, nollatuntisopimukset (84 000), jne.
Yhteiskunnan verovaroilla työttömyystilastoja on puhdistettu kuten starttirahoilla, työvoimakoulutuksella. senssirahoilla, nuorisotakuulla, palkkatuella jne, kun markkinaehtoista työtä ei ole syntynyt. Ns. ”laaja työttömyys” on lähes puoli miljoonaa.
Edellisen laman jälkeen kaikki poliitikot ovat luvanneet äänestäjilleen sadoin tuhansin uusia työpaikkoja ja vaatineet niiden saavuttamiseksi taloudellista kasvua.
Pääministeri Juha Sipilä lupasi 200 000 uutta työpaikkaa kuten Paavo Lipponen valtakaudellaan 300 000 uutta työpaikkaa. Matti Vanhanen puolestaan lupasi 100 000 työpaikkaa ja Jyrki Katainen lupasi painaa työttömyyden alle viiteen prosenttiin. Alexander Stubb lupasi myös 200 000 ja Antti Rinne 100 000 uutta työpaikkaa.
Lipponen on monessa yhteydessä hehkuttanut luoneensa 300 000 uutta työpaikkaa. Kerran hän sähköpostitse muistutti minua siitä. Innostuin laskemaan tarkemmin työtuntien valossa, pitääkö väite paikkansa. Kun laskin uudet työpaikat kokoaikaisten työtuntien valossa, sain uusiksi työpaikoiksi vain vähän yli 37 000 työpaikkaa! – siis yli kahdeksan kertaa vähemmän.
Graafi / Kuva Lipponen
Kun kysyin Lipposelta, voinko laittaa sähköpostiväittelymme blogilleni, jotta muutkin voisivat arvioida laskelmieni oikeellisuuden, Hän kielsi sen julkaisemisen ehdottomasti – ja ymmärrettävistä syistä..
Lisäksi nämäkään vähäiset uudet työpaikat eivät olleet Lipposen ”ansiota”, vaan edellisen Ahon hallituksen, joka kahdella perättäisellä devalvaatiolla heikensi n. 40 prosentilla (demari)duunareiden ostovoimaa.
Lisäksi sattumoisin Lipposen valtakaudella alkoi Nokian ihme, johon Lipposella ei ollut mitään ansiota. Hän jatkoi vain Ahon säästölinjaa ja kansalaisten kyykyttämistä. Samaa, mitä Sipilä tekee nyt.
Työttömyystilastot (jota Etlan raportti käyttää) ovat aivan väärä mittari mitattaessa työn määrää. Oikean kuvan antaa työtuntitilastot, joka kertoo lahjomattomasti, että Suomessa tehdään tänäänkin vähemmän työtunteja kuin 25 vuotta sitten (1990), vaikka bruttokansantuote (tavaroiden ja palveluiden määrä) on kasvanut kaksinkertaiseksi!
Graafi : Työtunnit/BKT/Tuottavuus 1975-2013
SIIS KASVU EI ENÄÄ LUO UUSIA TYÖPAIKKOJA (Okunin laki), vaikka Etla ja uusliberalistiset ekonomistit niin uskottelevat. Siitä raportissa ei mainita mitään.
Raportti uskottelee, että digitalisaatiolla saatu tuottavuuden nousu ohjautuu kansalaisten hyväksi elintason nousuna ja siksi tuottavuutta tulisi raportin mukaan entisestään parantaa. Digitalisaation ja tietokonepohjaisen itsepalvelujärjestelmien päätarkoitus on, päinvastoin, korvata kallista ihmistyövoimaa.
Nyt finanssikriisin jälkeen tuottavuus on tilapäisesti notkahtanut, koska tuotanto ei lamasta (kysynnästä) johtuen vedä ja tuotannon käyntiaste on ollut alhainen. Jos tuotanto ja kasvu lähtisi nyt käyntiin, tuottavuus kyllä nousisi heti, mutta työpaikat eivät. Kasvun esteenä on nykyinen säästölinja Suomessa ja joka on vallalla kaikkialla, jolloin talous tuskin kovin äkkiä lähtee kasvuun.
Tuottavuuden hedelmät ovat vielä 70-, ja 80-luvulla hyödyttäneet tavallistakin työntekijää, mutta digitalisaation johdosta tuottavuushyödyt menevät suoraan osakkeenomistajille (puolet maan rajojen ulkopuolelle) lisäten entisestään eriarvoisuutta ja tuloeroja. Sieltä ne eivät enää palaa kansalaisten ostovoimaksi eivätkä uusiksi investoinneiksi.
Graafi: Osingot / Myyntivoitot / Seppänen/ 1991-2012
Osaisivatko Etlan tutkijat kertoa, miten nykyisillä pysähtyneillä markkinoilla tuottavuuden nousu luo uusia työpaikkoja ja uutta ostovoimaa? Kansalaisten ostovoima on viime kädessä kaiken kasvun, yrittäjyyden ja työpaikkojen tärkein edellytys?
Graafi: Kaupan myynnin kehitys
Etlan tehtävänä on osana työnantajien propagandakoneistoa häivyttää digitalisaation tuottamaa pelkoa kasvavasta työttömyydestä. Sitä ovat aiemmin harrastanut myös valtion tutkimuslaitos VATT julkaisemalla 15 vuotta sitten (v.2000) vastaavan rauhoittavan raportin: ”Globalisaatio ja työn loppu? – Talous ja työllisyys vuoteen 2030”. Ymmärrettäväksi sen tekee se, että nykyinen Nordean uusliberalistinen lobbari Aki Kangasharju oli tuolloin VATT:n ylijohtajana.
Siinäkin raportissa tohtoritasoiset tutkijat Seija Ilmakunnas, Jaakko Kiander, Pekka Parkkinen ja Antti Romppainen johtopäätösosiossaan totesivat: ”Täystyöllisyys on realistinen mahdollisuus. Korkean työllisyysasteen toteutumiselle tulevaisuudessa ei ole mitään periaatteellisia esteitä”. ja ”Teknologinen kehitys ei uhkaa työllisyyttä vaan kasvattaa reaalituloja”. Sivulla 21 mainitaan sentään vastarannan kiiskeinä Jeremy Rifkin ja Ari Ojapelto.
Samanlaisia asenteellisia tilaustutkimuksia tekee myös työnantajien propagandalaitos EVA, joka jo 80-luvun lopussa julkaisi kirjasen ”työvoimapulasta”. Todellisuudessa sitten 90-luvun alussa Suomeen syntyi lähes puolen miljoonan työttömyys!
EVA ja Matti Apunen eivät ole lannistuneet vieläkään. Vaikka Suomessa nyt ns.”laaja työttömyys” on lähes puoli miljoonaa, EVA julkaisi vuoden 2015 alussa työvoimapulasta huolestuneen raportin: ”Tulevaisuuden tekijät – Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa” (2015).
Nämä Etlan tutkimukset alkavat olla uskottavuudeltaan samaa luokkaa kuin EVA:n raportit.
Kummallista, että vallassa oleva talouspapisto fundamentalisesti uskoo vieläkin, että täystyöllisyys on yhä mahdollista. Vielä 60-luvulla vallitsi täystyöllisyys (2% kitkatyöttömyys) ja kouluttamatonkin sai töitä, mutta viimeisten 30 vuoden aikana massatyöttömyys on ollut pysyvää todellisuutta kaikissa OECD-maissa maissa.
Graafi: Työttömyys / EU 12 / 1960-2014
En ole huomannut tähän päivään, että yksikään ekonomisti tai talousprofessori olisi julkisuudessa varoitellut pysyvästä teknologisesta työttömyydestä, vaikka ulkomailta niitä löytyy vaikka kuinka paljon tahansa.
Esimerkiksi: Paul Kennedyn ”Uuden vuosituhannen haasteet” (v.1994), Jeremy Rifkinin ”Työn loppu” (v.1997), Robert Reichin ”Rajaton maailma” (v.1995), James Goldsmithin ”Ansa” (v.1995), David Kortenin ”Maailma yhtiöiden vallassa” (v.1997), Viviane Forresterin ”L’Horreur économique” (Taloudellinen kauhu) (v.1997), Alexander Jungin ”Die Jobkiller” (v.1997), William Greiderin ”One World, Ready or Not” (1997), Martin & Schumannin ”Globalisaatioloukku” (v.1998), Robet Kuttnerin ”Everything for sale” (v.1997), George Sorosin ”Kansainvälisen kapitalismin kriisi”
(v.1997), Paul Krugmanin ” The Return of the Depression Economics” (v.1999), Pierre Bourdieun ”Vastatulet” (v.1999), David Kortenin ” Elämä kapitalismin jälkeen” (v.1999), vain muutaman mainitakseni.
Itse aloitin varoittelun teknologisesta työttömyydestä jo 80-luvun alkupuolella ( http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/02/henkilohistoria-maailmanparannus-ja.html ). Olen siis alan pioneeri Suomessa. Olen varoitellut tästä digitalisaatiosta jo viidessä eri kirjassa ( http://ariojapelto.blogspot.fi/2009/03/kirjat-ja-arvostelut.html ).
Olen kirjoittanut aiheesta satoja eri medioissa julkaistuja kirjoitusta ja pitänyt kymmeniä esitelmiä ja ollut radiossa haastateltavana aiheen tiimoilta useasti ( http://ariojapelto.blogspot.fi/2009/03/tv-ja-radiohaastattelut.html ). Myös televisiossa olen varoitellut työttömyydestä, pankkien ja pääoman vallasta jne. yli 20 kertaa ( http://ariojapelto.blogspot.fi/p/tv-esiintymiset.html ).
Katson siis omaavani kohtuulliset tiedot taloudesta ja valmiudet julkiseen keskusteluun. Siitä huolimatta vallassa olevat talousprofessorit eivät halua/suostu keskustelemaan julkisesti kanssani (http://ariojapelto.blogspot.fi/2009/03/ojapelto-lehtien-palstoilla.html#yliopistolehti ).
Juhlapuheista huolimatta tällaista on yliopistomaailman ja professoreiden valmius Suomessa julkiseen keskusteluun ja debatointiin. ”Jostakin syystä” he eivät ole valmiita näyttämään ”osaamisensa ylivoimaa”, vaan ratkaisevat yhteiskunnan suurimman ongelman kollektiivisella vaikenemisella kuten myös valtamediat (Hesari ja Yle).
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi