Kolme asiaa, jotka poliitikkojen tulisi ratkaista.

JULKAISTU: Verkkomedia 31.3. 2014
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=10239


Kataisen hallitus on askaroinut viime vuodet kolmen asian kanssa: eläkepaketin, kuntauudistuksen ja Sote -uudistuksen kanssa.

Ne ovat hallituksen mielestä tärkeimmät asiat, joilla ratkaistaisiin Suomen tulevaisuuden ongelmat. Mikään niistä ei kuitenkaan ota valmistuakseen. Sote:sta saatiin viime metreillä nahkapäätös, jonka yksityiskohdista vielä päätöksen jälkeen nahistellaan.

Kuitenkin taustalla on kolme muuta asiaa jotka pitäisi ratkaista, koska ne ovat monta kokoluokkaa tärkeämpiä ja kaatuvat lähivuosina poliitikkojen niskaan.

Ensimmäisenä finanssikriisin ratkaisu. Nyt ongelmaa on keinotekoisesti pitkitetty tukemalla veronmaksajien rahoilla pankkien pystyssä pitämistä ja painamalla lisää bittirahaa.

Poliitikot ymmärtämättömyyttään ja ammattitaidottomuuttaan vapauttivat pääomamarkkinat 80-luvun lopussa vaatimatta pankeilta mitään sääntelyä ja hyväksymällä pankkien kehittelemän ns. osittaisvarantojärjestelmän, joka mahdollistaa velan kasvattamisen ilman vakuuksia.

Fundamentalistinen uusliberalistinen talousoppi sokaisi poliittiset päättäjät jonka seurauksena nokkelat investointipankkiirit alkoivat taikoa tyhjästä rahaa ja näin syntyivät jättimäiset ns. johdannaismarkkinat. Näistä virtuaalisista velkajohdannaispapereista on muodostunut poliitikkojen suosiollisella avustuksella mielettömän suuri pyramidihuijaus, joka uhkaa kaataa koko pankkijärjestelmän.

Pankkien taseissa näiden arvottomiksi muuttuneiden johdannaispapereiden arvo on kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote. Kukaan ei tiedä niiden nykyistä markkina-arvoa, mutta Islannin pankkikriisin yhteydessä ne realisoitiin ja niiden arvosta hävisi 94 prosenttia.
Jos nyt realisoitaisiin nykyisten pankkien taseissa olevat johdannaispaperit markkina-arvoonsa, suurin osa suurimmista investointipankeista ja muistakin suurimmista pankeista olisi välittömästi konkurssissa. Omaa pääomaa niillä on vain 2-5 prosenttia niiden tasearvosta.


Se on ongelma, josta poliitikot, pankkiirit, taloustieteilijät ja mediat ovat kollektiivisesti olleet hiirenhiljaa. Nykyiset poliitikkojen puuhailemat puskurirahastot ovat auttamattomasti myöhässä ja naurettavan pieniä. Pankkien romahdus voi tapahtua jo huomenna mutta viimeistään kymmenen vuoden sisällä.

Poliitikot eivät ole saaneet aikaiseksi pankkien taseissa piilevien ja arvottomiksi muuttuneiden johdannaisten alaskirjausta, ei veroparatiiseja pois maailmankartalta, ei Tobinin veroa, ei pankkien lyhyeksi myyntiä, ei johdannaiskieltoa, ei siirtohinnoittelua, ei hallintarekistereitä, ei trusteja ja säätiöitä, ei alikapitalisointia yritysten sisäisillä lainoilla jne.

Toinen ongelma joka uhkaa Suomea ja muitakin kehittyneitä maita on hiljaa hivuttautunut jättityöttömyys. Kataisen hallituksen ns. ”rakenneuudistus” -puuhastelut ovat tähdänneet juuri työttömyyden ratkaisemiseen.

Valitettavasti poliitikkojen ymmärrys ei ole riittänyt ongelman ytimeen. Vielä 70-luvun alussa työpaikkojen kasvu tapahtui tuotannon kasvun suhteessa. Jo 60-luvulla taloustieteilijä Arthur Okun keksi Okunin lain. Sen mukaan yhden prosentin lisäys työvoimassa vaatii 3 prosentin talouskasvun.
Vaikka edellisen laman jälkeen Suomen talous on kasvanut parhaiten kaikista EU-maista, ei näinkään hurja talouskasvu ole tuonut yhtään uutta työtä (=työtuntia) valtakuntaan lisää vaikka poliitikot peräävät kasvua uskottelevat sen lisäävän työpaikkoja.

Olen jo vuosikymmeniä kaupannut jalostusarvon nousuun perustuvaa verotusmallia, jossa ei verotettaisi yhä pienenevää ihmistyökomponenttia vaan sitä arvonnousua, jota ihminen koneiden avulla aikaansaa. Silloin tuottavuus- ja verohyöty jäisi siihen maahan jossa tuotanto tapahtuu.
Myöhemmin talousprofessori Hans-Werner Sinn on esittänyt ns. ”kassavirtaverotusta” eli verotettaisiin yrityksen sisään virtaavan ja ulos virtaavan rahavirran erotusta. Silloin teknologialla aikaansaatu tuottavuushyöty tulisi jakovaraksi poliittisille päättäjille.

Nyt teknologian tuottavuushyödyt ovat käytännössä laillistettua veronkiertoa ja suomalaisen työn hedelmät katoavat osinkoina maan rajojen ulkopuolelle rikkaiden rikastuessa entisestään. Ne eivät palaa sieltä enää investointeihin eikä uusia työpaikkoja synny.

Palkkojen osuus BKT:sta on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992. Samaan aikaan Suomen väkimäärä on lisääntynyt 400.000 henkilöllä. Sama ikävä kehitys on tapahtunut muissakin kehittyneissä maissa.

Kun palkkojen osuus BKT:sta pienenee, supistuu myös verojen ja sosiaalimaksujen osuus. Näin hyvinvointivaltio automaattisesti murenee.

Tuloerojen revähtäminen on seurausta tästä verotuksen järjestelmäviasta, johon eivät edes poliittiset päättäjät ole ymmärtäneet reagoida. Ei ,vaikka olen kaksi kertaa esitelmöinyt aiheesta eduskunnan auditoriossa jo 90-luvulla.

Täystyöllisyys on nykyisessä teknologisoituneessa yhteiskunnassa mahdotonta ja huolestuttavat esimerkit löytyvät Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta, joissa koulutettujen nuorten työttömyys on 50 prosentin tuntumassa ja älymystö on tarttunut aseisiin.

Kolmas asia johon poliitikkojen olisi pitänyt tehokkaammin puuttua, on ilmastomuutos ja ympäristöasiat.

Taloustieteilijät jaksavat vakuutella, että niin kauan kuin aurinko paistaa, talouden toiminnan kehitykselle ei ole ylipääsemätöntä ”tieteellistä” rajaa.

Jatkuvan kasvun uskomukselle tulee kuitenkin nopeasti ”pää vetävän käteen”. Jo kolmen prosentin vuosikasvulla, BKT kasvaa vuosisadassa 20-kertaiseksi ja kahdessa vuosisadassa 400-kertaiseksi. Kiinan 10 prosentin vuosikasvulla kasvu vuosisadassa olisi 736-kertainen.

Yhdysvalloissa käytettiin vuonna 2003 mainontaan 103 miljardia euroa ja koko maailmassa yli 500 miljardia. Kiihoke toimi ja USA eli surutta velaksi. Yhdysvaltain keskuspankin mukaan jo ennen finanssikriisiä (v.2007) maan kotitalouksien velka nousi 28 198 miljardiin dollariin, joka vastasi 248:aa prosenttia maan BKT:sta.

 Ekologinen jalanjälkemme on osoittautunut kestämättömäksi sekä biosfäärin kantokyvyn että luonnonvarojen käytön tasapuolisuuden näkökulmasta. Maapallolla on rajallisesti tilaa, 51 miljardia hehtaaria. Siitä ihmisasutukselle suotuisaa aluetta on vain 12 miljardia hehtaaria.

Kun tämä pinta-ala jaetaan maailman nykyisellä asukasmäärällä , saadaan noin 1,8 hehtaaria henkeä kohti. Kuitenkin maapallon asukas kuluttaa jo tuottavaa maa-alaa noin 2,2 hehtaaria ympäristöjärjestö WWF:n laskelmien mukaan.

Toisin sanoen ihmiskunta kuluttaa jo nyt melkein 30 prosenttia yli maapallon uusiutumiskykyä vastaavan tason. Jos kaikki kuluttaisivat kuten USA:n kansalaiset, tarvittaisiin kuusi maapalloa.
Elämme kuin tuhlaajapojat. Poltamme muutamassa vuosikymmenessä sen, minkä tuottaminen maapallolla on kestänyt miljoonia vuosia. Esimerkiksi yksi bensalitra vastaa 23 tonnia orgaanista ainetta, jonka muodonmuutos on kestänyt miljoona vuotta.

Väkiluku on kahdessa vuosisadassa seitsenkertaistunut eli noussut 1 miljardista 7 miljardiin, tuotanto puolestaan kasvanut monisatakertaiseksi.

Jatkuva taloudellinen kasvu yhdistettynä väestön kasvuun aiheuttaa kestämättömän yhtälön. Saadaanko väestönkasvu hallintaan autoritäärisellä politiikalla, pakkotoimilla tai barbarialla?
Väestönkasvussa syyttävä sormi osoittaa yleensä Afrikkaan ja muihin köyhiin maihin ja unohdetaan, että ne käyttävät luonnonvaroista vain murto-osan länsimaihin verrattuna.

Esimerkiksi Yhdysvaltain raaka-aineiden tarve asukasta kohti on 80 tonnia vuodessa ja kotitalousjätettä kertyy asukasta kohden 760 kiloa vuodessa. Jotta saataisiin 100 dollarin tulot, tarvitaan noin 300 kg luonnonvaroja.

Myös kehitysmaiden luonnonvarat ryövätään monikansallisten yhtiöiden toimesta ja tilalle tuodaan länsimaiden ongelmajätteet. Kolmannen maiden kaatopaikoille kuljetetaan vuodessa 150 miljoonaa tietokonetta. Esimerkiksi Nigeriaan menee kuukaudessa 500 jätelaivaa!

Samoin Afrikasta tuodaan voittoja veroparatiisien kautta rikkaille länsimaalaisille 10 kertaa enemmän kuin Afrikan valtiot saavat kehitysapua.

Kolonialismi on arkipäivää tänäänkin ja orjatyö on leviämässä kiinalaisista hikipajoista myös Suomeenkin. Kun aikaisemmin itse tehtävät työt muutetaan kotitalouden vähennysten avulla palvelualojen työpaikoiksi, luodaan uusi piikojen luokka.

Yhteiskunta sponsoroi verovaroilla kotitalousvähennysten avulla varakkaammalle väestölle uuden piikayhteiskunnan kun teknologisoitunut ja digitalisoitunut tuotanto hävittää normaalit markkinaehtoiset työpaikat.

Tietokonepohjainen logistiikka mahdollistaa globaalin orjatyön jatkumisen matalapalkkamaissa ja ”välistävedon” rikkaille maille tuotannon arvoketjussa.

Ruokakin voidaan tuottaa maapallon toisella puolella halvalla, jolloin esimerkiksi 4/5-osaa ruoan hinnasta ulosmitataan kuljetus-, vakuutus-, pakkaus-, mainonta-, tavaramerkki-, rojalti -maksuina ja muina kustannuksina. Ruoan hinta nousee ja eniten kärsivät kehitysmaiden köyhät.

Niillä lisätään keinotekoisesti länsimaihin palveluelinkeinojen työpaikkoja. Tuottajalle jää rippeet ja ns. ”välikäsikulutus” ja rahastus on siirretty rikkaisiin maihin.

Luonnonvarojen huvetessa otetaan tuotannon kasvattamisessa jatkuvasti uusia riskejä mm. geenimuuntelulla, hormonilihan tuotannolla ja ydinvoiman tuotannolla.

John Kenneth Galbraith on osuvasti analysoinut tätä ”tyytyväisen enemmistön” ilmiötä, joka tarkoittaa keskiluokan solidaarisuuden korvautumista egoismilla.

Siinä taloudellinen kasvu on kannattavaa vain, koska sen kustannukset ja seuraukset on piilotettu tai laitettu yhteiskunnan maksettavaksi.

Joka vuosi maapallon pinta-alasta entistä suurempi osa jää betonin ja asfaltin alle ja hiilidioksidia nielevät vihreät ”keuhkot” supistuvat hurjaa vauhtia.

Pitemmällä aikajänteellä maapallon lämpötila nousee ja napajäätiköt sulavat. Poliitikot heräävät vasta sitten kun merivesien pinta nousee metreillä ja kehityksen pysäyttäminen on enää mahdotonta.
Näistä kolmesta mainitsemastani ongelmasta poliitikot ovat pääsääntöisesti hiljaa. Nyt agendan ovat vallanneet kolme päiväkohtaista ongelmaa, kuten eläke-, sote - ja kuntauudistus.

Ne ovat kuitenkin vain pientä näpertelyä todellisiin lähiajan ongelmiin verrattuna. Edes näistä vähäpätöisistä uudistuksista Kataisen hallitus ei ole saanut niskalenkkiä.

Milloin otetaan niskalenkki näistä kolmesta todellisesta ongelmasta – tai edes keskustelu niistä?

Ari Ojapelto
Tietokirjailija
Ari.ojapelto@taloverkot.fi