Helsingin Sanomien talousjournalismi – asiaa vai asialla?

Esitelmä: Helsingin Sanomat – Sananvapauden monopoli –seminaarissa
Ruotsinkielisellä työväenopistolla (Arbis) 15. 10 2011.

Rivikansalaisten keskuudessa on vallalla käsitys, että Suomi on vapaan tiedonvälityksen mallimaa. Tiedotusvälineet ja toimittajat kuorossa paheksuvat Venäjän, Kiinan ja muiden diktatuurimaiden mielipidevapautta. Millaista on sitten journalistinen vapaus Suomessa?


Olen harrastanut yhteiskunnallista talouskirjoittelua jo noin 30 vuotta. Siinä sivussa kirjoittanut muutaman kirjan. Tänä aikana olen törmännyt useasti tähän ”journalistiseen vapauteen”.
Olen tullut siihen tulokseen, että ”tietyistä asioista” ei saa kirjoittaa Suomessa kriittisesti. Tai tietysti jokainen saa kirjoittaa pöytälaatikkoonsa mitä haluaa, mutta niitä ei julkaista – ainakaan valtalehdistössä.

Toisinajattelijalle ei anneta palstatilaa. Jos kirjoittaa täysin perättömiä, isoilla valtamedioilla pitäisi olla ammattitaitoisia toimittajia, jotka voivat ”ampua alas” perättömät väitteet ja näkemykset. Samalla se voisi nostaa profiiliaan. Jos toimituskunnasta ei löydy tarvittavaa asiantuntemusta, iso valtalehti voi aina tilata rahalla ulkopuoliselta asiantuntijalta vastakirjoituksen.

Mitä sitten ovat ne asiat, joista valtalehdet vaikenevat? 30 vuoden kokemuksella kärjistäisin sen seuraavaan: Jos Kansan Uutiset tekee jostakin aiheesta tai akateemisesta tutkimustuloksesta aukeaman jutun, Hesari tekee siitä yhden palstan kirjoituksen, jonka se piilottaa mainosten tai kuolinilmoitusten joukkoon. Kauppalehti ja Nykypäivä vaikenevat tutkimuksen tuloksista kokonaan.
Helsingin Sanomat on saanut valtavien mainostulojensa avulla Suomessa lähes mediamonopolin vallan. Silti se korostaa olevansa journalistisesti ”riippumaton”, jonka toiminnan lähtökohtana on taloudellinen ja henkinen riippumattomuus (viimeksi pääkirjoituksessa 21. 7. 2011). Näitä journalistisia hyveitä entiset ja nykyiset päätoimittajat ovat toistaneet näyttävästi.

Hesarissa oli kulttuurisivulla 28.3. 2010 näyttävä vastaavan päätoimittajan Janne Virkkusen lähtöhaastattelu otsikolla: "Seriöösin journalismin asiamies".

Hän kertoi siinä lempiaiheestaan l. perinteisistä journalistisista hyveistä: "On vaarallista, jos ajattelemme, ettei meidän työllämme ole merkitystä, sillä tällä työllä jos millä on yhteiskunnallista merkitystä".

Entinen Hesarin päätoimittaja jatkoi: "Ja tietysti journalistien pitää vahtia valtaa". Ja edelleen: "Virkkunen pelkää, että elämme taas aikaa, jossa sokeat pisteet tulevat esiin vasta vuosien kuluttua. Sen takia journalistien on etsittävä yhteiskunnassa irrallaan ja iduillaan olevia asioita; asioita jotka ovat kaikille viiden vuoden päästä itsestäänselvyyksiä, mutta ovat vielä näkymättömissä".

Todelliseksi farisealaiseksi hän heittäytyi kuitenkin todetessaan: "Virkkusen mielestä tämän takia kaikkien alojen toisinajattelijoita pitää - tai pitäisi - kuunnella enemmän. "Pieni vähemmistö saattaa nähdä paremmin kuin suuri enemmistö”.

Samanlaiseen farisealaisuuteen syyllistyi myös päätoimittaja Reetta Meriläinen lähtöhaastattelussaan eläkkeelle otsikolla: "Lukijoiden asialla hittoja säästämättä". Hän kertoi: "Hermostun huolimattomasta journalismista ja siitä, että kirjoitus jättää liian monta kysymystä avoimeksi" Hänen kohdallaan se ei valitettavasti pidä paikkansa.

Farisealaisuus tulee väkisin esille hänen sanoessaan: "Tärkeintä on, että sisältö pidetään merkityksellisenä (...) Lehden täytyy tarjota tietoa, joka pitää tietää, jotta selviytyy tässä maailmassa".
Minullakin on omakohtaisia kokemuksia merkityksellisen tiedon saamisessa Hesarin palstoille. Ne löytyvät blogiltani: (kohdassa Debatit/Sähköposti. http://ariojapelto.blogspot.com/2010/08/2-sahkopostikeskusteluni-helsingin.html)

Vielä farisealaisemmaksi juttu muuttui kun Meriläinen sanoi: "Toimituksen sisällä ollaan liian yksituumaisia. Ei hyväksytä kerettiläisiä ääniä, vaikka niin kuvitellaan (...) toimituksessa pitää olla rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat huutaa, että keisarilla ei ole nyt vaatteita".

Meriläinen sanoi haastattelussa myös toimitusten työskentelystä, että "pelkurit ja vellihousut suututtavat". Minulla on runsaasti kokemuksia kuinka todellisuus ja päätoimittajien uskomukset eivät kohtaa ja Hesarin toimitus on vellihousuja täynnä.

Virkkusen lähtöhaastattelussa oli sentään pientä itsetutkiskelua: "Mutta ei Helsingin Sanomatkaan anna tarpeeksi tilaa toisinajattelijoille. Tässä mielessä me olemme ehkä liikaa valtavirtalehti".
Edes nykyinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen ei ole ottanut onkeen hänen neuvojaan. Pentikäinen kirjoitti avajaiskirjoituksessaan (1.4. 2010) "Mies vaihtuu, linja pysyy" sekä "Päivälehden perintö velvoittaa meitä rohkeaan mutta nöyrään journalismiin, joka uskaltaa käydä asioiden ytimeen kuvia kumartamatta".

Hän jatkoi: "Pyrimme totuuteen ja objektiivisuuteen (...) Tässäkin on tärkeää sananvapaus: palstamme on ovat aina auki rakentavalle keskustelulle. Se on terveen kansanvallan välttämätön edellytys".

Hänkin peräänkuulutti hurskaasti moniarvoista journalismia, vallitsevista käsityksistä poikkeaville näkemyksille palstatilaa ja tulevaisuutta luotaavien vaihtoehtoistenkin kirjoitusten esilletuloa.
Silloin voisi toteutua hänen "tulohaastattelussa" lausumansa ajatus: "Rahalla ei voi vaikuttaa lehden journalistiseen sisältöön".

Tosielämässä Hesari jakaa kuitenkin vain yksipuolista tietoa ja käyttää uusliberalistisia talousasiantuntijoita. Hesari on systemaattisesti hyssytellyt globalisaation haittavaikutuksia totesi väitöskirjatutkimuksessaan myös Helsingin yliopiston tutkija Lotta Lounasmeri.

Samanaikaisesti Hesari sulkee toisinajattelijoilta mediatilan. Sen seurauksena jopa Hesarin omat pääkirjoitustoimittajat ihmettelevät ääneen ns. ”virallisten” talousennusteiden jatkuvaa epäonnistumista.

Hesarin pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoitti kolumnissaan "Taas menivät porsaat metsään" (14.1. 2009). Siinä hän valitti talousasiantuntijoitten kyvyttömyyttä tehdä edes lyhyen tähtäimen talousennusteita.

Sama kyvyttömyys erottaa todellisia tulevaisuuden "näkijöitä" vaivaa myös taloustoimittajia. Ihmetyttää, ettei Helsingin Sanomista löydy palstatilaa tällaiselle talouden toisinajattelijalle ja ennustajalle, joka on todistettavasti "arvannut" kolme viimeistä lamaa etukäteen (ks. Blogini kohta: Ennustukset, http://ariojapelto.blogspot.com/2010/05/ennustukset.html) ja varoitellut niistä etukäteen.
90-luvun laman ennustin kaksi vuotta ennen kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? (Tammi 1989). Nykyisen finanssikriisin ennustin myös kaksi vuotta ennen kirjassani: ”Ahneuden aika” (VS -Kustannus 2006).

Vuonna 2000 tapahtuneesta IT -kriisistä en sentään tehnyt kirjaa. Kuitenkin varoittelin puoli vuotta ennen romahdusta asiasta kolmessa eri lehdessä ( Yliopisto-lehti Nro 5/2000, Kansan Uutiset 14.3. 2000 ja Salon seudun Sanomat 14.3. 2000).

Näitä kolmea tulevasta lamasta varoittavaa kirjoitusta olen tarjonnut aikanaan myös Helsingin Sanomille, mutta päätoimittajien hurskaista puheista huolimatta niitä ei Hesarissa julkaistu – onneksi muualla kuitenkin. Muutenkin Hesari on boikotoinut minua, vaikka olen saanut esitelmöintikutsun talousasioista useimpiin yliopistoihin ja pari kertaa eduskuntaankin.

Huvittavana esimerkkinä Hesarin päätoimittajien systemaattisesta boikotoinnista kertoo vuoden 2009 kesän alussa Hesarin omien toimittajien keskuudessa tehty sisäinen gallup-kysely Suomen nykyisistä toisinajattelijoista. He rankkasivat allekirjoittaneen 30 valtakunnan merkittävimmän toisinajattelijan joukkoon.

Siitä huolimatta, tai juuri siksi, minusta ei ole myöskään tehty yhtä ainutta henkilöhaastattelua Hesariin kuluneiden 30 vuoden aikana.

Hesari on uhrannut palstakilometrejä juuri niille talousennustajille, joita Rautio kirjoituksessaan kritisoi. Nykyisestäkin finanssikriisistä vallassa oleva talouspapisto ennusti vain perinteistä pientä 1-2 vuoden notkahdusta, jonka jälkeen kaiken piti palata taas ennalleen.

Siis tiedonvälityksessä ei ole olennaista mistä kirjoitetaan vaan mistä vaietaan. Suomessa vielä onneksi vaietaan, diktatuurimaissa toisinajattelijat yleensä vaiennetaan. Samasta asiasta on kuitenkin kysymys, toiminnassa on vain pieni aste-ero.

Mistä sitten vaietaan. Voisin konkretisoida sen pähkinänkuoressa siten, että kaikki sellainen tieto, joka horjuttaa vapaan markkinatalouden ideologiaa, on pannassa. Mitä tehokkaammin uusi tieto sitä horjuttaa, sitä varmemmin sitä ei julkaista.

Neuvostoliiton romahduksen myötä ehdittiin hetken iloita kommunismin konkurssista. Vapaan markkinatalouden ideologian uskottiin vievän maailman lopulliseen onnelaan uusliberalistisen vapausihanteen avulla.


Kalvo nro 1 / Ensimmäinen esimerkki mistä ei saa Hesarissa puhua
Otan vain muutaman esimerkin. Nykyisen finanssikriisin yhteydessä olen yrittänyt saada Kansainvälisen järjestelypankki BIS:n tilastotietoja esille Hesarissa, ja muissa valtamedioissa.

Kalvo nro 2 / Maailman velkapyramidi

Lähetin sen ensin Hesarin taloustoimitukseen ja Vieraskynäpalstalle. Kun mitään ei tapahtunut, lähetin sen suoraan Pentikäiselle vedoten valtamedioiden velvollisuuteen julkaista tärkeää tietoa.
Sitä ei julkaistu, koska se sotii päätoimittajan ”kaveria ei jätetä” kirjoituksia vastaan. Hänen mielestään Kreikka on pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Sijoittajien ja pankkien etu menee veronmaksajien edun edelle.

Sokea Kreetakin näkee kuviosta ensisilmäyksellä, että nykyinen kriisi ei ole ensisijaisesti valtioiden velkakriisi vaan pankkien johdannaismarkkinoitten aikaansaama virtuaalirahan pyramidihuijaus. Siitä näkee heti, että mitkään veronmaksajien reaalimaailman tukirahat eivät riitä pelastamaan pankkeja niiden itse aiheuttamalta virtuaalikuplan aikapommilta. Rysähdys tullee tukipaketeista huolimatta ja varmasti.

Valtamediassa ei sovi pohtia, kuinka pitkälle näitä EU-valtioiden pelastusoperaatioita on järkevää jatkaa kuten Islannin, Kreikan, Irlannin ja Portugalin, kun niiden loppumisesta ei ole mitään varmuutta Seuraavaksi vuorossa, Italia, Espanja Belgia, Ranska? Niiden pelastamiseen EU:n rahat eivät riitä.

Italian ja Espanjan luottoluokitusta alennettiin juuri 2-3 pykälää ja toisenkin stressitestin puhtaasti läpäissyt Dexia-pankki kaatui Ranskan ja Belgian veronmaksajien pelastettavaksi.

Toisetkin stressitestit olivat pelkää silmänlumetta sillä ne laskettiin pankkien kuuden (6%) prosentin oman pääoman oletuksella, vaikka Basell II sopimus edellyttää pankeilta kahdeksan prosenttia (8%) omaa pääomaa. Heti perään luottoluokittaja Moodis pudotti kahdentoista brittiläisen rahoituslaitoksen ja yhdeksän portugalilaisen pankin luokituksia.

Pankkien välinen luottamus on taas kadoksissa ja vakuudellisten ja vakuudettomien luottojen korkoero on rajussa nousussa. Luotonanto on taas tyrehtymässä. Tuhon merkit ovat selviä.
Ongelmanahan eivät ole ylivelkaantuneet valtiot, vaan niitä väkisin ja vastuuttomasti lainoittaneet pankit, jotka ovat tuputtaneet lainojaan puoliväkisin ylivelkaisille valtioille kuten Afrikassa on vuosikymmenien ajan tapahtunut. Pankkien johdannaisten pyramidihuijaushan pakottaa pankit myymään jatkuvasti uusia lainoja yhä maksukyvyttömämmille asiakkaille, jotta velkapapereiden ketjukirjepeli voisi jatkua.

Se on kuin pyörällä ajaminen, jos pysähdyt pyörä kaatuu. Nyt kaikki ovat veloissa velanhoitokykynsä äärirajoilla asti, joten ”velkapyörä” vauhdin hidastuessa kaatuu väkisinkin.

Jo syksyllä 2009 finanssikriisin hoitoon maailmanlaajuisesti oli laitettu tutkimuslaitos Grail Resesearchin (2009) mukaan veronmaksajien rahoja yli 20 000 miljardia dollaria, joka on lähes puolet koko maailman BKT:sta, jotta pankit pysyisivät pystyssä.

Kukaan ei tarkasti tiedä, onko samansuuruinen summa laitettu vielä lisää syksyn 2009 jälkeen. Kokonaissumma lähentelee jo koko maailman BKT:n suuruutta. Ne biljoonat ovat pois lopullisesti kansalaisten hyvinvointipalveluista ja ostovoimasta.

Loppua ei näy, eivätkä poliitikot ole pankkien todellisesta tilanteesta tietoisia. Kaikki tuki- ja elvytysrahat ovat kuitenkin jo ”kankkulan kaivossa” ja niillä on ainoastaan hieman voitettu aikaa pankkien ongelmien lopullisessa esilletulossa.

Tästä pankkien vastuuttomuudesta ja niiden järjettömästä virtuaalirahan ”taikomisesta” saa pienen aavistuksen, kun vertaa parin vuoden takaisia lukuja (jolloin finanssikriisi alkoi) reaalimaailman ja virtuaalimaailman välillä.

Kun koko maailman BKT oli tuolloin 43 biljoonaa dollaria, oli johdannaistuotteitten velkasaatavien arvo 676 biljoonaa eli 13 -kertainen! (lähde: Kansainvälinen järjestelypankki BIS v. 2008).
Pankkien roskalainojen ja taseiden saattaminen arvonalennuksilla päiväjärjestykseen vaatii niin suuria rahasummia reaalitaloudelta, että mistään ei löydy sellaisia rahoja. Eikä mistään löydy myöskään sellaista hyvää haltijaa, joka taikoisi taikasauvalla ongelmaluotot pankkien taseista pois.

Kalvo nro 3 / Virtuaalivelan määrä on järkyttävän suuri.

Pienellä karkealla laskutoimituksella selviää, että jos maailman kaikkien valtioiden koko budjetti laitettaisiin vain ja pelkästään pankkien johdannaisten arvonalennuksiin ja kirjanpitoarvot varovaisesti vain puolitettaisiin (50%), kestäisi pelkästään niiden maksaminen maailman kaikilta valtioilta neljännesvuosisadan! Siis neljännesvuosisadan aikana ei maksettaisi missään maassa yhdellekään virkamiehelle palkkaa, ei terveys-, eikä koulutuspalveluja kenellekään jne.
Sekin on aika varovainen arvio, sillä esimerkiksi Islannin pankkien romahduksessa 94 prosenttia velkapaperien arvosta hävisi taivaan tuuliin.

Kukaan Hesarin toimittaja ei ole kaivanut näitä BIS:n tietoja julkisuuteen, saati julkistanut pankkikuplan suuruudesta edes tällaisia karkeita laskelmia.

EU:n rahamarkkinoiden ”vapauden” -ideologia on tärkeämpi, joten tämän ”vapauden” ikävistä kääntöpuolesta on parempi vaieta – Muidenkaan ei sovi kaivella ikäviä asioita, koska sillä voi olla ikäviä vaikutuksia sijoittajille, pankeille ja poliitikoille.

Kalvo nro 4 / Toinen esimerkki mistä Hesarissa ei saa puhua:

Toinen malliesimerkki valtamedioiden harhaisesta tiedonvälityksestä on sen ylläpitämät käsitykset työllisyydestä. Hesarin pää-, ja taloustoimittajat ovat vuosikausia toistaneet kritiikittä poliitikkojen ylläpitämää valhetta, että "kasvu luo työpaikkoja".

Valtamediat ovat pönkittäneet täystyöllisyyden illuusiota, vaikka jo yli 20 vuotta sitten kirjassani ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989) totesin sen olevan mahdotonta.
Kalvo nro 5 / Maailman BKT:n kehitys 

Olen jo vuosia sitten yrittänyt saada myös tätä graafia julkaistua päätoimittaja Virkkusen kautta. Virkkunen eikä taloustoimittajat tietenkään julkaisseet sitä, koska Hesarin tyhminkin lukija olisi heti ymmärtänyt, ettei pääomien vapauttaminen ole mitenkään lisännyt talouden toimeliaisuutta ja ostovoimaa ja sitä kautta työtä.

Hesari ja valtamediat eivät ole kertoneet, että maailmanlaajuisesti BKT:n kasvu on jostakin käsittämättömästä syystä hyytynyt 60-luvulla keskimääräinen kasvu oli vielä vajaa 4%, 70-luvulla runsas 2%, 80-luvulla enää reilu 1% jolloin pääomamarkkinat avattiin, 90-luvulla enää 1%.
Kasvu ei siis lisää työtä ja työpaikkojen kato kiihtyy entisestään kun tuottavuus kasvaa teknologian avulla nopeammin kuin markkinat. Siis ostovoima häviää, kun työpaikat korvataan automaatiolla, roboteilla tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä tai ne viedään matalapalkkaisiin orjatyömaihin.

Tämäkin graafi loppuu vuoteen 2003. Nyt 2000-luvulla on ollut vuoden 2008 finanssikriisiin asti pientä parin prosentin keinotekoista ja väliaikaista kasvua, koska kaikki ovat eläneet velaksi, niin valtiot, yritykset kuin yksityiset kansalaisetkin.

Teollisuusmaiden kokonaisvelan kasvu vuosina 2000-2008 oli 40 000 miljardia dollaria! Velkojen takaisinmaksu ja tulevien konkurssikypsien pankkien pääomittaminen veronmaksajien rahoilla eivät tiedä hyvää tulevalle BKT:n kasvulle, ostovoimalle ja työllisyydelle.

Kalvo nro 6 / USA:n kokonaisvelan kehitys. 

Pieni 2000-luvun alun kasvu ei yllä edes tuottavuuden kasvun tasolle ja se on perustunut keinotekoisesti vain velkarahaan. Jos kehittyneiden teollisuusmaiden kokonaisvelka on kolme kertaa maan BKT:n suuruusluokkaa, ei tuleva kasvu tule olemaan edes plusmerkkinen, kun jättivelkoja on pakko lyhentää ja korot maksaa. BKT:n kasvu ei tule olemaan mahdollista nollakasvun (tai jopa miinusmerkkisen ”kasvun”) aikakaudella.

Kasvun pitäisi olla moninkertainen maailman BKT:n kokonaiskasvuun nähden, jotta se enää työllistäisi. Teollisuustyöntekijöiden tuotannon ja työntekijöiden kasvukäyrät erkanivat jo 70-luvulla lopullisesti toisistaan.

Suomi on hyvä esimerkki käsitteestä ”Jobbles growth”. Jo 80-luvulla (Ilman EU:ta) Suomi oli ”Euroopan Japani”. 90-luvun alun laman jälkeen Suomen talouskasvu oli EU-maiden paras (tuotanto kaksinkertaistunut, vienti kolminkertaistunut), mutta siitä huolimatta kaikki valtakunnassa tehdyt työtunnit ovat alemmalla tasolla kuin 90-luvun alussa.

Kalvo nro 7 / Työtuntitilastot 

Okunin -laki keksittiin jo yli 40 vuotta sitten. Se tarkoittaa, että yhden prosentin työttömyyden pienentämiseen tarvitaan kolmen prosentin BKT:n kasvu.

Työllisyysasteen tilastoja on saatu keinotekoisesti kaunistelluksi kepulikonsteilla eli työttömien uusilla määrittelyillä. Kokoaikaisten teollisuustyöpaikkojen ( joiden keskituntipalkka oli 25 €/h) siirryttyä Kiinaan, tilalle on tullut palvelualojen epätyypillisiä ns. ”paskatyöpaikkoja” (joiden keskituntipalkka vain alle 10 €/h), joilla ei enää elä.

Siitä kertoo tuore Etlan tutkijan Timo Nikinmaan selvitys: "Uusista työpaikoista 80 prosenttia on syntynyt aloille, joilla keskimääräinen tuntipalkka on pienempi kuin teollisuudessa". Siis tämän uuden ”puskurityövoiman” osuus on jo 40 prosenttia ja sen ostovoima ja verojenmaksukyky on olematon. Siitä on osin tullut päinvastoin, tulonsiirtojen kohde. Silti toimittajat ja poliitikot peräänkuuluttavat ymmärtämättömyyttään työttömistä uusia yrittäjiä työttömyyden nujertamiseksi.
Kalvo nro 8 / Poispilatut

Hesari on laittanut tähtitoimittajansa Seija Sartin häivyttämään tätä yhteiskunnassa tapahtuvaa ikävää kehitystä Hesarin kuukausiliitteessä (7/2011) peräti 7 kokosivun verran otsikolla: ”Poispilatut”.

Alaotsikkona oli: ”Työ ei kelpaa, ruoka ei kelpaa, palvelu ei kelpaa, politiikka ei kelpaa, mikään ei kelpaa. Mankuminen kelpaa”. Hänen mukaansa yhteiskunnan liialliset hyvinvointipalvelut ovat kasvattaneet suomalaisista poispilattuja ”pullasorsia”, joille ei mikään riitä. Kirjoitus valmisteli kansalaisia tinkimään palkoista ja sosiaaliturvasta.

Hänen ammattimoraalistaan kertoo, että ainakin 10 sosiaalialan professoria on todistellut tieteellisesti, että Suomen hyvinvointipalvelut ovat taantuneet 20 vuoden takaiselle tasolle. Siitäkin huolimatta, vaikka Suomen BKT on kasvanut tuolla aikavälillä kaksinkertaiseksi!

Tiedoksi Sartille: sosiaaliturvan alasajosta ovat kertoneet seuraavat professorit: Tuomala, Ritakallio, Karjalainen, Kangas, Hiilamo, Kajanoja, Ervasti, Suikkanen jne.

Hesarin julkistamistaktiikka konkretisoituu, kun se julkisti äskettäin Tampereen yliopistossa sosiaalityön professori YTT Irene Roivasen johtaman tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen tuloksena kaikkein kipeimmin apua tarvitsevat köyhimmät kansalaiset syrjäytyvät jopa sosiaalitoimen luukulta.
Siis jopa nämä ”poispilatut” eivät hae edes niitä tukia, jotka lain mukaan heille kuuluisivat! Tämä on rahamäärältään suurempi ongelma kuin sosiaalitukien väärinkäyttäjät. Koska tällainen uutinen ei tukenut Hesarin päätoimittajan ja Sartin maailmankuvaa uutiselle oli annettu tilaa Hesarista postimerkin kokoisena mainintana yhdellä palstalla.

Sartin seitsemän kokosivun vuodatuksen jälkeen Hesari julkaisi teettämänsä tilaustutkimuksen (2. 10. 2011), jossa valmiiksi manipuloidulta kansalaisilta saatiin tulokseksi ja otsikoksi, että ”Puolet suomalaisista uusisi julkisia rakenteita velkaantumisen välttämiseksi”.

Vaikka tutkimuslaitos tähdensi, ettei säästökeinoista ollut yhteneväisiä näkemyksiä, Hesari tarjosi surutta uusliberalistisia lääkkeitä kuten ”toimintojen tehostamista, kilpailutusta, ulkoistamista ja kuntaliitoksia”. Kriisimieliala ja syyllisyydentunne oli jo rakennettu, joten kansalta - eikä pääomalta, vaadittiin taas lisää uhrauksia.

Kalvo nro 9 / Kolmas esimerkki mistä Hesarissa ei saa puhua:
Kolmas esimerkki asiasta, jolle toisinajattelija ei saa palstatilaa Hesarista ja jota toimittajat eivät käsittele, ovat verotulot. Koko 90-luvun valtion budjetti oli 200 miljardin markan eli 35 miljardin euron tuntumassa.

Kalvo nro 10 / Teollisuustuotannon ja työntekijöiden määrän kehitys 

Työntekijöiden määrä alkoi vähentyä teollisuudessa jo 70-luvun puolivälin jälkeen tuotannon jatkaessa kasvuaan.

Jos valtio ja valtionvarainministeriön Martti Hetemäki perisi verotuloja tuotannon kasvun suhteessa, verotulojen pitäisi nykyisen 50 miljardin euron sijasta olla 70 miljardia. Ei olisi mitään kestävyysvajetta ja säästötarpeita. Hesari ei ole puuttunut kertaakaan teknologian aiheuttamaan verotuksen rakenteelliseen ”valuvikaan”. (Automatisointi ja itsepalvelu on laillistettua veronkiertoa)
Kokoomuksen toimesta kokonaisveroaste on 2000-luvulla vähentynyt 48 prosentista 42 prosenttiin. Progressiivisen veron osuus kerätyistä tuloveroista oli vuonna 1988 peräti 45 prosenttia. Nyt hädin tuskin 20%.

Jos tarkastelun kohteeksi otetaan kaikki työnantajien maksamat palkkaperusteiset työnantajamaksut, kuten sotu-, eläke, ym. maksut, progressiivisen tuloveron osuus on enää seitsemän (7%) prosenttia! Erityisesti on kevennetty pääomatuloja, yritysverotusta ja työnantajamaksuja.

Valtion tuloveron marginaaliveroprosentti oli 51% vuonna 1988. Vuoden 2011 taulukoissa korkein veroprosentti on 30%. Silti valtamediat ovat farisealaisesti äimistelleet tuloerojen syntyä. Funktionaalisessa tulonjaossa on tapahtunut 10 prosenttiyksikön siirtymä palkkatuloista pääoma- ja yrittäjätulojen hyväksi (55%:sta 45%:iin).

Kaikki valtamediat ovat kritiikittä levittäneet kokoomuksen ja EK:n markkinoimaa ns. ”työllistävää verouudistusta”. Sen mukaan jos yritys saa lievemmällä verotuksella kerätyksi enemmän voittoja, sillä on mahdollisuus investoida ja luoda uusia työpaikkoja. Miksi taloustoimittajat eivät ihmettele ääneen moista potaskaa? Siksi, että he ovat päätoimittajien ohella pääoman juoksupoikia.
2000-luvulla yritysten taseet ovat kohentuneet tuntuvasti.

Kuluneiden 10 vuoden aikana veronalaisia osinkotuloja on Suomessa jaettu luonnollisille henkilöille 32,4 miljardia euroa ja veronalaisia luovutus- eli myyntivoittoja osin samoille henkilöille 28,5 miljardia. Lisäksi yritysjohtajille on maksettu nelisen miljardia euroa ”työsuhdeoptioina”. Näistä namusista ovat päässeet nauttimaan vain n. 10 000 rikkainta suomalaista.

Kalvo nro 11 / Rikkaitten saamat osingot, myyntivoitot ja optiot

Koska n. puolet pörssin osakkeista on ulkomaisten spekulanttien omistuksessa, suomalaisten työntekijäin hedelmät (osingot) menevät verottomasti hallintarekisterien avulla Suomesta pois. Suomalaisistakin osingonsaajista jo n. 40 prosenttia kiertää veroja hallintarekisterien avulla veroparatiisien kautta. Niilläkin verorahoilla paikattaisiin valtion kestävyysvajetta melkoisesti.
Pörssiyritykset ovat myös ostaneet miljardikaupalla omia osakkeitaan eivätkä investoineet, jotta johtajien optiot toteutuisivat,. Esimerkiksi pelkästään Nokia on 2000-luvulla ostanut omia osakkeitaan yli 18 miljardilla ja mitätöinyt ne saman tien. Siis poltettiin riihikuivaa rahaa!
Myös pörssin ulkopuolella olevat yrittäjät kuittasivat 12 miljardia euroa täysin verottomasti vuosien 2005-2011 välillä.

Kotimaisiin investointeihin on mennyt vähemmän kuin yritysten vuosittaiset poistot (koneiden ja rakennusten kuluma). Jos on investoitu, on ostettu kilpailevia yrityksiä tai investoitu ulkomaille. Sinne on luotu jo yli 300 000 uutta työpaikkaa.

Enää ei edes tiedetä, mikä yhtiö on ”suomalainen” ja mikä on tilastoissa ”Suomen” vientiä. Kymmenen vuotta sitten ulkomaisten konsernien osuus Suomen viennistä oli 10 prosenttia. Nyt se on jo kolminkertainen. Niinpä suurin Suomesta vientiä harjoittava vieras maa on Yhdysvallat. Sikäläisten yhtiöiden osuus Suomen viennistä on 5,6 prosenttia.

Ulkomaankaupastamme kotimaisten konsernien osuus on sentään vielä 60 prosenttia (tosin osakkeiden enemmistö voi olla rajojemme ulkopuolella).

Kalvo nro 12 / Neljäs esimerkki mistä Hesarissa ei saa puhua:
Ja vielä yksi esimerkki taloustoimittajien henkisestä laiskuudesta. Kaikki tutkimuslaitokset, poliitikot ja jopa AY -johto vakuuttaa kuin yhdestä suusta, että tuottavuuden kasvattaminen on Suomen talouden pelastus. Kaikki mediat toistavat samaa mantraa kuin yhdestä suusta.

Yksikään taloustoimittaja Suomessa ei ole uskaltautunut tutkimaan asian kääntöpuolta. Ei vaikka olen sähköpostitse lähettänyt lähes kaikille aiheesta dataa ja graafia pilvin pimein. Juuri yksikään taloustoimittaja ei ole voinut jäädä niistä osattomaksi. Kukaan ei ole uskaltautunut aiheen kimppuun. Onko se luikuruutta vai ammattitaidottomuutta?

Kalvo nro 13 / BKT:n ja Tuottavuuden kehitys

Professori Matti Pohjolan mukaan Suomessa tuottavuus on kasvanut viime vuosikymmeninä keskimäärin n. 3%. Muissa teollisuusmaissa 1-2% (koska tehtaiden käyntiaste on ollut alhainen kysynnän ollessa olematonta) mutta kehittyvissä maissa 5-6% (teknologian lähtötaso siellä alhaisempi). 

Tuottavuuden nousun seurauksena Suomen markkinaehtoiset työtunnit ovat alemmalla tasolla kuin 20 vuotta sitten, vaikka BKT on kasvanut kaksinkertaiseksi, vienti kolminkertaistunut ja kasvuvauhti on ollut EU-maiden paras. Kukaan taloustoimittaja ei ole ihmetellyt, mitenkä pysähtyneillä markkinoilla tuottavuuden lisäys ei luokaan uusia työpaikkoja?

Tässä vain muutamia yhteiskunnallisesti “vähäpätöisiä” asioita, joista suomalaisissa valtamedioissa ei saa puhua. Se ei ainakaan osoita hyvää ja kriittistä journalismia, jonka peruspiirteitä ovat haastaminen ja vallitsevien totuuksien kyseenalaistaminen.

En millään voi uskoa, että kaikki taloustoimittajat olisivat niin selkärangattomia ja ammattitaidottomia, etteivät ymmärtäisi mistä on kysymys. He ovat vain pelkureita ja “vellihousuja”, jotka eivät urakehityksensä ja työpaikkansa menettämisen pelossa uskalla toimia niin kuin kunnon journalistin pitäisi. Heidänkin työpaikkansa alkavat olla kortilla tässä printtimedian kuihtuvassa maailmassa. Lisäksi toimittajia koko ajan ulkoistetaan freelanceriksi ja yrittäjiksi. Toimittajistakin on ylituotantoa kuten kaikissa muissakin akateemisissa ammattiryhmissä. Se tekee nöyräksi.
Koska valtamediat ovat kaupallisia ja “omistajan ohjauksessa” vapaaksi päästetyn markkinaideologian toimimattomuutta ei sovi epäillä. Kokemukseni mukaan mielipiteiden vapaudesta päätettäessä avainasemissa ovat medioitten päätoimittajat ja toimituksen esimiehet. Käytännössä he ovat omistajien intressien valvojia.

Kaiken kukkuraksi he nauttivat täydellistä kritiikkisuojaa ja voivat vapaasti kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Olen muutaman kerran tehnyt vastakirjoituksen Virkkusen kolumneihin. Kertaakaan niitä ei ole julkaistu. 

Kun olen lähettänyt kirjoituksen Aamulehden, Turun Sanomien tai jonkun muun valtalehden mielipidepalstalle, sieltä on vastattu, että vastine kuuluu Hesarin sivuille. Ympyrä on siten sulkeutunut. Ei korppi toisen silmää noki. Taas yksi hyväveli-järjestelmä suojelee heitä. Heitä ei saa edes julkiseen debattiin vastaamaan kirjoituksistaan.

Medioiden päätoimittajat esiintyvät mielellään puolueettomina, itsenäisinä toimijoina ja avoimen journalismin esitaistelijoina. Kuitenkin monet heistä osallistuvat talouselämän päättäjien salaseurojen kokouksiin. Esimerkiksi Bildenbergin kokouksiin on vuosi toisensa jälkeen osallistunut eri maiden - myös Suomen - valtamedioiden johtoporrasta. Osallistujilta velvoitetaan vaitiolovala.

Kalvo nro 14 / Hesarin Bildenbergin salaseuran kävijät
Wikileasin myötä vuodatettussa Bildenbergin kokouspöytäkirjasta vuodelta 1955 paljastuu, että jo silloin rahaeliitti salaisesti puuhasi yhtenäistä EU:ta, yhtenäisvaluuttaa ja vapaita pääomamarkkinoita. Salainen kokous pidettiin Saksan Garmisch Partenkirchenissä, jolloin suunniteltiin EU:sta vallankäytön linnake ja Euroopan keskuspankki (EKP). Ne eivät ole vastuussa kenellekään ja niillä on pysyvä syytesuoja. Ne voivat myös käyttää EU-kansalaisten rahoja miten lystää. http://sakumatto.fi/bilderberg-evm-ja-eu-%E2%80%93-siina-vasta-roistojoukko
Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka monella sadalla tai tuhannella miljardilla EKP on ostanut konkurssikypsien EU-maiden valtioiden velkapapereita yhtenäisvaluutan pystyssä pitämiseksi. Hesari oli aktiivisesti mukana Suomen manipuloimisessa EU:n ja EMU:n jäseneksi.

Näistä epädemokraattisista kokouksista ja niissä käsiteltävistä asioista ja osallistujista valtamediat ovat ”jostakin syystä” hiirenhiljaa. Heiltä on unohtunut yksi journalismin perusperiaatteista: journalismin tulisi olla riippumaton valtaeliitistä. Medioiden tulisi olla neljäs riippumaton valtiomahti ja vallan vahtikoira, eikä salaliittolainen valtiomahtien kanssa.

Suomalaisista mediayhtiödien henkilöistä Bildenbergin kokoukseen on osallistunut ainakin Aatos Erkko (HS) Janne Virkkunen (HS), Hanna Rajalahti (Talouselämä), Mikael Pentikäinen (Sanomaliitto, Sanoma News), Atte Jääskeläinen (Suomen Tietotoimisto, HS, YLE), Antti Blåfield (HS). Suomesta samaan kokoukseen lähtivät myös puolueettomuudestaan tunnetut päättäjät Jyrki Katainen (valtionvarainministeri), Matti Vanhanen (pääministeri), Jorma Ollila (Royal Dutch Shell).

Tällaisesta salaisesta veljeilystä valtaapitävien kanssa Ylen Ulkolinja esitti (18.5 2011) karmaisevan esimerkin: ohjelma nimeltä”Berlusconi,Italian ihme”. Berlusconin auttoi valtaan Vapaamuurarien salaseura (Loosi P2). Berlusconi hankki salaseuran jäsenten kuten pankinjohtajien ja valtaapitävien hyväveliverkoston (lähes 1 000 jäsentä) sekä mafian yhteistyön avulla Italian mediamonopolin. Tiedotusmonopolilla hän korruptoi ja lobotoi koko Italian kansan ja sen journalismin.

Olen useita kertoja esittänyt median tutkijoille, että he ottaisivat selvää, miten paljon lehtien päätoimittajat säätelevät ja rajoittavat toimittajien ilmaisuvapautta Suomessa. Tutkimuksen kohteena voisi olla myös, minkä “uskontokunnan” ns. “talousasiantuntijat” saavat valtamedioissa palstatilaa. Hesarissa haastateltavina on pääasiassa ollut ns. uusliberalistisia taloustieteilijöitä ja pankinjohtajia jotka selittelevät asioita parhain päin oman intressiryhmänsä mukaan. 

Tutkimuksen kohteena voisi olla myös missä kaikissa salaisissa parempiosaisten hyvä-veli-järjestöissä päätoimittajat ovat mukana kuten Davosin-, ja Round Tablen kokoukset, Keskiviikkokerho, Vapaamuurarit, Temppeliritarit, Rotaryt, Lions Clubit, Kauppakamarit, Vellivaaran hiihtoseurat jne.

Jostakin käsittämättömästä syystä tällaista tutkimusta ei ole vieläkään tehty. Ilmeisesti Sanoma Oy:n valta on niin suurta, että edes journalismin tutkijatkaan eivät uskalla käydä sen kimppuun.
Yksi yritys on takavuosilta, mutta sille kävi surullisesti. TV-Nelonen teki toimittajien Simo Sipolan ja Elina Hirvosen juontaman mediakriittisen ohjelman ”Palaneen käry” (8.3. 2001). Se yritti kartoittaa päätoimittajien valtaa. He lähettivät toimituksiin kyselylomakkeet, joiden levittämisen päätoimittajat yrittivät estää.

Kyselytutkimuksessa yritettiin kartoittaa erityisesti toimittajien mahdollisuuksia valita aiheensa ja näkökulmansa sekä tutkia toimituksen sisäistä sensuuria. Valtalehtien päätoimittajat eivät tulleet edes haastateltavaksi ohjelmaan. Siinä kuitenkin puhelinhaastateltiin Hesarin silloista päätoimittaja Janne Virkkusta.

Hän suivaantui haastattelusta niin, että ensin yritti savustaa toimittajat ohjelmasta ulos. Kun se ei onnistunut, hän junaili niin, että koko ohjelma lakkautettiin. Sanoma Osakeyhtiö kun omisti TV-Nelosen. Päätoimittaja ei käyttänyt sanan säilää, vaan valta-asemaansa. Jatkotutkimuksia aiheesta ei ole vieläkään ilmaantunut.

Tästäkään tilaisuudesta emme taatusti näe Hesarin sivuilla riviäkään. Kuten tuli jo aikaisemmin todetuksi, tärkeintähän journalismissa ei ole mistä puhutaan vaan mistä vaietaan. Kuulijat päätelkööt itse onko Helsingin Sanomat asialla vai levittävätkö puolueettomasti asiaa?
– kiitoksia tarkkaavaisuudesta.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi