Onko finanssikriisi ohi?
(Kansanedustajat)
JULKAISTU: Kansan Uutiset /Horisontti-palsta, otsikolla: ”EU-mailla edessä massiiviset säästötoimet” 18. 2. 2011.
Harvalla poliittisella päättäjällä on käsitys, missä taloudessa tosiasiassa mennään. Heidät ja kaikki muutkin eduskuntavaaliehdokkaat pitäisi pakottaa lukemaan kolme kirjaa ja tenttimään ne ennen kuin heillä olisi oikeus asettua vaaliehdokkaaksi.
Ensimmäinen on ranskalaisen taloustoimittaja Frédéric Lordonin kirja: ”Rahamyllyt kuriin” (Like 2010). Toinen Esko Seppäsen kirja ”Hullun rahan tauti” (Tammi 2009) ja kolmas Olavi Ala-Nissilän kirja ”Ulos finanssikriisistä”. (KHT-Media 2010).
Niistä selviää, että nykyiset askaroinnit talousasioissa ovat vain pientä näpertelyä. Tulevia kansanedustajia odottavat massiiviset ongelmat. Heillä ei ole vielä harmainta aavistustakaan minkälaisessa pyramidihuijjauksessa Suomi on mukana.
Tästä järjettömästä virtuaalirahan taikomisesta saa pienen aavistuksen, kun vertaa parin vuoden takaisia lukuja (jolloin finanssikriisi alkoi) reaalimaailman ja virtuaalimaailman välillä.
Kun koko maailman BKT oli tuolloin 43 biljoonaa dollaria, oli johdannaistuotteitten velkasaatavien arvo 676 biljoonaa eli 13 -kertainen! (lähde: Kansainvälinen järjestelypankki BIS v. 2008).
Tämän virtuaalirahan suuruudesta ”hitaampikin” kansanedustaja saa karkean kuvan, kun vertaa niitä reaalimaailman lukuihin. Tehkäämme pieni ajatusleikki. Suomen bruttokansantuote (BKT) oli vuonna 2009 runsas 150 mrd euroa. Valtion budjetti oli siitä 1/3 osa, eli runsas 50 mrd€.
Samalla budjetin 1/3 suhteella kaikilla maailman valtioilla olisi budjettivaroja yhteensä käytettävissään johdannaisten arvonalennukseen n. 14,3 biljoonaa. Siis jos koko valtion budjetti heitettäisiin pankkien velkapapereitten arvonalennusten hoitamiseen.
Jatketaan ajatusleikkiä. Jos oletetaan varovasti, että velkapapereiden arvonalennus olisi vain 50% (Islannissa papereiden arvosta hävisi 94% ja amerikkalaisen Bear Stearns -pankin tapauksessa 80%),
Silloin pankkien pitäisi kirjata tappioita taseisiinsa 338 biljoonaa. Jos maailman kaikkien valtioiden budjettien kaikki rahat laitettaisiin pankkimaailman taseitten pelastamiseen, se kestäisi 24 vuotta!
Siis lähes neljännesvuosisadan aikana ei maksettaisi yhdellekään valtion eikä kunnan työntekijälle palkkaa, ei lapsilisiä, ei eläkkeitä, ei tukiaisia, ei terveydenhoitoa jne.
Kysymys on niin jättimäisestä kuplasta, ettei reaalimaailman mitkään rahat riitä sen hoitamiseen. EU:n tukipaketti 750 miljardia on pennosia ongelman hoidossa. Ne eivät ole edes riihikuivaa rahaa, vaan takauslupauksia veronmaksajan piikkiin.
Nyt jo finanssikriisin pelastamiseksi on käytetty maailmanlaajuisesti 10,6 biljoonaa (amerikkalaisia triljoonia) dollaria ja elvytyspaketteihin 9,5 biljoonaa. Summat ovat suurempia kuin EU-alueen kokonaistuotanto!
Ei valtamedioissa eikä finanssitarkastuslaitoksissa ole pohdittu, paljonko johdannaismarkkinoiden velkapapereiden arvosta on jo ”sulanut” tai piilotettu pankkien taseisiin? Ei myöskään sitä, paljonko niistä on kirjattu arvonalennuksina taseisiin. Ei ole myöskään kerrottu, onko mahdolliset arvonalennukset otettu huomioon myös pankeille jo tehdyissä sekä kevään tulevissa stressitesteissä?
Nyt valtamediat ovat keskittyneet vain vakuuttelemaan, että ketään EU-maata ei ”jätetä”. Kriisitietoisuuden lisäämiseksi kaikkien on nyt laitettava ”suu säkkiä myöten”, jotta ”vapauden” -ideologian hurmoksessa vapaaksi päästetty rahoitusjärjestelmä ei luhistuisi.
Suomi ja Saksa ovat Euroopan mallioppilaita. Se ei kuitenkaan paljon lämmitä, kun asioita tarkastelee vähän laajemmin.
Yhdysvallat ja Kiina ovat olleet ainoita suuria markkina-alueita, jotka ovat kasvaneet. Se on kuitenkin ollut keinotekoista Kiinan luotottaessa Yhdysvaltain kasvua. Nyt USA:kin on lähellä suoritustilaa ja pakotettu massiivisiin supistus- ja säästötoimiin. Kiina on ainut kasvun alue, mutta sen osuus maailman BKT:sta vain 8 prosenttia. Sielläkin kasvuvauhti on hiipunut huimasta 10% vuosikasvusta.
BRIC -maat, joihin nyt on ladattu toivo kasvusta, eli Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina, eivät myöskään ole välttyneet velkaantumiselta. Niiden kokonaisvelka oli vuoden 2008 lopussa 137 prosenttia BKT:sta, eli niidenkin pieni kasvu on ollut velan varassa.
Koko 90-luvun Eurooppa on ollut hitaan kasvun alue. Nyt eteläiset EU-maat ovat lähellä konkurssitilaa ja kaikilla EU-mailla on massiiviset säästötoimet edessä. Suomen viennistä n. 60 prosenttia kohdistuu EU-maihin.
Voi olla, että Suomen hyvin alkanut talouden ja viennin nousu pysähtyy ennen kuin se ehtii edes alkaa, kun EU-maat alkavat säästökuurit ja lyhentää velkojaan. Samalla niiden talouskasvu pysähtyy kuin seinään, jolloin velan lyhennyksetkin hyytyvät.
Saksa, joka on ollut Euroopan veturi, on kuitenkin riskialttiimpi maa kuin Suomi. Suomen pankkilaitos on pääosin nyt kunnossa. Jotakin suomalaiset pankinjohtajat on oppineet 90-luvun vastuuttomuuksien jäljiltä. Nyt Saksan pankkilaitoksissa muhii massiivinen pommi.
Saksalaiset, ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset pankit ovat vuosikaudet tyrkyttäneet velkaa EU-maihin. Kaikki ovat ylivelkaisia, valtiot, kunnat, yritykset, yksittäiset kansalaiset.
Nyt konkurssikypsät valtiot Islanti, Irlanti, Kreikka, Liettua on saatu pysymään pystyssä EU:n tukitoimin noin kolmen vuoden tilapäisjärjestelyillä. Sitten pitää taas koota uudet tukipaketit. Kun niitä ei enää saada, edessä on velkasaneeraus. Seuraavat ylivelkaiset ja tukea vaativat maat odottavat vuoroaan: Portugali, Espanja, Italia, Belgia.
Eri maiden hallitukset joutuivat ottamaan vuonna 2010 uutta velkaa noin 3,3 biljoonaa, keskimäärin siis lähes 10 miljardia euroa joka ainut päivä.
Nyt nämä isot EU-maat ovat saaneet narratuksi kaikki pienetkin EU-maat kriisiin maksajiksi, vaikka todelliset kriisin syylliset ovat näiden suurten maiden sisällä.
Saksalaiset, ranskalaiset ja Ison-Britannian pankit ovat todellisuudessa finanssikriisin syyllisiä, jotka tulisi pelastaa niiden omilla kansallisilla rahoilla, eikä Kataisen masinoimilla suomalaisten veronmaksajien tukirahoilla.
Toistaiseksi Suomen osuus on vielä 1,5 miljardia euroa, mutta mitä useampi EU-maa romahtaa, sitä vähemmän jää maksajia. Suomi on viimeisten maksajien joukossa.
Tämä rahamaailman neutronipommi on niin valtava, että siitä maailma eikä EU selviä ilman suurta ”rysäystä” vaikka olisi kuinka ylioptimistinen.
Arvonalennukset pankkien taseista eivät häviä itsestään eikä hyvän haltijan taikasauvalla. Suuri joukko pankkeja menee vielä nurin, eikä niiden pelastamiseksi riitä mitkään reaalitalouden rahat.
Nyt keskuspankit ostavat paniikissa riskimaiden velkapapereita, jotka eivät enää kelpaa sijoittajille. Siis arvottomia papereita veronmaksajien piikkiin.
Keskuspankeilla on vain kaksi vaihtoehtoa. Ne voivat hankkia lisää velkaa pääomamarkkinoilta, joita ovat juuri pelastamassa tai laittaa setelipainonsa pyörimään yötä päivää. Hyperinflaatio voikin viime kädessä olla ainoa toimiva vaihtoehto hävittää markkinoita vaivaavat jättivelat.
Nyt velkasaneerausta on siirretty keinotekoisesti Islannin, Kreikan ja Irlannin tapauksessa kolmen vuoden päähän. Valtion velkapapereiden laina-aika on tyypillisesti n. 5 vuotta, jolloin niiden uusimisen aikoihin armonaika päättyy.
Jotta uhkapeli ei jatkuisi, pankkien palkkausjärjestelmät pitää saada nopeasti kuntoon. Vihdoin IMF suosittaa veroja pankkien voittoihin ja johtajistolle maksettavien palkkioihin perustuen. Mielestäni bonusten ja optioiden maksimikoko saisi olla korkeintaan 40% peruspalkasta. Silloin ei otettaisi järjettömiä riskejä.
Ennen finanssikriisiä pankinjohtajat nostivat 3-4 vuoden hypetyksen jälkeen satojen miljoonien optionsa ja häipyivät verokeitaisiin kokopäiväisiksi golfinpelaajaksi. Siellä he hymyilevät vinosti sisäänpäin poliitikkojen tyhmyyttä.
Nykyisestä kriisistä huolimatta sama meno jatkuu. Wall Street Journal kertoi juuri, että rahoitusalan palkkiot kasvoivat vuonna 2010 jälleen uuteen ennätykseen. Vain 25 Wall Streetin rahoitusalan yritystä maksoi yhteensä 135 miljardin dollarin edestä palkkoja ja palkkioita.
Pankinjohtajat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa poliittisten päättäjien vetoomuksia kohtuudesta. Valtioiden piikki on yhä auki ja pankinjohtajat hyödyntävät sitä häikäilemättömästi.
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
tietokirjailija
Ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Kansan Uutiset /Horisontti-palsta, otsikolla: ”EU-mailla edessä massiiviset säästötoimet” 18. 2. 2011.
Harvalla poliittisella päättäjällä on käsitys, missä taloudessa tosiasiassa mennään. Heidät ja kaikki muutkin eduskuntavaaliehdokkaat pitäisi pakottaa lukemaan kolme kirjaa ja tenttimään ne ennen kuin heillä olisi oikeus asettua vaaliehdokkaaksi.
Ensimmäinen on ranskalaisen taloustoimittaja Frédéric Lordonin kirja: ”Rahamyllyt kuriin” (Like 2010). Toinen Esko Seppäsen kirja ”Hullun rahan tauti” (Tammi 2009) ja kolmas Olavi Ala-Nissilän kirja ”Ulos finanssikriisistä”. (KHT-Media 2010).
Niistä selviää, että nykyiset askaroinnit talousasioissa ovat vain pientä näpertelyä. Tulevia kansanedustajia odottavat massiiviset ongelmat. Heillä ei ole vielä harmainta aavistustakaan minkälaisessa pyramidihuijjauksessa Suomi on mukana.
Tästä järjettömästä virtuaalirahan taikomisesta saa pienen aavistuksen, kun vertaa parin vuoden takaisia lukuja (jolloin finanssikriisi alkoi) reaalimaailman ja virtuaalimaailman välillä.
Kun koko maailman BKT oli tuolloin 43 biljoonaa dollaria, oli johdannaistuotteitten velkasaatavien arvo 676 biljoonaa eli 13 -kertainen! (lähde: Kansainvälinen järjestelypankki BIS v. 2008).
Tämän virtuaalirahan suuruudesta ”hitaampikin” kansanedustaja saa karkean kuvan, kun vertaa niitä reaalimaailman lukuihin. Tehkäämme pieni ajatusleikki. Suomen bruttokansantuote (BKT) oli vuonna 2009 runsas 150 mrd euroa. Valtion budjetti oli siitä 1/3 osa, eli runsas 50 mrd€.
Samalla budjetin 1/3 suhteella kaikilla maailman valtioilla olisi budjettivaroja yhteensä käytettävissään johdannaisten arvonalennukseen n. 14,3 biljoonaa. Siis jos koko valtion budjetti heitettäisiin pankkien velkapapereitten arvonalennusten hoitamiseen.
Jatketaan ajatusleikkiä. Jos oletetaan varovasti, että velkapapereiden arvonalennus olisi vain 50% (Islannissa papereiden arvosta hävisi 94% ja amerikkalaisen Bear Stearns -pankin tapauksessa 80%),
Silloin pankkien pitäisi kirjata tappioita taseisiinsa 338 biljoonaa. Jos maailman kaikkien valtioiden budjettien kaikki rahat laitettaisiin pankkimaailman taseitten pelastamiseen, se kestäisi 24 vuotta!
Siis lähes neljännesvuosisadan aikana ei maksettaisi yhdellekään valtion eikä kunnan työntekijälle palkkaa, ei lapsilisiä, ei eläkkeitä, ei tukiaisia, ei terveydenhoitoa jne.
Kysymys on niin jättimäisestä kuplasta, ettei reaalimaailman mitkään rahat riitä sen hoitamiseen. EU:n tukipaketti 750 miljardia on pennosia ongelman hoidossa. Ne eivät ole edes riihikuivaa rahaa, vaan takauslupauksia veronmaksajan piikkiin.
Nyt jo finanssikriisin pelastamiseksi on käytetty maailmanlaajuisesti 10,6 biljoonaa (amerikkalaisia triljoonia) dollaria ja elvytyspaketteihin 9,5 biljoonaa. Summat ovat suurempia kuin EU-alueen kokonaistuotanto!
Ei valtamedioissa eikä finanssitarkastuslaitoksissa ole pohdittu, paljonko johdannaismarkkinoiden velkapapereiden arvosta on jo ”sulanut” tai piilotettu pankkien taseisiin? Ei myöskään sitä, paljonko niistä on kirjattu arvonalennuksina taseisiin. Ei ole myöskään kerrottu, onko mahdolliset arvonalennukset otettu huomioon myös pankeille jo tehdyissä sekä kevään tulevissa stressitesteissä?
Nyt valtamediat ovat keskittyneet vain vakuuttelemaan, että ketään EU-maata ei ”jätetä”. Kriisitietoisuuden lisäämiseksi kaikkien on nyt laitettava ”suu säkkiä myöten”, jotta ”vapauden” -ideologian hurmoksessa vapaaksi päästetty rahoitusjärjestelmä ei luhistuisi.
Suomi ja Saksa ovat Euroopan mallioppilaita. Se ei kuitenkaan paljon lämmitä, kun asioita tarkastelee vähän laajemmin.
Yhdysvallat ja Kiina ovat olleet ainoita suuria markkina-alueita, jotka ovat kasvaneet. Se on kuitenkin ollut keinotekoista Kiinan luotottaessa Yhdysvaltain kasvua. Nyt USA:kin on lähellä suoritustilaa ja pakotettu massiivisiin supistus- ja säästötoimiin. Kiina on ainut kasvun alue, mutta sen osuus maailman BKT:sta vain 8 prosenttia. Sielläkin kasvuvauhti on hiipunut huimasta 10% vuosikasvusta.
BRIC -maat, joihin nyt on ladattu toivo kasvusta, eli Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina, eivät myöskään ole välttyneet velkaantumiselta. Niiden kokonaisvelka oli vuoden 2008 lopussa 137 prosenttia BKT:sta, eli niidenkin pieni kasvu on ollut velan varassa.
Koko 90-luvun Eurooppa on ollut hitaan kasvun alue. Nyt eteläiset EU-maat ovat lähellä konkurssitilaa ja kaikilla EU-mailla on massiiviset säästötoimet edessä. Suomen viennistä n. 60 prosenttia kohdistuu EU-maihin.
Voi olla, että Suomen hyvin alkanut talouden ja viennin nousu pysähtyy ennen kuin se ehtii edes alkaa, kun EU-maat alkavat säästökuurit ja lyhentää velkojaan. Samalla niiden talouskasvu pysähtyy kuin seinään, jolloin velan lyhennyksetkin hyytyvät.
Saksa, joka on ollut Euroopan veturi, on kuitenkin riskialttiimpi maa kuin Suomi. Suomen pankkilaitos on pääosin nyt kunnossa. Jotakin suomalaiset pankinjohtajat on oppineet 90-luvun vastuuttomuuksien jäljiltä. Nyt Saksan pankkilaitoksissa muhii massiivinen pommi.
Saksalaiset, ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset pankit ovat vuosikaudet tyrkyttäneet velkaa EU-maihin. Kaikki ovat ylivelkaisia, valtiot, kunnat, yritykset, yksittäiset kansalaiset.
Nyt konkurssikypsät valtiot Islanti, Irlanti, Kreikka, Liettua on saatu pysymään pystyssä EU:n tukitoimin noin kolmen vuoden tilapäisjärjestelyillä. Sitten pitää taas koota uudet tukipaketit. Kun niitä ei enää saada, edessä on velkasaneeraus. Seuraavat ylivelkaiset ja tukea vaativat maat odottavat vuoroaan: Portugali, Espanja, Italia, Belgia.
Eri maiden hallitukset joutuivat ottamaan vuonna 2010 uutta velkaa noin 3,3 biljoonaa, keskimäärin siis lähes 10 miljardia euroa joka ainut päivä.
Nyt nämä isot EU-maat ovat saaneet narratuksi kaikki pienetkin EU-maat kriisiin maksajiksi, vaikka todelliset kriisin syylliset ovat näiden suurten maiden sisällä.
Saksalaiset, ranskalaiset ja Ison-Britannian pankit ovat todellisuudessa finanssikriisin syyllisiä, jotka tulisi pelastaa niiden omilla kansallisilla rahoilla, eikä Kataisen masinoimilla suomalaisten veronmaksajien tukirahoilla.
Toistaiseksi Suomen osuus on vielä 1,5 miljardia euroa, mutta mitä useampi EU-maa romahtaa, sitä vähemmän jää maksajia. Suomi on viimeisten maksajien joukossa.
Tämä rahamaailman neutronipommi on niin valtava, että siitä maailma eikä EU selviä ilman suurta ”rysäystä” vaikka olisi kuinka ylioptimistinen.
Arvonalennukset pankkien taseista eivät häviä itsestään eikä hyvän haltijan taikasauvalla. Suuri joukko pankkeja menee vielä nurin, eikä niiden pelastamiseksi riitä mitkään reaalitalouden rahat.
Nyt keskuspankit ostavat paniikissa riskimaiden velkapapereita, jotka eivät enää kelpaa sijoittajille. Siis arvottomia papereita veronmaksajien piikkiin.
Keskuspankeilla on vain kaksi vaihtoehtoa. Ne voivat hankkia lisää velkaa pääomamarkkinoilta, joita ovat juuri pelastamassa tai laittaa setelipainonsa pyörimään yötä päivää. Hyperinflaatio voikin viime kädessä olla ainoa toimiva vaihtoehto hävittää markkinoita vaivaavat jättivelat.
Nyt velkasaneerausta on siirretty keinotekoisesti Islannin, Kreikan ja Irlannin tapauksessa kolmen vuoden päähän. Valtion velkapapereiden laina-aika on tyypillisesti n. 5 vuotta, jolloin niiden uusimisen aikoihin armonaika päättyy.
Jotta uhkapeli ei jatkuisi, pankkien palkkausjärjestelmät pitää saada nopeasti kuntoon. Vihdoin IMF suosittaa veroja pankkien voittoihin ja johtajistolle maksettavien palkkioihin perustuen. Mielestäni bonusten ja optioiden maksimikoko saisi olla korkeintaan 40% peruspalkasta. Silloin ei otettaisi järjettömiä riskejä.
Ennen finanssikriisiä pankinjohtajat nostivat 3-4 vuoden hypetyksen jälkeen satojen miljoonien optionsa ja häipyivät verokeitaisiin kokopäiväisiksi golfinpelaajaksi. Siellä he hymyilevät vinosti sisäänpäin poliitikkojen tyhmyyttä.
Nykyisestä kriisistä huolimatta sama meno jatkuu. Wall Street Journal kertoi juuri, että rahoitusalan palkkiot kasvoivat vuonna 2010 jälleen uuteen ennätykseen. Vain 25 Wall Streetin rahoitusalan yritystä maksoi yhteensä 135 miljardin dollarin edestä palkkoja ja palkkioita.
Pankinjohtajat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa poliittisten päättäjien vetoomuksia kohtuudesta. Valtioiden piikki on yhä auki ja pankinjohtajat hyödyntävät sitä häikäilemättömästi.
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
tietokirjailija
Ari.ojapelto@taloverkot.fi
