Venäjälläkö tulevaisuuden markkinat?
(Antti Kasvio)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisontti-palsta otsolla: “Venäjän markkinat eivät ole nykyajan Eldorado”. 4. 9. 2003, Elonkehä 26.9. 2003, Salon Seudun Sanomat 14.9. 2003 otsikolla: “Venäjästä ei oikein ole tulevaisuuden markkina-alueeksi”.
Vuoden 2000 pörssikuplan jälkeen maailman talous on luisunut taas taantumaan. 90-luvun alussa talousihme Japani vaipui koomaan, Kaukoidän “Tiikerit” romahtivat, lupaavat Etelä-Amerikan markkinat luhistuivat. Euroopan markkinat ovat samoin pysähdyksissä entisen talousihmeen Saksan johdolla.
Yhdysvallat oli ainut merkittävä markkina-alue, jonka kulutuskysyntä kasvoi, - tosin velkarahalla. Nyt amerikkalaisten kansalaisten ja valtion velka on kasvanut niin suureksi, että alamäki sielläkin on tosiasia.
Nyt kaikki taloustieteilijät ja pörssikeinottelijat etsivät epätoivoisesti uusia markkina-alueita, jonne saisivat automaatiolla yliviritettyä ylituotantoaan markkinoiduksi. Tuottavuudella tehostettua tuotantoa on kaksin verroin liikaa ostovoimaisiin ostajiin nähden.
Esimerkiksi Tampereen Yliopiston Tietoyhteiskuntainstituutin tutkimusjohtaja Antti Kasvio opasti (HS 4.8. 2003) uusien markkinoiden löytyvän aivan vierestä otsikolla: “Suomen vaurastuminen on omissa käsissämme”. Hän kirjoitti: “Puolan ja Baltian maiden EU-jäsenyyden toteutuminen ja äskeiset Pietarin 300-vuotisjuhlat kertovat Venäjällä avautuvista mahdollisuuksista. Olosuhteet eivät kaikilta osin ole niin huonot kuin miltä ehkä näyttää”.
Nykyisen massatyöttömyyden aikakaudella on aikaisemminkin etsitty uusia markkinoita Idästä. 90-luvun puolivälissä moni päättäjä kuten Jermu Laine, Pekka Korpinen ja Pertti Salolainen uskottelivat itselleen ja muille, että olemme vain runsaan sadan kilometrin päässä yli viiden miljoonan asukkaan ostovoimaisesta metropolista sekä Venäjän 150 miljoonan kuluttajan valtavista markkinoista.
Tuolloin läntisissä markkinatalousmaissa vallinnut Venäjänhuuma on pikku hiljaa laantunut. Vähitellen viimeinenkin idänkauppias on joutunut tunnustamaan, että puheet Venäjällä nopeasti avautuvasta eldoradosta ovat vailla todellisuuspohjaa. Koko Venäjän kansantuote vastaa Ruotsin kansantuotetta ja venäjän vienti on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen vienti. Maailman toisesta mahtivaltiosta on tullut taloudellinen kääpiö.
Jos puolet venäläisistä palkansaajista ansaitsee alle 50 euroa kuukaudessa ja yli 170 euron kuukausiansioihin yltää vain 2-3 prosenttia kansalaisista, kyseessä ei ole kovin potentiaalinen markkina-alue. Venäjän vuoden 1994 koko tuonnin arvo oli vain saman suuruinen kuin Suomen.
Venäjän ongelma on sama kuin kehitysmaiden. Ostokykyisestä ostajasta on huutava pula. Kommunistisen järjestelmän luhistuessa 90-luvun alussa Venäjän talous puolittui viidessä vuodessa. Sen jälkeen on tapahtunut pientä kasvua. Sekin kasvu on tapahtunut pääosin öljyn hinnan kallistumisen seurauksena. Vieläkään ei kaikkia vanhan hallinnon velkoja ole kyetty maksamaan länsimaille. Päin vastoin. 90-luvun lopussa Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) joutui keräämään hätäapupaketin, kun ruplan arvo romahti.
IMF ei antanut rahaa ilman vaateita. Uusliberalistisen ideologian mukaan se vaati valtion menojen supistamista. Siis uusrikkaat jätettiin rauhaan, mutta kurjistettiin kansalaisia. Vuonna 1998 Venäjän budjetti oli 5,6 prosenttia kansantuotteesta, mutta vuonna 1999 ainoastaan 2,8 prosenttia.
Venäjä on myös korviaan myöten veloissa. Suomi on osallisena yli kymmenen valtion yhteisessä velkajärjestelyssä. Venäjä on niistä suurin velallinen, sillä sen kokonaisvelka useille valtioille nousi 48 miljardiin dollariin eli 303 miljardiin markkaan. Siitä noin 40 prosenttia velkoo Saksa. Presidentti Vladimir Putin on luvannut hoitaa velkansa ennen muuta Saksalle. Yhdeksi hoitotavaksi on esitetty velan vaihtamista venäläisten yhtiöiden osakkeisiin. - Siis se viimeinenkin elinkelpoinen yritystoiminta siirtyisi vähitellen ulkomaiseen omistukseen.
Venäjä peri Neuvostoliitolta myös yksityissektorin velkoja, jotka olivat etupäässä liikepankeille. Näitä velkoja on selvitelty Lontoon klubissa. Neuvostoliitto jäi velkaa hajoamisensa seurauksena Suomelle kaikkiaan 6-7,5 miljardia. Tästä 2,5 miljardia oli luottoja, joita suomalaiset liikepankit antoivat idänviejille ilman valtion takauksia.
Koska Venäjällä ei ole varaa maksaa velkojaan rahana, on etsitty kuumeisesti voisiko se kuitata osan niistä tavarana. Koska Suomessa ei ole sinkkiämpäreille kysyntää, viranomaiset kokosivat luetteloa noin 200 miljoonan markan arvoisista tieteellisistä ja teknillisistä laitteista, jotka tuotiin Venäjältä osasuorituksina itänaapurin veloista.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjän tuotantolaitokset ovat luisuneet vanhan puoluekoneiston eliitin, KGB:n ja mafian käsiin. Uudet omistajat myivät raaka-ainevarastot, koneet ja tehtaat hamuten pikavoittoja, tai sitten ne myytiin mustaan pörssiin. Monissa työpaikoissa työntekijöiden palkat ovat maksamatta monen kuukauden ajalta.
Paikallinen mafia kiristää ja putsaa sen, mitä on jäänyt jäljelle. Kukaan ei oikein tiedä, kenen kanssa uskaltaa käydä kauppaa ja millä ehdoilla. Uudet ökyrikkaat keskittyvät äkkirikastumiseensa ja tulevat lomailemaan suomalaisiin kylpylöihin, jotta välttyisivät näkemästä ympärillä kasvavaa köyhyyttä ja rikollisuutta. Valtio ei pysty verottamaan edes tavallista kauppaa saati sitten näitä uusrikkaita.
Venäjällä vellova Jukos -kriisi on vain pientä esimakua siitä, mitä tuleman pitää, kun ökyrikkaat liikemiehet haluavat poliittista valtaa tehtaillakseen yhtiöilleen edullisia lakeja kuten mediakeisari Berlusconi Italiassa.
Vaikka venäläisissä on väitetty olevan slaavilaista melankoliaa, kansa tuskin alistuu pitemmän päälle vallitsevaan menoon. Markkinoiden olosuhteissa tulee olemaan kuohuntaa, toisin kuin Kasvio uskoo.
Venäläiset tiedemiehet Igor Kljamkin ja Lev Timofejev ovat äskettäin ilmestyneessä kirjassaan käsitelleet tutkimuksiaan Venäjän pimeästä taloudesta ja korruptiosta nimittämällä sitä “Varjo-Venäjäksi”.
Heidän mukaansa varjojen Venäjällä on samat hallitsijat, samat rajat ja kansalaiset kuin virallisella Venäjällä. Vain perustuslaki on toinen. Lyhykäisyydessään se kuuluu: “Kaikkea myydään ja ostetaan”. Myydään ja ostetaan jopa tavaraa, jonka kauppaaminen on lailla kielletty, kuten maatalousmaata.
Tutkijoiden onnistui todistaa yhteiskuntatieteiden keinoin se, minkä kaikki muutenkin tietävät: mikä tahansa oikeus, etu, hyvä ja arvo on muutettu kauppatavaraksi. Varjo-Venäjällä on helppo ostaa korkeakoulututkinto, vapautus yleisestä asevelvollisuudesta, oikeuden tuomio tai hallituksen päätös vero-edusta. Yleensäkin virkamiehen päätös on keskeisin tuote Varjo-Venäjän markkinoilla.
Tutkijat korostavat, että Venäjällä varjotalouteen osallistuvat kaikki. On melkein mahdotonta tutkia, mitä maksaa ministerin tai kansanedustajan pesti. Jotakin se kuitenkin maksaa, ja summa on sievoinen.
Muutama esimerkki hintatasosta: Vapautus asevelvollisuudesta maksaa n. 500-2 000 dollaria. Korkeakoulun pääsykokeen hyväksyntä n. 10 000 dollaria. “Takuu pätevästä hoidosta” julkisessa sairaanhoidossa n. 2 000-3 000 dollaria.
Venäjällä on rikollisuuden taltuttamiseksi perustettu lukuisia erikoisjoukkoja. On perustettu OMON (poliisin erikoisjoukot), SOBR (nopean toiminnan erikoisjoukot), sisäministeriöllä (MVD) on käytössään useita erikoisyksiköitä, OSOM on osa valtion turvallisuuspalvelua, “Krechet” on Venäjän liittovaltion alainen erikoisyksikkö ja sitten vielä Spetsnaz. Spetsnazin palveluja voivat vähän aikaa sitten esitetyn televisio-ohjelman mukaan jopa uusrikkaat ostaa rahalla. Palvelut käsittävät suojelusta palkkamurhiin. Näiden muidenkaan erikoisjoukkojen luotettavuudesta ei taida olla enää takeita. Palkkamurhien listalta löytyy liian innokkaita lehtimiehiä, pankinjohtajia ja liikemiehiä.
Venäjällä on kaikki kaupan, niin myös erikoisjoukkojen johtajat sisäministeriössä. Liikemies voi esimerkiksi tilata erikoisjoukot käymään kilpailijansa kimppuun. BBC:n äskettäin tekemässä dokumentissa kerrottiin, että puolet erikoisjoukkojen operaatioista tehdään yksityisen liiketoiminnan edistämiseksi. Ohjelmassa erikoisjoukkojen komentaja totesi tuskastuneena: “Nyt on tietysti vähän raskaampaa. Neljässä vuodessa on tajuttu, millaiset joukot nämä ovat”.
Venäjän tiedeakatemian akateemikko Dmitri Lvov on konkretisoinut karusti Venäjän uudistuspolitiikan tuloksia. Venäjän rikkaimmalla 15 prosentilla kansalaisista on hallussaan 92 prosenttia kiinteästä omaisuudesta, 85 prosenttia säästöistä, 57 prosenttia rahatuloista ja 98 prosenttia yksityisten henkilöiden hallussa olevista valuuttavarannoista.
Rikkaitten rikastumisen vastapainoksi tavallinen kansa on köyhtynyt entisestään. Palkkojen osuus kansantulosta on Venäjällä vain 30 prosenttia, mikä on noin puolet länsieurooppalaisesta tasosta. Riiston kovuutta kuvaa se, että työn tuottavuutta sijoitettua pääomaa kohti dollareissa laskettuna oli Venäjällä 90-luvun lopulla 4,7, kun se on USA:ssa 1,7. Vaikka tuotannon automatisointi Venäjällä on valovuosia Yhdysvaltoja jäljessä.
Palkat laskivat 90-luvulla hintatasoon suhteutettuna alle 40 prosenttiin. Sosiaalisten arvojen romahtaminen on keskeinen syy myös kuolleisuuden kasvuun, toteaa akateemikko Lvov.
Venäjän kansalaisten kurjistumiselle on nousemassa uusia uhkia. Venäjä on myös liittymässä Maailman kauppajärjestöön (WTO). Sen yksi keskeisiä vaatimuksia on kuitenkin energian kaksoishinnoittelun purkaminen. Tällä hetkellä sähkö, öljy ja maakaasu ovat Venäjällä huomattavasti halvempia kuin länsimarkkinoilla. Maakaasun hinta on esimerkiksi kuudesosa siitä, millä hinnalla maakaasuyhtiö Gazprom myy kaasua Keski-Eurooppaan.
“Jos energian hinta kolminkertaistuu WTO:n jäsenyyden myötä, köyhien määrä voi kohota Venäjällä 40 prosenttiin”, arvelee venäläinen sosiaalipolitiikan tutkija Lilia Ovtcharova.
Energian kallistuminen rasittaisi myös paikallishallinnon budjettia, koska jo nykyään kolmasosa kansasta saa avustuksia asumus- ja energiakuluihinsa. “Paikallishallinnolla ei ole nykyäänkään rahaa selvitä velvoitteistaan”, Ovtcharova toteaa.
Täsmällistä tutkimusta WTO:n vaikutuksista hankaloittaa huomattavasti tilastojen epäluotettavuus. Tilastoitu työttömyys on vain puolen prosentin luokkaa. Työttömäksi ei kannata ilmoittautua, koska työttömyyskorvausjärjestelmä on murenemassa.
On arvioitu, että nykyisen Venäjän aikana, siis vuoden 1992 jälkeen, maasta on viety satoja miljardeja. Myyntivoittoja, lahjonta-, kiristys-, ja “suojelurahoja” ei ole investoitu Venäjälle, vaan niillä on ostettu kiinteistöjä Rivieralta, Floridasta ja Lontoon West Endistä tai kasvatettu tilejä sveitsiläisessä tai kyproslaisessa pankissa. Presidentti Vladimir Putin oli äskettäin huolissaan ulkomaisten investointien hiipumisesta ja siitä, että vuosittain maasta viedään pois yli 20 miljardia euroa. Edes Venäjän uusrikkaat eivät luota maansa tulevaisuuteen, miksi sitten muut maat investoisivat sinne?
Pörssimiljardööri George Soros, jolla on paljon hyväntekeväisyysprojekteja Venäjällä, on luonnehtinut melko ytimekkäästi Venäjän demokratian tilaa. “Boris Berezovski, yksi Venäjän ryöstökapitalisteista, sanoo avoimesti, että he ostivat vaalit ja että valtion on nyt otettava heiltä ohjeita. He ostivat valtion. Ensiksi he varastivat valtion omaisuuden, sitten he varastivat valtion. Ja nyt he omistavat sen”.
Itäblokin maissa kansalaisten tulotaso on romahtanut sosialististen maiden romahduksen ja niiden kapitalismiin siirtymisen myötä. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 2002 julkistetun tilaston mukaan itäblokin maissa eli köyhyysrajan alapuolella peräti 46 prosenttia kansalaisista eli alle neljällä dollarilla päivässä. Nousu on ollut huima vuodesta 1970 jolloin köyhyysrajan alapuolella eleli vain n. 4 prosenttia.
Näistä kaikista epäkohdista ei keskustella vapaasti edes Venäjällä. Moni tutkiva journalisti on päässyt hengestään, kun on ollut liian utelias. On kuitenkin lohduttavaa, että suomalainen kansantaloustieteen professori ja tietoyhteiskunta instituutin tutkimusjohtaja on Venäjän markkinoiden kehityksen suhteen optimistinen.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisontti-palsta otsolla: “Venäjän markkinat eivät ole nykyajan Eldorado”. 4. 9. 2003, Elonkehä 26.9. 2003, Salon Seudun Sanomat 14.9. 2003 otsikolla: “Venäjästä ei oikein ole tulevaisuuden markkina-alueeksi”.
Vuoden 2000 pörssikuplan jälkeen maailman talous on luisunut taas taantumaan. 90-luvun alussa talousihme Japani vaipui koomaan, Kaukoidän “Tiikerit” romahtivat, lupaavat Etelä-Amerikan markkinat luhistuivat. Euroopan markkinat ovat samoin pysähdyksissä entisen talousihmeen Saksan johdolla.
Yhdysvallat oli ainut merkittävä markkina-alue, jonka kulutuskysyntä kasvoi, - tosin velkarahalla. Nyt amerikkalaisten kansalaisten ja valtion velka on kasvanut niin suureksi, että alamäki sielläkin on tosiasia.
Nyt kaikki taloustieteilijät ja pörssikeinottelijat etsivät epätoivoisesti uusia markkina-alueita, jonne saisivat automaatiolla yliviritettyä ylituotantoaan markkinoiduksi. Tuottavuudella tehostettua tuotantoa on kaksin verroin liikaa ostovoimaisiin ostajiin nähden.
Esimerkiksi Tampereen Yliopiston Tietoyhteiskuntainstituutin tutkimusjohtaja Antti Kasvio opasti (HS 4.8. 2003) uusien markkinoiden löytyvän aivan vierestä otsikolla: “Suomen vaurastuminen on omissa käsissämme”. Hän kirjoitti: “Puolan ja Baltian maiden EU-jäsenyyden toteutuminen ja äskeiset Pietarin 300-vuotisjuhlat kertovat Venäjällä avautuvista mahdollisuuksista. Olosuhteet eivät kaikilta osin ole niin huonot kuin miltä ehkä näyttää”.
Nykyisen massatyöttömyyden aikakaudella on aikaisemminkin etsitty uusia markkinoita Idästä. 90-luvun puolivälissä moni päättäjä kuten Jermu Laine, Pekka Korpinen ja Pertti Salolainen uskottelivat itselleen ja muille, että olemme vain runsaan sadan kilometrin päässä yli viiden miljoonan asukkaan ostovoimaisesta metropolista sekä Venäjän 150 miljoonan kuluttajan valtavista markkinoista.
Tuolloin läntisissä markkinatalousmaissa vallinnut Venäjänhuuma on pikku hiljaa laantunut. Vähitellen viimeinenkin idänkauppias on joutunut tunnustamaan, että puheet Venäjällä nopeasti avautuvasta eldoradosta ovat vailla todellisuuspohjaa. Koko Venäjän kansantuote vastaa Ruotsin kansantuotetta ja venäjän vienti on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen vienti. Maailman toisesta mahtivaltiosta on tullut taloudellinen kääpiö.
Jos puolet venäläisistä palkansaajista ansaitsee alle 50 euroa kuukaudessa ja yli 170 euron kuukausiansioihin yltää vain 2-3 prosenttia kansalaisista, kyseessä ei ole kovin potentiaalinen markkina-alue. Venäjän vuoden 1994 koko tuonnin arvo oli vain saman suuruinen kuin Suomen.
Venäjän ongelma on sama kuin kehitysmaiden. Ostokykyisestä ostajasta on huutava pula. Kommunistisen järjestelmän luhistuessa 90-luvun alussa Venäjän talous puolittui viidessä vuodessa. Sen jälkeen on tapahtunut pientä kasvua. Sekin kasvu on tapahtunut pääosin öljyn hinnan kallistumisen seurauksena. Vieläkään ei kaikkia vanhan hallinnon velkoja ole kyetty maksamaan länsimaille. Päin vastoin. 90-luvun lopussa Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) joutui keräämään hätäapupaketin, kun ruplan arvo romahti.
IMF ei antanut rahaa ilman vaateita. Uusliberalistisen ideologian mukaan se vaati valtion menojen supistamista. Siis uusrikkaat jätettiin rauhaan, mutta kurjistettiin kansalaisia. Vuonna 1998 Venäjän budjetti oli 5,6 prosenttia kansantuotteesta, mutta vuonna 1999 ainoastaan 2,8 prosenttia.
Venäjä on myös korviaan myöten veloissa. Suomi on osallisena yli kymmenen valtion yhteisessä velkajärjestelyssä. Venäjä on niistä suurin velallinen, sillä sen kokonaisvelka useille valtioille nousi 48 miljardiin dollariin eli 303 miljardiin markkaan. Siitä noin 40 prosenttia velkoo Saksa. Presidentti Vladimir Putin on luvannut hoitaa velkansa ennen muuta Saksalle. Yhdeksi hoitotavaksi on esitetty velan vaihtamista venäläisten yhtiöiden osakkeisiin. - Siis se viimeinenkin elinkelpoinen yritystoiminta siirtyisi vähitellen ulkomaiseen omistukseen.
Venäjä peri Neuvostoliitolta myös yksityissektorin velkoja, jotka olivat etupäässä liikepankeille. Näitä velkoja on selvitelty Lontoon klubissa. Neuvostoliitto jäi velkaa hajoamisensa seurauksena Suomelle kaikkiaan 6-7,5 miljardia. Tästä 2,5 miljardia oli luottoja, joita suomalaiset liikepankit antoivat idänviejille ilman valtion takauksia.
Koska Venäjällä ei ole varaa maksaa velkojaan rahana, on etsitty kuumeisesti voisiko se kuitata osan niistä tavarana. Koska Suomessa ei ole sinkkiämpäreille kysyntää, viranomaiset kokosivat luetteloa noin 200 miljoonan markan arvoisista tieteellisistä ja teknillisistä laitteista, jotka tuotiin Venäjältä osasuorituksina itänaapurin veloista.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjän tuotantolaitokset ovat luisuneet vanhan puoluekoneiston eliitin, KGB:n ja mafian käsiin. Uudet omistajat myivät raaka-ainevarastot, koneet ja tehtaat hamuten pikavoittoja, tai sitten ne myytiin mustaan pörssiin. Monissa työpaikoissa työntekijöiden palkat ovat maksamatta monen kuukauden ajalta.
Paikallinen mafia kiristää ja putsaa sen, mitä on jäänyt jäljelle. Kukaan ei oikein tiedä, kenen kanssa uskaltaa käydä kauppaa ja millä ehdoilla. Uudet ökyrikkaat keskittyvät äkkirikastumiseensa ja tulevat lomailemaan suomalaisiin kylpylöihin, jotta välttyisivät näkemästä ympärillä kasvavaa köyhyyttä ja rikollisuutta. Valtio ei pysty verottamaan edes tavallista kauppaa saati sitten näitä uusrikkaita.
Venäjällä vellova Jukos -kriisi on vain pientä esimakua siitä, mitä tuleman pitää, kun ökyrikkaat liikemiehet haluavat poliittista valtaa tehtaillakseen yhtiöilleen edullisia lakeja kuten mediakeisari Berlusconi Italiassa.
Vaikka venäläisissä on väitetty olevan slaavilaista melankoliaa, kansa tuskin alistuu pitemmän päälle vallitsevaan menoon. Markkinoiden olosuhteissa tulee olemaan kuohuntaa, toisin kuin Kasvio uskoo.
Venäläiset tiedemiehet Igor Kljamkin ja Lev Timofejev ovat äskettäin ilmestyneessä kirjassaan käsitelleet tutkimuksiaan Venäjän pimeästä taloudesta ja korruptiosta nimittämällä sitä “Varjo-Venäjäksi”.
Heidän mukaansa varjojen Venäjällä on samat hallitsijat, samat rajat ja kansalaiset kuin virallisella Venäjällä. Vain perustuslaki on toinen. Lyhykäisyydessään se kuuluu: “Kaikkea myydään ja ostetaan”. Myydään ja ostetaan jopa tavaraa, jonka kauppaaminen on lailla kielletty, kuten maatalousmaata.
Tutkijoiden onnistui todistaa yhteiskuntatieteiden keinoin se, minkä kaikki muutenkin tietävät: mikä tahansa oikeus, etu, hyvä ja arvo on muutettu kauppatavaraksi. Varjo-Venäjällä on helppo ostaa korkeakoulututkinto, vapautus yleisestä asevelvollisuudesta, oikeuden tuomio tai hallituksen päätös vero-edusta. Yleensäkin virkamiehen päätös on keskeisin tuote Varjo-Venäjän markkinoilla.
Tutkijat korostavat, että Venäjällä varjotalouteen osallistuvat kaikki. On melkein mahdotonta tutkia, mitä maksaa ministerin tai kansanedustajan pesti. Jotakin se kuitenkin maksaa, ja summa on sievoinen.
Muutama esimerkki hintatasosta: Vapautus asevelvollisuudesta maksaa n. 500-2 000 dollaria. Korkeakoulun pääsykokeen hyväksyntä n. 10 000 dollaria. “Takuu pätevästä hoidosta” julkisessa sairaanhoidossa n. 2 000-3 000 dollaria.
Venäjällä on rikollisuuden taltuttamiseksi perustettu lukuisia erikoisjoukkoja. On perustettu OMON (poliisin erikoisjoukot), SOBR (nopean toiminnan erikoisjoukot), sisäministeriöllä (MVD) on käytössään useita erikoisyksiköitä, OSOM on osa valtion turvallisuuspalvelua, “Krechet” on Venäjän liittovaltion alainen erikoisyksikkö ja sitten vielä Spetsnaz. Spetsnazin palveluja voivat vähän aikaa sitten esitetyn televisio-ohjelman mukaan jopa uusrikkaat ostaa rahalla. Palvelut käsittävät suojelusta palkkamurhiin. Näiden muidenkaan erikoisjoukkojen luotettavuudesta ei taida olla enää takeita. Palkkamurhien listalta löytyy liian innokkaita lehtimiehiä, pankinjohtajia ja liikemiehiä.
Venäjällä on kaikki kaupan, niin myös erikoisjoukkojen johtajat sisäministeriössä. Liikemies voi esimerkiksi tilata erikoisjoukot käymään kilpailijansa kimppuun. BBC:n äskettäin tekemässä dokumentissa kerrottiin, että puolet erikoisjoukkojen operaatioista tehdään yksityisen liiketoiminnan edistämiseksi. Ohjelmassa erikoisjoukkojen komentaja totesi tuskastuneena: “Nyt on tietysti vähän raskaampaa. Neljässä vuodessa on tajuttu, millaiset joukot nämä ovat”.
Venäjän tiedeakatemian akateemikko Dmitri Lvov on konkretisoinut karusti Venäjän uudistuspolitiikan tuloksia. Venäjän rikkaimmalla 15 prosentilla kansalaisista on hallussaan 92 prosenttia kiinteästä omaisuudesta, 85 prosenttia säästöistä, 57 prosenttia rahatuloista ja 98 prosenttia yksityisten henkilöiden hallussa olevista valuuttavarannoista.
Rikkaitten rikastumisen vastapainoksi tavallinen kansa on köyhtynyt entisestään. Palkkojen osuus kansantulosta on Venäjällä vain 30 prosenttia, mikä on noin puolet länsieurooppalaisesta tasosta. Riiston kovuutta kuvaa se, että työn tuottavuutta sijoitettua pääomaa kohti dollareissa laskettuna oli Venäjällä 90-luvun lopulla 4,7, kun se on USA:ssa 1,7. Vaikka tuotannon automatisointi Venäjällä on valovuosia Yhdysvaltoja jäljessä.
Palkat laskivat 90-luvulla hintatasoon suhteutettuna alle 40 prosenttiin. Sosiaalisten arvojen romahtaminen on keskeinen syy myös kuolleisuuden kasvuun, toteaa akateemikko Lvov.
Venäjän kansalaisten kurjistumiselle on nousemassa uusia uhkia. Venäjä on myös liittymässä Maailman kauppajärjestöön (WTO). Sen yksi keskeisiä vaatimuksia on kuitenkin energian kaksoishinnoittelun purkaminen. Tällä hetkellä sähkö, öljy ja maakaasu ovat Venäjällä huomattavasti halvempia kuin länsimarkkinoilla. Maakaasun hinta on esimerkiksi kuudesosa siitä, millä hinnalla maakaasuyhtiö Gazprom myy kaasua Keski-Eurooppaan.
“Jos energian hinta kolminkertaistuu WTO:n jäsenyyden myötä, köyhien määrä voi kohota Venäjällä 40 prosenttiin”, arvelee venäläinen sosiaalipolitiikan tutkija Lilia Ovtcharova.
Energian kallistuminen rasittaisi myös paikallishallinnon budjettia, koska jo nykyään kolmasosa kansasta saa avustuksia asumus- ja energiakuluihinsa. “Paikallishallinnolla ei ole nykyäänkään rahaa selvitä velvoitteistaan”, Ovtcharova toteaa.
Täsmällistä tutkimusta WTO:n vaikutuksista hankaloittaa huomattavasti tilastojen epäluotettavuus. Tilastoitu työttömyys on vain puolen prosentin luokkaa. Työttömäksi ei kannata ilmoittautua, koska työttömyyskorvausjärjestelmä on murenemassa.
On arvioitu, että nykyisen Venäjän aikana, siis vuoden 1992 jälkeen, maasta on viety satoja miljardeja. Myyntivoittoja, lahjonta-, kiristys-, ja “suojelurahoja” ei ole investoitu Venäjälle, vaan niillä on ostettu kiinteistöjä Rivieralta, Floridasta ja Lontoon West Endistä tai kasvatettu tilejä sveitsiläisessä tai kyproslaisessa pankissa. Presidentti Vladimir Putin oli äskettäin huolissaan ulkomaisten investointien hiipumisesta ja siitä, että vuosittain maasta viedään pois yli 20 miljardia euroa. Edes Venäjän uusrikkaat eivät luota maansa tulevaisuuteen, miksi sitten muut maat investoisivat sinne?
Pörssimiljardööri George Soros, jolla on paljon hyväntekeväisyysprojekteja Venäjällä, on luonnehtinut melko ytimekkäästi Venäjän demokratian tilaa. “Boris Berezovski, yksi Venäjän ryöstökapitalisteista, sanoo avoimesti, että he ostivat vaalit ja että valtion on nyt otettava heiltä ohjeita. He ostivat valtion. Ensiksi he varastivat valtion omaisuuden, sitten he varastivat valtion. Ja nyt he omistavat sen”.
Itäblokin maissa kansalaisten tulotaso on romahtanut sosialististen maiden romahduksen ja niiden kapitalismiin siirtymisen myötä. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 2002 julkistetun tilaston mukaan itäblokin maissa eli köyhyysrajan alapuolella peräti 46 prosenttia kansalaisista eli alle neljällä dollarilla päivässä. Nousu on ollut huima vuodesta 1970 jolloin köyhyysrajan alapuolella eleli vain n. 4 prosenttia.
Näistä kaikista epäkohdista ei keskustella vapaasti edes Venäjällä. Moni tutkiva journalisti on päässyt hengestään, kun on ollut liian utelias. On kuitenkin lohduttavaa, että suomalainen kansantaloustieteen professori ja tietoyhteiskunta instituutin tutkimusjohtaja on Venäjän markkinoiden kehityksen suhteen optimistinen.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi