Poliitikot pankinjohtajien armoilla?
(Leena Mörttinen, Granvik)
Kirjoitettu 15.2. 2010 ja julkaistaan: Vapaa Suomi/4/2010, Kansan Uutiset/Viikkoliite/Horisontti-palsta (hieman lyhennettynä) 28.5. 2010, Futura 2 / 2010
Kansalaiset eivät tiedä miten pankki itse asiassa toimii. Pankeille on annettu ilmaiseksi ja kansalaisten tietämättä ”ensi yön oikeus” tuottaa tyhjästä rahaa veronmaksajien kustannuksella.
Kun pankki esimerkiksi myöntää 15 vuoden ja 100 000 euron lainan asiakkaalle, ei se suinkaan kaiva rahoja omasta säästölippaastaan. Suomessa pankin oma pääoma on vain alle 10 prosenttia. Etelä-Euroopan maissa vain 2-3 prosenttia.
Asiakkaan velkasitoumuksen arvo korkoineen voi olla 120 000 ja 150 000 euron välillä (korkotasosta riippuen). Siinä yhteydessä tulee näkyviin pankin ”ensi yön oikeus”. Pankki voi merkitä tämän lainasitoumuksen taseessaan ”omaan pääomaan”, jonka se voi myydä edelleen muille sijoittajille (investointipankeille) tai keskuspankeille. Pankki voi siis myydä ”ilmaa” tai ”tyhjää” (vrt. UMTS-kaupat), silloinkin kun lainan saaja ei vielä ole maksanut pankille penniäkään.
Keskuspankilla on ainoastaan setelirahan paino-oikeus, joten se voi tarvittaessa ”taikoa tyhjästä rahaa” l. painamalla seteleitä. Sen vakuutena on taas valtio, jolla on veronkanto-oikeus ja viimeisenä takuumiehenä on silloinkin aina veronmaksaja.
Siis pankki saa tavalliselta lainansaajalta ensin korkoina n.20 000-50 000 euroa, jonka lisäksi lainansaajan koko 100 000 euron lainapääoman, jota se ei ole antanut omista rahoistaan. Se kuitenkin lisätään lainan tultua maksetuksi pankin omaan pääomaan.
Tämä täysin vastikkeeton ”ensi yön oikeus” on pankeille dynamiitin varmaa bisnestä. Ei ihme, että pankinjohtajat kieriskelevät yhä ahneemmiksi käyneissä optioissaan ja bonuksissaan.
Kun pankit myyvät näitä velkakirjojaan pankkimaailman suurhuijareille l. investointipankkiireille, alkaa todellinen rahamaailman lotto- ja uhkapeli. Nykyinen finanssikriisi on siitä konkreettinen esimerkki.
Nämä pankkimaailman ”finanssinerot” ovat innovoineet ns. johdannaismarkkinoille sellaisen määrän kuvitteellista rahaa, että kuplan puhjettua poliitikotkin olivat aivan ymmällään.
Näitä velkapapereita leivottiin edelleen mitä ihmeellisemmiksi finanssialan paketeiksi ja myytiin taas seuraavalle pankille. Pankinjohtajat myivät toisilleen sontaa paketeissa, joiden todellisesta sisällöstä edes näiden rahoitusalan ammattilaisillakaan ei ollut minkäänlaista hajua. Pankkimaailma pysähtyi, kun he eivät enää luottaneet toisiinsa. Näissä ”pankeissa” oman pääoman ja velan suhde eli ns. ”vivutussuhde” oli tyypillisesti 1:30 tai jopa 1:60. Silloin pienikin pörssikurssien lasku voi hetkessä viedä pankin pääoman ja johtaa selvitystilaan.
Näiden johdannaismarkkinoiden suuruudesta saa kalpean kuvan, kun niitä vertaa reaalimaailman lukuihin. Kaikkien maailmassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteinen arvo (BKT) on n. 50 triljoonaa USA:n dollaria. Näiden virtuaalimarkkinoiden arvo on viisinkertainen l. n. 250 triljoonaa (OECD ja Jörn Huffschmid).
Esimerkiksi Nordea pankki myi tällaisia ns. Mermaid (Merenneito)-lainapaketteja turvallisina sijoituskohteina asiakkailleen. Paketissa oli yli 100 erilaista velkakirjaa. Kun niiden haltijoista vain seitsemän meni konkurssiin, niin Nordean asiakkaat menettivät koko sijoituspääomansa. Taaskin pankki laittoi asiakkaansa riskin kantajiksi.
Ennen kuin finanssikriisin kupla puhkesi, pankinjohtajat käärivät miljardikaupalla optioita ja bonuksia taskuunsa veroparatiiseihin ja siirtyivät sinne kokopäiväisiksi golfin pelaajiksi. Siellähän heillä oli jo valmiiksi rakennetut veronkiertoon tarkoitetut peiteyhtiöt ja postilaatikkofirmat. Sinne on piilotettu yli 11 triljoonaa dollaria verottajilta.
Rikkaiden veronkierto on Suomessakin helppoa, koska esimerkiksi Nordea-pankilla on tytäryhtiöitä veroparatiiseissa. Se myy veronkiertopalveluja Luxemburgissa, kauppaa Zürichin toimipisteessään Liechtensteinissa ja Man-saarella toimivia trusteja.
Vuonna 2008 Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin oli sijoitettu 56 miljardia euroa ja ulkomaisiin (veroparatiiseihin?) oli sijoitettu 41 miljardia euroa (lähes valtion vuosibudjetin verran).
Nyt kun pankinjohtajien korttitalo romahti, valtiota ja veronmaksajia kutsuttiin taas hätiin. Eihän pankkilaitoksia voi päästää konkurssiin, he kauhistelivat. Kaikkialla maailmassa tuhansia miljardeja veronmaksajien rahoja kaadettiin pankinjohtajien aikaansaamaan mustaan aukkoon. Se on kaikki pois kansalaisten hyvinvoinnista, sosiaalisista turvaverkoista, palkkojen korotuksista, työllisyydestä jne.
Ollessani keväällä 2009 Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa, jossa käsiteltiin finanssikriisiä, paikalla oli myös Nordean pankinjohtaja Leena Mörttinen. Hän totesi naureskellen ohjelmassa: ”Kiva kun kuplat puhkeaa, voimme aloittaa taas puhtaalta pöydältä”. Totesin radio-ohjelmassa hänelle: ”Vain pankinjohtaja voi puhua noin vastuuttomasti ja kevytmielisesti ottamatta huomioon, että sen seurauksena kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat työttömäksi, vaipuvat takaisin köyhyyteen ja toivottomuuteen. Tuhannet ihmiset ajautuvat itsemurhiin”.
Nyt tämä rahamaailman ohjaama pyramidihuijaus on astumassa uuteen vaiheeseen, koska todellistakin rahaa on liikaa. Joka ainut päivä (ennen lamaa) n. 2 000 miljardia dollaria vaihtoi omistajaa pörssin keinottelumarkkinoilla. Siitä summasta ainoastaan 5-10 prosenttia tarvitaan reaalimaailman kaikkiin maailmanlaajuisiin investointeihin ja maailmankauppaan. Virtuaalimaailmassa liikkuvista summista ei kenelläkään ole minkäänlaista käsitystä eikä niitä valvo kukaan.
Maailman BKT:n kasvu on hiipunut nollasummamarkkinoiksi, koska sekä tavaroista että palveluista on kaikkialla ylituotantoa. Tilannetta pahentaa kun rahasta ja erityisesti velasta on liikatarjontaa. Kun tavaratuotanto siirtyy orjatyöksi matalapalkkamaihin, siellä syntyvä uusi ostovoima ei alkuunkaan kykene korvaamaan kehittyneiden maiden työttömäksi joutuvan ostovoiman menetystä.
Kun kaikkialla pyritään kilpailukykyä lisäämään tuottavuutta kasvattamalla pysähtyneillä markkinoilla, työpaikat katoavat ja ostovoimaisesta kuluttajasta on kaikkialla huutava pula.
Siksi reaalimaailman investointeihin ei tarvita enää rikkaille kertyneitä pääomia. Kaikki raha velloo pörssimarkkinoilla luoden sinne omia kupliaan. Nyt pankinjohtajat ovat ihmeissään, minne ne kaiken markkinoilla vellovan rahan sijoittaisivat.
Nykyisen finanssikriisin yhteydessä ostokykyisten markkinoiden puutteessa pankinjohtajat myivät Subprime lainoja työttömille ja syrjäytyneille. Heidän vastuuttomuutensa näkyi siinä, että jos asunto maksoi 100 000 dollaria, he lainasivat automaattisesti 120 000 dollaria. Ylimääräiset 20 000 dollaria siksi, että kahden lyhennyksistä vapaan vuoden aikana nämä varattomat asunnonostajat pystyisivät maksamaan edes lainan korot ennen kuin kupla puhkeaisi.
Nyt tämä Ponzi-huijaus on siirtynyt valtiolliselle tasolle. Islannin vararikko oli lähtölaukaus tulevalle kehitykselle EU-maissa. Englannin ja Hollannin pankit ovat karhuamassa sieltä saataviaan. Suomalaisetkin veromaksajat on pantu pelastamaan Islantia. IMF ja Pohjoismaat ovat luvanneet Islannin ahdinkoon viiden miljardin järjestelylainan.
Nordea pankki on tuputtanut lainoja miljardien edestä Baltian köyhiin maihin ilman minkäänlaista luottokelpoisuuden tarkistamista. Nyt lainan saajat ovat konkurssissa. Nordealla on 7,5 miljardin riskit Baltiassa.
Pankinjohtajat mainostavat olevansa rahoitusalan ja lainoituksen ammattilaisia. Heidän pitäisi osata arvioida lainoitettavan valtion luottokelpoisuus. Kreikkaa pidetään nyt vastuuttomana valtiona, kun se on ottanut ”liikaa” lainaa. Kukaan ei kysy, miksi se on saanut lainaa? Kuka on arvioinut Kreikan luottokelpoisuuden, vakuudet ja myöntänyt lainat?
Toisaalta pankinjohtajat toimivat pääoman käsikassaroina. Kun valtio saadaan luottokelvottomaksi, poliitikot pakotetaan avaamaan markkinat monikansallisille yrityksille, myymään luonnonvaransa, valtiot purkamaan ja yksityistämään hyvinvointipalvelut, ay-liike kuriin ja palkat alas .
Nordean maajohtaja Carl-Johan Granvik (HS 21.01.2010) totesi, että nykyinen ”talouden kriisi ei ehkä ole ollut riittävän syvä herättämään suomalaista taistelumieltä” Sillä hän tarkoitti, että ”liikkeellä on liian paljon saavutettujen etujen puolustamista”.
Granvik ”isänmaallisena miehenä” on kovaa vauhtia purkamassa näitä ”saavutettuja etuja” vähentämällä Pohjoismaista 300-500 työntekijää.
Nordea siirtää manuaalista taustatyötä Puolaan, jonne perustetaan uusi tiedonkäsittelykeskus.
Kreikalle ollaan keräämässä nyt jonkinlaista pelastuspakettia. Nyt kaikki EU-maat, jotka olivat pelastamassa pankkilaitosta, ovat nyt itse pankkien riiston kohteina. EU:n poliittiset johtajat eivät voi poliittisista syistä antaa yhden EU-maan mennä konkurssiin, sillä se voi finanssikriisin lailla levitä koko Eurooppaan (vrt. Lehman-Brothers).
Kreikkaa voi seurata Espanja, Portugali, Italia, Irlanti, Islanti, Englanti, Ranska, jne. Siinä myllerryksessä ei Suomikaan voi selvitä kuivin jaloin. Nyt on alettu tutkia investointipankki Goldman Sachsin toimia Kreikan talouskriisissä. Pankki naamioi velkakirjojen myynnin valuuttakaupoiksi ja auttoi Kreikkaa piilottamaan budjettialijäämäänsä todellisen arvon sen liittyessä EU:hun. Pankki laskutti avusta 300 miljoonaa dollaria.
Myöhemmin Goldman Sachs osti johdannaisia, jotka tuovat voittoa, jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Pankki hyötyy siten toistamiseen ongelmasta, jota se on itse ollut luomassa! Ja taas pankinjohtajia palkitaan tuottoisasta ”innovoinnista”. Yhtiön toimitusjohtaja Lloyd Blankfein on lehtihaastattelussa kertonut, että hän ”tekee Jumalan työtä”, ja sen vuoksi hän on ansainnut valtavat bonuksensa.
EU-maiden pelastusoperaatioon tarvitaan kohta veronmaksajien rahoilla ja vakuuksilla toimivia Euroopan Keskuspankkia (EKP), Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) ja Maailmanpankkia. Nehän on suunniteltu banaanivaltioiden viimeiseksi pelastusrenkaaksi.
Kreikkaa ovat luotottaneet pääosin saksalaiset ja ranskalaiset pankit, jotka kärsivät luottotappiot, jos Kreikka romahtaa. Siinä on heidän poliitikoillaan miettimistä, kumman he pelastavat veronmaksajien rahoilla – valtion vai pankit?
Kreikkaa on pakko auttaa, koska jo nyt pääomapiirit ovat rangaisseet EU:ta euron arvon romahtamisella 1,5 eurosta 1,3 euroon suhteessa dollariin. Jos lasku jatkuu, EU-maiden luottoluokitukset saattavat tippua, jolloin veronmaksajat pääsevät taas maksamaan pääomalle korkeampaa korkoa.
Koska maailmalla on liikaa rahaa, pankit syytävät sitä minkälaiselle riskisijoitukselle tahansa. Nyt nylkemisvuorossa ovat valtiot. Hehän voivat aina viime kädessä turvata veronmaksajiin – siis meihin. Pankinjohtajat luottavat siihen, että valtiota, eikä pankkia voi laittaa konkurssiin. Pankinjohtajat ovat onnistuneet innovoimaan itselleen loputtoman sammon. Poliitikot seuraavat kehitystä huuli pyöreinä. Vikisevät mutta maksavat.
Nyt kaikki ovat veloissa pankille, yksittäiset kansalaiset, kunnat, osavaltiot, yritykset ja valtiot. Kaikki ovat velanmaksun äärirajoilla ja useimmat jo ylivelkaisia. Koko maailmantalous on viritetty ylikierroksille ja pyörii jättimäisten velkojen ja järjettömän suurten riskien varassa. Tämä neutronipommi voi räjähtää uudelleen milloin tahansa.
Koska viimekätisinä maksajina ovat aina veronmaksajat, miksi emme kansallistasi pankkeja valtion omistukseen? Miksi olemme antaneet pankeille yksinoikeuden ”taikoa tyhjästä rahaa” ja sallineet velkapapereiden myynnin ”pääomana” l. ”ensiyön oikeuden”.
Poliitikot eivät edes osaisi innovoida nykyisenkaltaista rahamaailman aikapommia, josta emme ole vielä nähneet lopullista totuutta. Poliitikot ovat antaneet finanssisektorille vasta hätäapua.
Pankit ovat kilvan piilotelleet tappioitaan ja jopa maksaneet valtioille takaisin pääomatukea. Se on osin hetkeksi onnistunutkin, kun pörssikurssit ovat olleet taas lievässä nousussa.
Nordeakin jakaa taas johtajilleen jättibonuksia, vaikka peruspankkitoiminta on pienentynyt. Virtuaaliraha on taas hetkellisesti kasvanut. Johdannaismarkkinoiden kokonaistappioista ei ole vieläkään mitään tietoa. Ainoastaan Islannista tiedämme, että sen velkapapereista hävisi 94 prosenttia taivaan tuuliin. Irlannissa muhii 80 miljardin ongelmaluotot.
Jos pankkeja ei saada kansallistetuksi, pitäisi niiden omavaraisuusaste nostaa ainakin kaksinkertaiseksi. Nykyiset vakuusrahastot ovat aivan liian pieniä suhteutettuna kokonaisvelan määriin (Suomessa 1% pankkien lainakannasta). Lisäksi johdannaismarkkinat pitäisi kieltää kokonaan. Pitäisi palata takaisin peruspankkitoimintaan. Pankithan eivät maksa edes liikevaihtoveroa, joten talletussuojarahastoja pitäisi tuntuvasti lisätä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (joka ei ollut tehtäviensä tasalla ennen nykyistä finanssikriisiä) suosittaa myös kansainvälistä pankkikriisiveroa. Ruotsi on ottanut sellaisen jo käyttöön. Nyt vihdoin IMF suosittaa veroja pankkien voittoihin ja johtajistolle maksettavien palkkioihin perustuen. Mielestäni bonusten ja optioiden maksimikoko saisi olla 40% peruspalkasta. Silloin ei otettaisi järjettömiä riskejä.
Maailmanlaajuiseen käyttöön tulisi ottaa käyttöön Brasiliassa jo toimiva pankkijärjestelmä. Siellä pankin ylin johto, hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan ja vielä taannehtivasti. Lisäksi pankkien tytäryhtiöt ja postilaatikkofirmat veroparatiiseissa on kiellettävä.
Osakemarkkinoilla pitäisi ottaa käyttöön ns. Tobinin vero. Yhden prosentin transaktio-vero on täysin riittämätön. Pitäisi siirtyä ns. ”kovennettuun Tobinin veroon”. Jos sijoitus on ollut alle vuoden mittainen, veron pitäisi olla 5 prosenttia, kahden vuoden jälkeen 4 prosenttia jne. Vasta viiden vuoden jälkeen transaktiovero laskisi yhteen prosenttiin. Silloin sijoittamisestakin tulisi pitkän tähtäimen sijoittamista eikä pankkimaailman parin viikon aikavälin keinottelua, josta aina vilahtaa provisio pankin laariin.
Nykyinen pankkilainsäädännön Basel 2 -suunnitelmat ovat näpertelyä. Se on jo lähtökohtaisesti utopistinen, koska siinä pankin oman pääoman vaade suhteessa velkaan riippuu asiakkaiden luottokelpoisuudesta. Mistä löydetään pankkimaailmasta se velho tai näkijä, joka kykenee tähän sataprosenttisesti. Esimerkiksi huippuyhtiö Nokia on Hesarin talousarvioissa vuosikausia nakuttanut täydet viisi tähteä. Kuitenkin sen osakkeen pörssiarvo on 2000-luvulla heilahdellut 64 euron ja 6 euron välillä!
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Kirjoitettu 15.2. 2010 ja julkaistaan: Vapaa Suomi/4/2010, Kansan Uutiset/Viikkoliite/Horisontti-palsta (hieman lyhennettynä) 28.5. 2010, Futura 2 / 2010
Kansalaiset eivät tiedä miten pankki itse asiassa toimii. Pankeille on annettu ilmaiseksi ja kansalaisten tietämättä ”ensi yön oikeus” tuottaa tyhjästä rahaa veronmaksajien kustannuksella.
Kun pankki esimerkiksi myöntää 15 vuoden ja 100 000 euron lainan asiakkaalle, ei se suinkaan kaiva rahoja omasta säästölippaastaan. Suomessa pankin oma pääoma on vain alle 10 prosenttia. Etelä-Euroopan maissa vain 2-3 prosenttia.
Asiakkaan velkasitoumuksen arvo korkoineen voi olla 120 000 ja 150 000 euron välillä (korkotasosta riippuen). Siinä yhteydessä tulee näkyviin pankin ”ensi yön oikeus”. Pankki voi merkitä tämän lainasitoumuksen taseessaan ”omaan pääomaan”, jonka se voi myydä edelleen muille sijoittajille (investointipankeille) tai keskuspankeille. Pankki voi siis myydä ”ilmaa” tai ”tyhjää” (vrt. UMTS-kaupat), silloinkin kun lainan saaja ei vielä ole maksanut pankille penniäkään.
Keskuspankilla on ainoastaan setelirahan paino-oikeus, joten se voi tarvittaessa ”taikoa tyhjästä rahaa” l. painamalla seteleitä. Sen vakuutena on taas valtio, jolla on veronkanto-oikeus ja viimeisenä takuumiehenä on silloinkin aina veronmaksaja.
Siis pankki saa tavalliselta lainansaajalta ensin korkoina n.20 000-50 000 euroa, jonka lisäksi lainansaajan koko 100 000 euron lainapääoman, jota se ei ole antanut omista rahoistaan. Se kuitenkin lisätään lainan tultua maksetuksi pankin omaan pääomaan.
Tämä täysin vastikkeeton ”ensi yön oikeus” on pankeille dynamiitin varmaa bisnestä. Ei ihme, että pankinjohtajat kieriskelevät yhä ahneemmiksi käyneissä optioissaan ja bonuksissaan.
Kun pankit myyvät näitä velkakirjojaan pankkimaailman suurhuijareille l. investointipankkiireille, alkaa todellinen rahamaailman lotto- ja uhkapeli. Nykyinen finanssikriisi on siitä konkreettinen esimerkki.
Nämä pankkimaailman ”finanssinerot” ovat innovoineet ns. johdannaismarkkinoille sellaisen määrän kuvitteellista rahaa, että kuplan puhjettua poliitikotkin olivat aivan ymmällään.
Näitä velkapapereita leivottiin edelleen mitä ihmeellisemmiksi finanssialan paketeiksi ja myytiin taas seuraavalle pankille. Pankinjohtajat myivät toisilleen sontaa paketeissa, joiden todellisesta sisällöstä edes näiden rahoitusalan ammattilaisillakaan ei ollut minkäänlaista hajua. Pankkimaailma pysähtyi, kun he eivät enää luottaneet toisiinsa. Näissä ”pankeissa” oman pääoman ja velan suhde eli ns. ”vivutussuhde” oli tyypillisesti 1:30 tai jopa 1:60. Silloin pienikin pörssikurssien lasku voi hetkessä viedä pankin pääoman ja johtaa selvitystilaan.
Näiden johdannaismarkkinoiden suuruudesta saa kalpean kuvan, kun niitä vertaa reaalimaailman lukuihin. Kaikkien maailmassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteinen arvo (BKT) on n. 50 triljoonaa USA:n dollaria. Näiden virtuaalimarkkinoiden arvo on viisinkertainen l. n. 250 triljoonaa (OECD ja Jörn Huffschmid).
Esimerkiksi Nordea pankki myi tällaisia ns. Mermaid (Merenneito)-lainapaketteja turvallisina sijoituskohteina asiakkailleen. Paketissa oli yli 100 erilaista velkakirjaa. Kun niiden haltijoista vain seitsemän meni konkurssiin, niin Nordean asiakkaat menettivät koko sijoituspääomansa. Taaskin pankki laittoi asiakkaansa riskin kantajiksi.
Ennen kuin finanssikriisin kupla puhkesi, pankinjohtajat käärivät miljardikaupalla optioita ja bonuksia taskuunsa veroparatiiseihin ja siirtyivät sinne kokopäiväisiksi golfin pelaajiksi. Siellähän heillä oli jo valmiiksi rakennetut veronkiertoon tarkoitetut peiteyhtiöt ja postilaatikkofirmat. Sinne on piilotettu yli 11 triljoonaa dollaria verottajilta.
Rikkaiden veronkierto on Suomessakin helppoa, koska esimerkiksi Nordea-pankilla on tytäryhtiöitä veroparatiiseissa. Se myy veronkiertopalveluja Luxemburgissa, kauppaa Zürichin toimipisteessään Liechtensteinissa ja Man-saarella toimivia trusteja.
Vuonna 2008 Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin oli sijoitettu 56 miljardia euroa ja ulkomaisiin (veroparatiiseihin?) oli sijoitettu 41 miljardia euroa (lähes valtion vuosibudjetin verran).
Nyt kun pankinjohtajien korttitalo romahti, valtiota ja veronmaksajia kutsuttiin taas hätiin. Eihän pankkilaitoksia voi päästää konkurssiin, he kauhistelivat. Kaikkialla maailmassa tuhansia miljardeja veronmaksajien rahoja kaadettiin pankinjohtajien aikaansaamaan mustaan aukkoon. Se on kaikki pois kansalaisten hyvinvoinnista, sosiaalisista turvaverkoista, palkkojen korotuksista, työllisyydestä jne.
Ollessani keväällä 2009 Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa, jossa käsiteltiin finanssikriisiä, paikalla oli myös Nordean pankinjohtaja Leena Mörttinen. Hän totesi naureskellen ohjelmassa: ”Kiva kun kuplat puhkeaa, voimme aloittaa taas puhtaalta pöydältä”. Totesin radio-ohjelmassa hänelle: ”Vain pankinjohtaja voi puhua noin vastuuttomasti ja kevytmielisesti ottamatta huomioon, että sen seurauksena kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat työttömäksi, vaipuvat takaisin köyhyyteen ja toivottomuuteen. Tuhannet ihmiset ajautuvat itsemurhiin”.
Nyt tämä rahamaailman ohjaama pyramidihuijaus on astumassa uuteen vaiheeseen, koska todellistakin rahaa on liikaa. Joka ainut päivä (ennen lamaa) n. 2 000 miljardia dollaria vaihtoi omistajaa pörssin keinottelumarkkinoilla. Siitä summasta ainoastaan 5-10 prosenttia tarvitaan reaalimaailman kaikkiin maailmanlaajuisiin investointeihin ja maailmankauppaan. Virtuaalimaailmassa liikkuvista summista ei kenelläkään ole minkäänlaista käsitystä eikä niitä valvo kukaan.
Maailman BKT:n kasvu on hiipunut nollasummamarkkinoiksi, koska sekä tavaroista että palveluista on kaikkialla ylituotantoa. Tilannetta pahentaa kun rahasta ja erityisesti velasta on liikatarjontaa. Kun tavaratuotanto siirtyy orjatyöksi matalapalkkamaihin, siellä syntyvä uusi ostovoima ei alkuunkaan kykene korvaamaan kehittyneiden maiden työttömäksi joutuvan ostovoiman menetystä.
Kun kaikkialla pyritään kilpailukykyä lisäämään tuottavuutta kasvattamalla pysähtyneillä markkinoilla, työpaikat katoavat ja ostovoimaisesta kuluttajasta on kaikkialla huutava pula.
Siksi reaalimaailman investointeihin ei tarvita enää rikkaille kertyneitä pääomia. Kaikki raha velloo pörssimarkkinoilla luoden sinne omia kupliaan. Nyt pankinjohtajat ovat ihmeissään, minne ne kaiken markkinoilla vellovan rahan sijoittaisivat.
Nykyisen finanssikriisin yhteydessä ostokykyisten markkinoiden puutteessa pankinjohtajat myivät Subprime lainoja työttömille ja syrjäytyneille. Heidän vastuuttomuutensa näkyi siinä, että jos asunto maksoi 100 000 dollaria, he lainasivat automaattisesti 120 000 dollaria. Ylimääräiset 20 000 dollaria siksi, että kahden lyhennyksistä vapaan vuoden aikana nämä varattomat asunnonostajat pystyisivät maksamaan edes lainan korot ennen kuin kupla puhkeaisi.
Nyt tämä Ponzi-huijaus on siirtynyt valtiolliselle tasolle. Islannin vararikko oli lähtölaukaus tulevalle kehitykselle EU-maissa. Englannin ja Hollannin pankit ovat karhuamassa sieltä saataviaan. Suomalaisetkin veromaksajat on pantu pelastamaan Islantia. IMF ja Pohjoismaat ovat luvanneet Islannin ahdinkoon viiden miljardin järjestelylainan.
Nordea pankki on tuputtanut lainoja miljardien edestä Baltian köyhiin maihin ilman minkäänlaista luottokelpoisuuden tarkistamista. Nyt lainan saajat ovat konkurssissa. Nordealla on 7,5 miljardin riskit Baltiassa.
Pankinjohtajat mainostavat olevansa rahoitusalan ja lainoituksen ammattilaisia. Heidän pitäisi osata arvioida lainoitettavan valtion luottokelpoisuus. Kreikkaa pidetään nyt vastuuttomana valtiona, kun se on ottanut ”liikaa” lainaa. Kukaan ei kysy, miksi se on saanut lainaa? Kuka on arvioinut Kreikan luottokelpoisuuden, vakuudet ja myöntänyt lainat?
Toisaalta pankinjohtajat toimivat pääoman käsikassaroina. Kun valtio saadaan luottokelvottomaksi, poliitikot pakotetaan avaamaan markkinat monikansallisille yrityksille, myymään luonnonvaransa, valtiot purkamaan ja yksityistämään hyvinvointipalvelut, ay-liike kuriin ja palkat alas .
Nordean maajohtaja Carl-Johan Granvik (HS 21.01.2010) totesi, että nykyinen ”talouden kriisi ei ehkä ole ollut riittävän syvä herättämään suomalaista taistelumieltä” Sillä hän tarkoitti, että ”liikkeellä on liian paljon saavutettujen etujen puolustamista”.
Granvik ”isänmaallisena miehenä” on kovaa vauhtia purkamassa näitä ”saavutettuja etuja” vähentämällä Pohjoismaista 300-500 työntekijää.
Nordea siirtää manuaalista taustatyötä Puolaan, jonne perustetaan uusi tiedonkäsittelykeskus.
Kreikalle ollaan keräämässä nyt jonkinlaista pelastuspakettia. Nyt kaikki EU-maat, jotka olivat pelastamassa pankkilaitosta, ovat nyt itse pankkien riiston kohteina. EU:n poliittiset johtajat eivät voi poliittisista syistä antaa yhden EU-maan mennä konkurssiin, sillä se voi finanssikriisin lailla levitä koko Eurooppaan (vrt. Lehman-Brothers).
Kreikkaa voi seurata Espanja, Portugali, Italia, Irlanti, Islanti, Englanti, Ranska, jne. Siinä myllerryksessä ei Suomikaan voi selvitä kuivin jaloin. Nyt on alettu tutkia investointipankki Goldman Sachsin toimia Kreikan talouskriisissä. Pankki naamioi velkakirjojen myynnin valuuttakaupoiksi ja auttoi Kreikkaa piilottamaan budjettialijäämäänsä todellisen arvon sen liittyessä EU:hun. Pankki laskutti avusta 300 miljoonaa dollaria.
Myöhemmin Goldman Sachs osti johdannaisia, jotka tuovat voittoa, jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Pankki hyötyy siten toistamiseen ongelmasta, jota se on itse ollut luomassa! Ja taas pankinjohtajia palkitaan tuottoisasta ”innovoinnista”. Yhtiön toimitusjohtaja Lloyd Blankfein on lehtihaastattelussa kertonut, että hän ”tekee Jumalan työtä”, ja sen vuoksi hän on ansainnut valtavat bonuksensa.
EU-maiden pelastusoperaatioon tarvitaan kohta veronmaksajien rahoilla ja vakuuksilla toimivia Euroopan Keskuspankkia (EKP), Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) ja Maailmanpankkia. Nehän on suunniteltu banaanivaltioiden viimeiseksi pelastusrenkaaksi.
Kreikkaa ovat luotottaneet pääosin saksalaiset ja ranskalaiset pankit, jotka kärsivät luottotappiot, jos Kreikka romahtaa. Siinä on heidän poliitikoillaan miettimistä, kumman he pelastavat veronmaksajien rahoilla – valtion vai pankit?
Kreikkaa on pakko auttaa, koska jo nyt pääomapiirit ovat rangaisseet EU:ta euron arvon romahtamisella 1,5 eurosta 1,3 euroon suhteessa dollariin. Jos lasku jatkuu, EU-maiden luottoluokitukset saattavat tippua, jolloin veronmaksajat pääsevät taas maksamaan pääomalle korkeampaa korkoa.
Koska maailmalla on liikaa rahaa, pankit syytävät sitä minkälaiselle riskisijoitukselle tahansa. Nyt nylkemisvuorossa ovat valtiot. Hehän voivat aina viime kädessä turvata veronmaksajiin – siis meihin. Pankinjohtajat luottavat siihen, että valtiota, eikä pankkia voi laittaa konkurssiin. Pankinjohtajat ovat onnistuneet innovoimaan itselleen loputtoman sammon. Poliitikot seuraavat kehitystä huuli pyöreinä. Vikisevät mutta maksavat.
Nyt kaikki ovat veloissa pankille, yksittäiset kansalaiset, kunnat, osavaltiot, yritykset ja valtiot. Kaikki ovat velanmaksun äärirajoilla ja useimmat jo ylivelkaisia. Koko maailmantalous on viritetty ylikierroksille ja pyörii jättimäisten velkojen ja järjettömän suurten riskien varassa. Tämä neutronipommi voi räjähtää uudelleen milloin tahansa.
Koska viimekätisinä maksajina ovat aina veronmaksajat, miksi emme kansallistasi pankkeja valtion omistukseen? Miksi olemme antaneet pankeille yksinoikeuden ”taikoa tyhjästä rahaa” ja sallineet velkapapereiden myynnin ”pääomana” l. ”ensiyön oikeuden”.
Poliitikot eivät edes osaisi innovoida nykyisenkaltaista rahamaailman aikapommia, josta emme ole vielä nähneet lopullista totuutta. Poliitikot ovat antaneet finanssisektorille vasta hätäapua.
Pankit ovat kilvan piilotelleet tappioitaan ja jopa maksaneet valtioille takaisin pääomatukea. Se on osin hetkeksi onnistunutkin, kun pörssikurssit ovat olleet taas lievässä nousussa.
Nordeakin jakaa taas johtajilleen jättibonuksia, vaikka peruspankkitoiminta on pienentynyt. Virtuaaliraha on taas hetkellisesti kasvanut. Johdannaismarkkinoiden kokonaistappioista ei ole vieläkään mitään tietoa. Ainoastaan Islannista tiedämme, että sen velkapapereista hävisi 94 prosenttia taivaan tuuliin. Irlannissa muhii 80 miljardin ongelmaluotot.
Jos pankkeja ei saada kansallistetuksi, pitäisi niiden omavaraisuusaste nostaa ainakin kaksinkertaiseksi. Nykyiset vakuusrahastot ovat aivan liian pieniä suhteutettuna kokonaisvelan määriin (Suomessa 1% pankkien lainakannasta). Lisäksi johdannaismarkkinat pitäisi kieltää kokonaan. Pitäisi palata takaisin peruspankkitoimintaan. Pankithan eivät maksa edes liikevaihtoveroa, joten talletussuojarahastoja pitäisi tuntuvasti lisätä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (joka ei ollut tehtäviensä tasalla ennen nykyistä finanssikriisiä) suosittaa myös kansainvälistä pankkikriisiveroa. Ruotsi on ottanut sellaisen jo käyttöön. Nyt vihdoin IMF suosittaa veroja pankkien voittoihin ja johtajistolle maksettavien palkkioihin perustuen. Mielestäni bonusten ja optioiden maksimikoko saisi olla 40% peruspalkasta. Silloin ei otettaisi järjettömiä riskejä.
Maailmanlaajuiseen käyttöön tulisi ottaa käyttöön Brasiliassa jo toimiva pankkijärjestelmä. Siellä pankin ylin johto, hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan ja vielä taannehtivasti. Lisäksi pankkien tytäryhtiöt ja postilaatikkofirmat veroparatiiseissa on kiellettävä.
Osakemarkkinoilla pitäisi ottaa käyttöön ns. Tobinin vero. Yhden prosentin transaktio-vero on täysin riittämätön. Pitäisi siirtyä ns. ”kovennettuun Tobinin veroon”. Jos sijoitus on ollut alle vuoden mittainen, veron pitäisi olla 5 prosenttia, kahden vuoden jälkeen 4 prosenttia jne. Vasta viiden vuoden jälkeen transaktiovero laskisi yhteen prosenttiin. Silloin sijoittamisestakin tulisi pitkän tähtäimen sijoittamista eikä pankkimaailman parin viikon aikavälin keinottelua, josta aina vilahtaa provisio pankin laariin.
Nykyinen pankkilainsäädännön Basel 2 -suunnitelmat ovat näpertelyä. Se on jo lähtökohtaisesti utopistinen, koska siinä pankin oman pääoman vaade suhteessa velkaan riippuu asiakkaiden luottokelpoisuudesta. Mistä löydetään pankkimaailmasta se velho tai näkijä, joka kykenee tähän sataprosenttisesti. Esimerkiksi huippuyhtiö Nokia on Hesarin talousarvioissa vuosikausia nakuttanut täydet viisi tähteä. Kuitenkin sen osakkeen pörssiarvo on 2000-luvulla heilahdellut 64 euron ja 6 euron välillä!
Pankkien taseissa piilevistä arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen seuraavista demonstroinneista (pitää muistaa, että Islannin pankkiromahduksessa niiden arvosta suli pois 94%):
Yhdysvaltojen suurimpien pankkien johdannaispapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/usa/derivatives/bank_exposure.html
Pelkästään EU:n ongelmamaiden pankkien (PIIGS) velkapapereiden määrä:
http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_piigs/debt_piigs.html
Maailman eri valtioiden velan määrä demonstroituna
http://demonocracy.info/infographics/usa/world_debt/world_debt.html
Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi