Palveluissako tulevaisuus?
(Matti Pohjola, Raimo Sailas)
JULKAISTU: Viikko Eteenpäin 27. 1. 2005, Voima otsikolla: Tavaramarkkinat (4.2.) 1/2005. Työkansan Sanomat 3.2. 2005, Forssan lehti 30.1. 2005, Vakuutusväki 3 / 2005 Otsikolla: “Palvelujen tulevaisuus kyseenalaista”, Salon Seudun Sanomat 24.1. 2005 otsikolla: “Palvelut eivät työllisyyttämme pelasta”.
Helsingissä pidettiin noin vuosi sitten ties monesko “Palveluissako tulevaisuus” -seminaari (19.1. 2004). Siellä koko poliittinen ja talouselämän eliitti vannoi palveluiden nimeen uusien työpaikkojen luojana.
Pääministeri Matti Vanhanen on myöskin perännyt uusia yrittäjiä juuri palvelualoille, jotta hänen hallituksensa asettama työllisyystavoite nousisi 75 prosenttiin. Hallituskauden alun 68 prosentista se kuitenkin laski hetkeksi 66 prosenttiin.
Seminaarissa valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan Suomessa joudutaan pian kysymään, riittävätkö hallitusohjelmassa todetut keinot hallituksen työllisyystavoitteiden saavuttamiseen. Vaihtoehtona hänen mukaansa on joko miettiä uudelleen keinoja tai tinkiä tavoitteista.
Samassa tilaisuudessa Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen rökitti palvelualojen yrityksiä laiskoiksi ja veltoiksi, sillä niiden tutkimus- ja tuotekehityspanokset ovat kansainvälisesti vertaillen hyvin vaatimattomia. Hänen mukaansa t&k-panostukset ovat ainoa tapa nostaa tuottavuutta ja saada palveluiden vientiä uuteen nousuun.
Myös kansantaloustieteen professori Matti Pohjola on valittanut, että Suomen toimialarakenne ei ole kilpailukykyinen, koska korkeaa koulutustasoa vaativa palvelutuotannon osuus on Suomessa matala.
Vihdoin myönnetään, että teollisuus ei luo enää uusia työpaikkoja. Nyt uskotellaan palvelujen luovan niitä. Kun julkisen sektorin ylläpitoon ei tahdo enää löytyä rahoitusta, pelastusta työttömyysongelmiin on etsitty erityisesti yrittäjyyden ja yksityisten palveluelinkeinojen piiristä. Tilastot eivät kuitenkaan tue tätä valtiovarainministeriön virkamiesten hellimää uskomusta.
Julkinen sektori on suurin palvelualan työllistäjistä. Vuonna 1989 se työllisti 560 800 työntekijää, kymmenen vuotta myöhemmin (1999) kasvun huippuvuonna 538 900 henkeä. Vähennystä 21 900 henkeä.
Kauppa työllisti vastaavana ajanjaksona 367 800 ja 355 300 henkeä. Vähennystä 12 500. Liikenne työllisti puolestaan 187 200 ja 177 300 henkeä. Vähennystä 9 900. Rahoitus- ja vakuutustoiminnan piirissä vastaavat työllisyysluvut olivat 79 800 ja 34 400 henkeä. Pankkitoiminnan siirtyminen tietokonepohjaiseksi itsepalveluksi näkyy 45 400 työpaikan vähennyksenä.
Tilastokeskuksen tilaston “Palvelujen työlliset” kohta “Muut yksityiset palvelut” on saanut ansiotonta tilastollista lisäystä sen johdosta, että teollisuus on ulkoistanut melkein kaikki aputoimintansa.
Aikaisemmin yrityksen palkkalistoilla oli vartiointimiehiä, siivoojia, ruokalanpitäjiä, mainososastoja, kirjanpitäjiä, tilitoimistoja, atk-ihmisiä jne. Ne kasvattivat aikaisemmin teollisuustilastoja. Nyt ne kasvattavat ansiotta palvelutilastoja, sillä ulkoistamalla nämä aputoiminnot usein samat työntekijät tekevät edelleen entiset työt, mutta nyt eri yrityksen ja tilastollisesti palvelut -nimikkeen alla.
Vuonna 1989 nämä yksityiset palvelut työllistivät 187 200 henkeä. Kymmenen vuotta myöhemmin ne työllistivät 168 400. Siis ne ovat vähentäneet 18 800 henkeä, vaikka kaiken virallisen hehkutuksen ja tilastollisen keplottelunkin jälkeen niiden olisi pitänyt lisätä rutosti työpaikkoja!
Kun lasketaan yhteen kaikki palvelualojen työpaikkojen vähennykset, palvelualat ovat 90-luvulla kaiken kaikkiaan vähentäneet yhteensä 108 500 työpaikkaa.
Työttömyystilastoja on keinotekoisesti manipuloitu, jotta ne näyttäisivät kauniimmilta. Todellinen työvoiman tarve näkyy työtuntitilastoista.
Vuosina 1980-2000 välillä suomesta katosi 444 miljoonaa työtuntia ja pelkästään teollisuudesta 126 miljoonaa. Vähennykset jatkuivat vuosina 2000-2003 kaikilta toimialoilta 71 miljoonaa ja teollisuudesta 69 miljoonaa työtuntia. Tilastollisista työpaikoista on tullut epätyypillisiä matalapalkkatyöpaikkoja, joilla työntekijä ei enää elä ilman tulonsiirtoja.
Tämä ei tue yleistä käsitystä, että palvelualoilta tulisi pelastus uusien työpaikkojen suhteen. Nämä yksityiset palvelualat ovat epätyypillisiä matalapalkka-aloja, joilla ei enää tule toimeen. Niiden palkat ovat puolta pienemmät kuin perinteisen teollisuustyöntekijän kuukausiansiot.
Suomessa saa vuosittain yli miljoona ihmistä “kenkää”. Pääasiassa palveluelinkeinojen palkansaajat ovat joustaneet niin, että puolet palkansaajista sinnittelee jo joustavien vuokra-, pätkä-, osa-, määräaikaisten työsuhteiden ja työttömyyden viidakossa. Heidän efektiivinen vuosityöaikansa on keskimäärin puoli vuotta ja keskimääräinen kuukausiansio n. 750 euroa. Sillä Suomessa ei enää elä.
Olemme kulkemassa yhä kiihtyvällä vauhdilla internet-pohjaiseen itsepalveluyhteiskuntaan. Pankkisektori on vasta näyttänyt pientä esimakua, siitä mitä palvelusektorilla tulee työpaikkojen suhteen käymään. Seuraavana on vuorossa vakuutustoiminta, kaupankäynti, matkatoimistot jne. Palveluala on vasta alan “järkeistämisen” alkuaskelmilla.
Vuonna 2001 jo 58 prosenttia teollisuuden työntekijöistä käytti säännöllisesti tietokonetta työssään, palvelualoilla peräti 71 prosenttia. Määrällisesti Suomessa on eniten tietotekniikkaa käytössä palvelualoilla.
Myös Etlatiedon tutkimusjohtaja Petri Rouvinen ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Mika Maliranta korostavat tietotekniikkainvestointien hidasta vaikutusta. Kaksikko siteeraa tietoliikennejätti Ciscon pääjohtajaa John Chambersia, joka on arvioinut suurimpien tuottojen tietotekniikkainvestoinneista tulevan 7-9 vuoden viiveillä.
Yritykset investoivat 1990-luvun lopulla rajusti tietotekniikkaan - eli jos Chambersia on uskominen, niin työn tehokkuuden hyppäys on vasta tulossa.
Nyt 2000 luvulla laskusuhdanteen aikana jopa muodikas it -ala on vähentänyt tuhansittain työpaikkojaan. Palvelupuolella vain julkinen sektori on lisännyt työpaikkojaan, joita laman aikana supistettiin rajusti.
Palveluyhteiskunta on täydellistä utopiaa. Ei ole olemassa mitään palveluyhteiskuntaa ilman teollista tuotantoa, sillä suurin osa palveluista tuotetaan teollisuudelle. Jos teollisuus siirretään matalapalkkamaihin, on turha haikailla enää palveluyhteiskunnasta, vaikka valtiovarainministeriön korkeat virkamiehet elättelevätkin epärealistisia uskomuksia.
Heiltä on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että suomalaiset ravintola- ja hotelliketjut, pankit, matkatoimistot, mainostoimistot, konsulttiyritykset, viihdealan yritykset, tietotekniikkayritykset, liikenneyhtiöt jne. ovat jo siirtyneet ulkomaiseen omistukseen.
Kansliapäällikkö Virtaselta ja professori Pohjolalta on jäänyt huomaamatta, että melkein kaikki korkeaa osaamispanosta vaativat palvelualan yritykset kuten rahoitus- ja vakuutustoiminta ja liike-elämää palvelevat yritykset ovat jo amerikkalaisten monikansallisten jättien omistuksessa ja hallinnassa. Sinne on pienen suomalaisen perheyrityksen mahdotonta enää tunkea. Vai onko joku ulkomailla liikkuessaan törmännyt suomalaiseen palvelualan yrittäjään?
Niin pimeää viidakkoa ei enää maapallolta löydä, etteikö siellä törmäisi City Bankiin, Lloyd’siin, Hiltoniin, Sheratoniin, Mac Donaldsiin, Avisiin, Visaan, Michael Jacksoniin jne. Muurinpohjalettuja, mämmiä, poroajelua, tangoviikkoja ja kännykkäikoneja sinne on aika epätoivoista markkinoida, vaikka valtionvarainministeriö niin uskookin.
Pohjolakaan ei ole huomannut, että asiantuntijapalveluitakin voi jo internetin välityksellä tilata matalapalkkamaista kuten Intiasta, Virosta ja Venäjältä. Asiantuntijaneuvojakin voi saada Calling Centereistä maapallon toiselta puolelta.
Pohjolan on hyvä muistaa, että häneen peräämiensä korkeaa osaamista vaativien palveluiden ja tutkimuksen osuus kaikista työpaikoista on häviävän pieni. Vaikka tutkijoiden osuus työvoimasta on OECD-maiden suurin, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskentelee Suomessa teollisuus mukaan luettuna vain noin 70 000 ihmistä.
Valtio on panostanut rajusti korkeaan osaamiseen. Vuosittain valmistuvien tohtorien määrä on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Vuosittain valmistuu jo 1 400 tohtoria. Heistä työttöminä on noin 300. Taloustieteen tohtori Matti Virenin mukaan suuri osa tohtoreista tekee kuitenkin “roskatöitä” eli on ylikoulutettuja. Sijoittautumispulmat näkyvät myös yliopistojen ura- ja rekrytointi-palveluissa, joilla on yhä enemmän tohtoriasiakkaita.
Jopa insinöörejä on koulutettu yhteiskunnan varoilla Nokian tarpeisiin 90-luvulla lähes kolminkertainen määrä vuosikymmenen alkuun verrattuna. Insinöörikoulutuksen aloittaa nykyisin jo noin 10 000 opiskelijaa. Insinööriliiton puheenjohtajan mukaan niitä tuotetaan jo puolet liikaa.
Tieteentekijöitten liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää valmistuvien nykyisiä määriä liian isoina: “Ainakin pitäisi tehdä alakohtainen tarkastelu. Esimerkiksi biologiassa ja ympäristötieteissä väitellään nyt paljon eikä heille löydy järkeviä töitä. Teollisuuden puolellakaan ei ole pahemmin kysyntää”, totesi Rantala.
Meillä on sama ylikoulutusongelma, joka on jo todellisuutta myös USA:ssa. Yhdysvaltain työministeriö raportoi, että 20 prosenttia vuosina 1984-90 Yhdysvaltain yliopistoista valmistuneista opiskelijoista menee työpaikkaan, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Ministeriö ennusti myös, että 30 prosenttia vuosina 1994-2005 yliopistoista valmistuneista opiskelijoista joutuu työttömäksi tai joutuu ottamaan työpaikan, joka ei vastaa koulutusta. Nykyisin USA:ssa on tavallista, että hotellin kantajana ja portsarina toimii korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen.
Suomestakaan ei ole aina löytynyt koulutetulle väelle työpaikkoja. 90-luvulla hyvinkoulutettuja palvelualan sairaanhoitajia ja lääkäreitä meni tuhatmäärin töihin Norjaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Melkoista kansantaloudellista tuhlausta.
Koulutuksen ja tutkimuksen tavoite palvelutuotannossa sama kuin teollisuustuotannossa, eli kohottaa Pohjolan peräämää tuottavuutta. Sen tarkoitus on puolestaan minimoida työvoimaa.
Palvelut ovat viime kädessä alisteisia tavaratuotannolle. Kun kaikki 30-40 massatyöttömyyden kourissa painiskelevaa teollisuusmaata hakee pelastautumisreseptiä samoilta rajallisilta markkinoilta, lopputulos on katastrofaalinen.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Viikko Eteenpäin 27. 1. 2005, Voima otsikolla: Tavaramarkkinat (4.2.) 1/2005. Työkansan Sanomat 3.2. 2005, Forssan lehti 30.1. 2005, Vakuutusväki 3 / 2005 Otsikolla: “Palvelujen tulevaisuus kyseenalaista”, Salon Seudun Sanomat 24.1. 2005 otsikolla: “Palvelut eivät työllisyyttämme pelasta”.
Helsingissä pidettiin noin vuosi sitten ties monesko “Palveluissako tulevaisuus” -seminaari (19.1. 2004). Siellä koko poliittinen ja talouselämän eliitti vannoi palveluiden nimeen uusien työpaikkojen luojana.
Pääministeri Matti Vanhanen on myöskin perännyt uusia yrittäjiä juuri palvelualoille, jotta hänen hallituksensa asettama työllisyystavoite nousisi 75 prosenttiin. Hallituskauden alun 68 prosentista se kuitenkin laski hetkeksi 66 prosenttiin.
Seminaarissa valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan Suomessa joudutaan pian kysymään, riittävätkö hallitusohjelmassa todetut keinot hallituksen työllisyystavoitteiden saavuttamiseen. Vaihtoehtona hänen mukaansa on joko miettiä uudelleen keinoja tai tinkiä tavoitteista.
Samassa tilaisuudessa Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen rökitti palvelualojen yrityksiä laiskoiksi ja veltoiksi, sillä niiden tutkimus- ja tuotekehityspanokset ovat kansainvälisesti vertaillen hyvin vaatimattomia. Hänen mukaansa t&k-panostukset ovat ainoa tapa nostaa tuottavuutta ja saada palveluiden vientiä uuteen nousuun.
Myös kansantaloustieteen professori Matti Pohjola on valittanut, että Suomen toimialarakenne ei ole kilpailukykyinen, koska korkeaa koulutustasoa vaativa palvelutuotannon osuus on Suomessa matala.
Vihdoin myönnetään, että teollisuus ei luo enää uusia työpaikkoja. Nyt uskotellaan palvelujen luovan niitä. Kun julkisen sektorin ylläpitoon ei tahdo enää löytyä rahoitusta, pelastusta työttömyysongelmiin on etsitty erityisesti yrittäjyyden ja yksityisten palveluelinkeinojen piiristä. Tilastot eivät kuitenkaan tue tätä valtiovarainministeriön virkamiesten hellimää uskomusta.
Julkinen sektori on suurin palvelualan työllistäjistä. Vuonna 1989 se työllisti 560 800 työntekijää, kymmenen vuotta myöhemmin (1999) kasvun huippuvuonna 538 900 henkeä. Vähennystä 21 900 henkeä.
Kauppa työllisti vastaavana ajanjaksona 367 800 ja 355 300 henkeä. Vähennystä 12 500. Liikenne työllisti puolestaan 187 200 ja 177 300 henkeä. Vähennystä 9 900. Rahoitus- ja vakuutustoiminnan piirissä vastaavat työllisyysluvut olivat 79 800 ja 34 400 henkeä. Pankkitoiminnan siirtyminen tietokonepohjaiseksi itsepalveluksi näkyy 45 400 työpaikan vähennyksenä.
Tilastokeskuksen tilaston “Palvelujen työlliset” kohta “Muut yksityiset palvelut” on saanut ansiotonta tilastollista lisäystä sen johdosta, että teollisuus on ulkoistanut melkein kaikki aputoimintansa.
Aikaisemmin yrityksen palkkalistoilla oli vartiointimiehiä, siivoojia, ruokalanpitäjiä, mainososastoja, kirjanpitäjiä, tilitoimistoja, atk-ihmisiä jne. Ne kasvattivat aikaisemmin teollisuustilastoja. Nyt ne kasvattavat ansiotta palvelutilastoja, sillä ulkoistamalla nämä aputoiminnot usein samat työntekijät tekevät edelleen entiset työt, mutta nyt eri yrityksen ja tilastollisesti palvelut -nimikkeen alla.
Vuonna 1989 nämä yksityiset palvelut työllistivät 187 200 henkeä. Kymmenen vuotta myöhemmin ne työllistivät 168 400. Siis ne ovat vähentäneet 18 800 henkeä, vaikka kaiken virallisen hehkutuksen ja tilastollisen keplottelunkin jälkeen niiden olisi pitänyt lisätä rutosti työpaikkoja!
Kun lasketaan yhteen kaikki palvelualojen työpaikkojen vähennykset, palvelualat ovat 90-luvulla kaiken kaikkiaan vähentäneet yhteensä 108 500 työpaikkaa.
Työttömyystilastoja on keinotekoisesti manipuloitu, jotta ne näyttäisivät kauniimmilta. Todellinen työvoiman tarve näkyy työtuntitilastoista.
Vuosina 1980-2000 välillä suomesta katosi 444 miljoonaa työtuntia ja pelkästään teollisuudesta 126 miljoonaa. Vähennykset jatkuivat vuosina 2000-2003 kaikilta toimialoilta 71 miljoonaa ja teollisuudesta 69 miljoonaa työtuntia. Tilastollisista työpaikoista on tullut epätyypillisiä matalapalkkatyöpaikkoja, joilla työntekijä ei enää elä ilman tulonsiirtoja.
Tämä ei tue yleistä käsitystä, että palvelualoilta tulisi pelastus uusien työpaikkojen suhteen. Nämä yksityiset palvelualat ovat epätyypillisiä matalapalkka-aloja, joilla ei enää tule toimeen. Niiden palkat ovat puolta pienemmät kuin perinteisen teollisuustyöntekijän kuukausiansiot.
Suomessa saa vuosittain yli miljoona ihmistä “kenkää”. Pääasiassa palveluelinkeinojen palkansaajat ovat joustaneet niin, että puolet palkansaajista sinnittelee jo joustavien vuokra-, pätkä-, osa-, määräaikaisten työsuhteiden ja työttömyyden viidakossa. Heidän efektiivinen vuosityöaikansa on keskimäärin puoli vuotta ja keskimääräinen kuukausiansio n. 750 euroa. Sillä Suomessa ei enää elä.
Olemme kulkemassa yhä kiihtyvällä vauhdilla internet-pohjaiseen itsepalveluyhteiskuntaan. Pankkisektori on vasta näyttänyt pientä esimakua, siitä mitä palvelusektorilla tulee työpaikkojen suhteen käymään. Seuraavana on vuorossa vakuutustoiminta, kaupankäynti, matkatoimistot jne. Palveluala on vasta alan “järkeistämisen” alkuaskelmilla.
Vuonna 2001 jo 58 prosenttia teollisuuden työntekijöistä käytti säännöllisesti tietokonetta työssään, palvelualoilla peräti 71 prosenttia. Määrällisesti Suomessa on eniten tietotekniikkaa käytössä palvelualoilla.
Myös Etlatiedon tutkimusjohtaja Petri Rouvinen ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Mika Maliranta korostavat tietotekniikkainvestointien hidasta vaikutusta. Kaksikko siteeraa tietoliikennejätti Ciscon pääjohtajaa John Chambersia, joka on arvioinut suurimpien tuottojen tietotekniikkainvestoinneista tulevan 7-9 vuoden viiveillä.
Yritykset investoivat 1990-luvun lopulla rajusti tietotekniikkaan - eli jos Chambersia on uskominen, niin työn tehokkuuden hyppäys on vasta tulossa.
Nyt 2000 luvulla laskusuhdanteen aikana jopa muodikas it -ala on vähentänyt tuhansittain työpaikkojaan. Palvelupuolella vain julkinen sektori on lisännyt työpaikkojaan, joita laman aikana supistettiin rajusti.
Palveluyhteiskunta on täydellistä utopiaa. Ei ole olemassa mitään palveluyhteiskuntaa ilman teollista tuotantoa, sillä suurin osa palveluista tuotetaan teollisuudelle. Jos teollisuus siirretään matalapalkkamaihin, on turha haikailla enää palveluyhteiskunnasta, vaikka valtiovarainministeriön korkeat virkamiehet elättelevätkin epärealistisia uskomuksia.
Heiltä on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että suomalaiset ravintola- ja hotelliketjut, pankit, matkatoimistot, mainostoimistot, konsulttiyritykset, viihdealan yritykset, tietotekniikkayritykset, liikenneyhtiöt jne. ovat jo siirtyneet ulkomaiseen omistukseen.
Kansliapäällikkö Virtaselta ja professori Pohjolalta on jäänyt huomaamatta, että melkein kaikki korkeaa osaamispanosta vaativat palvelualan yritykset kuten rahoitus- ja vakuutustoiminta ja liike-elämää palvelevat yritykset ovat jo amerikkalaisten monikansallisten jättien omistuksessa ja hallinnassa. Sinne on pienen suomalaisen perheyrityksen mahdotonta enää tunkea. Vai onko joku ulkomailla liikkuessaan törmännyt suomalaiseen palvelualan yrittäjään?
Niin pimeää viidakkoa ei enää maapallolta löydä, etteikö siellä törmäisi City Bankiin, Lloyd’siin, Hiltoniin, Sheratoniin, Mac Donaldsiin, Avisiin, Visaan, Michael Jacksoniin jne. Muurinpohjalettuja, mämmiä, poroajelua, tangoviikkoja ja kännykkäikoneja sinne on aika epätoivoista markkinoida, vaikka valtionvarainministeriö niin uskookin.
Pohjolakaan ei ole huomannut, että asiantuntijapalveluitakin voi jo internetin välityksellä tilata matalapalkkamaista kuten Intiasta, Virosta ja Venäjältä. Asiantuntijaneuvojakin voi saada Calling Centereistä maapallon toiselta puolelta.
Pohjolan on hyvä muistaa, että häneen peräämiensä korkeaa osaamista vaativien palveluiden ja tutkimuksen osuus kaikista työpaikoista on häviävän pieni. Vaikka tutkijoiden osuus työvoimasta on OECD-maiden suurin, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskentelee Suomessa teollisuus mukaan luettuna vain noin 70 000 ihmistä.
Valtio on panostanut rajusti korkeaan osaamiseen. Vuosittain valmistuvien tohtorien määrä on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Vuosittain valmistuu jo 1 400 tohtoria. Heistä työttöminä on noin 300. Taloustieteen tohtori Matti Virenin mukaan suuri osa tohtoreista tekee kuitenkin “roskatöitä” eli on ylikoulutettuja. Sijoittautumispulmat näkyvät myös yliopistojen ura- ja rekrytointi-palveluissa, joilla on yhä enemmän tohtoriasiakkaita.
Jopa insinöörejä on koulutettu yhteiskunnan varoilla Nokian tarpeisiin 90-luvulla lähes kolminkertainen määrä vuosikymmenen alkuun verrattuna. Insinöörikoulutuksen aloittaa nykyisin jo noin 10 000 opiskelijaa. Insinööriliiton puheenjohtajan mukaan niitä tuotetaan jo puolet liikaa.
Tieteentekijöitten liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää valmistuvien nykyisiä määriä liian isoina: “Ainakin pitäisi tehdä alakohtainen tarkastelu. Esimerkiksi biologiassa ja ympäristötieteissä väitellään nyt paljon eikä heille löydy järkeviä töitä. Teollisuuden puolellakaan ei ole pahemmin kysyntää”, totesi Rantala.
Meillä on sama ylikoulutusongelma, joka on jo todellisuutta myös USA:ssa. Yhdysvaltain työministeriö raportoi, että 20 prosenttia vuosina 1984-90 Yhdysvaltain yliopistoista valmistuneista opiskelijoista menee työpaikkaan, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Ministeriö ennusti myös, että 30 prosenttia vuosina 1994-2005 yliopistoista valmistuneista opiskelijoista joutuu työttömäksi tai joutuu ottamaan työpaikan, joka ei vastaa koulutusta. Nykyisin USA:ssa on tavallista, että hotellin kantajana ja portsarina toimii korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen.
Suomestakaan ei ole aina löytynyt koulutetulle väelle työpaikkoja. 90-luvulla hyvinkoulutettuja palvelualan sairaanhoitajia ja lääkäreitä meni tuhatmäärin töihin Norjaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Melkoista kansantaloudellista tuhlausta.
Koulutuksen ja tutkimuksen tavoite palvelutuotannossa sama kuin teollisuustuotannossa, eli kohottaa Pohjolan peräämää tuottavuutta. Sen tarkoitus on puolestaan minimoida työvoimaa.
Palvelut ovat viime kädessä alisteisia tavaratuotannolle. Kun kaikki 30-40 massatyöttömyyden kourissa painiskelevaa teollisuusmaata hakee pelastautumisreseptiä samoilta rajallisilta markkinoilta, lopputulos on katastrofaalinen.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi