Verotus kehruujennyjä edeltävältä ajalta

(Järventaus, Korpela, Sailas)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Horisontti-palsta 3.6. 2003.


Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ja Teollisuuden työnantajien Tarmo Korpela ovat useissa yhteyksissä valittaneet Suomen verotuksen liian korkeaa tasoa. Vaikka yhteisöverokanta eli yrityksiä koskeva verotus on Suomessa 29 prosenttia ja selvästi alhaisempi kuin teollisuusmaissa keskimäärin (33 prosenttia). Laajasta veropohjasta ja poistoista johtuen yritysten todellinen veroaste on vain 16 prosenttia.

Koko 90-luvun alussa verojen kiristys kohdistui kuitenkin ihmistyön verotuksen ja sosiaalimaksujen kiristyksiin. Yritysten verotus on maailmanlaajuisesti taas keventynyt. Sitä on helpotettu aina kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä. Pelkästään vuosien 1996-2001 välillä yritysten veroprosentti EU-maissa on vähentynyt 39 prosentista alle 34 prosenttiin. Vastaavasti OECD-maiden yritysverotus on vähentynyt vajaasta 38 prosentista alle 33 prosenttiin. Globaali markkinatalous ja pääomien vapauttaminen ovat johtaneet tähän kielteiseen kehitykseen.

Poliitikot ovat ymmärtämättömyyttään vapauttaneet pääoman ja ihmettelevät nyt kaikkialle levinnyttä veroeroosiota. Hyvinvointipalveluihin ei tahdo enää riittää rahaa. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas on kirjoittanut: “Valtion menojen lähtölava nousemassa liian korkealle”
Jos Sailas ja valtionvarainministeriö olisivat tehtäviensä tasalla, heidän ei pitäisi olla huolissaan ainoastaan valtion menopuolesta, vaan myös tulopuolesta.

Vuonna 80 valtion budjetti oli 50 miljardia. Vuonna 90 se oli kasvanut 150 miljardiin eli kolminkertaistunut. Vuonna 1992 se oli sama (187 mrd) kuin vuoden1998 budjetti. Koko 90-luvun se on ollut alle 200 miljardia eikä vieläkään ole noussut tuolta tasolta.

Jostain syystä Sailas eivätkä poliitikot ole julkisuudessa ihmetelleet, miksi valtion budjetti ei ole kasvanut tuntuvista verojen kiristämisistä huolimatta, vaan on jämähtänyt paikoilleen, vaikka teollisuustuotanto on kasvanut laman pohjalta yli neljä kertaa kovemmin kuin EU-maiden keskiarvo?

Vaikka valtion budjetti ei ole kasvanut, niin siitä huolimatta valtion velat olivat pahimmillaan 430 miljardia. Lisäksi 90-luvulla on myyty puolet kansallisomaisuudestamme eli valtion yritysten osakkeista.
Teollisuus on kasvanut 90-luvulla lamasta huolimatta huippuvauhtia. Tuotanto on kaksinkertaistunut lama-ajoista, vienti kolminkertaistunut, mutta Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on silti vähentynyt puoli miljardia työtuntia.

Näin raju teollisuustuotannon kasvu on erittäin harvinainen ilmiö pitkälle kehittyneessä teollisuusmaassa. Suomen teollisuuden historiallista buumia osoittaa myös vertailu EU:hun. Sen teollisuustuotanto on lisääntynyt keväästä 1992 vuoden 2000 loppusyksyyn noin 20 prosenttia, Suomen siis 90,7 prosenttia.
Jos Sailas olisi tehtäviensä tasalla, hänen olisi tullut huolehtia siitä, että kun tuotanto on kasvanut 90 prosenttia, valtion tulojen ja budjetin pitäisi kasvaa myös 90 prosenttia. Silloin budjetin tason pitäisi olla yli 300 miljardin suuruusluokkaa, eli “lähtölavan” tulisi olla ihan eri tasolla. Loputon leikkaus-, säästö- ja rationalisointilinja voitaisiin vihdoin lopettaa.

Työllisyyden nimissä Kokoomus, Sauli Niinistö ja Veronmaksajien keskusliitto Teemu Lehtisen johdolla puhuvat jatkuvasti kaikille kohdistuvista verohelpotuksista.

Työllisyyden kannalta paras veroreformi on sellainen, missä kaikkien palkansaajien veroja alennetaan, mutta suhteellisesti enemmän kuitenkin tulojakauman alapäässä. Näin sanoo Suomen Pankin ekonomisti Mika Kuismanen. Kuismanen vertaili juuri valmistuneessa tutkimuksessaan eri veronkevennysmallien vaikutusta työvoiman tarjontaan. Vastaaviin tuloksiin on päädytty USA:ssa ja Englannissa.

Kuismasen tutkimuksissa vertailtiin eri veronkevennysmuotojen vaikutusta työvoiman tarjontaan yksilötason aineistolla. Huomioon otettiin yksilön tulot ja käyttäytymismuutos. Kuismanen selittää tutkimuksessaan ensinnäkin sitä, mitä merkitsisi, jos Suomessa siirryttäisiin proportionaaliseen tuloverotukseen. Tällöin kaikilla olisi yksi ja sama marginaalivero. Tämä uudistus lisäisi vain hiukan työvoiman tarjontaa ja levittäisi tulohaitaria.

Seuraavaksi Kuismanen vertasi pienituloisille suunnattuja kevennyksiä tasaisesti kaikissa tuloluokissa tehtyihin alennuksiin ja suurituloisille suunnattuihin kevennyksiin. Kaikille tehtävällä prosenttiyksikön alennuksella ei olisi Kuismasen mukaan oikeastaan mitään merkitystä työhön kannustamisessa. Myöskään erityisesti hyvätuloisia suosivasta remontista ei heruisi suuria työvoiman tarjontaan.

Pienituloisille suunnatut kevennykset ovat tehokkaita kahdesta syystä, Kuismanen päättelee. - Ensinnäkin ne kannustavat niitä, jotka ovat työvoiman ulkopuolella, koska työstä saatava nettokorvaus voi kasvaa suuremmaksi kuin esimerkiksi työttömyyskorvaus. - Toiseksi verojen jälkeen jäävä lisätulo merkitsee pienipalkkaiselle enemmän kuin parempituloiselle.

Helsingin yliopiston finanssioikeuden professori Kari S. Tikka on myös huolissaan verotuksen nykyisestä epäoikeudenmukaisuudesta. Hän on todennut: “Suurimmat verovapaat osinkotulot, joita yksityishenkilöt tänä vuonna (v. 2001) kuittaavat, nousevat yli 100 miljoonan markan. Samaan aikaan palkkatulon verotus on ankaraa ja jopa työttömyysturvasta ja pienimmistä eläkkeistä menee vero. Tämä on romahduttanut monen uskon verotuksen oikeudenmukaisuuteen”.

Veroprofessorin mielestä oikeudenmukaisuus verotuksessa on monimutkainen kysymys. - “Meillähän jo vuoden 1993 uudistuksessa omaksuttiin se periaate, että tulonjakoa ei tasata pääomatulojen vaan ainoastaan ansiotulojen osalta. Siinä otettiin suuri askel siihen suuntaan, että oikeudenmukaisuus väistyy verojärjestelmässä kansainvälisen kilpailukyvyn tieltä”.

Kysymykseen: eikö tämä rampauta veromoraalia? - Tikka toteaa: “Osittain, mutta palkansaajan osalta verovalvonta pelaa. Tavallisen palkansaajan mahdollisuudet osoittaa huonoa veromoraalia ovat aika pienet. - Tietenkin voi olettaa, että mitä tässä on nähty, on ehkä aiheuttanut vieraantumista. Se voi olla yksi syy siihen, että ollaan vieraannuttu politiikasta eikä tunneta solidaarisuutta yhteiskunnassa, kun nähdään, että ne joilla on kaikkein suurimmat tulot, näyttävät olevan vapaamatkustajaluokassa”, Tikka pohtii. Siksi hän olisi laittamassa osingot takaisin verolle.

Pääomapiireissä ja yrittäjäjärjestöissä tämä on herättänyt kauhua ja ne ovat yksimielisesti ilmoittaneet, että tämän suuntaiset suunnitelmat eivät niille käy. Professori Tikka suhtautuu kuitenkin näihin jyrkkiin lausuntoihin rauhallisesti.

Veroprofessori katsoo, että Suomalaisen yritysmaailman intressit eivät ole yhteneväiset suhteessa osinkojen verotukseen. - Kansainvälisille yrityksille, joiden omistajakunta on pääosin ulkomaisia tai institutionaalisia sijoittajia, yhtiöverojen hyvitysjärjestelmä ei ole tärkeä. Päinvastoin, niiden etu saattaa olla, että se poistuu, jotta ulkomaiset osakkeenomistajat eivät pääse kysymään, miten pääomien vapaan liikkuvuuden periaate ja tasapuolisuus toteutuvat, kun he maksavat veroa osingosta toisin kuin kotimainen osakas.

Vielä perusteellisempaa verotuksen analysointia ovat harrastaneet professori Paavo Uusitalo ja dosentti Anneli Levo-Kivirikko kirjassaan “Työllistävä verotus” (1999). Teoksen tarkoituksena on etsiä työllisyyttä kohentavien keinojen kautta edellytyksiä jatkaa 1990-luvulla katkennutta suomalaista menestystarinaa 2000-luvulla.

Kirjan johtopäätösosassa he toteavat, että “tutkimuksen empiiristen tulosten perusteella saattaisi olla yhteiskunnan työnjaon kannalta oikeudenmukaisempaa ja ekologisestikin kestävämpää verottaa taloudellisen toiminnan volyymia kuin liikevoittoa”.

Johtopäätösosuus jatkaa: “Kone - ja laiteinvestointien verotuksellinen suosiminen saattoi olla perusteltua teollista Suomea rakennettaessa. Modernissa teollistuneessa yhteiskunnassa tähän ei ole enää perusteita”. - “Joustavuuden vaatimus on kuitenkin asetettu työvoimalle ja työvoiman tarjonnalle. Tässä työssä on kiinnitetty huomiota ensisijaisesti työvoiman kysyntään. Pääomavaltaisuutta suosiva verotus on tärkeä työmarkkinoiden institutionaalis-rakenteellinen joustamattomuustekijä”.

Kirjassa haetaan ansiokkaasti myös uusia erilaisia verotusmalleja. Kohdassa “Vaihtoehtomallien työllisyysvaikutukset” todetaan seuraavaa: “Palkkoihin perustuvat työantajamaksut rankaisevat työvoiman käyttöä ja edistävät tuotannon pääomavaltaistumista. Elinkeinoverolainsäädännön mukaisia veroetuuksia ovat suuret ja pääomavaltaiset yritykset voineet käyttää paremmin hyväkseen kuin pienet ja / tai työvaltaiset yritykset.

Esittämiimme malleihin sisältyy nykyiseen käytäntöön verrattuna kaksi merkittävää työvoiman käytön kannustinta. Ensinnäkään palkat eivät ole nykyiseen tapaan mikään veron peruste. Toiseksi palkat ovat päin vastoin vähennyskelpoinen, verojen määrää pienentävä menoerä. Palkkojen verotuksellinen kohtelu toimii siten työvoiman käyttöä palkitsevana rakenteellisena ohjailuvälineenä.

Kun verojen palkkaperusteisuus poistuu, työvoiman hinta halpenee. Aiempaa halvempi työvoiman hinta lisää työpanoksen kysyntää teoriassa kaikilla toimialoilla ja kaikissa yrityksissä”.

Verotuksen rikkaita suosivaan epäoikeudenmukaisuuteen on puuttunut jopa arkkipiispa Jukka Paarma. Hän on ehdottanut, että kirkollisvero muutettaisiin progressiiviseksi eli rikkaammat maksaisivat tuloihinsa suhteutettuna enemmän kuin köyhät. - Aika rohkea veto arkkipiispalta.

Ehdotus kannattaa ehdottomasti toteuttaa. Silloin nähtäisiin, kuinka paljon kirkon helmoissa on fariseuksia. Samoin se myös helpottaisi rikkaitten pääsyä “neulan silmän läpi” taivasten valtakuntaan.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Viimeisimmät kirjoitukset Kansan Uutisten blogissa: